Piristys

Oon tässä koko pitkän kevään kasvatellut pitkiä hiuksia. Ajattelin, että luonnonkiharat saisivat sitten vapaasti kihartua ja voisin jättää suoristusraudan kaapin perälle yksinään huhuilemaan.

No, huomasin jälleen, että pitkät hiukset tarkoittavat kohdallani huonosti hoidettua, väsynyttä kotiäiti-ilmettä ja palasin tänään kampaajalta lyhyessä tukassa. Olinpas rohkealla päällä. Oi, nää on kivat liehut nämä! Takaa ja sivuilta lyhkäset, päällä pitempää, joka saa kihartua vapaasti. Helppoa, toivon mä. Huomennahan se nähdään kun yritän väsätä kuontalosta samannäköistä, millaisena se mulle tänään ojennettiin. Hiukset on vähän kuin tuolla mammalla kuvassa. Paitsi tummat ja kihartuvammat ja päältä pidemmät ;)

Kampauksen taltuttamisessa auttavat oikeanlaiset aineet, olen viime aikoina todennut. Oon todella huono ostelemaan minkäänlaista kosmetiikkaa, hiusaineet mukaan lukien, mutta pientä petraamista on sentään tapahtunut. Asiassa on auttanut iloisesti feelunique.com, mistä tuntuu saavan mitä vain kauneushöttöä suunnilleen puoleen hintaan siitä, mitä liikkeet Suomessa niistä kiskovat. Toimituskin on ilmainen kaikkialle maailmaan. Aika paljon kivempi ostaa kun ei kirstu köyhdy juuri mitään. Tigiä hyllyyn, katsos. Tämä vinkki olkoon teille hyödyksi, ihanaiset!

Kuva täältä.

Iltaisin nukahdimme väsynein jaloin syvään uneen

Tosiaan, toista kertaa ei meidän pesueemme Tukholmaan laivalla painele. No, päivälaivaa voisin joskus kokeilla, mutta yö, voi yö. Meillä oli tilava ja rauhallinen hytti, mutta olipa silti kaikkea: laivan sumutorvi, kuulutukset käytävältä, levoton lapsi sekä ruotsalaisherran tarinointi seinän takana (onneksi sentään ruotsin kielen kauniin soljuvalla nuotilla). Yöuneni jäivät molempiin suuntiin muutamaan hassuun tuntiin. Laivan asiakaskunta oli tiedättekös jotain aivan muuta kuin menneinä aikoina: venäläisiä ja japanilaisia matkaajia oli silmiinpistävän paljon, samoin ruotsalaismamuja.

Hotellissa kyllä koisasimme kunnolla koko sakki. Ja ne aamiaiset, ah! Perillä ei valittamista ollut muutenkaan. Paitsi Mujin osastossa, joka oli pettymys. Myös muutamaa viikkoa aiemmin Tukholmaan avattuun COS:iin olin ladannut melkoisia ennakko-odotuksia – täyttyivät kaikki.

Teininä, kun ruotsalaiset vaateketjut eivät olleet vielä aloittaneet invaasiotaan koto-Suomeen, oli Drottninggatanin H&M nuoren neidon paratiisi. Nyt koetimme kiertää kyseiset nurkat kaukaa ja suuntasimme askeleemme kohti Södermalmia tai Vasastania. Vanhentunut rouva koki COS:n vaatetankoja kolutessaan kuitenkin samaa riemua kuin nuorena plikkana turistien kantakadulla. Olisin ottanut kaikki, näillä pystyisin vaatettamaan itseni täysin! Lopulta marssin kaupasta ulos kuuden vaateparren kanssa, tiukan karsimisen jälkeen.

Tiogruppenilta poimin muutaman arkirakkaan, American Apparel tarjosi jokusen päällepantavan myös. DesignTorget oli ihan yhtä täynnä kaikkea kivaa kuin ennenkin, jotain pientä tarttui sieltäkin mukaani. Ingela P Arrheniuksen julisteita ihailin pitkin matkaa, mutta valinnan vaikeus tuli väliimme. Mietin siis rauhassa, tilaan myöhemmin jostain. Vasta kotona huomasin, että hyllystä kurkkiva sirkusmaatuska on saman naisen aikaansaannoksia.

