Venymistä

Identiteettini muuttui äitienpäivänä. Mittasimme Kullan kanssa huviksemme Typyn pituutta ja siinä ohessa näön vuoksi myös omia pituuksiamme. Ja mitä! Olen yhtäkkiä kaksi senttiä pidempi kuin olen koko aikuiselämäni kuvitellut olevani. Kokonaiset 172,5 cm onkin tämä sorja neito, ohhoh! Hämmentävää.

Painohan venkuilee edestakaisin pienessä haitarissaan, mutta että pituus muuttuu? Mietin syytä tälle venymiselle ja päädyin siihen, että pituus on todennäköisesti mitattu viimeksi aikana ennen ylioppiluutta ja kasvu on tuolloin vielä ollut kesken. En ymmärrä, mikä muu selittäisi. Tuskin ryhdin kohentuminen sentään. Oletin päinvastoin, että ikä olisi jo vienyt kasaan :)

2010 suomalaisten miesten keskipituus oli 181 senttimetriä ja naisten 167,5 cm. Mittaukset tehtiin vuonna 1983 ja sen jälkeen syntyneille espoolaisille.

Tänään laitettiin pyörät pyörimään. Typyn pyöräistuin saatiin vihdoinkin asennettua. Vaikuttaa vallan valtaistuimelta, niin hieno peli se on. Iltasella käytiin Typyn kanssa kannustamassa Kultaa lenkkipolulla kypäräpäinä. Huomenna poljetaan lisää. Olen tätä niin kaivannut.

Lainaus: Wikipedia

Vaaliuurnilla

Ennakkoäänestys hoidettu; sunnuntain ohjelman voi sitten suunnitella vapaammin. Viikonlopulle kun on hauskaa ja aurinkoista kiertelyä luvassa.

Eräskin eläkeläisherra yritti vielä aamulla vaikuttaa ehdokasvalintaani. Ei edes tyrkyttänyt pelkkää puoluetta totuttuun tapaan, vaan nyt oli ehdokaskin valmiiksi katsottuna. Yritti vedota myös Typyyn: ”Mieti nyt asiaa koko teidän perheen kannalta.” Hassu setä, oma isäni, luulee, että olen ohjattavissa tuollaisessa asiassa :)

Kulta on Kiinassa ja heilun täällä yksinhuoltajana pää tukossa. Duha, paha duha. Ruokakaupassa oli pakko käydä. Kirppispöytä on vielä illemmalla tyhjennettävä ja saaliit jaettava. Huomenna piti tulla opiskelukavereita vieraaksi, mutta pakko siirtää toiseen ajankohtaan. Niin tylsää, kerrankin olisin saanut kestitä. Piti tehdä herkkuporkkanakeittoa ja leipoa vielä korvapuustit päälle. Ehkä otetaan ensi viikolla uusi yritys.

Säteilyvaara

Tiistaina törmättiin Typyn kanssa kellarissa yläkerran mummoon, joka kehui ensin kuinka kauniin aurinkoista on, mutta harmitteli sitten kun nyt on niin paljon säteilyä: ”No, mitäs se säteily nyt onkaan…” Hetken mietin, onko itseltäni jäänyt jokin ydinlaskeumauutinen kuulematta, kunnes hoksasin kysyä, tarkoittaako UV-säteilyä. Kyllä, juuri sitä. Oli kuullut aamulla uutisissa puhuttavan, viittasi kaiketi tähän. Katseli Typyä ja harmitteli kun se on pienille huonoksi, säteily. Totta totta. Jätin mainitsematta, että kyllä se tästä vain kesää kohden kuulkaa voimistuu.

