Typy: ”Äiti… Milloin tää mun diabetes menee pois?”
Minä: ”Ei se kulta mene. Sulla kävi vähän huono tuuri kun sulle tuli se diabetes.”
Typy: ”Mutta mulla kävi hyvä tuuri kun mä tulin tämmöseks ihanaks tytöks.”
Minä: ”Nii-in.” (Itkua pidätellen)
Ajattelin testata, kiinnostuisiko joku ostamaan kuvan mukaisen AVA Roomin päiväpeitteen. Peite on luonnonvalkoinen ja mallia Junior eli taittuu ja kiinnittyy tarroilla siististi tuonne patjan alle. Koko on 90 x 200. Tilattu 19 cm korkeaan patjaan, ja koska pelivaraa on, sopinee hyvin tuosta muutaman sentin ohuemmalle tai paksummallekin patjalle. On oikein siistissä kunnossa, kerran pesty myyntiä varten. Kankaassa ei kulumaa, tahroja tms. Lisäksi pakettiin kuuluu samaa kangasta oleva 50 x 60 -tyynynpäällinen, joka on käyttämätön. Tyynynpäällinen kuvassa kaksin kerroin. Täältä löydät laadukkaampia kuvia peitteestä ja tyynypussista.
Setin hinta uutena n. 170 €, tarjouksia voi laittaa osoitteeseen milla.emeliina@yahoo.com. Halvalla lähtee, vaikka eivät uusille juuri kalpenekaan ;)
Vuosi sitten lähdin liian kunnianhimoisesti liikkeelle enkä saanut milloinkaan tuotostani valmiiksi. Nyt siis simppeli versio vuoden kulusta:
Tammikuu: Elämä Typyn kanssa alkoi tasoittua, nautin vihdoin kotona olosta. Muutaman kuukauden työskentely edeltävänä syksynä oli tehnyt tehtävänsä. Aloin olla turhautunut siihen, etten vieläkään ollut raskaana. Typy löi anoppilassa suunsa ja pelästyin verenvuotoa. Seurauksena musta huuli, ei sen pahempaa. Aloitimme Typyn kanssa muskarin, jonka vetäjästä en oppinut koskaan innostumaan. Kävimme Raumalla ja kuukauden päätimme koko sakki vatsatautia potien. Ystäväpariskunta Itä-Helsingistä sai pojanpötkylän.
Helmikuu: Ostimme sunnuntaikävelyllä sohvan ja sohvapöydän. Vanhan sohvan myin menestyksekkäästi huuto.netissä. Tehtailin ruokalappuja ja iloitsin käsillä tekemisestä. Kävimme katsomassa musikaalin ja vierailimme Hyvinkäällä. Ystäväpariskunta Etelä-Helsingistä sai toisen lapsensa, valloittavan tyttären.
Maaliskuu: Kävimme The Nationalin keikalla Kulttuuritalolla. Hukkailin pipoani ja juoksin sen perässä ees taas. Vierailimme koleassa Tallinnassa ja Typy pääsi elämänsä ensimmäiselle laivamatkalle silminnähden nauttien. Typy täytti 1½ vuotta ja esitteli naukujenni-taitojaan. Nautin kevätauringosta, mutta ahdistus työpaikan löytämisen vaikeudesta nosteli toisinaan päätään. Hain vaivalla juuri sitä oikeaa pyöräilykypärää, olihan kesä jo lähellä. Löysin myös vuosien metsästyksen jälkeen suihkunkestävät pumppupullot ;)
Huhtikuu: Järjestelin kotia, myin ylimääräistä rompetta kirpputorilla, ostin leikkokukkia, istutin rairuohoa – kevätenergiaa. Hirmuisen pitkä talvi oli todellakin ohi. Ystäväni muutti takaisin Suomeen, vieläpä samalle paikkakunnalle vuosien jälkeen. Kulta reissasi Kiinaan. Kävimme White Liesin keikalla ja vierailimme entisellä työpaikallani sekä veljeni luona. Ystävämme Etelä-Helsingistä saivat tyttären. Odottelin toista raskautta aina vain.