Typy sai matkata laivan lisäksi metrolla, raitiovaunulla sekä bussilla – kokeneen reissunaisen elkein. Jokunen leikkipuistokin kierrettiin, Vasaparken parhaimpana. Junibackenin päätimme suosiolla jättää myöhemmille ikävuosille. Häissä oli niin ihastuttava ruotsalaispikkuserkku, ettei sinä iltana uni meinannut tulla laisinkaan. Parasta matkassa oli pienen omien sanojen mukaan kuitenkin ”iso puisto” (Skansen). Hirviä, karhuja, apinoita, pöllöjä, ahmoja, biisoni, hylje, lampaita, hevosia – näistä riittää juttua edelleen. Vanhan kaupungin laitamilla näimme myös hevosenkakkaa kadulla, se oli metkaa se.

Pulinat pois

Kunnallista terveydenhuoltoa aina parjataan, vaan välillä se ansaitsee kehujakin. Sain viime vuoden lopulla erään lääkekuurin yksityislääkärin kautta ja nyt olisi tarvetta uudelle. Tuumin hetken, kehtaanko vaivata lääkäriystävääni asialla, mutta päädyin etenemään ihan virallista reittiä asiassa. Kun eihän olisi kivaa itsellekään, jos joku olisi koko ajan kinuamassa reseptejä.

Otin puhelimen käteen varatakseni soittoajan omalääkärilleni, jolle järjestyikin yllättäen aika heti 20 minuutin päähän. Omalääkärini pirautti siis hetken päästä takaisin ja muisti muutaman käynnin kokemuksella kuka olen. Kerroin, minkä lääkekuurin ja millä annostuksella olin yksityiseltä saanut ja kysyin kainosti, voisiko hän kirjoittaa samanmoisen ilman käyntiä vastaanotolla. Tottakai, kuului vastaus. Lupasi soittaa puhelinreseptin välittömästi meitä lähes vastapäätä sijaitsevaan apteekkiin. Ei voisi enää sujuvammin mennä!

Venymistä

Identiteettini muuttui äitienpäivänä. Mittasimme Kullan kanssa huviksemme Typyn pituutta ja siinä ohessa näön vuoksi myös omia pituuksiamme. Ja mitä! Olen yhtäkkiä kaksi senttiä pidempi kuin olen koko aikuiselämäni kuvitellut olevani. Kokonaiset 172,5 cm onkin tämä sorja neito, ohhoh! Hämmentävää.

Painohan venkuilee edestakaisin pienessä haitarissaan, mutta että pituus muuttuu? Mietin syytä tälle venymiselle ja päädyin siihen, että pituus on todennäköisesti mitattu viimeksi aikana ennen ylioppiluutta ja kasvu on tuolloin vielä ollut kesken. En ymmärrä, mikä muu selittäisi. Tuskin ryhdin kohentuminen sentään. Oletin päinvastoin, että ikä olisi jo vienyt kasaan :)

2010 suomalaisten miesten keskipituus oli 181 senttimetriä ja naisten 167,5 cm. Mittaukset tehtiin vuonna 1983 ja sen jälkeen syntyneille espoolaisille.

Tänään laitettiin pyörät pyörimään. Typyn pyöräistuin saatiin vihdoinkin asennettua. Vaikuttaa vallan valtaistuimelta, niin hieno peli se on. Iltasella käytiin Typyn kanssa kannustamassa Kultaa lenkkipolulla kypäräpäinä. Huomenna poljetaan lisää. Olen tätä niin kaivannut.

Lainaus: Wikipedia

Kestokyky koetuksella

Kaipaisin kipeästi vinkkejä äiti-ihmisiltä. Kuinka te kengitätte lapsenne leikkipuistoon yms.? Meillähän ei mitään ymssejä ole kun ei ole omaa pihaakaan. Jo varhain aamusta alkaa huutelu: ”Puistoon!”. Tänään käsky kuului: ”Puistoon. Keinumaan. HETI!” Erityisesti hiekkalaatikko on päivän sana ja valitettavasti kivet kaikissa muodoissaan tuntuvat olevan nahkakenkien pahin vihollinen.

