Sur rur

Eilen sain tehtyä viirinauhan, johon on ollut tarpeet odottamassa kaapissa jo kuukausia. En kyllä yhtään tiedä, mihin sen lopulta sijoitan, mutta nyt se keikkuu Typyn ikkunan edessä odottelemassa inspiraatiota, piristämässä syksyä. Meidän perhe on ylirasittunut, joten tuollaisia tarvitaan.

Tänään sain tehtyä parkettiin taas melkoisen lommon. En käsitä, miten edelliset asukkaat ovat saaneet lattian pidettyä kuusi vuotta hyvässä kunnossa; heilläkin oli pieni tytär. Erityisesti puulelut tuntuvat olevan tammiparketin ykkösvihollinen.

Työviikkoja 14/16 jäljellä.

Nam.

Löysin kivan naulakon. Aikamoiset Hang-It-All -vibat tästä tulee – olematta kuitenkaan kopio. Moderni versio klassikosta. Jos vaikka joskus tarvitsisi.

Tein tänään papumuhennosta omasta päästä (nam), keittoa jättiläiskesäkurpitsasta (hyvää arkiruokaa) ja Ailan aurinkomuffineja (umph). Näyttää siltä, että opin vielä tässä elämässä laittamaan ruokaa.

Muuten olinkin tänään kypsä tähän aikuisseurattomaan elämään. Hiekkalaatikollekin mentiin ihan siksi, että jos siellä olisi mulle kaveri. Ei ollut ketään. Syksyksi suunnitellut harrastukset kuihtuvat kokoon työn alkamisen myötä, sillä olen mitä todennäköisimmin töissä tiistaista torstaihin, jolloin näköjään myös kaikki kerhot sun muut kokoontuvat. Hmph.

Kuva: Present Time

Rotanloukku

Lupasin kuvamateriaalia Tukholman tuliaisista. Tummanharmaa seinä ja spottivalot ovat kaivanneet ystäviä jo viime syksyisestä muutostamme asti. Seinän sävy taittaa oikeastikin vihreään/ruskeaan, yök. Maalaan sen vielä joku päivä kivemmaksi.

Tukholmassa nuo tulivat vastaan, Vee Speersin kauniit valokuvat. Meillä on nyt seinällä kuollut rotta. Ostimme kaksi muutakin kuvaa The Birthday Party -sarjasta; ne pääsevät nykyisten tilalle kun alkaa kyllästyttää.

Tuolien verhoilu, osa 2

Ei tullut tuoleista valmista kuukaudessa. Olohuoneemme on vallan avara, ollut jo pitkään.

Tuolit valmistuivat kyllä alun perin luvatun aikataulun mukaisesti, mutta eivät täysin vastanneet odotuksiani. Niinpä pyysin verhoilijaa korjaamaan häiritsevän kohdan. Lupasi tehdä näin, mutta joutui tilaamaan tätä varten lisää kangasta. Laittoi nelisen viikkoa sitten viestin, että tilaamansa kangas oli virheellistä ja täytyisi tilata taas uutta. Sen jälkeen ei kuulunut mitään.

Pinnani on pitkä, ja ilman tuoleja olemme pärjänneet. Eilen kuitenkin soitin verhoilijalle kysyäkseni, missä mennään. Olivat tuolit kuulemma juuri työn alla. Hassua muuten: aina kun kysyy vastaavaa, juuri ollaan tekemässä. Vaikka ei olisi viikkoihin tapahtunut mitään, niin puhelimen soidessa on juuri kyseinen työ kesken. Olen ollut asiakaspalvelutyössä, olen epäilevä tuomas. Oikein ystävällinen hän on kyllä ollut joka kerta, siitä ei voi moittia.

Loppuviikosta saa hakea. Toivottavasti ovat niin kuin pitää, sillä en jaksaisi reklamoida. Se on kurjaa. Enkä enää jaksaisi selittää vieraille, että on meillä oikeasti nojatuolitkin. Lattialla on istuttu jo tarpeeksi.

