Ette usko. Mulla on työstressi. Jotta mistä saan töitä kun aika koittaa. Vuodenvaihde lähestyy ja ensi vuonnahan sitä jo pitäisi palata työelämään, mikäli aikoo nykyisen elintason säilyttää.
Minään pitkäkestoiskotiäitinä en ole osannut itseäni koskaan ajatella eikä raskas alkutaival Typyn kanssa ole muuttanut ajatuksiani. Joinain päivinä sitä tosissaan toivoo, että pääsisi hetkeksi töihin lepäämään.
Työnäkymät ovat surkeat ja olen taas tänään pyöritellyt mielessäni ajatusta uudelleenkouluttautumisesta. Jotain käsillä tehtävää, jotain ihan muuta. Ja samalla tiedän, kuinka epärealistisia moiset suunnitelmat ovat: heittää nyt vaivalla hankittu maisterintutkinto hukkaan.
Jotta elämässä kuusi viikkoa vallinnut kaoottisuus ottaisi selkeämpiä muotoja, tein eilen Anna Wahlgrenin Lapsikirjan innoittamana Typylle päiväohjelman, jota pyrin parhaani mukaan noudattamaan. Ohjelmassa vuorottelevat ruoka ja uni, joiden väliin mahtuu päiväsaikaan seurustelua, jonka perimmäinen tarkoitus tällä hetkellä on väsyttää pieni uneen. Iltaisin seurusteluun saattaa sisältyä kylpyhetki. Siinä se. Meitähän ei yksi pikkulikka määräile.
Kunhan elämään saadaan rytmi ja järjestys, seuraava etappi on saada Typy nukkumaan omaan sänkyynsä. Ja sitten voisi koettaa jossain välissä nauttiakin pienestä ihmeestä. Olen ollut liian monta viikkoa liian väsynyt moiseen. Onneksi tuo hymyilee nykyään monta kertaa päivässä osoittaen, että mun kanssa on ihan hauskaakin välillä.
Väsymys pehmentää pään. Ehkä metallijätteeseen printterin lykännyt tyyppi on tuore äiti hänkin. Vai millä tuon selittäisi. Kun keräyspisteelle on kuitenkin erikseen mentävä, miksi kukaan tuollaista kiusallaan tekisi.
Miten joku ihminen voi olla samalla kertaa niin rakas ja raskas? Pieni enkelimme on vallannut sänkymme niin että nukumme yöt kapeilla osioillamme kevyessä unessa. Hän määrää tahdin ja pitää tavarakaaosta asunnossa yllä. Olo on avuton, kun toinen vääntelehtii tuskaisena enkä osaa loihtia helpotusta.
Enpä tiennyt tällaisen olevan mahdollista: muutaman vuorokauden kuluttua synnytyksestä punnitsin itseni ja olin samassa painossa kuin ennen raskautta. Odotusaikana kiloja kertyi seitsemän ja ne hävisivät saman tien. Typyn posket ovat pyöristyneet selvästi; ei epäilystä, mihin energiat siirtyvät.
Pojat olivat saaneet eilisen aikana laatoitusurakan jo varsin hyvälle mallille: lähes kaikki seinät ovat valmiit. Oletan, että tämän päivän aikana lattiakin on laatoitettu. Kolme seinää peittyy kiiltävään valkoiseen laattaan (25 x 40), yksi on harmaata täynnä. Harmaata seinää vasten kiinnitetään aikanaan valkoinen, korkeakiiltoinen allaskaappi. Lisäksi seinälle ilmestyy peilikaappi, joten yleisilme kuvaan nähden vielä vaalenee.
Yritin ottaa lähikuvan havainnollistamaan harmaan laatan pintaa, mutta työmaavalaisimen ja keskinkertaisen kameran avulla tulos on mitä on. Pinta on jokseenkin kangasmainen ja se paikoittain pikkiriikkisen kimaltelee valon tullessa oikeasta kulmasta.
Nyt taitaa vähän viirata: harkitsen amppelin hankkimista. Hohhoijaa. Uuden asuntomme edellinen asukki on ollut jonkin sortin riiputusfanaatikko, sillä katossa on koukkuja kaikkien mahdollisten ikkunoiden edessä sekä laajennetuissa oviaukoissa. Ja vähän muuallakin. Pelkästään parvekkeen katossa on 7 (seitsemän) koukkua. Väkisinkin puskee mieleen ajatus, revinkö kaikki alas vai voisiko niille keksiä hyötykäyttöä. Keittiön työtason edessä on ikkuna, ainakin siihen on kuviteltavissa viherkasvi kodikkuutta tuomaan.
Jotta elämä ei olisi yhtä remonttia, tänään olen hieman levännytkin. Ja sain otettua mahakuvan, ensimmäisen
Kommentoitua