Pikaisesti

On siitä jotain iloa, että on aiemmin elämässään sairastanut. Kävin lääkityksen tiimoilta tänään äitiyspolilla ja sain ilokseni ylimääräisen ultran. Löytyi yksi pieni katkarapu, jonka sydän somasti pamppaili. Kivempi kärsiä kun tietää, että normaali raskaus on meneillään (sen mukaan, mitä tässä vaiheessa nyt ultrasta päätellä voi). Laskettu aika siirtyi yli viikolla eteenpäin, aina elokuulle asti. Eli jos kuvittelen tän pahoinvoinnin jatkuvan samoille viikoille kuin viimeksi, tuli siihenkin kamppailuun viikko lisää.

Päivän paras anti: piikitys alkaa tässä raskaudessa näillä näkymin vasta viikon 30 tienoilla. Viimeksi tykitettiin aikaisin ja kovaa: lääkäri kommentoi, että viimekertainen annostus olisi ollut sopiva noin kaksi kertaa minua painavammalle mammalle. Huono juttu ei ole sekään, että näitä menoja varten saa olla luvan kanssa töistä pois. Kaksi päivää jäljellä uurastusta, sitten alkaa kuulkaas 2 ½ viikon lepoloma.

Nyt haen murusein kotiin päiväkodin kostealta pihalta.

Pikkuruiset tuolit

Tuli alkuvuodesta pohdittua pitkäänkin, millaisella tuolilla Typy saa jatkossa tehdä taiteilu- ja askarteluhommansa. Suurin osa lastentuoleista tuntuu olevan samaa sarjaa – no, kuin muukin lapsille suunnattu materia. Joitain katseen kestäviäkin löytää kunhan jaksaa tonkia.

Tuolien kaveriksi hain pöydän Ikeasta, vaikka piti kellarissa lymyilevä vanha pikkupöytä madaltaa ja maalata. Totesin, että ei saa tyttö kohta pöytää ollenkaan, jos sitä jäädään odottelemaan.

Kuvan tuolit: 1. N65 – Artek, 2. Mouette armchair – Tolix, 3. Kiki – Leo-Matti Ojala Oy, 4. Lou Lou Ghost – Kartell

Arvatkaapa, mitä seuraavista tuoleista päätyi meille kesällä kaksin kappalein?




Koettu on

Tuttua touhua: väsymystä, kuvotusta ja palelua. Vanhoista teksteistäni päätellen edellä mainitut oireet ovat hiipineet arkeeni hieman edelliskertaa nopeammin. Vähän jo ehdin ihmetellä, miten Kulta ei tunnu ymmärtävän oloani, onhan tämä jo kerran käyty läpi. Vaan eipäs ollakaan yhdessä! Minähän asuin kaukana ja vain viikonloppuisin nähtiin. Ei ollut mies katsomassa, kuinka illat vain makasin, jollen heti töiden jälkeen käynyt jo yöunille. Jaksoin raahautua ruokakauppaan, koska pakko oli. Siinä kaikki. Nyt on huomattavasti kuormittavampi työ, pitkät työmatkat ja yksi vaativa 2-vuotias lisähaasteina.

Toivotaan, että tuttuus säilyy ja kunhan näistä alkuriesoista pääsen, loppuraskaus meneekin sitten ihan iisisti. Tänään soitin neuvolaan, ensimmäinen käynti reilun viikon päästä. Jossain vaiheessa alkaa se piikitysrumbakin taas. Töissä edelleen koeaika menossa, joten täytyy olla tarkkana noiden poissaolojen kanssa, keksiä loistavia valkoisia valheita.

Tänään olisi ollut sekä oman että Kullan työpaikan pikkujoulut, jätin väliin. Sain kuin ihmeen kaupalla ipanan nukkumaan jo ennen kahdeksaa. Ulkona myrskyää. Kohta käperryn peiton alle pesään ja etsin iloisia unia.

