Se laittoi mun suun hymyyn,

tuo lauantai, ihan niin kuin toiveissa oli. Eilen kolotti takaraivoa, mikä ei kuitenkaan riittänyt kumoamaan sitä hyvän olon tunnetta, joka ihme ja kumma oli vihdoin löytynyt. Ruoasta, viinistä ja ennen kaikkea ystävistä. Vitsit mä oon hölmö kun täällä vain itsekseni istun ja surkuttelen elämää. Kun vois senkin ajan elää.

Eilen illalla tulimme tänne kimppakyydillä isän ja veljen kanssa. Mut oli suunniteltu kuskiksi, mutta kieltäydyin kunniasta. Kun väsytti. Täällä sitten söimme äipän mukaan laittamia pakastepizzoja. Pojat söivät makuuhuoneen lattialla istuen ja jalkapalloa katsellen. Vatsat täynnä jatkoivat sitten matkaansa etelään. Tällaisia ollaan, ees taas reissataan töiden ja opiskelujen perässä, kuka minnekin.

Tänään töistä tullessani ei ollut vielä ihan pimeää. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Ensinnäkin päivä pitenee hiljalleen – kesä, kesä, here I come – ja toisekseen lähdin tänään jo puoli viiden aikaan töistä. Harvinaista herkkua, vaikka työpäivä periaatteessa neljältä loppuukin. Huomiselta työpäivältä peruuntui osa hommista, joten saan tehtyä huomisen aikana rästitöitä pois eikä tarvinnut tänään koko iltaa pakertaa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s