Tsirp tsirp

Valkoisia seiniä olemme muuttaneet viihtyisämmiksi aiemmin vain maalaamalla. Tapetointi on tuntunut ajatuksen tasolla jotenkin hankalalta, vaikkei todellisuudessa sitä varmaan olekaan. Ei vanhojen seinien tasoittaminen maalauskelpoiseksikaan herkkua ole. Nyt on uuden asunnon myötä kuitenkin tapetti-into huipussaan. Itse en aio kuitenkaan yrittää, tehköön ammattilainen. Löysin tänään lisää harmaita kuvia seinillemme.

Tapetit järjestyksessä vasemmalta oikealle:

1. Ferm Living, Wilderness
2. Cole & Son, Cow Parsley
3. Ferm Living, Birds on Branches
4. Marimekko, Frekvenssi
5. Cole & Son, Woods

Noista tämänhetkinen suosikki on tiputapetti – väritys kenties tekee sen. Woods olisi myös kaunis ja seesteinen, vaikkakin jo monessa paikassa nähty.

Kaikki kuvat napattu Seinäruusun sivuilta.

Eräs turhautunut pallomaha

Töissä kalenteri näyttää pelottavan tyhjältä. Kokonaisia työviikkoja on edessä enää neljä, mutta jäljellä olevista tullee sitäkin pitkästyttävämpiä. On kovin turhauttavaa kuluttaa sekä päivät töissä että illat kakkoskodissa miettien, mitä ihmettä sitä tekisi. Samaan aikaan kotona olisi hirveästi hoidettavia asioita, joista vähäisin ei ole remontti. Täältä ei kuitenkaan noin vain lähdetä illaksi kotiin: edestakaiseen matkaan kuluu kahdeksan tuntia.

Todennäköisesti kykyni suoriutua remontti- ja muuttopuuhista ei mahan kasvamisen myötä lisäänny. Ottaisin ehdottomasti palkatonta vapaata viikon tuossa välissä, jos se ei vaikuttaisi äitiys- ja vanhempainpäivärahan suuruuteen. Ehkä päivän tai pari kuitenkin?

Ohessa kuva nykytilasta, raskausviikkoja tasan 28. Viidessä viikossa tapahtunutta kehitystä voi tarkkailla täältä. Vaikka vatsa tuntuu kasvavan hurjaa vauhtia ja Kulta päivittelee aina viikonloppuisin, kuinka suuri muutos viikossa on tapahtunut, kuva ei yllättäen kerro samaa. Häh!? Musta tuo näyttää ihan samalta, vaikkei todellisuudessa olekaan.

Viikonloppuna edessä on vauvantarvikepainotteinen shopping spree. Tärkeimpinä päätettävinä/ostettavina vaunut, sänky ja hoitopöytä, käyntikohteina ainakin Seimi, Vaunu-Aitta, Pino ja Ikea.

Heräsin viime viikolla ajatukseen, että ensi kuun jälkeen on syyskuu, jolloin meillä saattaa jo hyvinkin olla minitypy seuranamme. Tässä vaiheessa on vain pakko luottaa sokeasti siihen, että loman alun ja lasketun ajan väliin jäävät 7½ viikkoa pelastavat tilanteen kuin tilanteen. Kylpyhuoneremontti uudessa asunnossa alkaa 17. elokuuta, toivottavasti valmistuu ajoissa.

Edit 7.7. Valituksiini on vastattu. Sain lomailevalta esimieheltäni hetki sitten tekstiviestin, jossa annettiin lupa tehdä töitä (=jatkaa lueskelua) kotoa käsin työtilanteen niin salliessa. Lienee saanut vinkkiä, että rauhallista on minullakin täällä.

Sliding doors

Vaikka nykyisen kodin pieni pintaremontti ja myyntikuntoon saattaminen on vielä kesken, ajatukseni karkaavat toistuvasti jo seuraavaan remonttiin. Totuuden nimissä täytyy mainita, että Kulta on kunnioitettavasti vienyt kattojen kunnostusta eteenpäin pölyn keskellä ja minä toiminut vain statistin roolissa viikonloppuisin.