Valkoinen lautalattia vaikka väkisin

Kirjoitin seuraavan tekstin jo 15. elokuuta, mutta julkaisematta jäi:

Aamulla sain vain joten kuten nieleskeltyä kyyneleeni jättäessäni pienen tyttöni yksin ensimmäistä kertaa pitemmäksi ajaksi päiväkotiin. Muutaman tunnin päästä osasin kuitenkin jo iloita vapaapäivästäni. Ei ketään hoidettavana tai passattavana, rauhallista aikaa hoitaa omia asioita. Hain postista pienen, oi niin ilahduttavan paketin. Piristäköön muki tulevina, aivan liian aikaisina aamuina minua!

Vaikka lukijoilleni on tainnut valjeta innostukseni järjestyksen ja puhtauden ylläpitoon, en rakasta siivousta niin paljoa, etten voisi antaa jonkun toisen tehdä sitä puolestani. Kauan olemme puhuneet, että kun töihin palaan, saa joku muu käyttää asunnon siivoukseen kuluvan ajan kuin minä. Kulta ei sentään ole lupautunut, mutta tänään saan siivousfirmasta vierailijan. Palvelu tulee yllättävän edulliseksi verovähennyksen ansiosta, saavutettu vapaa-aika on kuulkaa rutkasti arvokkaampaa.

Olen viime viikkoina myös taikonut meille yhteen huoneeseen valkoisen lautalattian. Sisällähän on (valkoisen rinnalla tunkkaiselta näyttävä) tammiparketti, mutta parveke on pian toista maata. Se vaati pitkää pinnaa, kolme kerrosta betoluxia ja kuivumisen odottelua, mutta nyt on valmis. Sitten enää odotellaan (vähän lisää), viikon päästä pitäisi olla käyttöönottokuiva.

Sittemmin tapahtunutta:

Typy on sopeutunut päiväkotiin mainiosti, mummi ja pappa ovat auttaneet arjen pyörityksessä kiitettävästi (asuvathan päiväkodin vieressä) ja pieni on ollut koko syksyn aikana vain kerran kipeänä. Juuri silloin kun me olimme Israelissa. Köhä, silmätulehdus, kuumetta. Hitusen oli kurjaa lähteä muille maille ja jättää pieni puolikuntoinen taakseen. Lähteä itsekin ärhäkän silmätulehduksen kera sinne helteeseen ja kuulla, että myös hoitajana toimiva mummi on samassa taudissa.

Mielenkiintoinen matka, ei taida toiste tulla mahdollisuutta moisiin hääkarkeloihin osallistua. Onhan tuo koko Israel niin kiistelty, että hienoa oli saada omakohtainen kokemus.  Lentoihin kului vain kuusi tuntia vaihtoineen, joten yllättävän läheltä löytyi tuo kaukainen maa. Siellä oli ilmastointi ja langaton verkko kaikkialla, hiuslakkaa ei meinannut löytää mistään ja kun löysi, pullo peruslaatua maksoi kahdeksan euroa. The Museum of the Jewish People oli vaikuttava.

Tuli syyskuu, tuli ikkunaremontti. Tulivat remonttimiehet, jotka eivät pitäneet lautalattiaani suojaamisen arvoisena. Onhan se nyt kuitenkin vain parvekkeen lattia. Nyt siinä on naarmuja, kuoppia sekä polyuretaania. Monen tunnin urakka edessä siis vahinkojen paikkaamiseksi, minne saa valittaa? Jaksaako valittaa. Tekivät he myös kolhun sänkyyn, veivät pienen palan seinää mennessään eteisen kulmauksesta, kaikenlaista. Uudet ikkunat ovat kuitenkin hyvät: meillä on hiljaisempaa, ilmavirta ei puhaltele ikkunan rakosista sisälle, mutta sisäilma on silti raikasta hengittää.

Muki on ollut joka pennin arvoinen ja siivoojatätimme kultaakin kalliimpi.