Tiistaina oli myös Typyn 1½-vuotisneuvola, täysin hyödytön taas. Epäluotettavat mitat olivat 89 cm ja 13 kg. Olin etukäteen googlettanut, mitä kyseisellä neuvolakäynnillä tehdään ja lukenut kaikenmaailman tornin rakenteluista. Meillä lääkäri kysyi, miten arki sujuu, yritti kuunnella stetoskoopilla (yritykseksi jäi) ja kirjoitti yhden kontrollilähetteen, jonka itse otin puheeksi. Muuten juteltiin tyhjänpäiväisiä. Lopuksi sanoi, että olisi ollut kiva kuulla Typyn puhettakin (pieni istui hipihiljaa sen ajan mitä ei itkenyt), johon ehdotin, että josko teillä jotain kirjaa täällä. Siitä sitten Typy luetteli sujuvasti eläimet. Seeprankin tunnisti, vaikka oli lajilleen epätyypillisesti sininen ;)

Kesken ihan jonkun muun puheenaiheen lääkäri kysyi yllättäen: ”No, tuleeko teille lisää lapsia?” Sekunnin ajan hämmentyneenä ihmettelin, että mitä se oikein kysyi ja pyysin toistamaankin. Sitten meinasi hiipiä itku kurkkuun, kunnes sain tokaistua: ”Toiveissa on, mutta sen sitten näkee, miten käy.” Huoh.

Päivän menu

Sunnuntaina Typy lakkasi syömästä normaaliin tahtiin ja sittemmin on tahti vain hiipunut. Aluksi luulimme syypääksi puhkeavia poskihampaita, vaan eilen paljastui oikea syyllinen: ripuli-paholainen. Typy on nyt vuoden ja neljän kuukauden iässä ensimmäistä kertaa sairaana, pitkällehän me päästiinkin ilman. Petivaatteet ovat nyt menneet kahdesti uusiksi ja muut vaatteet monasti.

Eilen murehdin, ettei pieni kuivu ihan kasaan kun ei nestekään maistunut. Tänään haettiin lääkettä, joka upposi parhaiten lääkeruiskun avulla 12 millilitran erissä. Niitä eriä mahtuukin melko monta puoleen litraan, tiedättekö. Ymmärsin sentään pyytää Kultaa tuomaan kaupasta kaikenlaisen nestemäisen ravinnon ohella isoja pillejä, joiden avustuksella nesteytys onnistuu kuin vettä vain. Osmosal luikertelee nopsasti pieneen mahaan.

Nyt tuntuu omassakin vatsassa kummalta. Toivottavasti vain kuvittelen. Sairas sairaan hoitajana on huono diili, varsinkin kun tauti näyttää karkottavan Typyn päiväunetkin kokonaan.

Kuva täältä

Unia etsiessä

Kun aivoissa ei surraa, eikä kuitenkaan halua vielä mennä nukkumaan, tulee törmättyä monenlaiseen mukavaan netissä ja lehdissä. Silloin löytyy vaikkapa sänkyjä kaikenkokoisille. Me emme tarvitse uutta sängynrunkoa emmekä varsinkaan lasten kerrossänkyä. Laitanpa nyt kuitenkin esille, jos joku muu tarvitsee.

Ikean Mandal-runko näyttää kuvassa kivalta. Nuo koivuosat itse ehdottomasti maalaisin muunlaisiksi, mutta sehän nyt ei ihan mahdoton urakka olisi. Ennen kaikkea kaluste on käytännöllinen. Säilytyslaatikoihin mahtuisivat varmasti kaikki ylimääräiset peitot ja tyynyt jemmaan. Mikä parasta, kuvan perusteella vaikuttaa siltä, että sängyn ostaja vapautuu sängynalusimuroinnista kertaheitolla. Imuroinnissa kenties ärsyttävintä on kykkiä peppu pystyssä jahtaamassa pölyjä ahtaassa makuuhuoneessa, missä imurin vartta vastassa tuntuu selän takana olevan aina seinä. Kuinka ollakaan, sängyn alle pölyä kertyy kuitenkin kaikista eniten koko asunnossa.

Uuden, tyylikkään lastensängyn löysin sattumalta AVA Roomin sivuilta (verkkokaupan puolelta) etsiessäni sieltä päiväpeitettä työhuoneen sänkyyn. Sama sänky vilahti taas tänään Helenan blogissa, jota en lakkaa ihailemasta. Kannattaa seurailla yrityksen sivuja, lupaavat siellä, että kokonainen sänkymallisto on tulossa. Hinnatkin ovat varmasti hienot.