Koska uuden kodin makuuhuoneet ovat varsin kompaktin kokoisia, olemme ajatelleet laittaa master bedroomin oviaukolle lasiliukuoven. Se säästää reilusti tilaa huoneeseen aukeavaan oveen verrattuna ja muodostaa samalla tyylikkään sisustuselementin. Tuo liukuovi tulee näkymään asuntoon sisään astuttaessa, samoin se näkyy olohuoneesta ja ruokailutilasta, joten kyseessä on varsin keskeinen paikka asunnossa. Joitain hyvän näköisiä malleja jo löysinkin eri valmistajilta. Eniten pidän alimman kuvan mallista, keskimmäisessä hieman häiritsee liukumekanismin pyöreys. Viimeisestä ovesta laitoin hintatiedustelunkin matkaan, tällä hetkellä olen hinnoista vielä autuaan tietämätön. Jos summa ei ihan hillittömästi ahdista, joku tuommoinen meille tulee.

Emme muuten suinkaan ole tätä nykyä kahden asunnon loukussa, vaan asuntosijoittajia. Asennekysymys.

Kuvat täältä, täältä ja täältä.

Meillä menee hyvin

Jaah. Tunnun olevan itse enemmän huolissani painon kehityksestä kuin terveydenhuollon tyypit. Syön kaksi lämmintä ateriaa lähes päivittäin ja voin hyvin. Typy kasvaa normaalisti ja sekä neuvolantädin että lääkärin kommenttina oli, että kaikille ei paljon painoa kerry. Mun elimistö nyt vain toimii näin: painoa on tullut alusta lähtien huikeat 2,6 kiloa ja vihdoinkin olen keikahtanut normaalipainon puolelle.

Lopetan kuitenkin asian miettimisen ja siitä jauhamisen nyt, sillä suurempi ongelma taitaa kansanterveydellisestikin olla odottavien äitien ja siinä sivussa myös syntyvien lasten ylipaino. Samoin lisääntyvä raskausdiabetes, jota mulla ei todellakaan ole. Eikä muutakaan vaivaa.

Tänään tyhjensin työhuoneeni hyllyiltä 15 muuttolaatikollista tavaraa. Saaliina oli kaikenlaisia kymmenen vuoden aikana kertyneitä papereita, joita tiheästi vaihtuneet työntekijät ovat jättäneet jälkeensä. Saapahan seuraajani aloittaa oman urakkansa siistissä työhuoneessa.

Kyllä taas oli koulutuksesta hyötyä.

Sokerihumalassa

Tänään olin töissä kokonaiset neljä tuntia ja hyvin ehdin tehdä kaikki tälle päivälle varatut työt. Kertoo jotain kiireen asteesta. Tädit lukevat iltapäivälehtiä netistä aikansa kuluksi ja kuitenkin on muka niin paljon hommia, ettei kukaan suostu ottamaan niitä lisää. Nokittelevat toisiaan, jotta kaikilla olisi yhtä kurjaa istua sisätiloissa näillä säillä.

Kypsä kotiutumaan, minäkö?

Aamuinen sokerirasituskoe ei ollut niin paha koettelemus kuin oletin. Ikävää oli jättää aamiainen väliin, mutta glukoosijuoma oli kylmää ja hiilihapollista, maistui lähinnä halvalta light-colalta. Piikityksestä en kuitenkaan opi koskaan pitämään. Nyt kun suonet vuotavat verenohennuslääkityksestä johtuen aiempaa sulavammin, sain painella pistoskohtia kauan ennen kuin hyytyi. Vaan tuleepahan tälle päivälle yhteensä neljä piikitystä ja saan onnittella itseäni reippaudesta.

