Huomisen luku on kuusi

Mulla on nyt toimiva tietokone täällä työläisen kakkosmajassani. Lähipiirini on loistava: järjestää asunnon ja tietokoneen, hoitaa lasta ja jaksaa kuunnella murheitani. Mikähän romu olisin ilman?

Kohta on viikon särkenyt päätä. Taas iski stressiniska, tässä ei ole mitään uutta. Jumissa olevat lihakset heijastelevat kipua takaraivolle asti. Ei mitään mahdotonta tuskaa, mutta taatusti työkykyä laskevaa piilevää painostusta. Kotikonstit on kokeiltu (tarkistin juuri ikiomalta lääkäriltäni, kuinka paljon on turvallista vedellä ibuprofeiinia ja parasetamolia päivittäin), joten seuraava askel lienee taas ajan varaaminen hierojalle.

Meillä on töissä ihmisten työpaikat vaakalaudalla, eikä näin ollen olisi toiveitakaan, että omaa sopimustani jatkettaisiin joulukuulta eteenpäin. Ei haittaa yhtään. Parempi näin: en ainakaan joudu tuntemaan huonoa omaatuntoa sanoessani ei kiitos työpaikalle arvostetussa yrityksessä. Nykytilanne on kestämätön. Voisin tehdä nykyistä työtä, jos lasta ei olisi. Kauan silti kuluisi siihen, että tuntisin osaavani edes jossain määrin tarpeeksi, niin paljon, että työpäiviä edeltävien iltojen ahdistus kaikkoaisi.

Typy on ihana. Toistelen sitä kuin hullun mantraa päivinä, jolloin saan olla kotona. Siinä suhteessa työpätkä on toiminut odotetulla tavalla. Odotan, odotan niin kovasti, että saamme viettää taas enemmän aikaa yhdessä. Yritän painaa mieleeni tämän stressin, jotta en ala haikailla työhön paluuta heti tammikuussa. Tällä erää työviikkoja on jäljellä kuusi, kunhan huomisen päivän klaaraan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s