Unia etsiessä

Kun aivoissa ei surraa, eikä kuitenkaan halua vielä mennä nukkumaan, tulee törmättyä monenlaiseen mukavaan netissä ja lehdissä. Silloin löytyy vaikkapa sänkyjä kaikenkokoisille. Me emme tarvitse uutta sängynrunkoa emmekä varsinkaan lasten kerrossänkyä. Laitanpa nyt kuitenkin esille, jos joku muu tarvitsee.

Ikean Mandal-runko näyttää kuvassa kivalta. Nuo koivuosat itse ehdottomasti maalaisin muunlaisiksi, mutta sehän nyt ei ihan mahdoton urakka olisi. Ennen kaikkea kaluste on käytännöllinen. Säilytyslaatikoihin mahtuisivat varmasti kaikki ylimääräiset peitot ja tyynyt jemmaan. Mikä parasta, kuvan perusteella vaikuttaa siltä, että sängyn ostaja vapautuu sängynalusimuroinnista kertaheitolla. Imuroinnissa kenties ärsyttävintä on kykkiä peppu pystyssä jahtaamassa pölyjä ahtaassa makuuhuoneessa, missä imurin vartta vastassa tuntuu selän takana olevan aina seinä. Kuinka ollakaan, sängyn alle pölyä kertyy kuitenkin kaikista eniten koko asunnossa.

Uuden, tyylikkään lastensängyn löysin sattumalta AVA Roomin sivuilta (verkkokaupan puolelta) etsiessäni sieltä päiväpeitettä työhuoneen sänkyyn. Sama sänky vilahti taas tänään Helenan blogissa, jota en lakkaa ihailemasta. Kannattaa seurailla yrityksen sivuja, lupaavat siellä, että kokonainen sänkymallisto on tulossa. Hinnatkin ovat varmasti hienot.

Uuden patjan kyllä tarvitsisimme: joka yö kiroan futonia, joka lyö kyljellään nukkuessa lonkat ja hartiat jumiin. Futon-patjamme on ihanan raikas ja hengittävä, mutta nyt on entistäkin vähemmän aikaa ja halua hakata sitä jatkuvasti. Patjamme ei ole rullattavaa sorttia eikä hakkaaminen tunnu johtavan tyydyttävään lopputulokseen. Vartalon tekemät montut pysyvät. Raskaana ollessa ja imettäessä futon on huonoista huonoin. Edellisestä sängystä siirryimme aikanaan pois, koska se ei sopinut Kullan selälle. Mitähän seuraavaksi?

Kuva: Ikea

Aurinkoiseni

Parvekkeestamme tuli taas astetta mukavampi paikka saatuamme sinne valoa – puuttuvista sähköistä huolimatta. Ikean uutuuslamppu oli huippulöytö: toimii aurinkoenergialla ja on ominaisuuksiinsa nähden edullinen. Valaisin on pienikokoinen, joten ajattelin, että samanmoisia tarvitaan parvekkeelle kaksi tai kolme kappaletta. Ostimme kuitenkin alkuun vain yhden, jotta näemme ensin toimiiko aurinkokenno ihan oikeasti. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että enempää niitä ei tulekaan: lamppu ei pienestä koostaan huolimatta näytä niin orvolta kuin oletin, vaan sopii mallikkaasti pitkälle ja kapealle parvekkeellemme.

Ledit eivät kovin kirkasta valoa ympärilleen jaa, vaan valaisin on ennemminkin tunnelman luoja. Kyllä sen alla varmasti lukeakin näkee. Syyskesästä villasukat jalassa, viltin syleilyssä, teekuppi kaverina.