Viime syksynä Typy opetteli kävelemään toisilla Kavateilla, jotka säilyivät lähes koskemattoman näköisinä. Niinpä päätin luottaa taas samaan merkkiin, designkin kun on tuollaista ajatonta. Eivätpä nuo nahkakengät kuitenkaan enää leikkipuistossa kestä. Kuvan kengät ovat olleet käytössä muutaman viikon ja kärjet kuluneet vallan siivottomiksi. Ei muuten väliä, mutta noihin pikkukenkiin saa laittaa pikkuomaisuuksia.

Jotain on siis tapahtunut sitten viime syksyn: kah, lapsi varttunut huomaamattani ja tavat on nyt toiset ;) Haluaisin Typyn saavan tallustella näteissä kengissä, jotka ovat myös hyvät pienille jaloille. Tämän vuoksi kartan tossuja ja tennareita; kuvittelen, että niissä kasvava, pehmeä jalka ei saa tarpeeksi tukea.

Arvelin, että nahkakengät toimisivat kaupunkikenkien lisäksi leikkipuistossa kuivilla säillä ja sadekeleille varasin kumisaappaat. Lisäksi sandaalit odottelevat kaapissa hikisiä päiviä. Vaan ei taida kolmet popot riittää keväälle/kesälle sittenkään. Pitääkö mun kääntyä goretex-hyllylle vai mistä apu? Marketeissa goretexit näyttävät äklöiltä, ei voi mitään. Mistä tyylikkäitä? Vai onko sillä oikeasti mitään väliä, minkä näköisissä puikuloissa lapsi hiekassa möyrii?

No nyt on

Haaveeni Giron kypärästä lensivät roskakoppaan ja sisäinen pihiyteni otti vallan, kun löysin Stadiumista mattamustan pottakypärän hintaan 19,90. No okei, on siinä ruma logo toisella sivulla, mutta onneksi melko huomaamaton. Kestän sen. Kaiken kruunaa, ettei pääni näytä siinä tatilta. Enää puuttuu Typyn istuin ja jäättömät väylät.

Hassu myyjäpoika kyllä kyseli, haluanko varmasti tuon mallisen kypärän. Kun itsellään oli ollut viime kesänä sama ja oli ollut huono :) Päädyimme yhteistuumin siihen, että haluan  ja että pyöräilytottumuksemme ovat keskenään varsin erilaiset.

Kuva: Stadium

Edit 22.3. En usko tätä itsekään. Sähläykseksi meni: kävin tänään metsästämässä toisessa Stadiumissa Typylle pyöränistuinta, kun edelliskerralla en asiaa muistanut tsekata. No ei siellä niitä ollut, mutta oli kuitenkin mulle uusi pyöräilykypärä, hahaa! Kivemman näköinen ja hintaa 9,90. Sama malli, mutta ilman tuota suurta logoa. Kiikutan kuvassa näkyvän siis takaisin. Oon mä kanssa yksi.

Potta päähän

Odotan innolla pyöräilykauden alkua. Mehän sujahdellaan sitten Typyn kanssa joka paikkaan pyörän selässä. Samaa näkyä Kulta odottaa kauhulla: luulee reppana, että noudatan reipasta ajotyyliäni myös Typyn ollessa kyydissä. Ehei, varovaisia ollaan. Viimeisen 2½ vuoden aikana olen pyöräillyt kaksi kertaa, sitä ennen aina ja joka paikkaan. Ikävä on!

Typylle ehdin ostaa kypärän jo viime syksynä, mutta pyöräistuin ja oma kypärä puuttuu. Tai on mulla yksi tuolla kaapissa luuraamassa, mutta en tykkää siitä. Se on sellainen sporttinen viuhumalli, tahdon potan. Mustan potan. Jotain viime kesän lopulla sovittelinkin jo päähäni, mutta se näytti tosi hassulta. Kulta kuvasi osuvasti pääni näyttävän siinä sieneltä. Luulen, että sovittamani malli oli Bell Faction, joka näyttää kuvissa kivalta. Pääni näytti kuitenkin kypärän sisässä omituisen pieneltä ja kypärä valtavalta puolipallolta. Vaikka kypärä asettui pehmusteiden myötä hyvin päähän, se näytti naurettavalta. Toivon, että sovitin vain liian suurta kypärää; en ala, jos ne kaikki näyttää päässäni samalta.

Kuvien perusteella tykkään erityisesti Giron Section-kypärästä. Johonkin pitäisi päästä sovittelemaan.

Vinkkejä hyvästä mallista sirokasvoiselle?

Kuva: Giro