Tilaa uudelle

Eilinen pelkopolikäynti oli sellainen puoliturha, mutta tulipahan kirjattua toiveita ylös synnytyksen suhteen. Toiveeni ovat melko vaatimattomia: esim. että saisin tietoa ja perusteluja kivunlievityksiin/toimenpiteisiin liittyen ja että saisin olla pystyasennossa/liikkua. Perusteista lähdetään, mutta itsestäänselvyyksiä nuo eivät ainakaan omassa sairaalassani ole, kokemus sen kertoo. Ajatuksissani on myös mennä sairaalaan mahdollisimman myöhään, matkaan kuluu onneksi vain viisi (pitkää) minuuttia. Paikka kun on luotaantyöntävä. Ymmärrän, että on turha toivoa ja suunnitella liikaakaan, yllätystekijöitä on synnytyssopassa kyllikseen. Ajatuksia olen aiheelle kuitenkin antanut reilusti enemmän kuin viimeksi. Mistä sitä ensisynnyttäjä edes lähtisi tuntematonta purkamaan? Myös äitiysjooga tekee hyvää fyysisesti ja henkisesti: otan aikaa itselleni ja tälle vauvalle.

Olen puhunut tänään kuolemasta liian monta kertaa, tilanteita vain tuli eteeni. Vaikka tapahtumat eivät tule lähelle, haluan ajatukset takaisin elämään. Koko ilta omaa aikaa: ruokaa, lepoa, liikuntaa. Kulta Tukholmassa, Typy mummilassa. Ilta-aurinko. Mulla on enää kuusi viikkoa töitä. Lasken näitä viikkoja päivittäin, ihan kuin varmistaakseni että loppuu se aikanaan tämäkin uurastus. Jotta toisenlainen voi taas alkaa.

Advertisement

Hupsansaa!

Käytin tämänviikkoisen Finnish Design Shopin kolmen päivän alen hyväkseni ja tilasin jo parin vuoden ajan haaveilemani kerrossängyn lastenhuoneeseen. Ehkä muutaman vuoden päästä tulevat molemmat kerrokset käyttöön :) Siihen asti Typy saa nukkua alasängyssä ja vauvalle luovutetaan Peti. Koska Peti ei mahdu meidän makkariin, tällä hetkellä vahvimpana suosikkina ensisängyksi on Vaavisänky, ei vähiten pienen koon sekä hankkimisen ja eroon pääsemisen helppouden takia.

Kerrossänkyratkaisuun vaikutti rajallisen tilan lisäksi vahvasti se, että Typy ei ole oikein koskaan oppinut nukahtamaan Petiin sen ollessa suurimmassa muodossaan. Liekö sänky liian leveä vai missä vika, siellä ei pysytä. Tullaan joka ilta kymmenen, parikymmentäkin kertaa pois kunnes aikuisten väsynyt pinna kiristyy liikaa ja Typy siirretään matkasänkyyn. Leveä Peti ja matkasänky samassa huoneessa vievät yhdessä muiden kalusteiden kanssa käytännössä kaiken leikkitilan lattialta.

Mitään takuitahan ei ole siitä, että hän uudessa sängyssään pysyisi yhtään sen paremmin. Kokeillaan ja toivotaan parasta. En laittaisi pahakseni mikäli Typyn nukahtamiskuviot olisivat selvät ennen vauvan tuloa.

Voi se uusi hyllykkökin olisi hieno ja kätevä. Voi tätä ihmisen materian himoa.

Kuva: Ava Room Oy

Omm

Tässä vielä otteita reissun tuliaisista. Pimun paita COS, mun tossut Camper ja New York in a Box Muji. Kenkien tyylistä voinee päätellä, että valmistaudun taas astetta mukavuushaluisempaan kauteen pukeutumisessa. Leikkipuistot, ohoi! Mulla on enää naurettavat kahdeksan viikkoa töitä ennen kuin siirryn kesäloman kautta äitiyslomalle. Koska pahoinvointi jatkuu (lievänä, mutta kuitenkin), elän mielessäni edelleen alkuraskauden pahoinvointia enkä oikein käsitä asiaa. Meidän firman työtahdilla tuo aika menee ohi ennen kuin huomaankaan. Kaikkia kivoja arkivapaitakin tähän keväälle on kertynyt.