Uuden patjan kyllä tarvitsisimme: joka yö kiroan futonia, joka lyö kyljellään nukkuessa lonkat ja hartiat jumiin. Futon-patjamme on ihanan raikas ja hengittävä, mutta nyt on entistäkin vähemmän aikaa ja halua hakata sitä jatkuvasti. Patjamme ei ole rullattavaa sorttia eikä hakkaaminen tunnu johtavan tyydyttävään lopputulokseen. Vartalon tekemät montut pysyvät. Raskaana ollessa ja imettäessä futon on huonoista huonoin. Edellisestä sängystä siirryimme aikanaan pois, koska se ei sopinut Kullan selälle. Mitähän seuraavaksi?

Kuva: Ikea

Verta ja kyyneliä

Kullan mummu soitti aamulla, huomasin hetkeä myöhemmin puhelimestani. Takaisin en ole saanut koko päivänä soitettua. Olisi kuitenkin kysynyt, voiko tulla kylään tuomaan pullaa/tiikerikakkua/vispipuuroa/kalakeittoa, jota tuli vahingossa hieman liikaa, vaikka on sata kertaa tehnyt aiemminkin. Hups vain.

Tänään ei huvita, ei luista. Typy on ollut sinänsä hyvällä tuulella, minä en. Varmaankin tämän viikon liian lyhyiksi jääneet unet ovat suurin syy vaivaan. Typy nousee koko ajan seisomaan, milloin mitäkin vasten. Kunnioitettavaa sinnikkyyttä, joka vaatii minulta jatkuvaa varmistelua. Vaikka kyttäsin takana hänen noustessaan tv-tasoa vasten, vahinko sattui silti. Suu auki äkkinäisellä liikkeellä tason reunaan, muks. Seurauksena iso itku ja suusta valuvaa, veren sekaista kuolaa. Mahtoi sattua, mutta yllättävän nopeasti unohtui.

Ihoni on jälleen kerran seonnut ja kipeä. Ei oikeastaan huvita mennä pihallekaan. Tänään pitäisi hioa keittiön työtasoa koneella, käsin ei oikein onnistunut kun vanhat vahat jäivät paperiin pyörimään. Huomenna ohjelmassa verhojen lyhennystä. Ikkunat ovat likaa täynnä ja sängynalunen pölyä. Olen ollut liian kauan erossa ystävistäni, ajatukset kiertävät kehää. Tai no, eivät ne liiku juuri minnekään. Voisiko joku päästää mut töihin lepäämään? Ai niin, ei ole työtä, minne mennä.

Kahdestaan

Kulta lähti eilen iltapäivällä Kiinan ihmemaahan. Paluumatkalla lentokentältä poikkesimme mummilassa. Iltapuurolla kotona Typy kieltäytyi syömästä: laittoi suunsa suppuun ja käänsi päänsä pois. Kaikin keinoin yritin saada jotain uppoamaan. Ihmettelin, protestoiko malliruokailijamme Kullan lähtöä. Hetken päästä selvisi syy: pieni oksensi vatsansa sisällön pöydälle, tuolille, lattialle, molempien vaatteille. Tämän jälkeen oli kalpea ja tärisi, inisi surkeana. Muutamaa päivää vaille kahdeksankuisena ensimmäistä kertaa kipeänä, jos ei koliikkikipuja lasketa.

Heitin likaiset vaatteet pyykkikoppaan, pesin molemmat, sain Typyn juomaan maitoa ja nukahtamaan. Raahasin runkopatjan vierassängystä Typyn huoneeseen ja laitoin vaatteeni valmiiksi odottamaan, jos yöllä pitää lähteä päivystykseen. Nukuin lähellä ja yritin kääntää Typyä pitkin yötä takaisin kyljelleen nukkumaan, jottei tukehtuisi oksennukseensa. Yö meni kuitenkin rauhassa. Voi meitä.