Meitä oli siellä neljä pallomahaa aamulla samalla asialla ja vaikka näytin lukevan kirjaa (päivän teemaan sopien Fast Food Nation), myönnän kuunnelleeni erästäkin puhelinkeskustelua sivukorvalla. Tytön laskettu aika on kaksi viikkoa jälkeeni ja kertoi painonsa nousseen tähän mennessä jo yhdeksän kiloa. Hui. Huomenna selviävät omat lukemani.

Sairaalareissun jälkeen ehdin olla pari tuntia töissä, kunnes sain puhelun, että asuntoani ollaan tulossa puolen tunnin kuluttua katsomaan. Siispä pikapikaa siivoamaan ympäriinsä levitetyt rojut katseilta piiloon. Onneksi imuroitu oli ja tiskitkin tiskattu. Toivottavasti kyseinen nainen (tai joku muu, ihan sama) haluaa vuokrata asunnon elokuussa. Muuten elokuun vuokra jää omalle vastuulleni, mikä taas on rahan vetämistä vessanpöntöstä. Elokuussa kun työpäiviä on enää kaksi – muutaman yön voin vallan hyvin majoittua muualla.

Puh huh.

Tahtoisin aloittaa aamuni rauhallisissa merkeissä, en kuunnellen kovaäänistä ja voimakkaalla murteella tuotettua valitusta eräänkin halpakalusteketjun mainospolitiikasta. Vaan aina ei saa tahtomaansa.

Juhannuksen jälkeinen paluu arkeen ottaa koville. Töissä on edessä kovin hiljaisia päiviä ja viikkoja, sillä tahti hidastuu vääjäämättä muiden jäädessä lomilleen. Tähän asti olen laskenut jäljellä olevia työviikkoja, tänään siirryin jäljellä oleviin työpäiviin. Vielä 28 aamuna talsin huoneeseeni kököttämään ja haaveilemaan lomasta sekä kotiin pääsystä.

Huomenna lyhennän työpäivääni visiitillä sairaalaan. Ohjelmassa on sokerirasituskoe, johon lykätään täällä automaattisesti kaikki yli 25-vuotiaat raskaana olevat. Mitään muita riskitekijöitä minulla ei ole kuin tuo ikä; eipä tunnu tässäkään asiassa oikein konsensusta eri puolilla maata olevan. Vähäisestäkin makean syömisestä tulee paha olo; voin vain kuvitella, mikä on tunnelma nieleksittyäni sokerilitkun tyhjään vatsaan.

Keskiviikkoaamuna taas suuntaan töihin vasta neuvolan jälkeen. Edelleen hitusen mietityttää, nouseeko tyypin paino normaalisti, vaikka omani ei sitä tee. Etenkään kun en rakenneultrassa saanut kuulla minkäänlaista kokoarviota. Raskausviikkoja on nyt takana 26 ja painoni on noussut kokonaisuudessaan kolmisen kiloa, vaikka lähtötilanteessa olin alipainoinen. Kaikkialla toitotetaan, että normaali raskaudenaikainen painonnousu olisi sellaiset 10 kiloa, alipainoisilla voi nousta enemmänkin. Melkoinen loppukiri täytyy ottaa, jotta tuohon pääsen.

Toisaalta keskivertoa pienempi olen itsekin syntyessäni ollut, nykyään kuitenkin keskipituutta selvästi pidempi. Kulta on ollut syntymähetkellä pitkä, mutta hoikka puikula, vähän niin kuin nytkin. Maha kasvaa kasvamistaan ja tyyppi möyryää, minkä ehtii, joten en nyt tällä asialla jaksa päiviäni pilata.

Kotiprojekteja

Koska tarina päättyi lopulta niin, että me veimme sen asunnon jonkun toisen nenän edestä, meillä on pian uusi koti. Jotta huoneet eivät loppuisi kesken, elokuun ajan koteja on itse asiassa kolme. Saamme hallintaoikeuden uuteen asuntoon elokuun alussa, jolloin aloitamme siellä remontin ja punkkaamme vielä vanhassa. Vuokra-asunnossa taas on vuoden määräaikainen vuokrasopimus, josta pääsen eroon vasta elokuun lopussa.