Työ tuli ja vei

Yritän herätellä blogiarmastani. Kun yöunet ovat vaihdelleet arkisin viiden ja kuuden tunnin välillä koko syksyn, ei ole tarvinnut pohtia, lisätäkö blogia kirjoittamalla vielä entisestään riskiä nukahtaa aamulla rattiin. Vallitsevana haaveena on ollut nukkuminen, uni, lepo. Olen tehnyt vähintään kahdeksan tunnin työpäiviä ja ajanut päivittäin kaksi tuntia autoa. Iltaisin Typyn nukahtamisen jälkeen olen tehnyt tunnista kahteen töitä. Aikaa elvyttävälle tekemiselle ei ole. Aikaa urheilulle ei ole. Painoni on pudonnut stressin ja kiireen keskelle alimpiin lukemiin ikinä. Esimieheni kertoi kuluvan syksyn olleen/olevan kiireisin koskaan ja meillä on jatkuvasti lähes neljäsosan vajaus työntekijöistä. Tunnollisuuteni työntekijänä ei ole arkea keventänyt.

Työpaikka sijaitsee maakunnassa, kaukana suurten kaupunkien dynaamisuudesta. Se näkyy henkilökunnassa, tiloissa ja työvälineissä, valitettavasti. Monenmoista muutosta olen ollut jo ehdottamassa ja ajamassa, mutta edellä mainitut seikat ovat syvässä. Miten sitten jaksan? Jaksan kun mietin määräaikaisiin työsuhteisiin liittynyttä epävarmuutta, josta olen onnistunut rimpuilemaan eroon. Jaksan kun ajattelen, että itsenäisyyspäivän viikolla olen vain kolmena päivänä töissä. Jaksan kun tiedän, että joulun välipäivinä saan olla kotona, olla tekemättä iltaisin töitä. Ennen kaikkea jaksan sen ajatuksen voimalla, että helmikuussa aloitan nelipäiväisen työviikon. Älköön mikään tulko minun ja osittaisen hoitovaapani väliin! Kolmen päivän viikonloput vuosiksi eteenpäin – kyllä tuolla ajatuksella elää stressihiiri jos toinenkin.

Kulta on ollut nyt muutaman päivän matkoilla: vietimme eilen Typyn kanssa mitä hulvattomimman tyttöjen saunaillan ja nukuimme viime yönä samassa huoneessa tuhisten 12 tunnin yöunet. Aamulla heräsin kun viereisestä sängystä kuului: ”Mä en haluu enää nukkua.” Ei tarvitse, pikku rakas.

Tärkeysjärjestys

Koska tärkeät asiat hoidetaan ensin ja loput sitten tuonnempana, työllistymisen kunniaksi tilasin KeepCupin aamuisista teehetkistäni huolehtimaan. Lainasin myös ensimmäisen äänikirjan automatkoja varten; lähikirjastomme valikoimat olivat kovin suppeat, täytynee mennä ensi kerralla pyörimään pääkirjaston hyllyjen väliin. Toki pitäisi jossain välissä lukea myös työhön valmistavaa alan kirjallisuutta, mutta ihan hetken vielä lomailen. Työt aloitan 17.8., Typy harjoittelee päiväkodissa jo ensi viikosta lähtien.

Edellisen postauksen jälkeen on tapahtunut mm. seuraavaa: tulin kolmatta kertaa tädiksi pienelle plikalle, ihastuin Raumalta ostamaani Kaino-nimiseen rinkulahuiviin, vietin parhaan synttäripäivän aikoihin (yllätysohjelmaa, aurinkoa, mahdollisuus keskustella ystävän kanssa rauhassa tunti toisensa perään) sekä sain ensimmäisen ihkaoman auton (jossa varusteluna mm. mukinpidike, tsihi). Sinänsä tylsää, että piti auto ostaa, mutta pakko mikä pakko.

Melkoinen mäihä

Kuulkaas, mulla on työpaikka. Vakituinen, koulutustani ja työkokemustani vastaava työpaikka. Me ollaan vihdoinkin aikuisperhe: elämän epävarmuus väheni hetkessä. En tiedä, milloin aloitan, mutta yritän neuvotella ajankohtaa mahdollisuuksien mukaan syyskuulle. Maanantaina alan pommittaa kesälomiltaan palailevia päiväkoteja puheluillani.