Edelliset asukkaat olivat laittaneet parvekkeelle laudoituksen, jonka aion taikoa entistä ehommaksi kiiltävällä valkoisella maalilla. Voi olla, että jää seuraavaan kesään, katsotaan nyt, mitä tässä ehtii. Ruskea matto on vanha ja väsynyt, mutta ehkä sekin saa uutta eloa kun lattia sen alla kirkastuu. Lisäksi täytyy selvitellä isännöitsijältä jossain vaiheessa, saisinko tehdä ikkunapelleille jotain. Niistä kun on maali lohkeillut isoina palasina. Sitten saa kesähuone hetkeksi kelvata.

Rauha

Kulta oli pääsiäisen ympärillä viikon lomalla ja saimme tehtyä rästihommia mielestä pois. Seinästä tuli harmaa; sävy on onnistunut, mutta maalausjälki vaatii muutamassa kohtaa vielä kohennusta. Joitakin pienempiä maalauskohteita on nyt valmiina myös. Keittiön päätyseinän peittää aikanaan Runo. Kirjahylly on seinässä ja työhuoneen katossa uusi lamppu.

Kiertelimme pääsiäisenä lähisukua, ystäviäkin olen treffannut viime päivinä usein. Tänään halusin olla omissa oloissani, ihan rauhassa kotona kerrankin. Puhtaat lakanat, koti kaipaa leikkokukkia. Pesen pyykkiä ja yritän vaimentaa banaanikärpästen valloitusretken. Vatsa huutaa hyvää ruokaa, eilen jäi syöminen muiden touhujen jalkoihin.

Lepo

Nyt on menty. Viime viikolla tapasin veljeni vaimoineen, siskoni perheineen, pikkuserkunkin. Välissä treffasin ystäviä, kävin kampaajalla ja kokoustin. Joka päivälle oli ohjelmaa ja Typy lähes kaikkialla mukana. Onneksi on sosiaalista sorttia ja nauttii menosta.

Sunnuntaina vannoin, että tämän viikon pysyn ihan vain kotona. Tuli kuitenkin ystävältä viesti, anopilta viesti, auringonpaistekin. Vasta tänään olen pysynyt lupauksessani. Lasitettu parveke helpottaa minua laiskaa Typyn päiväuniaikaan, kesällä parvekkeen kuumetessa liikaa lähdemme puistojen varjoon vilvoittelemaan.

Tuolien verhoiluprojekti on ottanut tulta alleen taas: kangas on valittuna, ellen sitten jotain viime hetken U-käännöstä jälleen tee. Tuoleista piti tulla olohuoneen väripilkku, mutta meinaavat muuttua tummanharmaiksi, melkeinpä mustiksi.

Verhoilijoiden tarjoukset olivat kirjavia, hintahaitari huikea. Päädyin teettämään työn nuorella naisella, jolla on kunnolliset kotisivut, helposti saavutettava sijainti liikkeellään ja joka vastasi ripeästi tarjouspyyntööni. Kunhan kangas on tilattu ja tuolit kiikutettu liikkeeseen, alkaa muodonmuutos. Niistä tulee hienot, tiedän sen jo. Valmista pitäisi olla kuukauden sisällä.

Sukulaissielut

Parvekekalusteita meillä ei vielä ole, sillä edellinen parveke oli lähes käyttökelvoton pienuutensa ja kaiteen mataluuden vuoksi, eikä viime syksynä ehditty  muuton jälkeen parvekkeella istuskella.

Eilen piinasin Kultaa kyselemällä, minkä väriset tuolit meidän parvekkeelle tulee. Ei oikein jaksanut kiinnostua aiheesta. Malli oli selvä: Hayn Hee Dining on passeli. Saman sarjan Lounge-tuoleistahan olen haaveillut jo pitkään, mutta eivät ne parvekkeelle mahdu. Ensin oli ajatuksena hankkia värikkäät tuolit piristämään parvekkeen ilmettä. Parvekkeen kaiteissa on kuitenkin vihreätä ja pelkäsin, että vihreä tai sininen malli tuolista riitelisi kaiteiden värin kanssa. Keltainen taas ei ehkä pitkällä tähtäimellä ole mun juttu. Mustaa en halunnut kotiimme lisää, joten loppuvaiheessa taisteluparina olivat harmaa (ylläripylläri) ja valkoinen. Ajattelin, että harmaa kestäisi kauniimpana pidempään, mutta tässä vaiheessa Kulta kommentoi harmaiden huonekalujen näyttävän usein vähän halvalta. Taisi ihan pikkuisen aihe kiinnostaa kuitenkin.