Seuraavana tehtävälistalla on saattaa nykyisen kodin remontit loppuun niin että saamme asunnon myynti-/vuokrauskuntoon ennen kuin remontti pitää aloittaa jo toisaalla. Huh, mutta ihanaa.

Uudessa kodissa on typylle ihan oma huone ja kauniilla sisäpihalla pihakeinun vieressä hiekkalaatikko sekä lasten keinut. Lasitetulle parvekkeelle mahtuvat vaunut ja kylpyhuoneeseen pesutorni. Möhkö-Fatboykin löytänee oman nurkkauksensa. Nykyistä kotia tulee iso ikävä, mutta jossain vaiheessa tämä siirto olisi tullut väistämättä eteen. Uskon täysin, että uudessa kodissa on ihan yhtä hyvä olla ja asua.

Keskustaan on edelleen kävelymatka enkä saa hermoromahdusta lähiössä vauvan kanssa seinien kaatuessa päälle.

Nenän edestä vietyä

Kuulin eilen, että unelmatyöpaikkani meni sivu suun. Ei mulla ollut siihen lopulta mitään jakoa, eivät edes haastatteluun kutsuneet. Kas kummaa, olisinhan voinut aloittaa työt jo tuossa 1½ vuoden päästä. Tänään kuulin, että joku oli mennyt tekemään tarjouksen asunnosta, joka saattaisi olla unelma-asuntomme realismilla höystettynä. Paha sanoa, koska en edelleenkään ole sitä nähnyt kuin kuvissa. Katsotaan nyt, jos vielä ehditään ja halutaan tarjouskisaan mukaan.

Jotkut asiat sentään edistyvät. Keittiön lattia on 3½ vuoden odottelun jälkeen hiottu ja lakattu. Lopputuloksen olen tosin nähnyt vain kuvissa. Elän elämääni etänä, katselen kuvista, miltä se näyttää. Toisen Fatboynkin sain myytyä, loppujen lopuksi yllättävän pienellä vaivalla. Toinen jäi riesaksemme, Kulta ei siitä halunnut luopua.

Intuitiolla

Taas on eräs asunto 50-luvun talosta kyttäyksen alla. Vaikka tiedän, että nykyinen kotimme varmasti menettelee vauvankin kanssa, ajatus siitä, että saisimme rutkasti lisää tilaa ennen kuin jengimme kasvaa, houkuttelee. Paljon.

Haaveilun kohteena on tällä kertaa varsin tehokkaat 4h+k+p. Huoneita siis sama määrä kuin aiemmin harkitsemassamme, mutta neliöitä sellaiset 30 vähemmän. 50-luvun funktionalismi miellyttää, se lienee tullut teillekin selväksi. Talon ympäristö on edellistä kohdetta viihtyisämpi, ympärillä on kauniita puistoja, kuitenkin myös palveluita. Keskusta on kävelyetäisyydellä ja liikenneyhteydet erinomaiset. Nykyinen asunto, jonka saatamme jättää vuokralle, sijaitsee samoilla kulmilla.

Kylpyhuone on lähes alkuperäisasussaan, joten sen voisi huoletta räjäyttää ja tehdä mieleisekseen. Muuten ei kuvien perusteella suuria remonttitarpeita ole. Keittiö on kaunis ja koko asunto valmiiksi meidän näköisemme. Myös taloyhtiön isot remontit on tehty ja pyynti varsin kohtuullinen. Liian hyvää ollakseen totta?

Asunnossa on ensimmäinen näyttö maanantaina. Yritimme saada näyttöä jo täksi illaksi ja olisi lopulta onnistunutkin, mutta itse en olisi enää ehtinyt toiselta puolelta maata paikan päälle. Kulta ajelee parhaillaan tännepäin ja saa siis mennä maanantaina yksinään arvostelemaan asuntoa myös kuvien ulkopuolelta. Laitan toki listan mukaan kaikista pikkuseikoista, joihin täytyy muistaa kiinnittää huomiota :)

Onneksi makumme on useimmiten hyvinkin yhtenevä ja luotan Kullan mielipiteeseen näissä asioissa. Melkein tuntuu, että jos asunto saa hänen hyväksyntänsä, voisimme tehdä tarjouksen ilman että käyn henkilökohtaisesti availemassa keittiönkaappeja ja mittailemassa hissin oviaukon leveyttä. Hullua kenties, mutta mulla on nyt hyvä fiilis asiasta.