Toukokuu: Kuljetin Typyä ahkerasti ympäri kylää tapaamassa muita taaperoita. Lähes yhtä ahkerasti hain myös töitä. Kulta kävi Alpeilla. Opin olevani pari senttiä pidempi kuin olin koko aikuisikäni luullut olevani. Aloitimme pyöräilyn Typy kyydissä innosta hihkuen ja maisemia kommentoiden. Lahjoitimme Typyn tutit onnistuneesti pikkulokeille. Meillä kävi keväisiä vieraita Itä-Helsingistä. Loppukuusta ahdistuin kunnolla elämäntilanteeseeni, mutta ilta ystävän kanssa kevensi raskaita ajatuksia.
Kesäkuu: Miniloma Tukholmassa, kaikkea kivaa. Leikkautin hiukseni huomattavasti entistä lyhyemmiksi. Vietimme helteisen päivän Korkeasaaressa.
Heinäkuu: Kulta hautasi rakkaan tätinsä. Vietimme Kullan serkun häitä hurjassa kuumuudessa. Kävimme kylässä minulle ennestään lähes tuntemattomien ihmisten luona ja kivaa oli. Lapsettomuusasiat pyörivät mielessä ja näin aiheesta muistutuksia ympärilläni. Ystäväni sai toisen lapsensa, veljeni ensimmäisensä – tyttöjä molemmat. Sain töitä, ihan yhtäkkiä kaiken jälkeen.
Elokuu: Vietin ihanan, aurinkoisen – sanoinko jo ihanan – syntymäpäivän ystäväni kanssa. Typylle järjestyi päivähoitopaikka kuin ihmeen kaupalla. Osallistuimme sukukokoukseeni, minkä koin äärimmäisen mielenkiintoisena. Aloitin työt suurin odotuksin, totuttelin pitkiin työmatkoihin. Tapasimme opiskelukaveriani poikaystävineen. Sain parvekkeen lattian maalauksen valmiiksi.
Syyskuu: Kolme sukupolvea sairastui silmätulehdukseen, joka oli ilonani myös juhliessamme juutalaisia häitä Tel Avivissa. Ikkunaremonttimiehet pilasivat parvekkeen lattian kun eivät vaivautuneet sitä suojaamaan – kiukutti. Arki helpottui palkattuamme siivoojan. Veljentytär sai kauniin nimen. Typy täytti 2, mitä juhlimme kahtena päivänä. Osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni päiväkodin vanhempainiltaan.
Lokakuu: Viimeistään lokakuussa totuus uudesta työstäni alkoi valjeta. Päivät pimenivät ja työpäivät pitenivät. Työhön ja työmatkoihin kului poikkeuksetta noin puolet vuorokaudesta. Olin todella stressaantunut, koska perehdytys oli epäonnistunut ja erään sairauslomalaisen vuoksi työmäärä oli kohtuuton.
Marraskuu: Elin lokakuussa alkaneessa sumussa edelleen. Arki oli selviytymistä: en ehtinyt harrastaa, en nähdä ystäviäni, en edes itseäni. Nukuin 5-6 tunnin yöunia yö toisensa jälkeen ja ihmettelin, miten kroppani kestää. Painoni tippui entisestään. Stressitaso oli mahdottoman korkealla ja siltikin: tulin raskaaksi!