Kuten olen tainnut mainita aiemminkin, veljeni perheeseen on tulossa viimeistään ensi viikolla ihkaeka vauva, ja siitä ollaan Typyn kanssa aina välillä juteltu. Tänään pienen suusta kuului aamupuuroa mutustellessa (ilman johdatusta aiheeseen) seuraavanlainen monologi: ”Vauva tulee Tädin mahasta pois. Vauva syntyy kohta. Vauvan nimi on serkku. Typy näyttää vauvalle leluja (toim. huom. Nimet muutettu).” Ihanaa kuulla, miten asiat prosessoituvat tuossa pienessä päässä. Typy puhuu paljon, mikä on vallan valloittavaa ja helpottaa kummasti arkea. Ainakin kuuden sanan lauseita on havaittu. Kun pyöräilemme, takaistuimelta kuuluu taukoamaton selostus ja pienet kädet työntävät selkään psyykkistä apua ylämäissä. Olen iloinen työpaikastani, mutta myös siitä, että pian Typy pääsee pölöttämään juttujaan päivisin ikätovereille.

Uudet kuviot

Kullan kesäloma loppui viime viikkoon. Kun joku kysyy, mitä olemme tehneet lomallamme, jään miettimään vastausta. Minullahan on tämä loputtomalta tuntunut loma. Emmekä ole tehneet mitään, mutta kuitenkin niin kamalasti. Kiertäneet huvipuistoja, eläinpuistoja, leikkipuistoja, tavanneet lapsiperheitä meillä ja muualla.

Tänään olin työhaastattelussa, ensimmäisessä sitten viime elokuun. Huomenna jo saan tietää, miten kävi. Jos saan työn, vietän jatkossa yli 1½ tuntia päivässä autolla ajaen. Autoilu ei ehkä ole niin ikävää kuin ensi hetkessä luulisi: äänikirjat, musiikkia, puhelimen hands free, eväiden mutustelua. Ja se olisi vakityö – jotain, mitä kuvittelin saavuttavani noin kymmenen vuoden kuluttua, ehkä.

Typylle pitäisi löytää hoitopaikka ja sassiin, toinen auto ostaa ja kaikenmoista. Mutta saisin asua kotona, eikä meidän tarvitsisi muuttaa toiseen kaupunkiin työn perässä.

Kuukauden kuluttua lähdemme Israeliin häihin, ihan vain Kullan kanssa kaksin. Joka tapauksessa.

Luonnon lait

Kesän aikana lapsettomuusasiat ovat pyörineet monestakin syystä mielessä. Ympärillä on paljon pariskuntia, jotka ovat odottaneet ensimmäistä tai toista lastaan liian kauan, kokeneet keskenmenoja. Minulta on kysytty, aiommeko hankkia toisen lapsen ja olen toivonut, että kysyjä osaisi sovittaa sanansa paremmin. Olen tuntenut suurta epäonnistumista ja hyödyttömyyttä lapsettomuuden ja työttömyyden velloessa yhtäaikaisesti elämässäni. Toiset päivät ovat parempia, toisinaan itkettää. Toisinaan hämmästelen itsekin, kuinka jaksan.

Eräänä iltana mietimme ystäväni kanssa, kenellä lähipiirissämme ei olisi ollut ongelmia (ensimmäisen tai toisen) raskauden alkamisessa tai jatkumisessa. Keksin yhden pariskunnan, hän ei ketään. Ei ketään! Saako kukaan enää 50 vuoden päästä lapsia ilman lääketieteen puuttumista tapahtumien kulkuun?

Toissa viikolla tapasimme pariskunnan, jotka odottivat vielä keväällä toista lastaan. Eivät odottaneet enää. Eiliset seuralaisemme olivat yrittäneet toista lasta neljä kokonaista vuotta. Nyt raskaus on alussa ja rehellisesti sanottuna pelottaa heidän puolestaan. Hurjia, isoja asioita, joita miettiessä tulee paha mieli oman itsensä, ystäviensä ja lastensa puolesta. Koettakaahan jaksaa te, jotka näiden asioiden kanssa taistelette.