Huomenna alkaa äitiysjooga. Oma harrastus, vähänkö jännää ;) Olen kuulkaa vannonut, että syksyllä kun olen päässyt eroon tästä pallosta, suuntaan vaikka väkisin lenkkipoluille. Viime kesänä sain juoksemisen hyvin alkuun, kunnes aloitin työt ja ne veivät. Siitä lähtien liikuntaharrastukset ovat näyttäneet täyttä nollaa. Noloa ja vähän surullistakin. Pieni kateus liikahtaa näinä päivinä mielessäni kun näen lenkkeilijöitä keväisillä teillä.

Vinkkinä järjestelijäsieluille: Ordning & Redan nettikaupasta saa ensi viikon loppuun eli 22.4. saakka -30% kaikesta koodilla OR3VUOTTA.

Hai there!

Helmikuun alussa meidän piti perua Tukholman-matkamme kun ei huvittanut siirtyä sinne kotoa oksentamaan. Siinä vaiheessa tuntui epätodennäköiseltä, että vielä 1½ kuukautta myöhemminkään olisin matkustuskunnossa yhtään minnekään. Työnantajani tarjoaman ylimääräisen 4 päivän vapaan (lomautus) turvin tienasin kuitenkin itselleni 10 päivän loman pääsiäisen ympärillä. Kun Kulta säästi talvilomansa samaan ajankohtaan, olihan sitä taas yritettävä matkaan. Pääsimme kuin pääsimmekin keväiseen Barcelonaan, mitä jaksan yhä ihmetellä. Olin ihan varma, että joku tauti vielä iskee, jollekin meistä. Ja olihan Typyllä korvatulehdus päällä vielä matkaan lähtiessäkin, mutta ei tuntunut haittaavan. Edellisen Barcelonaan varatun matkamme perui 1½ vuotta sitten Finnairin lentoemäntien lakkoilu, joten on tässä ennenkin yritetty.

Nyt oli käsillä viimeiset hetket taas lähitulevaisuudessa lähteä ulkomaille ylipäätään. Mieluummin espanjalaisia sadekuuroja kuin suomalainen takatalvi. Yllättävän helppoa oli 2½-vuotiaan kanssa kulkea. Otti sujuvasti päiväunia rattaissa, nautti silminnähden vilinästä ja metroajeluista sekä veti napansa täyteen pastaa, patonkia ja paellaa. Lentokoneen noustessa ilmaan vain hekotti hulvattomasti, vaikka olin pelännyt etukäteen korvakipuhuutoa. Kahden kanssa taitaakin sitten olla eri juttu.

Pari vinkkiä:

1. L’Aquarium on lapsen kanssa ihan oiva paikka. Hait ovat kyllä tyhmän näköisiä eläimiä, älyllisesti siis. Liian pieni pää suhteessa muuhun vartaloon.
2. Park Güell:in kukkulalle nousu kävellen on liian raskas raskaana oleville. Lepotaukoja toisen perään. Perillä en sitten jaksanutkaan kuin toipua supistuksista.
3. Kaltaiselleni kasvissyöjällä ravintoloiden menut olivat haasteellisia. Vaikka annoksella oli kasvisruokaan viittaava nimi, se sisälsi useimmiten kinkkua ;) Lapsia ei ravintoloissa huomioitu syöttötuolien tai lastenannosten merkeissä. Aikuisten hinnalla aikuisten tuoleilla. Yksi loistava poikkeus oli Matamala, josta saimme kaikin puolin loistavaa palvelua (sekä lapset että nirsoilijat) ja ruoka oli kehujen arvoista.
4. Jos halajaa tuliaisia lapsille, kannattaa poiketa viimeistään lentokentällä liikkeessä nimeltä Imaginarium.

