Jalasta asiaa

Oon aiemmissa kirjoituksissani muutamaan kertaan ruikuttanut siitä, ettei jalkani ota palautuakseen matkan rasituksista. Vieläkin sitä särkee, muttei kuitenkaan ole niin pipi, että jaksaisin lääkärillä hypätä. Kerronpa vähän lisää taustaa asiasta, jotta huomaatte, etten ihan tyhjästä valita.

Sain 3,5 vuotta sitten jalkaani veritulpan. Huonoa tuuria: ei perinnöllistä tekijää aiheuttamassa, en tupakoi, en ole ylipainoinen ja noihin aikoihin liikuinkin huomattavasti. Itse asiassa niin paljon, että sain rasitusvamman jalkaani, joka piti korjata yksinkertaisella ja helpolla operaatiolla. Vähän vain nipsastaan ja taas mennään.

Eräänä operaation jälkeisenä päivänä kipu kävi sietämättömäksi pohkeessa, joka oli turvonnut noin kaksinkertaiseksi normaalista. Eräs kaverini kommentoikin tuolloin (tietämättä asian vakavuutta): ”Kerrankin milla-emeliinalla on normaalin kokoinen pohje.” Minä kun olen luonnostaan aika sorjasäärinen typy. Sairaalaan: diagnoosina syvä laskimotromboosi eli veritulppa. Selityksinä operaation jälkeinen liikkumattomuus (jota ei käytännössä ollut) ja pillerit.

Kuten suurin osa nuorista tytöistä, popsin pillereitä niiden vaaroja enempiä ajattelematta. Olihan se kätevää kun sai tarvittaessa itse määritellä, milloin vuotaa ja ihokin pysyi hyvässä kunnossa. Ja pyh. Enää ei tarvitse ajatella: kehoni teki päätöksen puolestani ja sain lääkäreiltä elinikäisen kiellon kaikkeen hormonaaliseen ehkäisyyn. Verisuonet vaurioituivat toisessa jalassani pysyvästi. Ihan hyvin ne normaalisti toimivat, mutta välillä muistuttavat kokemastaan vääryydestä. Kuumuus ja lentomatkat ovat pahaksi. Suomenkin helteillä turvottaa ja särkee. Huomasin, että muutama viikko trooppisessa kuumuudessa ennen pitkää lentoa on erityisen pahasta. Hoitosukasta on apua, mutta pakotus jalassa ja pelko tulpan uusiutumisesta on tukalaa. Ei auta kuin olla jatkuvasti kinuamassa lentoemoilta lisää vettä, mistä taas seuraa pakostakin liikkumista vessan suuntaan.

Joskus aikanaan käydessäni aiheen tiimoilta työterveyslääkärillä, setä tokaisi: ”Varo vaan, jos joskus tuut raskaaksi.” Tuo lausahdus on jäänyt mieleeni kummittelemaan. Pitäisikö yrittää ajoittaa raskaus talveen, jotta kehoni kestäisi paremmin? Miten selviän itseni piikittämisestä verenohennuslääkkeellä odotusaikana kun pelkästä toisen piikittämisen katselusta olen pyörtynyt? Näitä joskus mietin, varmaan paljonkin asian tullessa ajankohtaiseksi.

Mainokset

3 thoughts on “Jalasta asiaa

  1. Päivitysilmoitus: Polvien narinasta elefenttijalkoihin « Aikuistumassa

  2. Päivitysilmoitus: Plus plus plus « Aikuistumassa

  3. Päivitysilmoitus: Pikaisesti « Aikuistumassa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s