Muistilappu

Kuva on niin heikko kuin olla saattaa, mutta laitanpa itselleni ja muillekin innostuville muistiin tuon laattojen ladonnan. Kuva on otettu tukholmalaisessa meze-ravintolassa, jonka nimestä ei sen tarkempaa muistikuvaa ole. Ruoka oli hyvää, sen muistan :)

Ladontaan on käytetty 10×10- ja 15×15-kokoisia kiiltäviä, valkoisia laattoja. Sitten vain seinä on jaettu osioihin, joissa laatat ladottu keskenään eri tavoin. Yksinkertaista, mutta hauskan elävää. Ajatontakin, uskoisin. Kävisi mielestäni mainiosti sekä keittiön välitilaan että kylppäriin. Paitsi suihkun lähelle tuossa olisi itseni kaltaiselle siisteysintoilijalle ihan liikaa saumoja: voi sitä jynssäystä.

Ihan vain kiusaksi

Työnhaku pyllistää nätisti päin naamaa. Ei mitään. Elämä tuntuu jumittavan paikoillaan.

Löysin pari viikkoa sitten avoimen työpaikan, joka passasi persoonallisuuteni ja osaamiseni kanssa vallan mainiosti, joten halusin tehdä hakemuksen huolella. Aikoja, jolloin on sekä vapaa että pirteä moista kirjoittamaan, on lapsiperheessä tunnetusti vähän. Niinpä asia painoi mielessä, kunnes sain eilen vihdoin tuotoksen valmiiksi. Siitä tuli hyvä.

Työnantajan mielestä en ollut kovin sopiva kandidaatti kuitenkaan: en päässyt edes haastatteluun asti. Selitän itselleni olleeni ylikoulutettu tehtävään, niin kuin olinkin. Ei se olisi haitannut, olisin varmasti viihtynyt ja osannut.

Tällä viikolla sain tiedon myös eräästä toisesta hausta, jossa oletin olevani suhteellisen vahvoilla. Tehtävään oli valittu sama henkilö, joka sitä on tähänkin asti tehnyt. Kiukuttaa, että pitää edes laittaa tuollaisia paikkoja auki, ihan vain kiusaksi.

Varpuvaras

Päivämme oli tänään vihertävä. Teimme Typyn kanssa aamupäivällä pyöräretken metsään. Tutustuimme sellaisiin perusjuttuihin kuten metsäpolku, mistä meidän citypupulla ei ollut ennestään hajuakaan. Pitänee mennä useammin puiden katveeseen, mustikka-apajille. Kuusesta kurvasimme erään lähiruokakaupan kautta kotiin.

Kotiin tullessa pyörän etukorissa heiluivat kepeän vihreät mustikanvarvut. Mietin poimiessani, saakohan niin tehdä. Päädyin siihen, ettei mustikka ole rauhoitettu, joten ihan vapaasti kai niitä varpuja saa ottaa, jos kerran marjojakin. No ei saa ilman maanomistajan lupaa. Hups.

Illalla lähden lätkimään pesäpalloa. Oho. Typyn mentyä nukkumaan luen: imen itseeni sanoja ja sivistystä. Yritän tonkia kirjan kaveriksi kaapeista irtokarkkeja, jotka ostin juhannukseksi. Ensin piilotin ne itseltäni, minkä jälkeen Kulta on näemmä päättänyt laittaa ne vielä parempaan talteen. Minä ja salmiakki, voi voi.

Mikä kirja on ilahduttanut viimeksi? Suositelkaahan, jotta saan taas kirjaimista kiinni.

Piristys

Oon tässä koko pitkän kevään kasvatellut pitkiä hiuksia. Ajattelin, että luonnonkiharat saisivat sitten vapaasti kihartua ja voisin jättää suoristusraudan kaapin perälle yksinään huhuilemaan.

No, huomasin jälleen, että pitkät hiukset tarkoittavat kohdallani huonosti hoidettua, väsynyttä kotiäiti-ilmettä ja palasin tänään kampaajalta lyhyessä tukassa. Olinpas rohkealla päällä. Oi, nää on kivat liehut nämä! Takaa ja sivuilta lyhkäset, päällä pitempää, joka saa kihartua vapaasti. Helppoa, toivon mä. Huomennahan se nähdään kun yritän väsätä kuontalosta samannäköistä, millaisena se mulle tänään ojennettiin. Hiukset on vähän kuin tuolla mammalla kuvassa. Paitsi tummat ja kihartuvammat ja päältä pidemmät ;)