Kotiin toin tavaraa Mujista, COS:sta ja Camperilta, ei järin yllättävää. Vitran showroomille yritimme kahdesti, mutta joko oli siesta tai liian myöhä. Jäi RAR siis koeistumatta. Olisikohan se hyvä imetykseen, olisihan?

Edit 16.4. Lisäsin vielä muutaman vinkin lasten kanssa Barcelonaan matkaaville.

Huojentunut

Tänään oli sairaalakäynti. Luulin meneväni pelkopolille vaan käynti osoittautuikin ylimääräiseksi lääkärikäynniksi. Pelkopolilähetteen lähdettyä neuvolasta oli joku jossain kohtaa matkan varrella näin viisaudessaan päättänyt. Hyvä niin. Keskustelu oli antoisa ja kannustava, sain vastauksia muutamiin mieltä vaivanneisiin kysymyksiin. Pelkopolikäyntikin tulee vielä: pääsen keskustelemaan kätilön kanssa asioista hieman eri näkökulmasta ja saan taas töistä ylimääräistä vapaata.

Viime viikollahan vasta rakenneultrassa kävimme ja se toimi suurena helpotuksena: kaikki oli niin kuin toivoa saattoi. Tänään taas ultrattiin: tämä oli jo viides kerta eikä taida viimeiseksi jäädä. En pistä pahakseni, en. Ensimmäistä kertaa sain kokemusta myös 3d-ultrasta.

Koska vastaanottoaika oli keskellä päivää, otin sen siivin koko päivän töistä vapaaksi. Hulluahan olisi ollut ajaa 120 km:n matka ehtiäkseni olla muutaman tunnin töissä, ennen tai jälkeen. Hullua ei sen sijaan ollut istua ihan rauhassa, yksin kahvilassa herkullisen salaatin äärellä. Tai tuntui se hullulta, myönnän.

Kauan sitten ennen ensimmäistä lasta tai raskauttakaan puhuimme Kullan kanssa haaveilevasti kahdesta prinsessasta. Me saamme ne :) Vaikka tieto sukupuolesta on asioiden tärkeysjärjestyksessä häntäpäässä, koen sen konkretisoivan odotusta valtavasti. Mun mimmit.

Pöpöilyä

Taidadai. Kun poskiontelontulehduksesta pääsin, oli yhden päivän ajan toivoa ilmassa, kunnes alkoi armoton yskä. Kahden päivän köhimisen jälkeen nousi kuume. Taudista tautiin. Menee näköjään niin, että kun palaudun edes puolittain työkuntoon, käyn siellä muutaman päivän yrittämässä ja hakemassa itselleni jonkin uuden pöpön.

Meillä on Typyn kanssa kesähaaveita, jutellaan niistä säännöllisin väliajoin. Haaveillaan retkistä Mummin mökille, mansikoiden syömisestä, uimisesta, puutarhakeinussa pötköttelystä. Haaveiluhetkistä saan voimaa tähän taistelulta maistuvaan arkeeni.

Jos omiin laskelmiini on uskominen, ensi keskiviikkona saavutetaan jo raskauden puoliväli. Miten voi olla mahdollista, voi meitä. Torstaina pääsimme vihdoin katsomaan joulun alla syntynyttä ystävän vauvaa. Ristiriitaiset ajatukset. Heillä oli hyvä ja rauhaisa tunnelma, mutta itse pelkään huudon täyttämiä päiviä ja öitä kovin kauheasti. Onko kellään käynyt sellaista tuuria, että yhden koliikkivauvan jälkeen toinen ei olisikaan samanmoinen? Ja voiko tällaisen raskauden seurauksena ylipäänsä saada tervettä lasta?

