Sama vanha kaava

Jos tänään olisi tullut déjà vu tasan kahden vuoden takaa, olisi päivä ollut poikkeuksellisen hyvä. Ei tainnut olla sattumaa, että viimeksi kesti kauan; tapahtumat kulkevat tuttuja uomiaan ja jäämme odottelemaan, että joskus jotain onnekasta taas käy. Lienen verkkaisasti sikiävää sorttia.

Salaa toivoin, että olisin tullut jo viime syksyn aikana raskaaksi. Varmasti olisi työrupeama tuntunut entistä kuluttavammalta, mutta silti. Olisimme saaneet kesävauvan, lapsille olisi tullut sopiva ikäero, olisin voinut jättää miettimättä, ryntäänkö tässä välissä töihin.

Ja tiedättekö: ärsyttää, että jo kaksi lääkäriä on keskustelun sivutessa asiaa todennut toisen raskauden alkavan yleensä hyvin nopeasti. Yleensä.

Ikuistetut

Löysin meidät kolme karttapalvelun katunäkymästä: ihana kesä ja Typy vielä pallona vartalolla. Kasvoni yhdessä kuvassa jääneet sumentamatta. Kuljemme Kullan kanssa käsi kädessä. Niin, sitähän me ennen teimme. Mihin se on unohtunut, arjen kiireisiin? Vaikka Typy on maailman ihanin, voisin hetkeksi ottaa takaisin ajan kun saimme olla kahden. Kiireettömästi kesässä.

Miten tyhjää kuitenkin olisi ilman.

Muut peruivat, mutta tärkeä ystävä kävi kylässä. Kodin siisteys antaa mielelle rauhan. Istun ja kuuntelen, ettei Typylle tule unen keskelle hätää. Kulta on omissa menoissaan. Tänään oli hyvä päivä.

Palautuminen

synnytys+10Enpä tiennyt tällaisen olevan mahdollista: muutaman vuorokauden kuluttua synnytyksestä punnitsin itseni ja olin samassa painossa kuin ennen raskautta. Odotusaikana kiloja kertyi seitsemän ja ne hävisivät saman tien. Typyn posket ovat pyöristyneet selvästi; ei epäilystä, mihin energiat siirtyvät.

Eikä tämä vielä mitään. Vältyin kokonaan raskausarvilta ja mahani on kadonnut jäljettömiin. Kaikki tiukimmatkin farkut sujahtavat vaivatta jalkaan. Ja minä kun luulin, että joskus joulukuussa.

Vatsanahka toki on aiempaa löysempää ja napa näyttää vielä hitusen vieraalta. Mutta jos näkisin itseni ulkopuolisen silmin, en uskoisi tämän tytön reilu viikko sitten synnyttäneen. Olen hämmentynyt. Ja ennen kaikkea, pääsin eroon äitiysvaatteista ja saan shoppailla uutta :) It’s been a while.

Todistusaineistona oheinen kuva, joka otettu tänään.

Lucky us

Taidamme olla onnekkaita. Remonttimiehet pitävät kiinni sovitusta aikataulusta tekemällä pitkää päivää ja työn jälki on huolellista. Kunhan saavat nykyisen urakan valmiiksi, aion kysellä poikia vielä tapetointihommiin sitten joskus.

Minityyppi on tajunnut pysyä kolossaan riittävän kauan. Edelleen näyttää siltä, että viikonloppuna pääsemme uuteen kotiin. Ensi viikon jos vielä saisin aikaa järjestellä tavaroita paikoilleen, kaikki olisi paremmin kuin hyvin.

Asunnon numero on 13. Epäonni vääräksi todistettu.

Arpomista

Tänään pysyttelin kokonaan poissa uudelta asunnolta: tilannekatsausta en sentään malttanut olla soittamatta. Koska pojilla tuntui olevan homma hallussa, mitä minä sinne pölyn keskelle pyörimään. Huomenna täytyy tosin mennä putkimiehen kanssa neuvottelemaan putkivetojen sijainnista kuivauspatteria ajatellen.

