Luonnon lait

Kesän aikana lapsettomuusasiat ovat pyörineet monestakin syystä mielessä. Ympärillä on paljon pariskuntia, jotka ovat odottaneet ensimmäistä tai toista lastaan liian kauan, kokeneet keskenmenoja. Minulta on kysytty, aiommeko hankkia toisen lapsen ja olen toivonut, että kysyjä osaisi sovittaa sanansa paremmin. Olen tuntenut suurta epäonnistumista ja hyödyttömyyttä lapsettomuuden ja työttömyyden velloessa yhtäaikaisesti elämässäni. Toiset päivät ovat parempia, toisinaan itkettää. Toisinaan hämmästelen itsekin, kuinka jaksan.

Eräänä iltana mietimme ystäväni kanssa, kenellä lähipiirissämme ei olisi ollut ongelmia (ensimmäisen tai toisen) raskauden alkamisessa tai jatkumisessa. Keksin yhden pariskunnan, hän ei ketään. Ei ketään! Saako kukaan enää 50 vuoden päästä lapsia ilman lääketieteen puuttumista tapahtumien kulkuun?

Toissa viikolla tapasimme pariskunnan, jotka odottivat vielä keväällä toista lastaan. Eivät odottaneet enää. Eiliset seuralaisemme olivat yrittäneet toista lasta neljä kokonaista vuotta. Nyt raskaus on alussa ja rehellisesti sanottuna pelottaa heidän puolestaan. Hurjia, isoja asioita, joita miettiessä tulee paha mieli oman itsensä, ystäviensä ja lastensa puolesta. Koettakaahan jaksaa te, jotka näiden asioiden kanssa taistelette.

Vaaliuurnilla

Ennakkoäänestys hoidettu; sunnuntain ohjelman voi sitten suunnitella vapaammin. Viikonlopulle kun on hauskaa ja aurinkoista kiertelyä luvassa.

Eräskin eläkeläisherra yritti vielä aamulla vaikuttaa ehdokasvalintaani. Ei edes tyrkyttänyt pelkkää puoluetta totuttuun tapaan, vaan nyt oli ehdokaskin valmiiksi katsottuna. Yritti vedota myös Typyyn: ”Mieti nyt asiaa koko teidän perheen kannalta.” Hassu setä, oma isäni, luulee, että olen ohjattavissa tuollaisessa asiassa :)

Kulta on Kiinassa ja heilun täällä yksinhuoltajana pää tukossa. Duha, paha duha. Ruokakaupassa oli pakko käydä. Kirppispöytä on vielä illemmalla tyhjennettävä ja saaliit jaettava. Huomenna piti tulla opiskelukavereita vieraaksi, mutta pakko siirtää toiseen ajankohtaan. Niin tylsää, kerrankin olisin saanut kestitä. Piti tehdä herkkuporkkanakeittoa ja leipoa vielä korvapuustit päälle. Ehkä otetaan ensi viikolla uusi yritys.

Näpräilyn ihanuus

Olisin voinut valita ammattini toisin. Voisin tehdä käsilläni jotain, saada aikaan konkreettista epämääräisen sijaan. Voi, olisittepa nähneet, kuinka innoissani eilen paketoin lahjaa ystävien tulevalle vauvalle. On mukava antaa kaunis lahja sellaiselle, joka kauneuden näkee. Joskus suoraan sanottuna harmittaa antaessaan lahjan, jonka eteen on nähnyt paljon vaivaa eikä saaja oikein osaa arvostaa. Syyhän on tietty lahjan antajassa, mitäs lykkään oman makuni mukaisia kamoja sellaisille, joilla on eri mieltymykset ;)

Kävimme tänään Typyn kanssa rautakaupassa hakemassa mustaa d-c-fix:iä ja kypärän kanssa säätäminen jatkui. Toisessakin kypärässä oli merkin logo, sellainen sentti kertaa sentti, ja eroonhan siitä oli päästävä. Luulin logon olevan tarra ja aloin rapsuttaa kynnellä irti, jolloin merkki mureni hiluina pois kuin maali ikään. Eihän se siististi lähtenyt, jotain liimatöhnääkin jäi. Kokeilin irrottaa liimaa kynsilakanpoistoaineella, mistä muovi ei luonnollisesti tykännyt. Noh, nyt mulla on kypärässä kesäpilvi ja liitelevä lokki :) Hauska siitä tuli eikä ole kellään samanmoista. Tämä pottasaaga päättyy tähän.

Iloisena yllätyksenä posti toi jo tänään mulle teippejä, joihin taisin kaltaisteni tapaan hurahtaa. Noitahan voi laittaa minne vaan. Kulta varmaan tykkää kun dymoilun kaveriksi tulee teippailu, hehee.

