Mutu-jutut

Yhä useammin käy mielessä painostava ajatus siitä, että meillä on ihan kohta pieni käärö käsissämme ja valmistautuakin pitäisi. Ei vain oikein ehdi antaa ajatusta asialle. Mietin koko ajan, että muuton jälkeen sitten. Muuttoajankohta vain on edelleen epäselvä. Alkuperäisen lasketun ajan mukaan raskausviikkoja on tänään 37+1. Typyhän syntyi aikanaan muutamaa päivää etuajassa. Fyysinen vointi on tässä raskaudessa ollut ihan eri luokkaa kuin ensimmäisessä, tukalaa. En tiedä, voiko siitä mitään päätellä, mutta toivon ainakin nopeampaa prosessia kunhan päivä koittaa. 30 tuntia niitä kipuja on kelle tahansa liikaa.

Tänään kävin pikaisesti Typyn kanssa hakemassa kaupasta vauvalle vaippoja, pumpulityynyjä ja puhdistuspyyhkeitä. Seisomalaudankin tilasin. Vaavisänkytilaus lähtee kun sen aika on. Mitähän muuta sitä pitikään olla? Tein varsin kattavat listat tarvittavista tavaroista ennen Typyn syntymää, nyt mennään mutulla. Kyllähän tuolla kaappien kätköissä on kaikenlaista, oikeastaan kamat kaipaavat vain inventaariota. Vauvanvaatteet ovat kellarissa pahvilaatikossa, mutta mitä minä niitä tänne levittelemään. Kuivausrumpukin jäi muutama viikko sitten korjaussetien kouriin ja vakuutusyhtiöstä saatiin surkeat korvaukset. Sanon vain, ettei kannata ostaa halpaa eikä Upo todellakaan ole luotettava merkki. Nyt pitäisi sitten pikaisesti tilata uusi: luotettava, hiljainen, energiatehokas.

Lähden kohta talolle käymään: toivottavasti työt ovat edenneet. Huomenna pitäisi mennä tarkastamaan asunnon muuttovalmiutta ihan virallisestikin. Pelkään pahaa. Rakentaja on pulassa, koska työmiehet lähtivät torstaina varoittamatta lätkimään ja jostain pitäisi haalia äkkiä uusia. Varmaan polttivat hekin hermonsa touhuun.

Mainokset

Reilu kuukausi sitten

Perjantai 11. toukokuuta muutti elämäämme. Se toi mukanaan huolen. Katseen, joka näkee pikkutyttömme aiempaa hauraampana ja haavoittuvaisempana. Se toi lisää rutiineja ja järjestelmällisyyttä päiviimme – asioita, jotka eivät onneksi olleet millään tapaa vieraita entuudestaan.

Päästyämme kotilomille sairaalasta päädyimme muutaman päivän kuluttua takaisin, toiselle osastolle tosin. Hengenahdistusta, ilmeisesti allergiaan tai infektioon liittyvää. Lisää verikokeita, lisähappea, unen etsimistä patjamajoituksessa suuren mahani kanssa. Tästä muutaman viikon päästä toinen hengenahdistuskohtaus, joka onneksi ohitettiin kotihoidolla. Seuraavasta kohtauksesta aletaan varmaankin miettiä astmadiagnoosia.

Nyt hän 2,5-vuotiaan reippaudellaan jo kertoo kaverin kysyessä, mistä on kyse, että tehdas on mahassa rikki. Insuliinitehdas. Haluaa itse ottaa numerot eli mitata verensokerin – ja kuinka taitavasti sen tekeekään.

Vähintään kymmenen pistosta päivässä. Tästä ei parane koskaan, mutta teemme kaikkemme, jotta elämä olisi mahdollisimman normaalia.