Joulukuu: Väsymys, kuvotus, pyörrytys ja palelu olivat parhaat kaverini koko kuukauden ajan. Onneksi alkukuusta työtahti normalisoitui ja joulusta eteenpäin olin loppuvuoden vapaalla. Työkykyinen saati motivoitunut en olisi ollutkaan. Loppukuusta kerroimme läheisimmillemme raskaudesta. Kävin ensimmäisessä neuvolassa sekä ultrassa. Hankimme ensimmäisen joulukuusen yhteiseen kotiimme. Ystäväni sai kauan odotetun poikavauvan joulun aatonaattona. Vuoden viimeisenä päivänä ymmärsin, kuinka huonoksi nykyinen työ on minulle. Mietin, että jos ensi kesään, äitiyslomaan asti sinnittelen, sen jälkeen en nykyiseen työhön enää palaa. Olen valmis tekemään paljonkin töitä, jos koen sisällön mielekkääksi. Nykyisessä työssä mielekkyys ei toteudu. Tajusin, että en ollut pariin kuukauteen elänyt itselleni, en myöskään tyttärelleni, kaikista vähiten miehelleni. Lapseni elämästä en halua menettää enää yhtään kuukautta, jättää noita hymyjä näkemättä.
Koska tärkeät asiat hoidetaan ensin ja loput sitten tuonnempana, työllistymisen kunniaksi tilasin KeepCupin aamuisista teehetkistäni huolehtimaan. Lainasin myös ensimmäisen äänikirjan automatkoja varten; lähikirjastomme valikoimat olivat kovin suppeat, täytynee mennä ensi kerralla pyörimään pääkirjaston hyllyjen väliin. Toki pitäisi jossain välissä lukea myös työhön valmistavaa alan kirjallisuutta, mutta ihan hetken vielä lomailen. Työt aloitan 17.8., Typy harjoittelee päiväkodissa jo ensi viikosta lähtien.
Edellisen postauksen jälkeen on tapahtunut mm. seuraavaa: tulin kolmatta kertaa tädiksi pienelle plikalle, ihastuin Raumalta ostamaani Kaino-nimiseen rinkulahuiviin, vietin parhaan synttäripäivän aikoihin (yllätysohjelmaa, aurinkoa, mahdollisuus keskustella ystävän kanssa rauhassa tunti toisensa perään) sekä sain ensimmäisen ihkaoman auton (jossa varusteluna mm. mukinpidike, tsihi). Sinänsä tylsää, että piti auto ostaa, mutta pakko mikä pakko.
Päivämme oli tänään vihertävä. Teimme Typyn kanssa aamupäivällä pyöräretken metsään. Tutustuimme sellaisiin perusjuttuihin kuten metsäpolku, mistä meidän citypupulla ei ollut ennestään hajuakaan. Pitänee mennä useammin puiden katveeseen, mustikka-apajille. Kuusesta kurvasimme erään lähiruokakaupan kautta kotiin.
Kotiin tullessa pyörän etukorissa heiluivat kepeän vihreät mustikanvarvut. Mietin poimiessani, saakohan niin tehdä. Päädyin siihen, ettei mustikka ole rauhoitettu, joten ihan vapaasti kai niitä varpuja saa ottaa, jos kerran marjojakin. No ei saa ilman maanomistajan lupaa. Hups.
Illalla lähden lätkimään pesäpalloa. Oho. Typyn mentyä nukkumaan luen: imen itseeni sanoja ja sivistystä. Yritän tonkia kirjan kaveriksi kaapeista irtokarkkeja, jotka ostin juhannukseksi. Ensin piilotin ne itseltäni, minkä jälkeen Kulta on näemmä päättänyt laittaa ne vielä parempaan talteen. Minä ja salmiakki, voi voi.
Mikä kirja on ilahduttanut viimeksi? Suositelkaahan, jotta saan taas kirjaimista kiinni.
Kaikenlaista kevätroskaa on ajatuksiin lennellyt, mutta perjantaiset treffit ystävän kanssa toivat perspektiiviä. Toisinaan pitää puhua ja itkeä asiat pihalle. En voi kieltää, etteikö myös Typyn lomailuilla anoppilassa sekä eilen että tänään olisi osuutta mielen kevenemiseen.