Mun on jotenkin kauhean vaikea hahmottaa, miltä kokonaisuus tulee näyttämään. Tämän vuoksi yksinkertaisetkin päätökset tuntuvat välillä ylitsepääsemättömiltä – ette usko kuinka paljon voikaan jahkata kuivauspatterin, suihkukulman/-seinän ja valaisinten kanssa. Paljon. Myös öisin kun uni ei meinaa tulla silmään. Kun vain kylpyhuoneessa olisi neliömetri lisää tilaa, niin kaikki olisi vaivattomampaa. Ei tarvitsisi tehdä kompromisseja.

37+0Jotta elämä ei olisi yhtä remonttia, tänään olen hieman levännytkin. Ja sain otettua mahakuvan, ensimmäisen yhdeksään viikkoon. Ohessa Typyn kotikolo kun laskettuun aikaan on tasan kolme viikkoa. Kolme, apua! Fyysisesti kaikki on viikkoihin nähden ok, henkisessä tilassa alkaa näkyä pikkuruisia vekkejä. Ja elimistö taitaa valmistaa mua yövalvomisiin, uni on kateissa.

Juttelin tänään ystäväni kanssa, jolla on laskettu aika päivää myöhemmin kuin itselläni. Hän toivoi synnyttävänsä ensi viikolla, minä siinä neljän viikon kuluttua. Toiveensa kullakin.

Hupsankeikkaa

Eilen oli asunnon ensinäyttö, joka aiheutti levottomuutta. Näytön lähestyessä Kulta pohti, tuleekohan ketään paikalle ja minä mietin, että jos tulee, ovatko tavaramme turvassa. Itse aiemmin näytöissä kierrellessäni ei ole moinen seikka mieleeni juolahtanut. Nyt kun kyse oli omasta kodista, ajatus pitkäkyntisistä alkoi vaivata. Teki mieli piilottaa kaikki vähänkin arvokkaan näköinen jonnekin kaapin perukoille.

Näyttötappioita ei ainakaan vielä olla huomattu. Paikalla oli ollut n. 40 ihmistä, joten välittäjällä oli ollut vaikeuksia hallita tilannetta. Tarjouksia tuli heti näytön jälkeen kolme, joista yksi juuri sen verran kuin pyysimmekin. Neljä tuntia näytön loppumisesta oli nimet paperissa. Ostajat haluavat maksaa meille noin 15 % käsirahan jo tällä viikolla. Käy.

Nyt voin rauhassa täyttää kämppää muuttolaatikoilla, enää ei ylimääräisiä pyörijöitä ole tuloillaan. Ihan uskomatonta, että myynti oli tässä.

Asunnon lupasimme tyhjentää lokakuun puoliväliin mennessä. Remonttimieheltä tänään varovasti kyselin, pitääkö suunniteltu aikataulu. Lupaili, että ensi viikon jälkeen olisi valmista, niin kuin on puhuttu. Pelivaraa remontin valmistumisesta asunnon luovutukseen jää siis noin kuukausi. Myös Typy tullee jossain kohtaa tuolla välillä. Onhan tässä näitä epävarmuustekijöitä olemassa, mutta juuri nyt näyttää valoisalta.

Poks!

Maanantaina remontti käynnistyi hyvin, tiistaina romahti taivas niskaan. Tai tarkemmin sanottuna alakerran naapurin katto.

Isännöitsijä kävi maanantaina asunnolla selvittelemässä vanhoja putkivetoja ja samalla remonttireiskamme tiedusteli, mikähän mahtaa olla lattialaatan paksuus, sillä viemärikaivon ja -putkien uusiminen vaatii piikkausta. Ettei tipu alakerran naapurilta rappaukset katosta. Isännöitsijällä ei ollut tarkempaa tietoa asiasta, mutta epäili, että paksuus riittää hyvin.