Tänään kaikki oli hyvin. Kätkin filmipurkkeihin riisiä ja makaronia, Typy hihkui onnesta. Kylään tulivat ensin veljeni vaimoineen, sitten vielä äitini. Päivä kului nopeasti ja loppui vielä nopeammin, sillä Typy nukahti jo kahdeksalta yöunilleen. Nukkui ilokseni vain kahdet päiväunet; sadepäivä on väsyneen äidin pelastus. Kotona on jälleen raikas ilma ja makuuhuoneeseen tulvii valoa nostettuani verhot pois tangolta. Oma oloni on raikkaasta kaukana, sillä päivälliseksi söin pizzan ja iltapalaksi ranskalaisia. Ai niin, unohdin mainita pienen olutvälipalan.

Pieni vain nukkuu, olen hämilläni. Huomenna teemme retken rautakauppaan ja syön salaattia ja linssejä. Juon paljon vettä.

Piikikkäät

Mikäs iloisen värinen läjä se siinä on? No nehän ovat piikkejä loppukesältä ja alkusyksystä. Vihdoin sain hävitettyä ne, viime hetkillä ennen kuin meille muuttaa täystuho. Otin kuitenkin kuvan, jotta muistan tämänkin pienen kärsimyksen matkan varrella.

Siihen, miksen noista ole aiemmin päässyt eroon, on syynsä. Kuljetin kaikki edeltävät piikit apteekkiin hävitettäväksi, mutta viimeisen kerran kun niitä vein (eri apteekkiin), paikan päällä ihmeteltiin, miksi sinne kannan. Ovat kuulemma ihan tavallista jätettä. Ei käy mun järkeeni, mutta ilmeisesti asian laita on juuri näin. Paketoin ilkimykset ensin muovipusseihin ja sitten tyhjiin maitopurkkeihin, jotka suljin huolellisesti teipillä. Toivottavasti meni niin kuin piti.

Lienee järkevää siivota nyt heti moiset vaaratekijät nurkista pois lojumasta. Blogeja luettueni olen nimittäin vakuuttunut siitä, että noin kahdeksan kuukauden iässä vauvoista tulee tuholaisia. Meillä asuu eräs seitsenkuinen, joka varmasti repisi jo kaiken irti, alas ja ulos, jos vain kunnolla liikkeelle pääsisi. Keräilen tässä voimia tulevaa vartijan uraa varten. Ihan ensimmäisenä kannattaa varmasti tilkitä keittiön alakaappi, jossa kaasupulloa säilytetään…

Lasi vs. muovi

Hassua. Luulin, että edellinen tekstini olisi johtanut lukuisiin kommentteihin, mutta ei kuulu edes pihinää. Ihan varmasti joku muukin on ollut huolissaan aiheesta, onhan?

Jatkan vielä hitusen aiheen läheltä. Lastenruoathan on pääosin pakattu lasipurkkeihin, mutta nyt esim. Nestlé on tuonut uutuutena markkinoille muovisiin annospakkauksiin pakattuja tuotteita. Näihin törmäsin Buzzador-kampanjan kautta muutama viikko sitten, kaupan hyllyillä en ollut sitä ennen niihin huomiota kiinnittänyt.

Törmäsin aikoinaan jossain blogissa Buzzador-konseptiin ja päätin hetken mielijohteesta täyttää omat tietoni sivuille. Pitkään aikaan ei kuulunut yhtään mitään, mutta nyt lähdin kutsusta mukaan kampanjaan, jossa tuotteena on yli 6-kuukautisille tarkoitettu Frutti Banaani-Passion-Omena. Olen myynyt sieluni markkinavoimille, uaah. Onneksi kampanjat, joihin haluaa osallistua, voi vapaasti valita. Frutti on ainakin ihan kelpo tavaraa: hyvin on maistunut sekä Typylle, minulle että niille, joille olen päässyt tuotetta jakamaan.

Kyseisten muovipurkkien pohjassa lukee kierrätysmerkin sisällä PS, jonka Google kertoo olevan yhtä kuin polystyreeni. Pikaisen tiedonhaun perusteella tämä muovi ei BPA:ta sisällä. Mm. Tekniikka & Talous kirjoittaa näin: Astia- ja pakkausmateriaaleina käytetyt polyeteeni, polypropeeni ja polystyreeni sekä juomapullojen pet eivät sisällä bisfenoli A:ta. Polyeteenin tunnistaa muoviastioissa PE-kirjaimista ja numeroista 2 tai 4 kierrätysmerkin sisällä. Polypropeenin tunnukset ovat PP ja 5 ja petin PET ja 1.

