Perjantai 11. toukokuuta muutti elämäämme. Se toi mukanaan huolen. Katseen, joka näkee pikkutyttömme aiempaa hauraampana ja haavoittuvaisempana. Se toi lisää rutiineja ja järjestelmällisyyttä päiviimme – asioita, jotka eivät onneksi olleet millään tapaa vieraita entuudestaan.
Päästyämme kotilomille sairaalasta päädyimme muutaman päivän kuluttua takaisin, toiselle osastolle tosin. Hengenahdistusta, ilmeisesti allergiaan tai infektioon liittyvää. Lisää verikokeita, lisähappea, unen etsimistä patjamajoituksessa suuren mahani kanssa. Tästä muutaman viikon päästä toinen hengenahdistuskohtaus, joka onneksi ohitettiin kotihoidolla. Seuraavasta kohtauksesta aletaan varmaankin miettiä astmadiagnoosia.
Nyt hän 2,5-vuotiaan reippaudellaan jo kertoo kaverin kysyessä, mistä on kyse, että tehdas on mahassa rikki. Insuliinitehdas. Haluaa itse ottaa numerot eli mitata verensokerin – ja kuinka taitavasti sen tekeekään.
Vähintään kymmenen pistosta päivässä. Tästä ei parane koskaan, mutta teemme kaikkemme, jotta elämä olisi mahdollisimman normaalia.
Kuva: täältä
Aikuistumassa 
Voi miten Typy onkaan reipas tyttö! :) Kyllä se elämä siitä lähtee taas rullaamaan ja huolikin varmasti ajan kanssa väistyy kun näkee että asiat lähtee sujumaan diabeteksenkin kanssa. Mun yhdellä läheisellä ystävällä on ollu lapsesta asti diabetes ja ihan normaalia elämää sekin on aina elänyt. Toivottavasti nuo hengenahdistusasiatkin selviää pian. Tsemppiä uuden edessä!
Uskon ihan täysin tuohon, paljon on kiinni omasta asennoitumisesta. Aika paljon ollut kaikenlaista nyt, mutta kas kummaa pää vielä jotenkin kasassa. Huomenna vähän lisää meidän kaikenlaisesta :)