Kuva: täältä

Tilaa uudelle

Eilinen pelkopolikäynti oli sellainen puoliturha, mutta tulipahan kirjattua toiveita ylös synnytyksen suhteen. Toiveeni ovat melko vaatimattomia: esim. että saisin tietoa ja perusteluja kivunlievityksiin/toimenpiteisiin liittyen ja että saisin olla pystyasennossa/liikkua. Perusteista lähdetään, mutta itsestäänselvyyksiä nuo eivät ainakaan omassa sairaalassani ole, kokemus sen kertoo. Ajatuksissani on myös mennä sairaalaan mahdollisimman myöhään, matkaan kuluu onneksi vain viisi (pitkää) minuuttia. Paikka kun on luotaantyöntävä. Ymmärrän, että on turha toivoa ja suunnitella liikaakaan, yllätystekijöitä on synnytyssopassa kyllikseen. Ajatuksia olen aiheelle kuitenkin antanut reilusti enemmän kuin viimeksi. Mistä sitä ensisynnyttäjä edes lähtisi tuntematonta purkamaan? Myös äitiysjooga tekee hyvää fyysisesti ja henkisesti: otan aikaa itselleni ja tälle vauvalle.

Olen puhunut tänään kuolemasta liian monta kertaa, tilanteita vain tuli eteeni. Vaikka tapahtumat eivät tule lähelle, haluan ajatukset takaisin elämään. Koko ilta omaa aikaa: ruokaa, lepoa, liikuntaa. Kulta Tukholmassa, Typy mummilassa. Ilta-aurinko. Mulla on enää kuusi viikkoa töitä. Lasken näitä viikkoja päivittäin, ihan kuin varmistaakseni että loppuu se aikanaan tämäkin uurastus. Jotta toisenlainen voi taas alkaa.

Omm

Tässä vielä otteita reissun tuliaisista. Pimun paita COS, mun tossut Camper ja New York in a Box Muji. Kenkien tyylistä voinee päätellä, että valmistaudun taas astetta mukavuushaluisempaan kauteen pukeutumisessa. Leikkipuistot, ohoi! Mulla on enää naurettavat kahdeksan viikkoa töitä ennen kuin siirryn kesäloman kautta äitiyslomalle. Koska pahoinvointi jatkuu (lievänä, mutta kuitenkin), elän mielessäni edelleen alkuraskauden pahoinvointia enkä oikein käsitä asiaa. Meidän firman työtahdilla tuo aika menee ohi ennen kuin huomaankaan. Kaikkia kivoja arkivapaitakin tähän keväälle on kertynyt.

Huomenna alkaa äitiysjooga. Oma harrastus, vähänkö jännää ;) Olen kuulkaa vannonut, että syksyllä kun olen päässyt eroon tästä pallosta, suuntaan vaikka väkisin lenkkipoluille. Viime kesänä sain juoksemisen hyvin alkuun, kunnes aloitin työt ja ne veivät. Siitä lähtien liikuntaharrastukset ovat näyttäneet täyttä nollaa. Noloa ja vähän surullistakin. Pieni kateus liikahtaa näinä päivinä mielessäni kun näen lenkkeilijöitä keväisillä teillä.

Vinkkinä järjestelijäsieluille: Ordning & Redan nettikaupasta saa ensi viikon loppuun eli 22.4. saakka -30% kaikesta koodilla OR3VUOTTA.

Hai there!

Helmikuun alussa meidän piti perua Tukholman-matkamme kun ei huvittanut siirtyä sinne kotoa oksentamaan. Siinä vaiheessa tuntui epätodennäköiseltä, että vielä 1½ kuukautta myöhemminkään olisin matkustuskunnossa yhtään minnekään. Työnantajani tarjoaman ylimääräisen 4 päivän vapaan (lomautus) turvin tienasin kuitenkin itselleni 10 päivän loman pääsiäisen ympärillä. Kun Kulta säästi talvilomansa samaan ajankohtaan, olihan sitä taas yritettävä matkaan. Pääsimme kuin pääsimmekin keväiseen Barcelonaan, mitä jaksan yhä ihmetellä. Olin ihan varma, että joku tauti vielä iskee, jollekin meistä. Ja olihan Typyllä korvatulehdus päällä vielä matkaan lähtiessäkin, mutta ei tuntunut haittaavan. Edellisen Barcelonaan varatun matkamme perui 1½ vuotta sitten Finnairin lentoemäntien lakkoilu, joten on tässä ennenkin yritetty.

