Eilinen pelkopolikäynti oli sellainen puoliturha, mutta tulipahan kirjattua toiveita ylös synnytyksen suhteen. Toiveeni ovat melko vaatimattomia: esim. että saisin tietoa ja perusteluja kivunlievityksiin/toimenpiteisiin liittyen ja että saisin olla pystyasennossa/liikkua. Perusteista lähdetään, mutta itsestäänselvyyksiä nuo eivät ainakaan omassa sairaalassani ole, kokemus sen kertoo. Ajatuksissani on myös mennä sairaalaan mahdollisimman myöhään, matkaan kuluu onneksi vain viisi (pitkää) minuuttia. Paikka kun on luotaantyöntävä. Ymmärrän, että on turha toivoa ja suunnitella liikaakaan, yllätystekijöitä on synnytyssopassa kyllikseen. Ajatuksia olen aiheelle kuitenkin antanut reilusti enemmän kuin viimeksi. Mistä sitä ensisynnyttäjä edes lähtisi tuntematonta purkamaan? Myös äitiysjooga tekee hyvää fyysisesti ja henkisesti: otan aikaa itselleni ja tälle vauvalle.
Olen puhunut tänään kuolemasta liian monta kertaa, tilanteita vain tuli eteeni. Vaikka tapahtumat eivät tule lähelle, haluan ajatukset takaisin elämään. Koko ilta omaa aikaa: ruokaa, lepoa, liikuntaa. Kulta Tukholmassa, Typy mummilassa. Ilta-aurinko. Mulla on enää kuusi viikkoa töitä. Lasken näitä viikkoja päivittäin, ihan kuin varmistaakseni että loppuu se aikanaan tämäkin uurastus. Jotta toisenlainen voi taas alkaa.
Aikuistumassa 