Minusta

Pienempänä luulin, että 29-vuotiaana tuntisi itsensä jotenkin aikuisemmaksi kuin minä tunnen nyt. Että olisi enemmän vastauksia ja vähemmän kysymyksiä. Silmät ymmyrkäisinä ja korvat höröllään otan ympäristöstä vaikutteita ja koetan selvitä parhaani mukaan elämän mukanaan tuomista velvollisuuksista sekä iloista ja suruista.

Opiskeluni sain 2008 monen vuoden uurastuksen jälkeen vihdoin päätökseen, minkä jälkeen kiersin maata kakkosasunnoissa työn perässä. Syyskuussa 2009 heittäydyin äidin rooliin ja pidän nyt taukoa työnteosta. Asumme keskustan liepeillä asunnossa, jonne ehdimme muuttaa juuri ennen Typyn syntymää. Sisustamme kotiamme innolla ja tarkkuudella.

Advertisement

5 thoughts on “Minusta

  1. Oi, olipa ihana eksyä blogiisi! Googletin tänään töissä (kyllä, minullakin työmotivaatio on huipussaan…) juttuja kihlasormuksista, ja päädyin lukemaan sivukaupalla sinun elämääsi! Kaikki, siis oikeasti KAIKKI, kuulostaa siltä, mitä voisin itse kirjoittaa, jos blogia jaksaisin pitää. Pienen pienet yksityiskohdatkin täsmää! No okei, ei me ehkä identtisiä kaksosia olla, mutta samaa maata kuitenkin =) Kirjuuttele ahkerasti – aion vielä useasti viihdyttää itseäni Milla-Emeliinan parissa (töissä ja kotona).

  2. hauska törmätä täysin tuntemattomaan ihmiseen, jotka miettii maailmaa samantyyppisestä näkövinkkelistä. mahdammekohan tuntea oikeassa elämässä ;)

  3. Googlettelin gradun tekemiseen liittyviä juttuja netistä ja eksyin lukemaan blogiasi. Kiinnostuneena luinkin sitten monta sivua vanhoja kirjoituksiasi. Tutustuin myös uusimpiin kuulumisiisi, joten saanen onnitella tulevan perheenlisäyksen johdosta! Mukavaa jatkoa elämääsi!

  4. Mutkien kautta eksyin tänään lukemaan blogiasi – onpas samankaltaisia ajatuksia :) Samoin minullakin on syyskuussa -09 syntynyt tyttö. Täytyy tulla lukemaan lisää kunhan taas ehdin. Tuo ”to do” -lista voisi myös olla omasta elämästäni, eri tehtävillä tosin.

  5. Päivitysilmoitus: 2010 in review « Aikuistumassa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s