Viikonloppuinen leirimme oli uuvuttava, kaukana leppoisasta pyöräretkestä. Noin 150 kilometrin mittaiseksi arvioitu reitti paljastuikin todellisuudessa lähes 170 kilometriksi mäkistä maastoa. Tulipahan urheiltua.
Koska kaikki leirintäalueen mökit olivat varattuja, yövyimme teltoissa. Telttailu sinänsä oli jälleen kerran mukavaa, mutta asumustemme paino tuntui polkiessa piinaavalla tavalla. Toisen päivän aamuna matkaan lähtiessämme lihakset eivät varsinaisesti olleet kipeät, mutta 85 kilometrin edestä väsyneet. Kuin kruunuksi kaikelle sääolosuhteet olivat äärimmäiset: ensimmäinen päivä hellettä ja toinen sadetta.
Voimat loppuivat erityisesti toiselta ystävistämme ja hänen vauhtinsa hiipui hiipumistaan. Kullan veli saapui pelastavana enkelinä hakemaan painavimmat tavaramme kesken paluumatkaa autoonsa. Uskallan epäillä, että ilman tuota apua emme olisi saaneet koko joukkiota kunnialla maaliin saakka.
Sunnuntaina kotiin päästyämme hellimme Kullan kanssa lihaksiamme kylmägeelillä, maanantaina jatkoimme palauttelua saunomisen merkeissä. Itse olin kuitenkin eniten huolissani polvistani, jotka tuntuivat jokseenkin kuluneilta. Varmasti niistä olisi kuulunut narinaa, jos tarpeeksi tarkasti olisi päässyt kuuntelemaan.
Maanantai-aamuna jätinkin pyörän varastoon lepäämään: annoin polvilleni aikaa levätä ja ajoin bussilla muutaman pysäkinvälin töihin. Töissä ja sieltä kotiin kävellessä vältin sitten polvien turhaa koukistelua. Eilen hyppäsin jo totuttuun tapaan pyörän selkään ja tänään tuntuu siltä, että joku ystävällinen nivelhuoltomies on käynyt öljyämässä niti-nati-polveni.
Eilen odotti kuitenkin yllätys uusi ja helteillä yleensäkin vaivannut jalkojen turvotus kasvoi uusiin mittoihin. Varsinkin oikea jalka, jossa verisuonet ovat mitä ovat, turposi nilkan ja jalkaterän alueelta valtavaksi. Ei se nyt varsinaisesti kipeä ole, mutta inhalta näyttää ja tuntuu. Sellainen kiristyksen ja paineen tunne siihen turvotuksen myötä on syntynyt. Koska turvotusta (nestettä) on kertynyt jonkin verran myös jalkapohjaan, astuminen tuntuu epämukavalta.
Kävin eilen työarvauslääkärillä, joka veikkaili kaikenlaista niveltulehduksesta nivelreuman kautta allergiaoireisiin. Ja minäpä sanoisin, ettei mikään noista. Ihan vain siksi, ettei jalka ensinnäkään ole kovin arka, ei punoita eikä sitä varsinaisesti särjekään. Olisi määrännyt minulle 3 päivää eli loppuviikon sairaslomaa, mutta kieltäydyin kunniasta. Koska ensinnäkään jalan tilanne ei estä työntekoani ja toisekseen olen uusi ja innokas työntekijä, joka palaa halusta oppia joka päivä jotain uutta. Ja mitä mun pitäis kotona tehdä, maata jalka ylhäällä ja odotella, että saan nilkkani takaisin?
Lääkäri määräsi hoidoksi antihistamiinia (ei minkäänlaista vaikutusta yhtään mihinkään) sekä nesteenpoistolääkettä, joka vessassa ravaamisesta päätellen tekee juuri sen, minkä lupaa. Vielä kun saisi nesteen poistumaan oikeasta kohdasta elimistöä. Enkä kuivuisi kokoon kuumuudessa. Siinä muuten yksi negatiivinen asia uudesta työpaikastani; kuumuus tekee olosuhteista epäinhimilliset sekä työntekijöille että asiakkaille.
Yllä olevassa kuvassa siis milla-emeliinan ja Kullan kotiin muuttanut norsu. Vasemmalla pilkistää isovarvas ja oikealla näkyy hyttysen tms. pistos. Tuon pallon alla on piilossa, uskokaa tai älkää, ihan normaali, siro nilkka. Laitan vaikka kuvan kun se taas löytyy.
Aikuistumassa 