Telttatavaraa

Tammikuussa shoppailin ensimmäisen version mekosta kesän juhliin. Sen jälkeen on tapahtunut vaikka mitä eikä tuosta ostoskierroksesta ole juuri nyt hyötyä. Kahdet elokuussa odottavat häät vaativat asustetta, jonka hankkimista en uskaltanut kesään jättää. (Kolmannetkin piti olla kesäkuussa, vaan nepä siirtyivät hamaan tulevaisuuteen.) Liian usein on käynyt niin, että olen huomannut kaikkien siedettävän näköisten kolttujen kadonneen kevään/alkukesän juhlien myötä nopeampien iloksi.

Niinpä tilasin korvaavan mekon Isabella Oliverilta, jonka äitiysvaatteita olen jo pitkään ihastellut. Vaikka mahan kohdalla on tällä hetkellä paljon ylimääräistä kangasta, mikään ei takaa, että saan tungettua itseni asuun vielä 32.  raskausviikon lopulla. Saati sitten 36. raskausviikon kolkutellessa jo ovella. Mutta toivoa sopii, sillä mitään suunnitelma C:tä ei tiedossa ole.

Kuva täältä.

Viikkoja laskiessa

Tänään tuli 23 raskausviikkoa täyteen, enää kenties 17 edessä. Jäljellä olevien työviikkojen määrän olen merkinnyt joka viikon kohdalle kalenteriini: nyt luku on pienentynyt yhdeksään. Fyysisesti voin tällä hetkellä vallan hyvin ja sen puolesta töissä jaksamisen ongelmaa ei (vielä) ole. Sen sijaan kärsimättömyys nostelee jälleen päätään. Kun olisi niin kiva muuttaa jo kotiin, tehdä kaikkia siellä odottavia remontti- ja järjestelyhommia. Ja vähän lomaillakin.

Tällä viikolla on myös kesän (ja koko vuosikymmenen, hahaa) viimeinen reissupäivä töissä. Matkustan silloin tällöin ympäri maakuntia ja tuolloin päivät venyvät helposti 13-tuntisiksi. Onnekseni saan ylityöt kuitenkin takaisin vapaapäivinä, joten voin tehdä tästä lähtien joka toisen työviikon nelipäiväisenä.

Maha kasvaa silmissä ja painoa on alkanut vihdoin kertyä. Saankin kuulla kommentteja keskivartaloni koosta päivittäin enkä edelleenkään tiedä, onko se mukavaa.

Näimme eilen Kullan kanssa sairaalan edustalla viimeisillään raskaana olevan naisen, jonka valtava maha roikkui matalalla ja olo oli tuskaisen näköinen. Toivottavasti hänellä oli jo synnytys käynnissä, vaikka omissa vaatteissaan vielä lyllersikin. Koska ei kai kukaan kovin kauaa joudu tuossa tilassa pärjäämään, eihän? Taisin vähän järkyttyä näystä. Ai tollainenko siitä tulee? Oh my god. Kulta kevensi tunnelmaa sopivasti toteamalla, että naisella on täysin samanlainen ruumiinrakenne kuin mulla, että juuri tuollainen maha mullekin takuulla vielä tulee.

Voisin ihan hyvin kyllä jäädä tähän vaiheeseen, jossa maha on selvästi esillä, muttei tee oloani tukalaksi. Tieto siitä, että kasvua on luvassa vielä neljän(!) kuukauden ajan, on jokseenkin pelottava. Saankohan koskaan enää takaisin litteää vatsaani, josta olen kovasti tykännyt?

Kuvassa päivän kokonäyte. Neljän viikon aikana tapahtunutta kehitystä voi tutkailla tämän avulla.