Keskiviikkona tämä sakki seilaa Tukholmaan ja vasta ensi viikon maanantaina takaisin. Edelliskerrasta on lähes vuosi, joten onhan aika. Ohjelmassa ainakin yhdet häät ja tunteja leikkipuistoissa: pidetään sukulaiset ja pirpana onnellisina. Puistoista käymisen arvoisia lienevät ainakin Humlegården ja Vasaparken. Kenties ohjelmaan voisi mahduttaa Junibackenin tai Skansenin. Kaikkea ei ehdi, mutta jääpähän seuraaville kerroille. Hmm. Tallinnan-reissu opetti, että enemmän pienen ehdoilla on mentävä, ei auta kinata vastaan. Jos sää ei suosi, Kulturhuset pelastanee.
Ehdottomia vierailukohteita ovat COS ja Muji. Myös Granit, Tiogruppen, DesignTorget sekä Ordning&Reda vetävät perinteisesti puoleensa järkkäilijää, mutta näistä olen valmis tinkimään yhteisen hyvän nimissä. Mitähän unohdan?
Käytiin Kullan kanssa humputtelemassa. Nyt ei sattunut korkokengissä (4 cm, hih) jalkoihin kuten viimeksi: saatiin oikein istumapaikat. Me vanhukset teinien seassa. Meidän nuoruudessamme keikoilla välkkyivät tulet, nykyään vain kameroiden näytöt. Itkeä tirautin muutamat kyyneleetkin kesken keikan kun luin Kullan puhelimesta tiedon ystäville syntyneestä pikkuruisesta tytöstä. Olin jo moneen otteeseen ehtinyt miettiä, miten heillä menee kun tiesin, että sairaalassa ovat. Omat huonot kokemukset tiiviisti mielessä.
Paluumatkalla irroteltiin lisää ja haettiin intialaisesta take awayt. Maha täynnä tulista pinaattia.
Viedessäni Typyä aiemmin mummille yökylään kyselin, mitä pieni sitten aamulla herätessään huutaa. Ensin ehdotti: ”ÄiTII!”, jonka jälkeen pilke silmäkulmassa korjasi: ”MumMII!” Ne on maailman parhaat kaverukset, ne kaksi.
Ennakkoäänestys hoidettu; sunnuntain ohjelman voi sitten suunnitella vapaammin. Viikonlopulle kun on hauskaa ja aurinkoista kiertelyä luvassa.
Eräskin eläkeläisherra yritti vielä aamulla vaikuttaa ehdokasvalintaani. Ei edes tyrkyttänyt pelkkää puoluetta totuttuun tapaan, vaan nyt oli ehdokaskin valmiiksi katsottuna. Yritti vedota myös Typyyn: ”Mieti nyt asiaa koko teidän perheen kannalta.” Hassu setä, oma isäni, luulee, että olen ohjattavissa tuollaisessa asiassa :)
Kulta on Kiinassa ja heilun täällä yksinhuoltajana pää tukossa. Duha, paha duha. Ruokakaupassa oli pakko käydä. Kirppispöytä on vielä illemmalla tyhjennettävä ja saaliit jaettava. Huomenna piti tulla opiskelukavereita vieraaksi, mutta pakko siirtää toiseen ajankohtaan. Niin tylsää, kerrankin olisin saanut kestitä. Piti tehdä herkkuporkkanakeittoa ja leipoa vielä korvapuustit päälle. Ehkä otetaan ensi viikolla uusi yritys.
Meillä on ollut muutaman viikon ajan ympäri asuntoa vaatteita ja tavaroita Ikean kasseissa, jätesäkeissä, sekalaisissa kasoissa. Ovat olleet matkalla jonkun toisen nurkkiin pyörimään.
Tänään virittelimme äipän kanssa kirppispöydän päälle lisätangon, koukkuja ja ketjuja, joilla tilankäyttö maksimoitiin. Kumma kyllä, vaikka myyntipöytä on täynnä, näkökentässäni on edelleen pinoja, kasseja, säkkejä. Viimeistään sunnuntaina viemme Kullan kanssa lisää tavaraa myyntiin ja pidämme peukkuja sille, että kahden viikon kuluttua suurin osa on hävinnyt, puf!