Sitten tajusin, että ikkunan toiselle puolelle pystytettävä valkoinen String-hylly on kuin samaa sarjaa valkoisen tuolin kanssa. Ei tarvinnut pidempään pähkäillä. Huonekalujen väliin jäävät valkoiset sälekaihtimet vain tehostavat jatkuvuutta.

Kirjahylly on saapunut kotiimme; odottelee jämäkästi seinää vasten seisovissa pahvilaatikoissa, että joku päästäisi sen valloilleen. Sitä ennen meitä odottaa se pikkuinen maalausprojekti, jossa olemme kallistumassa harmaaseen, sittenkin. Katsotaan.

Kuvat: FinnishDesignShop ja String

Muuttolaatikoita aina vain edelleen

Meillä on ollut pitkään ongelma nimeltään puuttuva kirjahylly. Kirjoja on kuitenkin muutama laatikollinen. Ihan rehellisesti sanottuna en edes halua tietää, kuinka monta. Osa niistä lymyilee asunnossa sisällä, osa kellarissa; out of sight, out of mind. Lisäksi Kulta on maininnut, että kaikki hänen vanhat kirjansa odottavat vielä appivanhempieni luona noutoaan. Jääkööt sinne minun puolestani.

Työhuone meiltä löytyy ja siellähän se kirjahyllyn looginen paikka olisi. Työpöytä ja sohvana toimiva vierassänky ovat kuitenkin jo valloittaneet työhuoneen kaksi ehjää seinää. En jaksa uskoa, että pelkästään seinään kiinnitettävä kirjahylly jaksaisi kaikkia kirjojamme kannatella, joten päädyimme sijoittamaan kirjahyllyn olohuoneeseen. Sohvapöydän katoaminen aiheutti olohuoneen uudelleenjärjestelyvimman, jonka seurauksena kirjahylly sinne kivuttomasti mahtuukin.

String-hylly on vilahdellut sisustuslehtien ohella ihan kauhean monessa seuraamassani blogissa. On suorastaan huvittavaa, miten siihen törmää näinä päivinä kaikkialla. Vaikka matkija-apinaksi jo haukuttaisiin, hieno se on ja käytännöllinen; meille tulee kokovalkoinen yksilö, joka odottelee jo liikkeessä hakemista. Sitä ennen pitäisi kuitenkin maalata hyllyn taustalle jäävä seinä, mikä johdattaakin meidät ongelmaan numero 2.

Alkaa olla mitta täynnä harmaata. Sitä löytyy mm. olohuoneen päätyseinästä, matosta, sohvasta, eteisen peilin kehyksistä, työhuoneen tapetista, kylpyhuoneen lattiasta sekä yhdestä seinästä. Pidän siitä. Mutta. Alkuperäisissä suunnitelmissa oli maalata olohuoneesta ruokailutilaan jatkuva, yli kymmenmetrinen seinä vaaleanharmaalla – olen kuitenkin alkanut epäillä, että se saattaisi olla jo liikaa. Ei kenties nyt, mutta muutaman vuoden kuluttua harmaan valtakauden tehdessä loppuaan alkaisin kaivata jotain raikkaampaa ympärilleni.

Siirryin ajatuksissani kuvittelemaan seinää ihan jonkin muun väriseksi. Noin hallitsevaa pintaa en kuitenkaan kovin tummaksi halua ja vaaleat sävyt näyttävät usein haaleilta. Tällä hetkellä osa seinästä on edellisten asukkaiden jäljiltä maalattu (vihertävän)vaaleanharmaaksi. Kyseinen sävy on liian vaalea: näyttää nopeasti katsottuna vain likaiselta valkoiselta. Koska seinä kulkee läpi asunnon, värin tulisi sopia moitteetta käytännössä jokaisen huoneen sävyihin. Värikarttoja olen selaillut, mutta ratkaisua en ole keksinyt.