Sukulaiset

Joltain aiemmalta Tukholman-reissulta ostin meille ihanaisen Tiogruppenin tyynynpäällisen, jolla on ollut seuranaan sohvan toisella laidalla Ikean blogityynynpäälliset. Nyt saivat ikealaiset marssia kaappiin odottamaan parempia aikoja: löysin Tukholman-tuliaiselle Suomen-serkun, joka passaa mainiosti sen kaveriksi. Ihan serkuksilta näyttävätkin.

Zibidie ♥ Pirput parput!

P.S. Testailen uutta ulkoasua. Tuo bannerikuva on kehno, mutta menköön kunnes kehitän jotain parempaa. Oon ollut ihan orpo siitä lähtien kun vaihdoimme Maciin ja Photari jäi vanhaan koneeseen :( Haluisko joku kiltti graafikkokulta tai muuten vain taitavaa tarjota auttavaa kättään, edes pikaisesti?

Sairastuvalta

Haa, vietin sitten tammi-helmikuussa elämäni ehdottomasti pisimmän sairasloman: 3,5 viikkoa. Yhteensä kaksi kuukautta meni oksennellessa, kunnes pari viikkoa sitten alkoi helpottaa. Paino tippui sellaisiin lukemiin, ettei ollut koskaan ikinä ollutkaan; veljeni viittasi kerran minut nähdessään ystävällisesti keskitysleireihin. Sikiö on kuitenkin jollain ihmeellä sinnitellyt mukana ja kasvanutkin normaalisti.

Oksentelu väheni muutama viikko sitten, minkä seurauksena menin töihin sinnittelemään reiluksi viikoksi. Tämä johti siihen, että sain ensin ystäväkseni jatkuvan päänsäryn ja sitten oksentelu palasi harvakseltaan kuvioihin. Kuvotusta on edelleen päivittäin. Alkuviikosta kävin taas lääkärissä neljättä viikkoa jatkuneen flunssan ja tuon päänsäryn takia, diagnoosina poskiontelontulehdus. Ensi viikolla yritän kolmeksi päiväksi töihin taas.

Vaivat sen kun vaihtuu. Vois melkein jo naurattaa itseänikin. Yleiskunto on ihan nollissa ja kipeätä Typyäkin on pitänyt hoitaa välissä kotona kahteen otteeseen. Tämä kaikki on toki heijastunut myös henkiseen jaksamiseen aikalailla.

Pääsiäiseksi on varattuna Barcelonan-matka, seuraava tavoite on päästä edes sinne. Yhden (joululahjaksi saamani) matkanhan jo pahoinvoinnin vuoksi tässä kuussa peruimme.

Jotain iloistakin itselleni ylös: ensimmäisen kerran tunsin vauvan pään tai pepun alavatsalla ystävänpäivänä 14.2., jolloin raskausviikkoja 15+2/16+4. Ensimmäiset varsinaiset liikkeet tunsin 18.2. (15+6/17+1) ja nyt keskiviikkona 22.2. (16+3/17+5) ensimmäisen oikein pitkän sarjan potkuja tahi iskuja. Virallinen laskettu aika ja alkuperäinen eli se, mihin itse luotan, poikkeavat yli viikolla toisistaan. Neuvolan mukaan viikkoja vähemmän kasassa kuin minun ;) Siitä nuo hassut merkinnät. Huolta on ollut vauvan kehityksestä, joten rakenneultra kolmen viikon kuluttua jännittää, pelottaakin.

Missä on ihmisen hyvä asua?

Meillä on mietitty ihan tosissaan – eikä niin rakentavassa hengessä – millainen asumismuoto on tästä kerrostalosta seuraava ja perheellemme hyvä. Tosiasia lienee, että jollei lapsia olisi, asuisimme nykyisessä vallan tyytyväisinä. Ei halajaisi mieli muille apajille. Mutta ei ole kivaa kun on vanha ja turvaton minihissi eikä lapsia uskalla päästää ulos pihalle leikkimään. Saati että siellä olisi muita lapsia, kenen kanssa leikkiä. Jonkinlainen kodinhoitotila olisi oikein herkullinen eikä sisääntulo suoraan tammiparketille oikein toimi. Oma piha ja samassa elämänvaiheessa olevia ihmisiä lähitienoilla voisi tehdä elämästä himpun verran nautittavampaa.