Miten mahtaa tämäkin homma hoitua?

Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, että asumme syksyllä typyn tullessa maailmaan kaksiossamme, joka tarjoaa monta pähkinää purtavaksi käytännön asioiden järjestämiseksi. Vähäisin ongelma ei ole kylppärimme, joka on minimaalisen kokoinen. Sinne mahtuu juuri ja juuri pesukone, joten pesutupaan ei pyykkejä sentään tarvitse raahata. Masiina tulee kuitenkin hitusen oviaukon eteen sekä pienentää pöntön eteen jäävän tilan ruhtinaattomaksi.

Vielä en ymmärrä, missä pieni kakkapeppu pestään. Lavuaarimme virkaa hoitaa pikkuruinen käsienpesuallas eikä suihkussa ole ns. ammehanaa ollenkaan.  Jos toisessa kädessä pidetään suihkua ja toisella säädetään veden voimakkuutta/lämpötilaa sekä pestään, mihin se mukelo tungetaan? Mietin jo, pitääkö aina laskea vettä ammeeseen ja pestä siinä. En tosiaankaan tiedä. Auttakaa viisaammat.

Ammeen kanssakin on yksi pieni ongelma: kylpyhuoneessamme ei todellakaan mahdu sellaista säilyttämään. Ei edes seinällä roikkumassa (enkä sitä sinne haluaisikaan). Näin luulin siihen asti kunnes löysin osittaisen ratkaisun tilaongelmaan: kokoontaitettavan Flexi Bathin.

Yllätyin, että tuotteen hinta on noinkin huokea: reilulla 30 eurolla saa omakseen hyvää designia. Näyttääkin nimittäin huomattavasti kivemmalta kuin perinteiset ammeet. Luulen, että kannan Flexi Bathin joka tapauksessa kaupasta kotiimme. Jos se ei jostain syystä osoittaudu toimivaksi ratkaisuksi kotona, saa siitä ainakin iloa jommassakummassa mummolassa.

Vielä jää ratkaisematta, missä ammetta käytettäessä pidetään. Ilmeisesti kyykimme lattialla sen kanssa, koska sellaista tasoa ei lähistöltä löydy, jonka päällä amme mahtuisi makaamaan eikä jalkojakaan kyseiseen malliin ilmeisesti valmisteta. Voi Kullan selkää.

Kuva täältä.

Sisustusinspiraatioita

Viime viikonloppuna raivasimme mahtavan tehokkaasti kotiamme turhasta tavarasta. Ylimääräisten vaatteiden ohella vintille löysi tiensä myös Kullan rakkaudella väsäämä sohvapöytä, jonka seuraajaksi haimme alla olevan kalusteen. Edellinen sohvapöytä oli tumma ja raskaahko, joten uuden tulokkaan myötä olohuoneen ilme muuttui kertaheitolla keveämmäksi.

Pienempää pöytää on saatavissa mustana ja valkoisena; päädyimme valkoiseen, mikä lienee paremmin aikaa kestävä väri. Valkoiset huonekalut näyttävät hyviltä vuosikymmenestä toiseen, mutta musta näytti 80-luvun jälkeen pitkään aika huonolta. Muistaisin. Pöydän matalampi osa on vain 25 cm korkea, joten tosi matala taso on kyseessä. Siihen saa sitten mukelo lätkittyä pikkuruisia sormenjälkiään heti kun oppii vähänkin maan tasosta nousemaan. Hetkisen mietin, onko tuo lapsiperheen pöytä ollenkaan, kunnes tulin ajatelleeksi, että on sen alla ainakin pienen ihan huippua ryömiä ja hengailla kun näkee läpi.