Soveltuuko ratkaisuksi white on white vai huutaako se välittömästi tylsyyttään? Harmaa, valkoinen, joku muu, mikä?

Nuku, nuku, nurmilintu

Koska omassa sängyssä nukkuminen on ollut Typylle vaihtelevan vaikeaa, on keksittävä keinoja tehdä siitä helpompaa. Mobilen hankkiminen on ollut listalla jo pitkään, eilen pääsin toteutukseen saakka. Ostin muutaman Flenstedin mobilen joulun alla lahjaksi ihkauusille ihmisille, ja sellaista suunnittelin meillekin. En vain oikein löytänyt yksilöä, joka  passaisi  väreiltään typyn huoneen tapettiin.

Tänään lennähti eteeni tuollainen ihanuus, joka sopii sekä väreiltään että siivekkyydeltään Typyn huoneeseen. Mobilen mukana tuli kuviin liittyvä satu; kaunis idea. Kannoin kaupoista kotiin myös muutaman harmaan mapin, joiden sisältöä järkkään ihan just nyt. On kyllä sellaista touhua, että harmaa on ainoa oikea väri. Vaikka toisaalta nautin.

Kuosien pauloissa

Kävin eilen tutkimassa Marimekon kangasvalikoimaa, sillä kaikenlaista on mielessä – päällimmäisenä verhot olohuoneeseen sekä pussilakana Typylle. Verhokankaaksi kelpuuttaisin muutamankin Maija Louekarin kuosin: esim. Nuppu tai Dadel voisivat toimia. Dadelin löysin itse asiassa vasta äsken netistä ja ihastuin hurjasti – se sopisi mainiosti kotimme värimaailmaan ja on mennyt multa aiemmin täysin ohi. Keväisen aurinkoinen.

Pussilakanaa varten oikea valinta saattaisi olla viikon 17 tienoilla uutena liikkeisiin tuleva Teresa Moorhousen Satumaa-kuosi. Varsinkin jos kankaan värivalikoimasta löytyisi jokin muukin vaihtoehto kuin vaaleanpunainen ja -sininen… Eivät ehkä oikein istu meille. Kankaassa seikkailevat kaiken maailman otsot ja pelikaanit, Typy tykkäisi varmasti! Kyseista kangasta ei löydy vielä Marimekon sivuilta, täältä kylläkin.

Tongin myös palalaatikkoa, mistä toinkin kotiin mukanani palasen Louekarin Puutarhurin parhaat -vahakangasta. Siitä suunnittelin tekeväni ruokalapun Typylle. Sitten joskus. Onhan näitä, projekteja.

Suloista ystävänpäivää!

Kuvat: Marimekko ja ScandinavianDesignCenter

Tuolien verhoilu

Yksi aivan liian pitkään vireillä ollut projekti on sohvatuolien uudelleen verhoilu. Jossain vaiheessa suunnittelimme tekevämme sen äitini kanssa itse. Lopputulos olisi varmasti ollut ihan kelvollinen niinkin, mutta eipä suunnitella enää,  tuntuu olevan tarpeeksi kiirettä molemmilla ilman sitäkin.

Tuolien nykyinen verhoilu on tummanruskeaa nahkajäljitelmää. Tuolit on alun perin suunniteltu 50-luvun lopulla Helsinki-Vantaalle, meille ne ovat päätyneet erään pikkupaikkakunnan terveyskeskuksesta. Meille tullessaan istuinten alle oli piiloteltu syötyjä purukumeja (ne sain onneksi jo aiemmin rapsuteltua pois, yök). Kankaan pintaa koristaa muutama tupakan polttama reikä; toista oli ennen meno terveyskeskuksissa.