Jäljelle jääneet kärrätään joko Fidalle tai kellariin seuraavaa myyntitempausta odottamaan.
Väljyyttä kaappeihin ja kellarin kätköihin, tilalle puhdasta ilmaa ja leikkokukkia. Hyvä mieli kierrättämisestä. Hus materia!
Olen viimeisen vuoden aikana kunnostautunut vaatimaan palvelua, valittamaan kun aihetta on. Ehkä työssä käydessä ei riitä aikaa ja voimia moiseen, mutta nyt on toisin. Ja tää on oikeasti mahtava homma, kakkalaadusta ei pitäisi kenenkään maksaa. Nojatuolien verhoilu ei meinannut millään sujua kuten piti, mutta kannatti vaatia. Hyvät niistä lopulta tuli. Kaikenlaista muutakin pientä on ollut. En kuollakseni muista mitä, joten aika kepeästi olen jo oppinut asioihin suhtautumaan.
Nyt sitten viimeisimpänä olen saanut pettyä Typyn rattaiden laatuun. Kääntyvät etupyörät jumittavat vaihtelevissa määrin ja niiden mekanismit onkin jo kerran vaihdettu uusiin. Ostaessa mietittiin, että kyllä noilla pärjää, eihän meillä päin koskaan paljoa lunta ole. Eikä muuten ole nyt kahteen talveen juuri ollutkaan ;)
Vaunukoppaan tuli viimeisinä käyttöviikkoinaan viime keväänä sellainen pikku vika, että pohjan lukitusrauta ei pysy urassaan, vaan sujahtaa pois, jolloin koppa painuu reunoistaan kasaan. Ei hyvä kun siellä on kuitenkin bebe sisällä. Jälleenmyyjä sanoi, että sen saa helposti itse korjattua, mutta ei muuten saa. Täytynee sekin kissa nostaa uudelleen pöydälle ennen kuin takuuaika umpeutuu.
Pitkään on myös kismittänyt rattaiden kankaan heikko laatu. Rumaa haalistumista alkoi näkyä jo muutaman kuukauden käytön jälkeen. Melko heikkoa tuotteelle, jota on tarkoitus käyttää se kolmisen vuotta jo yhdelläkin lapsella. Tällä kertaa otin yhteyttä jälleenmyyjän sijaan suoraan valmistajaan ja sainkin asiallisen vastauksen postiini. Lauantaina lähetin heille kuvia viallisesta kankaasta ja nyt odottelen, kuinka käy.
Noiden rattaiden kanssa olen oppinut senkin, ettei juuri markkinoille tulleen mallin ostaminen kenties ole se järkevin teko. Kaikenlaista pientä heikkoutta niissä on tullut eteen, sellaisia asioita joihin ainakaan me emme ensikertalaisina osanneet kiinnittää huomiota. Edellä mainittujen pyörä-, vaunukoppa- ja kangasongelmien lisäksi valjaat ovat kovin epäkäytännöllistä mallia, rattaissa ei ole minkäänlaista jalkapeitettä/lämpöpussia eikä selkänojaa ei saa tarpeeksi pystyyn asentoon. Ainakin kangas-, valjas- ja lämpöpussiongelman Brio on uusien vuosimallien myötä korjannut, joten uskaltaisin väittää, että vuoden 2011 malli on meidän 2009-mallia selvästi parempi. Onhan noissa rattaissa toki paljon hyvääkin, mutta tää nyt on tällainen epäkohtiin keskittyvä valivali-kirjoitus ;)
Tänään laitoin puolestaan tiedustelun AVA Roomille. Heillä on kauniita tuotteita, mutta asiakaspalvelu vähän mättää. Laitoin viime vuoden lokakuussa meilillä kysymyksiä, joihin ei koskaan vastattu. Odottelin vastausta, jotta olisi varmistunut, sopiiko kyseinen tuote meille. Kun sitten päätin ottaa riskin ja tehdä tilauksen tästä huolimatta, tällä välin olivat nostaneet reilusti tuotteidensa hintoja. Hmph. Kangasnäytteet sentään sain ennen tilausta nopeasti. Tuotteelle luvattiin 2-4 viikon toimitusaika. Maksustani on kulunut nyt yli neljä viikkoa eikä pakettia näy. Minkäänlaisia väliaikatietoja tilauksen etenemisestä ei ole tullut, mikä laittaa epäilemään, tapahtuuko tilaukselle yhtään mitään. Myös yrityksen nettisivut ovat pitkään vaikuttaneet keskeneräisiltä, mm. tuotekuvia puuttuu. Epäilen, että tässä on liiketoiminnan kasvu tullut vähän yllätyksenä heille itselleenkin. Palkatkaahan lisää porukkaa hei!