Toinen meistä on viettänyt lapsuutensa rivitaloissa, toinen omakotitaloissa. Ensimmäinen kaupungissa, toinen maalla. Molemmat pitävät omaa kokemustaan hyvänä eivätkä vastapuolen argumentit uppoa. Voi meitä. Päädymme kai jämähtämään tähän asumaan. Todella toivon, ettemme, sillä tämä on kuitenkin se huonoin vaihtoehto, niiden lasten kannalta. Ja minun, joka kaipaa kesästä lähtien taas kotiäitejä ja vertaistukea ympärilleen.

Mitä mieltä te olette? Rivi-/paritaloasumisen ja toisaalta omakotitaloilun plussat ja miinukset? Arvatkaapa, kumman joukoissa minä seison?

Asunto on edelleen myynnissä ja kiinnostusta on ollut paljon. Toivottavasti myynti kuitenkin loppuu pian päättymättä kauppaan ja saamme vähän etäisyyttä aiheeseen. Pahoinvointi ja sairaslomailu ovat vieneet viime viikkoina kaikki voimavarani, en vain jaksa. En jaksa siivota, poistua jatkuvasti kotoani vieraiden tieltä, varsinkaan tehdä tämän kokoluokan päätöksiä.

Tip tip tip

Oheinen sumea kuva kiteyttää loppuviikon tunnelmat ja tapahtumat mainiosti. Onneksi pienellä kaikki hyvin, suuresta huolestani huolimatta.

Sairaalassa oli mukavaa, ihan totta. Loistava henkilökunta, lupa levätä ja ravinneliuosta suoraan suoneen. Taas ollaan perusasioiden äärellä. Tämän viikon olen sairaslomalla. Dg: O21.1

Asuntokin on myynnissä ja ehdollinen tarjous seuravasta hyväksytty. Kyllä on vipinää.

Läheltä liippaa, vaan ei sittenkään

Kävi sillä tavalla onnellisesti, että talo, johon hurahdin, ei ollut aivan kaiken huomion arvoinen. Kiva se oli, mutta materiaalit yllättävän kuluneet siihen nähden, että remontti oli valmistunut 2008. Liikaa pikkuasioita, jotka alkaisivat ärsyttää. Kolhittuja tapetteja ja lattioita, sen sellaista. Ja isompiakin. Kellarista ja vinttitiloista hohkaava viileys, ainaiset villasukkakelit. Mun olis vaikea vaihtaa näistä kiviseinistä pinkopahviseiniin, ei siitä vain mitään tulisi. Meidän nykyisessä kodissa remontti on tehty 2003 ja pinnat ovat huomattavasti siistimmässä kunnossa. Ihmisillä on erilaisia tapoja pitää kotiaan, huomattu on.

Taidamme siis unohtaa tuon kohteen ja kääntää katseemme menneeseen. Kävimme nimittäin viime kesänä katsomassa yhtä omakotitaloa, joka onkin sitten edellisen kanssa eri maata. Ehkä kuitenkin enemmän meidän näköinen ja edelleen myynnissä. Alle kymmenvuotias, moderni, valoisa, pinnoissa valkoista, harmaata ja tammea: meidän värimaailma jo valmiina. Olohuone ja keittiö yhtä suurta tilaa, jossa huonekorkeus viisi metriä ja yksi seinä käytännössä ikkunaa lattiasta kattoon. Ollut kaunis kaikin puolin, vielä varmasti heräteltävissä.