Pöydän kanssa samanlaista muotokieltä on olohuoneessamme valmiina jo useammassakin esineessä. Pöytää ympäröivät Innovationin Puzzle-sohva sekä 50-luvulla Seutulan lentokentälle suunnitellut tuolit, jotka kylläkin kaipaavat kipeästi uutta verhoilua. Lisäksi pöydän yläpuolella roikkuu Artemiden Talo suspension -valaisin ja televisionkin muotoilu sopii sarjaan kuin nakutettu. Mikäli pinta-alaa olisi enemmän, seuraan passaisivat vielä mainiosti vaikkapa alla olevat Hayn Hee-tuoli ja Minus Tion City Sunday -lehtiteline. Ehkä sitten seuraavaan kotiin.

Kuvat: pöytä Asko, tuoli ja lehtiteline Finnish Design Shop

Kulttuuria ja herkuttelua

Olin rakentanut viikonlopun ohjelman tylsien paperitöiden varaan. Piti tehdä työhakemusta, korvaushakemusta vakuutusyhtiölle sekä laittaa ylimääräistä tavaraa myyntiin – luonnollista jatkoa viime viikon veroehdotuksen korjaustuskailuille.

Kullalla oli kotipaikkakunnalla muuta menoa enkä itse viitsinyt tässä välissä matkata sinne, sillä keskiviikkona tie vie kuitenkin jo kotiin. Olemme olleet syksyisen muuttoni jälkeen erillään ehkäpä kolme viikonloppua eikä yksin ole kivaa.  Olisin tahtonut kuljeskella käsi kädessä auringossa ja istua puiston penkillä eväitä syöden. Arkena saan kyllä osakseni riittävästi omaa rauhaa.

Osan suunnitelluista velvoitteista olen saanut tehtyä, mutta kivojakin juttuja on viikonloppuun mahtunut. Eilen pääsin yllättäen teatteriin katsomaan musikaalia: sain ylimääräiseksi jääneen lipun veljeni kihlatun kautta. Tunnin varoitusajalla tein nopeasti ruoan ja kaivoin kaapistani teatterikelpoiset mahavaatteet. Esitys oli keskinkertainen; ei loistava, mutten haukukaan. Typy potkiskeli alussa hurjasti ja jäin miettimään, josko voimakas musiikki sai pieneen liikettä.

Tänään kävelin keskustaan nauttimaan kauppojen sunnuntaiaukioloista. Ja pah – näyttää olevan tuokin ilo lähinnä vitsi tässä kaupungissa. Kaikki Sokosta ja Anttilaa pienemmät liikkeet pitivät ovensa visusti kiinni enkä saanut kassiini Body Shopin ihanuuksia, kuten olin haaveillut. Sen sijaan kassi täyttyi ruokaostoksista, jotka ovat nyt raskauden aikana muuttuneet entistäkin terveellisempään suuntaan. Jätskiä ja karkkia tekee välillä mieli, mutta niiden syömisestä seuraa paha olo, jonka jätän mielelläni väliin. Välillä toki mietityttää, saako pieni kaiken tarvitsemansa lihattomasta ruokavaliostani, mutta hyvinhän tuo tuntuu kasvavan ja kehittyvän.

Kuvassa etummaisena näkyvä soija-texmexkastike on uusi tuttavuus kaapissani. Jokin aika sitten Soyappétitin tuotteista Nooran blogista luin, mutten ollut tätä ennen löytänyt niitä kaupan hyllyiltä. Koska mielikuvitukseni ruoanlaiton suhteen on rajallinen, päätin käyttää kastiketta tänä iltana täytettyihin paprikoihin, kuten purkin kyljessä vinkataan. Toivottavasti on hyvää; alan olla kyllästynyt Blå Bandin kasvis-soijakastikkeisiin. Soyappétitin valikoimissa on kaksi muutakin kasvisruokavalioon sopivaa kastiketta. Purkissa on 530 g tavaraa, joten iso se on. Ja lasisena valitettavan painava kotiin raahattava.

Ta ta-daa ta-daa ta-ta-daa

Ostin eilen Anna Puun levyn iPodiini. Seuraava biisi auttaa tekemään aurinkoisesta perjantaista entistäkin paremman. Oih, mikä hyvän mielen tuoja – tanssahdellen viikonloppuun!