Ihmeitä

Molemmat tytöt nukkuvat yläkerrassa, ensimmäistä yötä samassa huoneessa. Joku roti tuntuisi olevan tulossa öihin ja elämään. Kumpi herättelee kumpaa, ja moneltako kukko aamulla laulaa, jää nähtäväksi.

Huomenna viimetippapassit mulle ja minille, tiistaina sähkömies visiitille, jotta keskiviikkona liukuovikaapisto kohoaa asentajan avustamana. Päässä viuhuu piharakennuksen suunnitelmat. Timpurille pitäisi soitella, jotta tulisi meille väliseinän pykäämään. Ensi viikolla saapunevat myös keittiön tasot ja allas, laatat ja valaisimet pitäisi valita. Nuo kun eivät menneet viime kesänä ollenkaan omien toiveiden mukaan, joten käytännössä uusi keittiö ei muuta kuin uusiksi. Kaapit ja koneet sentään pysyvät paikoillaan.

Ollaan me onnekkaita kun saadaan täällä asua: ikkunoista avautuu puisto, joka on kivoja ihmisiä pullollaan. Kesällä ripustan keinun omenapuun oksaan ja katselen Typyn riemua. Pienempi saa tunnustella ja maistella nurmea, ottaa ensimmäisiä horjuvia askeliaan.

Parempaa odotellessa

Vuosi vaihtui köhiessä. Vaikka sairaalaan oli lähete takataskussa, kotona sentään saimme olla; pienimmällä tulehdusta keuhkoissa. Isompi söi elämänsä ensimmäistä kertaa poppareita: tasan 12 grammaa, jossa siedettävät 6 g hiilihydraatteja.

Tällaista opettelua tämä on. Toukokuusta saakka elämäämme on leimannut valitettavan paljon Typyn sairaus. Asiaa ei auta perfektionistisen kontrollinhaluinen luonteeni. Vaikka sanotaan, että sairauden kanssa voi elää normaalia elämää, niin myönnän auliisti, ettei tällaista huolen ja murheen määrää osannut ennen edes kuvitella.

Ai niin ja sitten oli se yksi päivä, jolloin muutimme ja syntyi vauva. Vauva, joka ensimmäiset kuukaudet huusi tuskissaan, mutta on tehnyt sittemmin hämmentävän muodonmuutoksen hymyileväksi ja rauhalliseksi eläjäksi. Oppipa hän joulun tienoilla jopa nukkumaan yli 15 minuutin pituisia päiväuniakin. Vielä kun ymmärtäisi öiden tarkoituksen.

Kulta on ollut niin monena päivänä töissä kellon ympäri ja ylikin, etten halua edes ajatella. Vanhempani ovat auttaneet niin paljon, etten ikinä osaa tarpeeksi kiittää. Parisuhde on jossain taka-alalla: ei ole aikaa edes itselle, saati sitten toiselle. Väsymys on suunnaton, mutta jonain päivänä se helpottaa. Naapurimme lohduttavat kolmen pojan kokemuksella, että kyllä ne teini-ikään mennessä nukkumaan oppivat.

On kuitenkin pieniä hetkiä, jolloin ehdin ajatella kellarin muodonmuutosta varastosta vieras- ja työhuoneiksi, haaveilla omasta työskentelynurkkauksesta kodinhoitohuoneessa, suunnitella piharakennusta. Toivon kipinöitä. Töihin en taida jaksaa palata aikoihin ja sittenkin toivottavasti osa-aikaisena.

Perjantai 13.

Perjantaina 13. heinäkuuta oli sovittu muuttomiehet tulevaksi aamukahdeksalta. Torstaina Kulta sadatteli, ettei musta ole mitään hyötyä tavaroiden pakkauksessa ja huonekalujen suojaamisessa. Ei kai kun oli jo monta päivää supistellut pienestäkin rasituksesta. Puolen yön aikoihin lähdin kuitenkin vielä sisulla siirtämään kellariin painavaa nojatuolia ja suurta mattorullaa. Kyllä mä teen!

Puoli viiden aikaan aamuyöstä, koko yön valvottuani alkoi olla selvää, että me ei olla muuttomiehiä opastamassa vaan suunta on sairaalaan. Soitimme isälleni viideltä ja Kullan isälle hetkeä myöhemmin. Isäni tuli meille heti auttamaan viimeisissä suojaushommissa ja itse yritin epätoivoisesti antaa ohjeita ja pitää lankoja käsissäni parin minuutin välein tulevien supistusten tauoilla. Loppuajan kiroilin kipujen pauloissa.

Muuttopäivästä tuli myös synnytyspäivä: tummakutrinen prinsessamme syntyi ennen puolta päivää hyvin sujuneen synnytyksen jälkeen. Synnytys oli levollinen, kauniskin. Aamulla sairaalaan lähtiessämme satoi, päivää kohden aurinko otti yhä enemmän valtaa pilvien takaa, vauvan ensimmäisenä iltana jyrisi ukkonen. Synnytys oli varmaankin melkolailla normaali tällä kertaa: ihan lasten leikkiä edelliseen verrattuna. Ymmärrän itsekin nyt paremmin, miksi ensimmäisestä jäi niin huonot fiilikset.

Vauva syntyi yli kolme viikkoa etuajassa; huomenna hän on neliviikkoinen. Itkuinen kuin mikä. Ihana ja rakas. Juuri nyt ensimmäistä kertaa kantoliinassa.

Muuton hoitivat Niemen pojat hyvinä työnjohtajinaan isäni, veljeni ja appiukkoni. Hurraa sukulaiset!