Nyt oli käsillä viimeiset hetket taas lähitulevaisuudessa lähteä ulkomaille ylipäätään. Mieluummin espanjalaisia sadekuuroja kuin suomalainen takatalvi. Yllättävän helppoa oli 2½-vuotiaan kanssa kulkea. Otti sujuvasti päiväunia rattaissa, nautti silminnähden vilinästä ja metroajeluista sekä veti napansa täyteen pastaa, patonkia ja paellaa. Lentokoneen noustessa ilmaan vain hekotti hulvattomasti, vaikka olin pelännyt etukäteen korvakipuhuutoa. Kahden kanssa taitaakin sitten olla eri juttu.

Pari vinkkiä:

  1. L’Aquarium on lapsen kanssa ihan oiva paikka. Hait ovat kyllä tyhmän näköisiä eläimiä, älyllisesti siis. Liian pieni pää suhteessa muuhun vartaloon.
  2. Park Güell:in kukkulalle nousu kävellen on liian raskas raskaana oleville. Lepotaukoja toisen perään. Perillä en sitten jaksanutkaan kuin toipua supistuksista.
  3. Kaltaiselleni kasvissyöjällä ravintoloiden menut olivat haasteellisia. Vaikka annoksella oli kasvisruokaan viittaava nimi, se sisälsi useimmiten kinkkua ;) Lapsia ei ravintoloissa huomioitu syöttötuolien tai lastenannosten merkeissä. Aikuisten hinnalla aikuisten tuoleilla. Yksi loistava poikkeus oli Matamala, josta saimme kaikin puolin loistavaa palvelua (sekä lapset että nirsoilijat) ja ruoka oli kehujen arvoista.
  4. Jos halajaa tuliaisia lapsille, kannattaa poiketa viimeistään lentokentällä liikkeessä nimeltä Imaginarium.

Kotiin toin tavaraa Mujista, COS:sta ja Camperilta, ei järin yllättävää. Vitran showroomille yritimme kahdesti, mutta joko oli siesta tai liian myöhä. Jäi RAR siis koeistumatta. Olisikohan se hyvä imetykseen, olisihan?

Edit 16.4. Lisäsin vielä muutaman vinkin lasten kanssa Barcelonaan matkaaville.

Huojentunut

Tänään oli sairaalakäynti. Luulin meneväni pelkopolille vaan käynti osoittautuikin ylimääräiseksi lääkärikäynniksi. Pelkopolilähetteen lähdettyä neuvolasta oli joku jossain kohtaa matkan varrella näin viisaudessaan päättänyt. Hyvä niin. Keskustelu oli antoisa ja kannustava, sain vastauksia muutamiin mieltä vaivanneisiin kysymyksiin. Pelkopolikäyntikin tulee vielä: pääsen keskustelemaan kätilön kanssa asioista hieman eri näkökulmasta ja saan taas töistä ylimääräistä vapaata.

Viime viikollahan vasta rakenneultrassa kävimme ja se toimi suurena helpotuksena: kaikki oli niin kuin toivoa saattoi. Tänään taas ultrattiin: tämä oli jo viides kerta eikä taida viimeiseksi jäädä. En pistä pahakseni, en. Ensimmäistä kertaa sain kokemusta myös 3d-ultrasta.

Koska vastaanottoaika oli keskellä päivää, otin sen siivin koko päivän töistä vapaaksi. Hulluahan olisi ollut ajaa 120 km:n matka ehtiäkseni olla muutaman tunnin töissä, ennen tai jälkeen. Hullua ei sen sijaan ollut istua ihan rauhassa, yksin kahvilassa herkullisen salaatin äärellä. Tai tuntui se hullulta, myönnän.

Kauan sitten ennen ensimmäistä lasta tai raskauttakaan puhuimme Kullan kanssa haaveilevasti kahdesta prinsessasta. Me saamme ne :) Vaikka tieto sukupuolesta on asioiden tärkeysjärjestyksessä häntäpäässä, koen sen konkretisoivan odotusta valtavasti. Mun mimmit.