Hoh. Hoijaa.

En kuulkaa tunne olevani elossa enää – rankkaa on sintin kasvattaminen.  Vaikka kellon ympäri nukkuu, aina vain väsyttää. Koska kuvottava olo on usein läsnä ja ruoka-aineista maistuvat parhaiten perusmaut kuten omena ja peruna, paino on oli sitten edellisen neuvolakäynnin laskenut. Ja tulihan siitä painoindeksistä jo viimeksi sanomista: ”Liian matala on.” Nyt sitten neuvottiin, ettei paino enää saisi laskea. Juu juu, tiedetään.

Tänään olin neuvolalääkärillä. Parasta oli sydänäänten kuuntelu: ensin kuului pitkään vain omani, TSUUM-TSUUM-TSUUM. Pitkä odottelu alkoi jo vaivata, kunnes lääkäri löysi kivempaa kuunneltavaa korvilleni. Vaimeampi ja huomattavasti nopeampi tsumtsumtsumtsum sai mielen iloiseksi. Olispa ollut Kulta mukana.

Muuten tuo lääkärivisiitti meni pääpiirteissään niin, että kerroin lääkärille, mitä papereita ja lähetteitä tarvitsen ja hän ne minulle kiltisti kirjoitti. Turhauttavaa kun itse on paremmin perillä asioista kuin hoitava lääkäri. Mutta niin se vain joskus menee. Onneksi riskeistäni johtuen seuranta järjestyy jatkossa pääasiassa yliopistosairaalan äitiyspolin kautta. Kai ne siellä sentään tietää…

Eniten huvittaa se, että verenohennuslääkkeen annostus oli väärä, josta minä lääkäriä valistin. Hän kun oli käyttänyt lähteenään Pharmaca Fennicaa, minä erikoissairaanhoidon hoito-ohjetta raskaana olevia varten. Eikä tuo oikeasti huvittaisi yhtään, jos olisin keskivertokansalainen, joka luottaa lääkärin tietouteen eikä osaisi epäillä sanojen paikkansapitävyyttä.

Piikeistä on uponnut vatsanahkaan noin 10/270. Voihan kirvely ja mustelmat. Näyttää varmaan tosi hyvältä kun läski paljastuukin raskausmahaksi, joka on mustelmista kirjava kuin pahoinpitelyn jäljiltä konsanaan.

Mainokset

4 thoughts on “Hoh. Hoijaa.

  1. Iloisia uutisia täällä päin! Miehen kanssa viikonloppuna keskusteltiin paljon lapsen yrittämisestä ja sen vaikeudesta. Mies oli äärettömän huolissaan siitä, että kuinka vaikeaa meillä yrittäminen on, kun on noita kavereita kellä se ei ole ollut helppoa. Hän oli sitä mieltä, että aletaan vaan yrittää vaikka heti, jos minä niin haluan. Ihanaa!!! Olen niin onnellinen ja iloinen ja kaikkea!!

    Emme ainakaan vielä aloita yrittämistä, sillä häät on tulossa. Ehkä lähempänä häitä voisi aloittaa. Katotaan nyt kuinka kauan jaksan odottaa :D Olen aika hätiköivä ja haluan kaiken nyt heti…

    Mies ei halua, että puhumme asiasta muille, sillä hän ei halua, että kaikki sitten koko ajan utelee ja tarkkailee. Pakko oli johonkin päästä kertomaan ;)

  2. Voi, onnea päätöksestä! Eipä se naimisiin meno raskaanakaan mitään katastrofi olisi.

    Eihän mekään yrityksestä puhuttu yhtään kellekään. (Paitsi juuri ennen onnistumista yhdelle ystävälleni kerroin.) Olisin kokenut ahdistavana, että joku ulkopuolinen olisi odottanut vauvauutisia. Toki jos oltais jouduttu esim. lapsettomuushoitoihin asti etenemään, varmasti olisi tullut tarve jakaa asia ystävän kanssa.

    Kiva kun kerroit täällä!

  3. Hei!

    Kerrot ”piikittäväsi” itseäsi raskauden aikana… Hepariinia? Millä raskausviikolla aloitit piikittämisen? Millaisia kokemuksia piikittämisestä on ollut? Kysymystulva, koska verenhyytymistekijä aiheuttaa omat ajatukset minullekin.

    Ihanaa odotusaikaa ja kaikkea hyvää! =)

  4. Sitäpä juuri. Aloitin raskausviikon 7 lopulla. Varmaan olisi aloitettu myöhemmin, jos en olisi itse ollut niin aktiivinen asiassa. Mieluummin piikitän pidempään kuin murehdin itsekseni asiaa.

    Kaikenlaiset piikit on mulle noin yleensä olleet aina vaikea asia, joten ajatus kieltämättä kauhistutti ja ensimmäiset pistokset sujuivat itkien. Mutta kyllä se siitä helpotti. Välillä on vaikea saada piikki uppoamaan, mutta pääosin sujuu ongelmitta. Pistoksen jälkeen hetken kirvelee, mutta sen nyt kestää. Päänvaivaa aiheutti myös se, että hoikkuudestani johtuen vatsanahka on todella kireä, kuitenkin minua oli neuvottu pistämään n. 10 sentin etäisyydelle navasta. Ei mitään mahdollisuuksia. Rakenneultran tehnyt lääkäri sitten totesi, että ihan sama mihin pistän, samalla tavalla se imeytyy muualtakin kehosta. Nyt on sitten kyljet käytössä ja toisinaan myös reidet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s