Tätäkin kaunotarta oli vain kohdeltu niin perin huonosti, että pahaa teki. Tammiparketti kammottavassa kunnossa, kylpyhuoneessa suihkuveden lahottama ovi, koloja seinissä jne. Olimme tuolloin vain uteliaisuudesta liikkeellä ja hylkäsimme ajatuksen. Toisaalta, talo on ollut kohta vuoden myynnissä ja hintapyyntökin matkan varrella pudonnut muutaman kymmenen tuhatta. Jäimme eilen illalla miettimään, että mitä jos. Mitä jos nuo puutteet laittaisi ammattimiesten voimin kuntoon, ei se nyt ihan kauhen montaa tuhatta maksaisi.

Tuo on sellainen koti, jonka olisimme voineet itsellemme rakennuttaa. Jos tuon näkisin sisustuslehdessä, huokailisin, että voi kun joskus. Suoraan sanottuna ihan helvetin hieno. Ja omalla, rauhaisalla tontilla.

Hurahdus

Menin sitten ihastumaan taloon, omakotitaloon. Minä, vankkumaton kerrostaloasumisen helppouden ja huolettomuuden kannattaja.

Ihastukseni kohde on rakennettu silloin kun taloista vielä tehtiin kestäviä, kauniita ja käytännöllisiä, 50-luvulla tottakai. Kun katselen uudiskohteita, sydämeni ei pamppaile. Mutta kun kohtasin tämän 50-luvun henkeä kunnioittaen täysin remontoidun taloarmaan, johan alkoi laukata. Tilaa on kevyesti vaikka viisilapsiselle perheelle plus harraste- ja työtilat päälle. Ja muut ylellisyydet, mitä nyt puuttuu: sauna, kodinhoitohuone, takka jne.

Sijainti olisi mitä loistavin, muutaman kilometrin päässä keskustasta, rauhallisella alueella. Siellä lasten olisi hyvä kasvaa.

Illalla en saanut unta, joten selailin kohteen kuvia edestakaisin. Myöhemmin unessa olin asuntonäytössä eikä totuus osoittautunut odotusteni kaltaiseksi. Tunsin unessa pienoista helpotusta, ei tarvinnut enää vaivata asialla päätään.

Mutta kun tarvitsee. Aion soittaa tänään välittäjälle. Ja salaa toivon, ettei talo ole niin ihana kuin luulen.

AVA Roomin päiväpeite myytävänä

Ajattelin testata, kiinnostuisiko joku ostamaan kuvan mukaisen AVA Roomin päiväpeitteen. Peite on luonnonvalkoinen ja mallia Junior eli taittuu ja kiinnittyy tarroilla siististi tuonne patjan alle. Koko on 90 x 200. Tilattu 19 cm korkeaan patjaan, ja koska pelivaraa on, sopinee hyvin tuosta muutaman sentin ohuemmalle tai paksummallekin patjalle. On oikein siistissä kunnossa, kerran pesty myyntiä varten. Kankaassa ei kulumaa, tahroja tms. Lisäksi pakettiin kuuluu samaa kangasta oleva 50 x 60 -tyynynpäällinen, joka on käyttämätön. Tyynynpäällinen kuvassa kaksin kerroin. Täältä löydät laadukkaampia kuvia peitteestä ja tyynypussista.

Setin hinta uutena n. 170 €, tarjouksia voi laittaa osoitteeseen milla.emeliina@yahoo.com. Halvalla lähtee, vaikka eivät uusille juuri kalpenekaan ;)

Minun 2011

Vuosi sitten lähdin liian kunnianhimoisesti liikkeelle enkä saanut milloinkaan tuotostani valmiiksi. Nyt siis simppeli versio vuoden kulusta:

Tammikuu: Elämä Typyn kanssa alkoi tasoittua, nautin vihdoin kotona olosta. Muutaman kuukauden työskentely edeltävänä syksynä oli tehnyt tehtävänsä. Aloin olla turhautunut siihen, etten vieläkään ollut raskaana. Typy löi anoppilassa suunsa ja pelästyin verenvuotoa. Seurauksena musta huuli, ei sen pahempaa. Aloitimme Typyn kanssa muskarin, jonka vetäjästä en oppinut koskaan innostumaan. Kävimme Raumalla ja kuukauden päätimme koko sakki vatsatautia potien. Ystäväpariskunta Itä-Helsingistä sai pojanpötkylän.