Edit myöhemmin illalla: No ne vastas AVA Roomilta meiliin nopeasti, että ensi viikolla olis lähetys tulossa. Ongelmahan ei varsinaisesti ole toimitusajan pituus, vaan se, ettei sitä voida sanoa suoraan. Miksei samantien kerrota, että 4-6 viikkoa menee? Jos sattumalta meniskin vähemmän, asiakashan vain yllättyy iloisesti nykysysteemistä aiheutuvan pettymyksen sijaan. Yrityksen Facebook-sivuillaan saaman palautteen ja Saaran kommentin perusteella en ole ainoa, joka on odotellut tilaustaan saapuvaksi luvattua pidempään.
Ei meillä vaan. Miten musta tuntuu, että tästä Ikean uudesta tuolista saattaa tulla melko suosittu? Kelpais vaikka työtuoliksi, jos ei olis jo. Onhan niitä hienompiakin, mutta kyllä ovat hintavampiakin.
Kuvan perusteella katsoin ensin, että kyseessä on lähinnä parvekkeelle/terassille suunnattu muovituoli, vaan hinta sai vimmatusti epäilemään muuta. Tuolipa onkin nahkaa. Ainakin omalla näytölläni mustalta näyttävä on kuitenkin ruskea. Olisi kivempi oikeasti mustana kuin valemustana.
Kuvat: Ikea
Teimme viikonloppuretken Raumalle. Kimmokkeena lähtemiselle toimi 30-vuotissynttäreiksi saamani Busstopin lahjakortti, joka olisi mennyt ensi viikolla vanhaksi. Ajankohta lahjakortin käyttämiselle osoittautui kylläkin hiukan haastavaksi (tai ehkä vain olen nirso): alennusmyynnissä olevien tuotteiden koot eivät osuneet oikeaan ja kevätuutuudet ovat vielä pitkälti tuloillaan. Mutta sain farkut. Niitä kun ei voi liikaa olla.
Vanha Rauma oli yhtä kaunis kuin aina ennenkin, niillä kujilla voisi käyskennellä loputtomiin. Aurinko paistoi pikkupakkasessa ja Typy nukkui ensimmäistä kertaa sitten pikkuvauva-ajan rattaissa. Pieneltä hän näyttikin, levolliselta.
Olimme perillä kaksi yötä, molempina Typy heräsi ennen neljää. Ensimmäisenä yönä nukahti uudelleen muutaman tunnin taistelun jälkeen, toisena onneksi nopeammin. Epäilen, että syynä oli vieraassa paikassa havahtuminen ja siitä seurannut pelästyminen. (Samoin kävi myös jouluna anoppilassa, mikä pilasi aika hyvin tunnelmaa kun kaikkien yöunet jäivät muutamaan tuntiin.) Kotona tuollaista ei tapahdu.