Uudessa kodissa ramppaavat edelleen remonttimiehet, mutta kyllä tämä joskus tästä asettuu.  Tavaratkin löytävät paikkansa jonain päivänä. On hiljaista kuin missä, omenapuiden ja koivujen katveessa. Oma pikku puutarha, jonka pienet, sinnikkäät puuntaimet haluaisin kaikki säilyttää.

Mutu-jutut

Yhä useammin käy mielessä painostava ajatus siitä, että meillä on ihan kohta pieni käärö käsissämme ja valmistautuakin pitäisi. Ei vain oikein ehdi antaa ajatusta asialle. Mietin koko ajan, että muuton jälkeen sitten. Muuttoajankohta vain on edelleen epäselvä. Alkuperäisen lasketun ajan mukaan raskausviikkoja on tänään 37+1. Typyhän syntyi aikanaan muutamaa päivää etuajassa. Fyysinen vointi on tässä raskaudessa ollut ihan eri luokkaa kuin ensimmäisessä, tukalaa. En tiedä, voiko siitä mitään päätellä, mutta toivon ainakin nopeampaa prosessia kunhan päivä koittaa. 30 tuntia niitä kipuja on kelle tahansa liikaa.

Tänään kävin pikaisesti Typyn kanssa hakemassa kaupasta vauvalle vaippoja, pumpulityynyjä ja puhdistuspyyhkeitä. Seisomalaudankin tilasin. Vaavisänkytilaus lähtee kun sen aika on. Mitähän muuta sitä pitikään olla? Tein varsin kattavat listat tarvittavista tavaroista ennen Typyn syntymää, nyt mennään mutulla. Kyllähän tuolla kaappien kätköissä on kaikenlaista, oikeastaan kamat kaipaavat vain inventaariota. Vauvanvaatteet ovat kellarissa pahvilaatikossa, mutta mitä minä niitä tänne levittelemään. Kuivausrumpukin jäi muutama viikko sitten korjaussetien kouriin ja vakuutusyhtiöstä saatiin surkeat korvaukset. Sanon vain, ettei kannata ostaa halpaa eikä Upo todellakaan ole luotettava merkki. Nyt pitäisi sitten pikaisesti tilata uusi: luotettava, hiljainen, energiatehokas.

Lähden kohta talolle käymään: toivottavasti työt ovat edenneet. Huomenna pitäisi mennä tarkastamaan asunnon muuttovalmiutta ihan virallisestikin. Pelkään pahaa. Rakentaja on pulassa, koska työmiehet lähtivät torstaina varoittamatta lätkimään ja jostain pitäisi haalia äkkiä uusia. Varmaan polttivat hekin hermonsa touhuun.

Viimeisiä valintoja

Huh. Tänään vietiin Typy aamutuimaan mummilaan serkkutyttöjen hoiviin ja haettiin kylpyhuoneisiin ja wc-tiloihin viimeisen silauksen antavia nuppeja sun muita. Ihme kyllä, selvisimme tehtävästä käymällä yhdessä ainoassa kaupassa. Ruotsalaiset pelastivat tämänkin tilanteen: turvauduimme Smedbon ja Beslagsbodenin valikoimiin, jotka tarkemman selvittelyn tuloksena ovat yhtä ja samaa firmaa. Sain jopa toteutettua toiveeni keskikerroksen ”vierasvessan” mustista tilpehööreistä allaskaapin mustien vetimien seuraksi. Muualle sitten muuta.

Enää taitaa puuttua lopullinen päätös keittiön ja kodinhoitohuoneen välitilojen valaisimista.Kulta kävi eilen iltamyöhällä tutkimassa remontin edistymistä ja toi kännykkäkuvia mulle mukanaan. Voi kuinka hyvä fiilis onkaan meidän uudesta kotikolosta :)

Olisko tämä oikeasti tässä? Ensi viikolla on tarkoitus muuttaa. Sitä ennen käymme vielä Jyväskylässä, Joensuussa ja Helsingissä; pitäähän sitä lomalaisilla puuhaa olla.

Kuva: Beslagsboden

Vauvaystävän uusi koti

Uuteen kotiimme toivottaa tervetulleeksi oheinen vihreä väri (Tikkurila X 445, Lido). Osa porraskäytävän seinistä maalataan tuolla sävyllä, osa valkoisiksi. Itse portaat saavat pintaansa harmaata väriä, vain hitusen eri sävyistä kuin aiemmin. Tarkoituksena on pysytellä 50-lukuisessa, harmonisessa sävymaailmassa. Katsotaan, miten onnistun. Uusi koti on alunperin 30-luvulta, mutta mihinkäs minä 50-luvusta pääsisin.

Muualle tuleekin sitten valkoista, paljon valkoista. Tabula rasa odottelee kodinlaittajia. Olen harmitellut viime vuosina nykyisen kotimme edellisten asukkaiden seinille valitsemaa väriä, joka luulee olevansa valkoinen, vaikka onkin hyvin haalea harmaa. Vähän sellainen likaisen näköinen jo heti alkuunsa. Nyt saamme puhdasta.

Kaikki kaapistot ovat valkoisia, lattiat kuultovalkoiseksi petsattua koivulankkua. Hivenen harmaata keittiön ja kodinhoitotilan tasoissa sekä kellarikerroksen laattalattiassa. Oma piha, oma wc perheen jokaiselle naiselle, sauna, kodinhoitotila, takka, portaita ja tilaa. Paljon uutta nykytilanteeseen nähden.

Lauleskelin Typylle eilen illalla toiveensa mukaan Matkalaulua. ”Jos mua hiukkasen onnistaa, niin uuden ystävän saan” -kohdassa Typy kysyi: ”Mikä on ystävä?” Kun selitin sen olevan sama asia kuin kaveri (menemättä sen syvällisemmin noiden välisiin eroihin), Typy totesi: ”Mä saan kesällä vauvaystävän.” Niin saat, rakas.