Helmikuu: Ostimme sunnuntaikävelyllä sohvan ja sohvapöydän. Vanhan sohvan myin menestyksekkäästi huuto.netissä. Tehtailin ruokalappuja ja iloitsin käsillä tekemisestä. Kävimme katsomassa musikaalin ja vierailimme Hyvinkäällä. Ystäväpariskunta Etelä-Helsingistä sai toisen lapsensa, valloittavan tyttären.

Maaliskuu: Kävimme The Nationalin keikalla Kulttuuritalolla. Hukkailin pipoani ja juoksin sen perässä ees taas. Vierailimme koleassa Tallinnassa ja Typy pääsi elämänsä ensimmäiselle laivamatkalle silminnähden nauttien. Typy täytti 1½ vuotta ja esitteli naukujenni-taitojaan. Nautin kevätauringosta, mutta ahdistus työpaikan löytämisen vaikeudesta nosteli toisinaan päätään. Hain vaivalla juuri sitä oikeaa pyöräilykypärää, olihan kesä jo lähellä. Löysin myös vuosien metsästyksen jälkeen suihkunkestävät pumppupullot ;)

Huhtikuu: Järjestelin kotia, myin ylimääräistä rompetta kirpputorilla, ostin leikkokukkia, istutin rairuohoa – kevätenergiaa. Hirmuisen pitkä talvi oli todellakin ohi. Ystäväni muutti takaisin Suomeen, vieläpä samalle paikkakunnalle vuosien jälkeen. Kulta reissasi Kiinaan. Kävimme White Liesin keikalla ja vierailimme entisellä työpaikallani sekä veljeni luona. Ystävämme Etelä-Helsingistä saivat tyttären. Odottelin toista raskautta aina vain.

Toukokuu: Kuljetin Typyä ahkerasti ympäri kylää tapaamassa muita taaperoita. Lähes yhtä ahkerasti hain myös töitä. Kulta kävi Alpeilla. Opin olevani pari senttiä pidempi kuin olin koko aikuisikäni luullut olevani. Aloitimme pyöräilyn Typy kyydissä innosta hihkuen ja maisemia kommentoiden. Lahjoitimme Typyn tutit onnistuneesti pikkulokeille. Meillä kävi keväisiä vieraita Itä-Helsingistä. Loppukuusta ahdistuin kunnolla elämäntilanteeseeni, mutta ilta ystävän kanssa kevensi raskaita ajatuksia.

Kesäkuu: Miniloma Tukholmassa, kaikkea kivaa. Leikkautin hiukseni huomattavasti entistä lyhyemmiksi. Vietimme helteisen päivän Korkeasaaressa.

Heinäkuu: Kulta hautasi rakkaan tätinsä. Vietimme Kullan serkun häitä hurjassa kuumuudessa. Kävimme kylässä minulle ennestään lähes tuntemattomien ihmisten luona ja kivaa oli. Lapsettomuusasiat pyörivät mielessä ja näin aiheesta muistutuksia ympärilläni. Ystäväni sai toisen lapsensa, veljeni ensimmäisensä – tyttöjä molemmat. Sain töitä, ihan yhtäkkiä kaiken jälkeen.

Elokuu: Vietin ihanan, aurinkoisen – sanoinko jo ihanan – syntymäpäivän ystäväni kanssa. Typylle järjestyi päivähoitopaikka kuin ihmeen kaupalla. Osallistuimme sukukokoukseeni, minkä koin äärimmäisen mielenkiintoisena. Aloitin työt suurin odotuksin, totuttelin pitkiin työmatkoihin. Tapasimme opiskelukaveriani poikaystävineen. Sain parvekkeen lattian maalauksen valmiiksi.