Jälleenrakennusajan Suomessa Asko kalusti ja Upo koneisti ja katseet käännettiin maailmalle. Askon mallistoa uudistettiin, suunnittelijoita palkattiin ja haettiin oppia Ruotsista. Yhtiö sai nimeä myös julkisten tilojen kalustajana, yksi näkyvimpiä kohteita oli Seutulan lentokenttä, missä matkustajat lepuuttivat jalkojaan Esko Pajamiehen Hopeasiipi-tuoleissa.

Kyselin tänään tarjouksia työstä muutamasta verhoiluliikkeestä. Ennen kuin valmista jälkeä nähdään, luulen, että kankaan valintaan menee muutama tovi. Kangas saisi olla suhteellisen tumma, yksivärinen ja lapsiperheeseen sopiva. Mustaa en halua, harmaata alkaa olla jo liikaa, muut värit ovatkin sitten vaikeampia valittavia. Ehdotuksia, kokemuksia hyvistä kankaista?

Lainaus täältä

Riskienhallintaa

Nyt on reklamoitu. Asko lainasi meille sohvapöydän vajaaksi vuodeksi, tavallaan. Karkaistuna lasina myyty osoittautuikin tavalliseksi lasiksi (Kiitos Satu kommentoinnista!). Typy on kohta siinä iässä, ettei pysy lattian tasossa saati paikallaan, joten oli ryhdyttävä toimeen.

Asiaa selvitettyään myyjä soitti takaisin hyvinkin nöyränä ja lupasi, että saamme rahamme takaisin. Kävivät hakemassa pöydän äsken pois, koska en luvannut sitä enää itse takaisin liikkeeseen kuljettaa. Luulen, että eräs oleellinen sana viestissäni oli hengenvaarallinen.

Koska tuote on ollut heillä tarjouksessa jo vaikka kuinka pitkään ja liikkeitä on ympäri Suomea, mietityttää, kuinka monessa perheessä eletään samassa harhaluulossa ja väärässä turvallisuudentunteessa kuin meillä. Kenties pitäisi ottaa kuluttaja-asiamieheen yhteyttä ja vaatia tuotteen takaisinvetoa.

Yksi kohta jatkossa vielä täydentyvästä sivupalkin to do -listasta on siis suoritettu. Puuh. Samalla yksi työ lisää: hanki uusi sohvapöytä.

Öisiä kolahduksia

Vaikka olen kehunut 50-luvun rakentamista järkeväksi, kyllä ne jotain hölmöäkin ovat aikoinaan tehneet. Postiluukkumme on sijoitettu oveen noin 140 cm:n korkeudelle: kaikki vähänkin painavampi kustin kuljettama kolahtaa napakasti parkettiin osuessaan. Myös aamun lehti siinä kahden jälkeen yöllä. Harvassa ovat yöt, etten siihen(kin) olisi havahtunut. Ja voihan tuossa ihan aineellistakin vahinkoa syntyä, sekä lattialle että siihen tipahtaville herkille paketeille. Ja noita pakettejahan saa satelemaan, kun nettikauppoja ahkerasti koluaa.

Ensin ajattelin, että täytyy taiteilla lattialle joku matto, joka vähentää sekä kolauksia että sisälle kulkeutuvaa hiekkaa. Sitten tajusin, että postiluukun alle voisi myös viritellä jonkin korin tms., joka keräisi ystävällisesti postit.  Onneksi ulko- ja välioven välissä on kunnolla tilaa (n. 40 cm), joten siihen kyllä mahtuu tarpeeksi syvä keräilyastia. Ulko-oveen en kovin suuria reikiä haluaisi tehdä, joten itse korin pitäisi olla kevytrakenteinen. Ihan pikaisesti surffailin ratkaisua ongelmaan ja löysin mm. kuvassa näkyvän rautalankakorin.

Tuo on alku, nyt toivoisin teiltä parempia ideoita postiongelman ratkaisemiseksi ;)

Kuva: CountryStyle