Tiistaina sain sitten puhelun, että juuri näin oli käynyt. Hups, läpi meni. Kuka korjaa vahingon? Kuka maksaa? Mikä oli naapureiden reaktio asiaan? Mitähän ne meistä nyt ajattelee? Viivästyykö remontti paljonkin tämän vuoksi? Kysymyksiä tulvi mieleen, mutta juuri nyt näyttää siltä, että asiat ratkeavat kohtuullisen nopeasti ilman että kukaan joutuu konkurssiin.

Naapurisovun säilyttämiseksi kävimme tiistai-iltana Kullan kanssa soittelemassa ovikelloa ja pahoittelemassa asiaa. Ihanan asiallisesti osasivat ottaa. Täytynee viedä vielä viinipullo tms., kunhan katto on kunnossa ja asia kokonaan selvitetty heidän osaltaan.

Eilen tuli eteen pikkuongelmia sähköjen kanssa: vanhat sulakkeet eivät kestäneet työmiesten koneita, mutta siitäkin selvittiin. Koska Kulta tekee pitkää päivää, remontin valvontavastuu on langennut minulle. Yritän sitten parhaani mukaan vastata kysymyksiin ja tehdä päätöksiä erinäisistä putki- ja sähkövedoista, joista en mitään ymmärrä. Eilen jo ahdistuspillitin tämän kaiken keskellä. Koska oikeasti mua ei yhtään kiinnosta miettiä, millainen patteri sinne tulee ja miten siihen putket vedetään, vaan mun pitäis levätä ja valmistautua synnytykseen, josta mulla ei niin ikään ole mitään hajua.

Sirontyyppinen kakara

Kävimme tänään Kullan kanssa äitiyspolilla kuulemassa, että meidän minillä on kaikki hyvin. Vaikka mahani on melko pieni näille viikoille, beibe on siro, mutta täysin normaalikokoinen. Painoarvioksi saatiin 2600 g nyt raskausviikolla 36+2.

Mun lääkitystä vähän fiksattiin järkevämmäksi: tähän asti käyttämäni annostus on kuulemma passeli sellaiselle yli 30 kg painavammalle ihmiselle. No toisaalta, tiesinkin, ettei edellisellä lääkärillä oikein ollut homma hallussa. Piikittää saan tästä lähtien kahdesti päivässä yhden kerran sijaan, jee.

Olin kirjoittanut lapulle listan asioita, joita haluan lääkäriltä kysyä. Mun käsiin iskee tuollaisissa tilanteissa kylmä hiki ja aivot lyö niin tyhjää, että ihan turha yrittää luottaa muistiin. Kun käveltiin Kullan kanssa vastaanotolta pois jo kaukana käytävällä, Kulta totesi, etten sitten mitään sukupuolesta kysynyt. Piru, mä unohdin! Siinä sitten palasin puolinolona koputtelemaan lääkärin ovelle tiedustelemaan asiaa. Sillä enemmän mua olisi jäänyt vaivaamaan, etten olisi kysynyt kun tilaisuus kuitenkin oli. Lääkäri kertoi, että neidiltä näytti, joten kai tätä asiaa voi jo melko varmana pitää. Ihan sama sinänsä, kumpi tulee, mutta ollaan jo ajatuksissamme niin valmistauduttu tyttöseen, että kiva näin.

Ei kuulemma ole Typy ihan vielä syntymässä, mikä on lohduttava tieto, sillä remontti ei juuri nyt oikein etene. Kuinka yllättävää.