Syyskuu: Kolme sukupolvea sairastui silmätulehdukseen, joka oli ilonani myös juhliessamme juutalaisia häitä Tel Avivissa. Ikkunaremonttimiehet pilasivat parvekkeen lattian kun eivät vaivautuneet sitä suojaamaan – kiukutti. Arki helpottui palkattuamme siivoojan. Veljentytär sai kauniin nimen. Typy täytti 2, mitä juhlimme kahtena päivänä. Osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni päiväkodin vanhempainiltaan.

Lokakuu: Viimeistään lokakuussa totuus uudesta työstäni alkoi valjeta. Päivät pimenivät ja työpäivät pitenivät. Työhön ja työmatkoihin kului  poikkeuksetta noin puolet vuorokaudesta. Olin todella stressaantunut, koska perehdytys oli epäonnistunut ja erään sairauslomalaisen vuoksi työmäärä oli kohtuuton.

Marraskuu: Elin lokakuussa alkaneessa sumussa edelleen. Arki oli selviytymistä: en ehtinyt harrastaa, en nähdä ystäviäni, en edes itseäni. Nukuin 5-6 tunnin yöunia yö toisensa jälkeen ja ihmettelin, miten kroppani kestää. Painoni tippui entisestään. Stressitaso oli mahdottoman korkealla ja siltikin: tulin raskaaksi!

Joulukuu: Väsymys, kuvotus, pyörrytys ja palelu olivat parhaat kaverini koko kuukauden ajan. Onneksi alkukuusta työtahti normalisoitui ja joulusta eteenpäin olin loppuvuoden vapaalla. Työkykyinen saati motivoitunut en olisi ollutkaan. Loppukuusta kerroimme läheisimmillemme raskaudesta. Kävin ensimmäisessä neuvolassa sekä ultrassa. Hankimme ensimmäisen joulukuusen yhteiseen kotiimme. Ystäväni sai kauan odotetun poikavauvan joulun aatonaattona. Vuoden viimeisenä päivänä ymmärsin, kuinka huonoksi nykyinen työ on minulle. Mietin, että jos ensi kesään, äitiyslomaan asti sinnittelen, sen jälkeen en nykyiseen työhön enää palaa. Olen valmis tekemään paljonkin töitä, jos koen sisällön mielekkääksi. Nykyisessä työssä mielekkyys ei toteudu. Tajusin, että en ollut pariin kuukauteen elänyt itselleni, en myöskään tyttärelleni, kaikista vähiten miehelleni. Lapseni elämästä en halua menettää enää yhtään kuukautta, jättää noita hymyjä näkemättä.

Kultahippu

Hiljaiselo jatkuu. Joulu meni pahaa oloa potiessa, huomiselta uudenvuoden aatolta toivon aikaista nukkumaan pääsyä. Perustarpeiden äärellä taas. Pelkään, kuinka pieneksi ja heikoksi kuihdun kun mikään ei maita. Olen kamalaa seuraa, mutta mulla on maailman paras 2-vuotias piristäjä. Jakelee pusuja, halauksia ja puhalluksia, jotta mulla olisi parempi olo. Sanoo: ”Ei oo äiti mitään hätää”. Ehdottaa: ”Katottaisko palapeliä, jos se auttais?”

Viimeisen viikon aikana on ollut ilahduttavaa löytää oma tytär arjen kiireen ja stressin alta. Ei se temperamentti kenties olekaan niin vaikea. Taitaa vain olla oravanpyörä raskas hänellekin. Viimeisen viikon aikana olen nähnyt niin monta hymyä ja kuullut niin ihania juttuja, etten olisi pari viikkoa sitten uskonut. Voi mikä muru! En malta odottaa, millainen isosisko hänestä vielä kuoriutuu.