Tänä viikonloppuna piti tehdä päätös asunnon ostosta. Se on ihana. Alkaa kenties suunnitella kuumeisesti keittiötä ja muuta.
Vaan makaan sairaalapedillä pää pyörryksissä vieressäni yksi pieni ja tuhiseva, jolla todettiin tänään diabetes. Loppuelämän kantaa sitä mukanaan.
Siis mitähäh? Joko Pikkutypy syntyi vai Typylläkö diabetes?
Sekavaa taisi olla muukin kuin otsikko. Isommasta kyse siis, toinen vielä turvallisesti mahassa.
Hyvä että pienempi jatkaa vielä kasvuaan mahassa, toivottavasti tekee niin vielä hetken aikaa (vanhoja tekstejä selattuani päättelin että laskettuun aikaan on vielä matkaa, ite raskauduin myöskin marraskuussa, tosin 2010, ja muru kasvoi mahassa pitkälle elokuuhun 2011 asti). Hurjasti tsemppiä uudenlaiseen elämään sopeutumisessa teille kaikille, erityisesti Typylle!
Mäkin jo säikähdin, että pienempi on syntynyt jo…. Onneksi sairastuminen ei merkitse maailmanloppua, vaikka se siltä saattaakin nyt tuntua. Hoitomenetelmät on kuitenkin kehittynyt ja koko ajan kehittyy. Voimia kaiken uuden opetteluun teille!
Hei! Nyt varmasti tuntuu sekavalta ja pyörryttävältä. Tuo uutinen on aina shokki vanhemmille!! Mutta usko pois…pian elämä taas rullaa tasaista arkea, johon diabetes kuuluu osana. Voimia ja jaksamista teille!