Riippakivi

Sain eilen kuulla uutisen, jota olen vuosia kaipaillutkin kuulevani. Pitkäaikaisin ystäväni, sieltä  80-luvun alusta, muuttaa kuukauden sisällä takaisin samaan maahan, samaan kaupunkiin. Kymmenisen vuotta olemme seilanneet opiskelujen, töiden sekä hän myös miehensä työn perässä ties missä. Ovat nyt lapsineen ainakin hetken täällä; tällä hetkellä suunnitelmissa on jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta elämä varmasti kuljettelee jatkossakin.

Haluaisin, että itsekin voisimme asettua tänne, meidän perhe. Olisi mukavaa, että tyttäreni kasvaisi täällä, missä tunnen seudut. Tiedän, missä on kauniita aarrepaikkoja piilossa, tiedän, mitä paikkoja kannattaa välttää pimeällä ja millä kouluilla on hyvä maine. Mummilaan kävelee vartin, kaikki on logistisesti helposti saavutettavissa. Asunto jo on ja Kullalla hyvä työpaikka, itse olen riippakivenä tässä haaveessa. Faktahan on, että olen työtön kotiäiti eikä koulutukseni ole näillä seuduin kovin kuumaa kamaa. Välillä tekisi ihan tosissaan mieli opiskella uusi ammatti, mutta hulluahan sekin olisi. Pidän ammatistani ja ikää on yli 30.

Toisaalta, nyt saan kävellä auringossa toisten puurtaessa toimistoissaan, välttää työstressin, viihtyä kotona. Typy ei ole vielä 1½ vuotta, ja ehdin olla jo viime syksyn töissäkin. Ulkopuolelta katsottuna mikäs kiire minulla työelämään. Ulkopuolisin silmin ammattikuntani edustajilla myös töitä riittää. Mutta satunnaisten pätkätöiden varassa tuntuu olevan lähes koko vuosikurssimme.

Zen

Palasimme perjantai-iltana Tallinnasta neljän päivän reissun jälkeen. Edellinen Tallinnan-visiittini oli noin viiden vuoden takaa ja kuvittelin, että enemmän olisi muuttunut. Mutta samat Neuvostoliiton aikaiset johdinautot ja raitiovaunut ne siellä kolistelivat. Palveluasenteessa oli kyllä tapahtunut huomattavakin parannus, toki muistoja entisestä siinäkin vielä näkyi.

Yövyimme vanhan kaupungin laitamilla sijaitsevassa hotellissa nimeltä von Stackelberg, jota voin lämpimästi suositella. Siisti hotelli, paikalliseen tasoon nähden hyvä aamiainen ja loistava palvelu. Hotellista olimme varanneet Zen-huoneen, mutta Typy nukkui huonosti päiväunensa sekä viimeisen yön, joten lomalta ei palannut rentoutuneita tyyppejä, ei.

Vaan laivalla oli pienellä kivaa, sai juoksennella käytävillä niin että kädet vain viuhuivat selän takana. Sai ottaa turvallisesta kädestä kiinni ja tehdä tutkimusmatkoja. Siellä oli myös elämän ensimmäinen pallomeri, johon jäi jumiin kuin suohon konsanaan.

Nyt on zen toden teolla kateissa: olen ollut viime päivät niin rasittava akka, että itseänikin ketuttaa. Typystä on tullut yks naukujenni. Kullan kanssa nälvitään toisillemme ties mistä. Hukkailen tavaroitani pitkin kylää ja juoksen sitten hiki hatussa etsimässä. Olen onnistunut pudottamaan mahtavaksi osoittautuneen (ja arvokkaan) piponi kahdesti 1½ viikon aikana ja itku kurkussa ja itseeni ärsyyntyneenä palannut sitten samaa reittiä takaisin ja toivonut, ettei kukaan ole ehtinyt kähveltää. Tänäänkin meni päivä ihan mössöksi kun kotiin palattuani jouduin lähtemään takaisin keskustaan pipojahtiin. Onneksi joku ystävällinen sielu oli nostanut sen kukkakaupan standin päälle, mistä kävin poimimassa.

Olin aiemmin käynyt samaisesta kaupasta ostamassa valtavan tulppaanikimpun ystävälle syntymäpäiväksi. Kylässä olimme Typyn kanssa kahdestaan, Kulta sai rauhoitella päätään yksinään kotona. Ystäväni luona Typy käyttäytyi – tarvitseeko edes sanoa – huonosti.

Eikkii

En tiedä, onko Typystä hiljalleen kehittymässä maailman helpoin lapsi – hetkittäin tuntuu siltä. Koska ensimmäiset kuukaudet hänen kanssaan olivat yhtä kiirastulta, ero on valtava.