Taisimme muutenkin olla kaikki kolme hieman hämillämme nukkuessamme samassa huoneessa, mikä näkyi katkonaisena unena. Jossain kohtaa yöllä Typyn sängystä kuului mm. kirkasääninen ”Ammuu” – mitähän lehmäunia mahtoi nähdä. Ei siitä mitään tulisi, jos tuon pälättäjän juttuja kaiket yöt vieressä kuuntelisi.
Busstopin lisäksi Raumalla kannattaa poiketa ainakin Monossa ja Salissa. Salissa kävin vain ovella kurkkimassa, koska Typy oli juuri nukahtanut lämpimään pesäänsä. Monosta löysin Friitalan vintage-nahkalaukun, josta en minkäänlaisia käytön jälkiä löytänyt. Ja uskokaahan, syynäsin kyllä. Vejan The Grid-tossuja himoitsin myös, mutta hyllyyn jäivät – syötäviä!
Tulkki otsikolle löytyy täältä.
Kävimme tänään Typyn kanssa ikeoimassa. Eihän siellä ollut aamupäivällä ketään; henkilökuntaakin oli turha huhuilla kysymyksiinsä vastaamaan. Ostimme pari Stockholm-sohvatyynyä. Tiedätte kyllä, niitä mustavalkoisia, jotka vilisevät silmissä, joita näkee kaikissa blogeissa ja joiden luulin jo poistuneen valikoimista. Kangasosastolta ostin origamieläimiä ilman hajuakaan, mitä niistä aion. Lisää tyynynpäällisisä? Haimme myös keinovihanneksia, joita sopii mimmin kokkailla pahviliedellään. Pannut ja kattilat jäivät vielä kauppaan, koska niitä en löytänyt. Eipä väliä, sillä liesikin odottaa kellarissa myöhempiä aikoja. Samoin peilin haemme sitten joskus myöhemmin, koska en jaksanut säätää logistiikan kanssa.
Ostin ravintolasta Typylle (ehkä ruokala-sana sopisi paremmin) luomumakaronilaatikkoa, jonka hän kuittasi yhden lusikallisen ja kakomisen jälkeen pään pois kääntämisellä. Itseäni taasen ällötti syöttötuolien sotkuisuus, niissä kun oli edellisten likanäppien jälkiä kaikissa. Olen huomannut, että joillain on ihan kotonakin ruoilla kuorrutettuja tuoleja, mikä hämmentää kaltaistani.
Kun Typy oli tänään kotona lopettanut päivällisen syömisen, mutta istui vielä tuolissaan, alkoi valitus. Kun käännyin kyselemään, mikä vikana, osoitti hän tuolin jalkatuelle, jossa jalkojen välissä lepäsi nokare pudonnutta ruokaa. Häi-rit-se-vää. Pyyhin pois ja rauha laskeutui.
Nyt kun olen enemmän kotona, saan myös useammin nauttia anonyymin hanuristin soitannasta kellarissa. Laittaa suun hymyyn. Ja tällä kertaa on kuulkaa todistusaineistoakin; kuvasin valtavan hienon videon ;) Videon huippukohdat ovat 20″, 58″, 1’23” ja 1’47”: vesiputkia, Typyn juttelua sekä pientä tylsistynyttä huokailua. Ai niin ja se valokatkaisija.
Kulkureittimme kotiin koukkaa rattailla kellarin kautta, koska etuovelta on hissille pari porrasta. Kellariin sitä vastoin pääsee luiskaa pitkin. Ei ole näillä seuduilla montaa taloa, missä pääsee hissille ilman portaita.
Vaikka ulkona tuiskuttaa lunta vaakatasossa ja talvikuukausista on vasta 1/3 takana, mun mieli on jo keväässä ja keväinen. Ja onnellinen ja kaikkea :)
Nopsa vinkki vain, että juuri nyt kaikenlaista hyvää muotoilua edullisesti täältä. Itse päätin olla tarvitsematta tällä kertaa yhtään mitään. Niin.
Kuva: Finnish Design Shop
Aikuistumassa 