Laittaa kuitenkin taas miettimään, onko muovi ihan yhtä turvallista kuin lasi, eihän siitä vain irtoa pienten ruokiin mitään ylimääräistä… Vaikka ensin ajattelin, että onpa kätevän kevyt tuollainen muoviin pakattu matkaeväs, ymmärsin pian että kierrätysmahdollisuutta ei ole. Tai kai tuota periaatteessa voisi kierrättää, jos olisi paikka mihin viedä. Vaikka lasin ja metallin roudaus hyötyjätepisteisiin joskus ärsyttää (toki aina vien), muovisaaste kaatopaikalla tuntuu ajatuksena vielä ikävämmältä. Hajoaa nimittäin hi-taas-ti.

Vaarallisen tyylikkäät astiat

Koska Typy alkaa joskus lähitulevaisuudessa harjoitella syön ihan itse -sotkemista, tarvitsisimme tähän soveltuvia, paiskomista kestäviä astioita. Lasten astiat tuntuvat olevan täynnä kuviollisia rumiluksia, mutta onneksi yksivärisiäkin löytyy. Mm. tanskalaisen Ricen astioita voisin ottaa ulkonäön puolesta astiakaappiimme. Vaan jokseenkin järkytyin kun tajusin niiden olevan melamiinia. Sitä samaa ainetta, jota löytyi kohun saattelemana kiinalaisten korvikkeista. Ei liene kovin terveellinen vaihtoehto lasten astioissa.

Typyn syntymän aikoihin oli mielessä pahis nimeltään bisfenoli-A (BPA), jota löytyy mm. polykarbonaatista. Aihe unohtui kaiken muun alle, mutta nyt hieman selvittelin, mistä on kyse. En pitänyt lukemastani. BPA:ta vapautuu erityisesti lämmitettäessä ja polykarbonaatista (PC) on valmistettu esimerkiksi Ainun perustuttipullot. Näitä myydään joka marketissa ja lienevät täten varsin monella käytössä. Meilläkin niitä oli, muttei ole enää. Roskiin kaikki tyynni.

Olen näistä asioista melko tietämätön, mutta toiminut varoen siinä määrin, mitä olen osannut. Pakastan Typyn ruoat muovirasioissa, mutta lämmitän aina lasi- tai posliiniastiassa. Vaikka käyttämieni muovirasioiden kerrotaan soveltuvan mikrolämmitykseen, en siihen uskalla luottaa.

Typy juo kuitenkin kerran vuorokaudessa pullosta maitoa ja sen lämmitän mikrossa tuttipullossa. Käytimme viime viikkoon asti pääasiassa mainitsemiani jokakaupan Ainuja, jotka oletin turvallisiksi. Tyhmä minä. Olen kyllä ostanut kaksi Ainu MAM -pulloa, jotka ovat polypropeenia (PP) eikä niissä siten BPA:ta ole. Typy on kuitenkin ollut huono juomaan niistä, joten ovat jääneet käyttämättä. Nyt sai luvan opetella, eikä mitään ongelmaa ollut. Hyvä niin.

Saman innon saattelemana tarkistin myös, mitä ainetta taloudessa olevat tutit ovat. Havaitsin, että osa tuteistamme oli tarkoitettu 0-6 kuukauden ikäisille, osa jopa 0-3 -kuukautisille. Roskiin. Kävin ostamassa uusia ja tarkistin, että turvallisia pitäisi olla. Nyt ovat kaikki tutit, purulelut, tuttipullot ja ensimukit Ainu MAM- tai Avent-merkkisiä eivätkä sisällä BPA:ta. Polypropeenimuovi ja silikoni taitavat olla molemmat ok, vai? Astioiksi tulee ihan Ikean kamaa, ellei joku viisaampi nyt kerro, että huonoja ovat nekin.