Vanhempani lähtivät vaatimattomasti kuukaudeksi Aasian lämpöön, joten kävelimme Typyn kanssa tänne tarkistamaan tiluksia. Typy söi kiltisti, pyyhki liat suupielistään (uskomattoman siisti plikka, tulee äitiinsä), haki lelukorinsa vierashuoneesta, istui olohuoneen matolle ja ilmoitti, että ”eikkii”. Hetken leikittyään käveli mummin huoneessa valmiina odottaneen vierassängyn luo, otti laidasta kiinni ja alkoi nostaa jalkaansa reunan yli sen merkiksi, että nyt on uniaika. Nostin pienen sänkyyn, jossa hän otti karhun kainaloonsa, sanoi ”tutti”, ja laittoi tutin suuhun. Peittelin hänet ja kun viiden minuutin päästä kävin katsomassa, oli pieni jo täydessä unessa. Melko helppoa alkuaikojen pahimmillaan viiden tunnin mittaisiin, itkun täyttämiin nukutusmaratoneihin verrattuna.

Näin lauantaina ystäväni kaksikuukautista vauvaa ja hämmästelin, että siinä hän makasi selällään hereillä vaunukopassa ihan tyytyväisenä. Vaikka kuinka kauan. Typyhän alkoi välittömästi huutaa tuskaansa, jos hänet selälleen laski. Ystävälläni ei ollut mustia silmänalusia, hän vaikutti samanlaiselta kuin ennenkin. Jos perheeseemme joskus vielä lapsi suodaan, tutustuisin mielelläni myös tuohon toisenlaiseen vauvuuteen. Kun aina sanotaan, että ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa hujahtavat niin nopeasti ohi, meidän kohdallamme tilanne oli toisin. Kaikki se itku, epätoivoiset tuutulaulut, valvotut yöt, sylissä kanniskelu, hytkyttely, väsymys, päänsärky ja sekasorto tuntuivat kestävän loputtomiin. Nyt kun on mukavaa, aika sitä vastoin kiitää.

Täällä minä syön paheellisesti pitsaa, juon limua ja roikun netissä. Life is brilliant. Arvatkaa tekeekö mieleni töihin?

Uuden vuoden ensimmäisiä tunnelmia

Onpas ollut mukavaa. Mun ei tarvitse juuri nyt matkata minnekään töiden perässä, saamme olla koko perhe yhdessä, ystäviä on käynyt kylässä. Uudenvuoden aattona meitä olikin täällä yhtäkkiä kymmenen, vaikka vain muutaman piti tulla. Ja vaikka pelkäsin tarjoilujen loppuvan kesken, kaapit ovat yhä pullollaan keksejä, juustoja, viinirypäleitä. Typy katseli pampam-valoja mummilassa ja kaikilla oli hyvä mieli.

Tänään aamupäivällä pestiin seiniä ja illalla tilasin silmät kiiluen uusia vaatteita itselleni Tiger of Swedenin ennakko-alesta. Kaupan päälle sai vielä ilmaisen lähetyksen ja palautuksen, joten tilailtua tuli varsin rohkeasti. Ei sillä, että olisin muutamaan vuoteen kovin tuhlaillutkaan vaatteisiin (omiini siis, kröhöm). Ja nyt kun olen roudannut kirppikselle meneviä vaatteita alakertaan, kaapeissa on tilaa. Se siitä Eroon materiasta -kampanjasta, hohhoijaa.

Ja hei, perjantaiksi on luvattu vain -2°C; tuntuu varmasti ihan kesältä. Parinkymmenen asteen pakkasten jälkeen kun oli asteita vain kymmenen, kävelin kaupungilla ilman hanskoja kun oli niin kovin leutoa. Aion silti käyttää mun uutta opossumi-pipoani, joka on superlämmin. Ja juuri nyt mulle iski ihan kauhea ajatus siitä, että opossumille on tehty muutakin kuin vain harjailtu karvoja irti pipoani varten. Pipon lapussa lukee näin: Kiitos, että ostit kauniin, uusiseelantilaisen opossumituotteen. Uudessa Seelannissa elää noin 80 miljoonaa opossumia, jotka syövät 21 000 tonnia kasvillisuutta joka yö. Opossumi on tuhoeläin, joka vahingoittaa Uuden Seelannin harvinaista lintu- ja kasvikantaa. Ostamalla opossumituotteen, autat säilyttämään Aotearoan alueen luontoa. Eli ihan oikeasti luulin tekeväni tässä hyvää. On mulla koirankarvatumputkin, eikä niitä varten kyllä ole koiraa tapettu.

P.S. Päivitin linkkilistaa oikealla, olikin aika.