Kampauksen taltuttamisessa auttavat oikeanlaiset aineet, olen viime aikoina todennut. Oon todella huono ostelemaan minkäänlaista kosmetiikkaa, hiusaineet mukaan lukien, mutta pientä petraamista on sentään tapahtunut. Asiassa on auttanut iloisesti feelunique.com, mistä tuntuu saavan mitä vain kauneushöttöä suunnilleen puoleen hintaan siitä, mitä liikkeet Suomessa niistä kiskovat. Toimituskin on ilmainen kaikkialle maailmaan. Aika paljon kivempi ostaa kun ei kirstu köyhdy juuri mitään. Tigiä hyllyyn, katsos. Tämä vinkki olkoon teille hyödyksi, ihanaiset!

Kuva täältä.

Iltaisin nukahdimme väsynein jaloin syvään uneen

Tosiaan, toista kertaa ei meidän pesueemme Tukholmaan laivalla painele. No, päivälaivaa voisin joskus kokeilla, mutta yö, voi yö. Meillä oli tilava ja rauhallinen hytti, mutta olipa silti kaikkea: laivan sumutorvi, kuulutukset käytävältä, levoton lapsi sekä ruotsalaisherran tarinointi seinän takana (onneksi sentään ruotsin kielen kauniin soljuvalla nuotilla). Yöuneni jäivät molempiin suuntiin muutamaan hassuun tuntiin. Laivan asiakaskunta oli tiedättekös jotain aivan muuta kuin menneinä aikoina: venäläisiä ja japanilaisia matkaajia oli silmiinpistävän paljon, samoin ruotsalaismamuja.

Hotellissa kyllä koisasimme kunnolla koko sakki. Ja ne aamiaiset, ah! Perillä ei valittamista ollut muutenkaan. Paitsi Mujin osastossa, joka oli pettymys. Myös muutamaa viikkoa aiemmin Tukholmaan avattuun COS:iin olin ladannut melkoisia ennakko-odotuksia – täyttyivät kaikki.

Teininä, kun ruotsalaiset vaateketjut eivät olleet vielä aloittaneet invaasiotaan koto-Suomeen, oli Drottninggatanin H&M nuoren neidon paratiisi. Nyt koetimme kiertää kyseiset nurkat kaukaa ja suuntasimme askeleemme kohti Södermalmia tai Vasastania. Vanhentunut rouva koki COS:n vaatetankoja kolutessaan kuitenkin samaa riemua kuin nuorena plikkana turistien kantakadulla. Olisin ottanut kaikki, näillä pystyisin vaatettamaan itseni täysin! Lopulta marssin kaupasta ulos kuuden vaateparren kanssa, tiukan karsimisen jälkeen.

Tiogruppenilta poimin muutaman arkirakkaan, American Apparel tarjosi jokusen päällepantavan myös. DesignTorget oli ihan yhtä täynnä kaikkea kivaa kuin ennenkin, jotain pientä tarttui sieltäkin mukaani. Ingela P Arrheniuksen julisteita ihailin pitkin matkaa, mutta valinnan vaikeus tuli väliimme. Mietin siis rauhassa, tilaan myöhemmin jostain. Vasta kotona huomasin, että hyllystä kurkkiva sirkusmaatuska on saman naisen aikaansaannoksia.

Typy sai matkata laivan lisäksi metrolla, raitiovaunulla sekä bussilla – kokeneen reissunaisen elkein. Jokunen leikkipuistokin kierrettiin, Vasaparken parhaimpana. Junibackenin päätimme suosiolla jättää myöhemmille ikävuosille. Häissä oli niin ihastuttava ruotsalaispikkuserkku, ettei sinä iltana uni meinannut tulla laisinkaan. Parasta matkassa oli pienen omien sanojen mukaan kuitenkin ”iso puisto” (Skansen). Hirviä, karhuja, apinoita, pöllöjä, ahmoja, biisoni, hylje, lampaita, hevosia – näistä riittää juttua edelleen. Vanhan kaupungin laitamilla näimme myös hevosenkakkaa kadulla, se oli metkaa se.