Eihän näistä tiedä. On kuitenkin olemassa riski, että BPA on oikeasti iso paha. Miten voisin olla niin välinpitämätön, että myrkytän lapseni, vaikka kaikki maailman tieto on saatavilla ja itselläni kyky etsiä sitä tehokkaasti? Ja ftalaatit. Niistä en tiedä vielä senkään vertaa, mutta selvää on otettava. Luulen, että ilkeitä ovat.

Ohessa vielä linkit Ainun ja Aventin aiheeseen liittyville sivuille. Kysyn vain, miksi esim. Ainu-tuttipullojen kotimainen valmistaja kehittelee vaihtoehtoista materiaalia, jos polykarbonaattikin on kaikin tavoin ihan jees?:

Kuva täältä.

Edit 21.4.2010: Kemikaalicocktailin Noora on käsitellyt aihetta ainakin täällä, täällä ja täällä. Lukaiskaahan, jos yhtään kiinnostaa.

Talven paras hankinta

Loppuisi jo, tiedättehän. No lumi ja kylmyys.

Jotain hyvääkin: ei tarvitse keksiä tekosyitä käyttää ihanaisia lapikkaita. Mulla ei ole ehkä koskaan ollut yhtä käytännöllisiä kenkiä. Juuri tähän säähän. Paksu kumipohja ja sisäpuolella lämmittävä lampaanvilla pitävät varpaat kaukana kuolemasta. Mehiläisvaha huolehtii lempeästi nahasta.

Kengät on valmistettu 70-luvulla, ennen kuin synnyin. Ovat odottaneet kaikki nämä vuodet jossain varaston perukoilla, että otan ne rakastavaan kotiin.

Typykin voi sitten isona kertoa, että ”silloin kun minä olin pieni, talvella oli kunnon pakkaset ja paljon lunta”. Ja minä voin vanhana mummona tarinoida lapsenlapsille, jotta ”juu, se oli silloin 2009-2010 kun oli ihan hurjasti lunta, kamalat pakkaset  ja mökkihöperöidyttiin Typyn kanssa kotona”.

Tuskin samanlaista on ihan joka vuosi luvassa.

Ihme ja kumma

Olen aina nukkunut paljon ja koen, että luonnollinen unentarpeeni on noin 9 tuntia unta yössä. Noin 1½ viikon ajan olen nukkunut 3-5 tuntia per yö, useimmiten vieläpä pätkissä. Naurettavaa. Päiväunet tuottavat vain päänsärkyä, joten niistä ei iloa ole.

Muistan lukeneeni, että unideprivaatiota on käytetty myös kidutuskeinona. Helppo uskoa.

Viikon – pari meni jättehyvin: Typyn mahatuskailut loppuivat, rytmitys toimi ja vedeltiin alkuyöstä sellaisia 6-7 tunnin unipätkiä kaikki kolme. Sitten tuli joku isompi probleema ja yöunet menivät säpäleiksi. Kullan teoria: So much to do, so little time. Tyttösemmehän on varsin aktiivinen yksilö: kädet ja jalat käyvät jatkuvasti ja ympäristöä tutkitaan innolla. Yöllä herätään sätkimään ja halutaan puuhata. Kuka sitä nyt jaksaa selällään pimeässä makoilla kun olisi koko suuri maailma tutkittavana.

Äp- tai pinnasängyssä Typy ei ole koskaan suostunut nukkumaan, ainoastaan vaunukoppa tai meidän peti kelpaa. Tutti on aina ollut hyi-hyi. Vain syöttämällä tuntuu saavan yöllä hiljaiseksi; sitä tapahtuu nykyään usein, sillä säälin Kultaa, joka joutuu tekemään raskasta työtään. Yritän pelastaa edes hänen yöunensa.

Mitä ihmettä tuon kanssa voi tehdä?

Kohta varmaan jo tilitän täällä kakkajuttuja. Tätä tää nyt on :(

Kuva: Wikipedia

Palautuminen

synnytys+10Enpä tiennyt tällaisen olevan mahdollista: muutaman vuorokauden kuluttua synnytyksestä punnitsin itseni ja olin samassa painossa kuin ennen raskautta. Odotusaikana kiloja kertyi seitsemän ja ne hävisivät saman tien. Typyn posket ovat pyöristyneet selvästi; ei epäilystä, mihin energiat siirtyvät.

Eikä tämä vielä mitään. Vältyin kokonaan raskausarvilta ja mahani on kadonnut jäljettömiin. Kaikki tiukimmatkin farkut sujahtavat vaivatta jalkaan. Ja minä kun luulin, että joskus joulukuussa.

Vatsanahka toki on aiempaa löysempää ja napa näyttää vielä hitusen vieraalta. Mutta jos näkisin itseni ulkopuolisen silmin, en uskoisi tämän tytön reilu viikko sitten synnyttäneen. Olen hämmentynyt. Ja ennen kaikkea, pääsin eroon äitiysvaatteista ja saan shoppailla uutta :) It’s been a while.

Todistusaineistona oheinen kuva, joka otettu tänään.

Sirontyyppinen kakara

Kävimme tänään Kullan kanssa äitiyspolilla kuulemassa, että meidän minillä on kaikki hyvin. Vaikka mahani on melko pieni näille viikoille, beibe on siro, mutta täysin normaalikokoinen. Painoarvioksi saatiin 2600 g nyt raskausviikolla 36+2.

Mun lääkitystä vähän fiksattiin järkevämmäksi: tähän asti käyttämäni annostus on kuulemma passeli sellaiselle yli 30 kg painavammalle ihmiselle. No toisaalta, tiesinkin, ettei edellisellä lääkärillä oikein ollut homma hallussa. Piikittää saan tästä lähtien kahdesti päivässä yhden kerran sijaan, jee.

Olin kirjoittanut lapulle listan asioita, joita haluan lääkäriltä kysyä. Mun käsiin iskee tuollaisissa tilanteissa kylmä hiki ja aivot lyö niin tyhjää, että ihan turha yrittää luottaa muistiin. Kun käveltiin Kullan kanssa vastaanotolta pois jo kaukana käytävällä, Kulta totesi, etten sitten mitään sukupuolesta kysynyt. Piru, mä unohdin! Siinä sitten palasin puolinolona koputtelemaan lääkärin ovelle tiedustelemaan asiaa. Sillä enemmän mua olisi jäänyt vaivaamaan, etten olisi kysynyt kun tilaisuus kuitenkin oli. Lääkäri kertoi, että neidiltä näytti, joten kai tätä asiaa voi jo melko varmana pitää. Ihan sama sinänsä, kumpi tulee, mutta ollaan jo ajatuksissamme niin valmistauduttu tyttöseen, että kiva näin.

Ei kuulemma ole Typy ihan vielä syntymässä, mikä on lohduttava tieto, sillä remontti ei juuri nyt oikein etene. Kuinka yllättävää.

Meillä menee hyvin

Jaah. Tunnun olevan itse enemmän huolissani painon kehityksestä kuin terveydenhuollon tyypit. Syön kaksi lämmintä ateriaa lähes päivittäin ja voin hyvin. Typy kasvaa normaalisti ja sekä neuvolantädin että lääkärin kommenttina oli, että kaikille ei paljon painoa kerry. Mun elimistö nyt vain toimii näin: painoa on tullut alusta lähtien huikeat 2,6 kiloa ja vihdoinkin olen keikahtanut normaalipainon puolelle.

Lopetan kuitenkin asian miettimisen ja siitä jauhamisen nyt, sillä suurempi ongelma taitaa kansanterveydellisestikin olla odottavien äitien ja siinä sivussa myös syntyvien lasten ylipaino. Samoin lisääntyvä raskausdiabetes, jota mulla ei todellakaan ole. Eikä muutakaan vaivaa.

Tänään tyhjensin työhuoneeni hyllyiltä 15 muuttolaatikollista tavaraa. Saaliina oli kaikenlaisia kymmenen vuoden aikana kertyneitä papereita, joita tiheästi vaihtuneet työntekijät ovat jättäneet jälkeensä. Saapahan seuraajani aloittaa oman urakkansa siistissä työhuoneessa.

Kyllä taas oli koulutuksesta hyötyä.