Katsokaas kun…

mulla on ollut puuhaa. On pitänyt tehdä hankintoja maanantaina alkavaa kylpyhuoneremonttia varten. Remontin alku siis viivästyi parilla viikolla alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta minkäs teet.  Ja Typylle tietty kanssa on monenmoista osteltu. Siinä sivussa on remontoitu vanhaa asuntoa myyntikuntoon sekä juhlittu veljen häät (mekko mahtui kuin mahtuikin edelleen päälle). Asunto menee myyntiin ensi viikolla, joten maanantaihin mennessä täytyy tehdä viimeiset viilaukset ja ottaa edustavat kuvat.

Kutsuimme neljä kiinteistönvälittäjää toissa viikolla kylään: siinä sitten lätkäisivät rakkaalle kodillemme hintalapun. Jotenkin stressaavaa, että vieras ihminen tulee sanomaan, minkä arvoinen meidän turvapaikka on. Ja taas saan pidätellä itkua kun mietin, että joudutaan oikeasti tästä luopumaan; viidessä vuodessa on ehtinyt kovasti kiintyä.

Ei sekään järin innostava ajatus ole, että pian tänne tulee myös laumoittain(?) ventovieraita asunnonmetsästäjiä availemaan kaapinovia. Näillä näkymin ensimmäinen näyttö on ensi viikon sunnuntaina. Todella toivon, että joku rakastuu ensisilmäyksellä, kuten meille kävi, ja pitää jatkossa armaastamme hyvää huolta.

Kaiken tämän kiireen keskellä pyörii mielessä myös se, että Typyn laskettuun aikaan on enää kutakuinkin kuukausi. Koska kylpyhuoneremontin valmistuminen koittaa aikaisintaan reilun kolmen viikon kuluttua, olisi pienen paras olla ottamatta varaslähtöä. Nih.

Vapaus

Viime aikoina tapahtunutta:

  • Muutto, kotiinpaluu, kesäloma! Voi tätä onnea.
  • Viikonloppuna vietettiin ensimmäisiä isoja häitä tyttöjen keskuudessa. Meidän omathan oli pikkuiset ja salaiset.
  • Remonttimies jätti keskiviikkona tulematta sovittuun suunnittelupalaveriin. Grr. Lupasi tulla ensi maanantaina. Katsotaan, miten käy.
  • Ostettiin pesutorni. Käytiin katsomassa niitä tasan yhdessä kaupassa ja päätös oli nopea. Jotenkin ei vain jaksanut miettiä. On sitä elämässä tärkeämpiäkin päätöksiä. Kuivausrumpu, jihuu!
  • Kävin eilen ensimmäistä kertaa omassa neuvolassa. Ensimmäistä kertaa tuli myös tunne, että paikka on nimensä veroinen ja musta huolehditaan. Tätä ennen en ole pakollisia arvojen seurantoja lukuunottamatta saanut käynneistä oikein mitään irti. Pääsen vihdoin myös äitiyspolikäynnille, kysymään kaikki ne lääkitykseen liittyvät kysymykset, joihin kukaan ei ole halunnut tätä ennen vastata. Terkka oli suorastaan äimistynyt, kuinka huonosti asia on kohdallani tähän asti hoidettu. Niin minäkin. Ei varsinaisesti haittaa sekään, että käyntiin liittynee myös ultraus. Päästään moikkaamaan tyyppiä ja saadaan kenties varmistus sukupuolesta.
  • Sain ensimmäistä kertaa arvion siitä, miten päin Typy hengaa ja minkä kokoinen hän on. Kuulemma siro vauva mahassani majailee.
  • Kävin äipän marjapensaissa siskontyttöjen kanssa. Saaliina vadelmia sekä mustia, valkoisia ja punaisia viinimarjoja.
  • Mun on tosi hyvä olla nyt.

Eräs turhautunut pallomaha

Töissä kalenteri näyttää pelottavan tyhjältä. Kokonaisia työviikkoja on edessä enää neljä, mutta jäljellä olevista tullee sitäkin pitkästyttävämpiä. On kovin turhauttavaa kuluttaa sekä päivät töissä että illat kakkoskodissa miettien, mitä ihmettä sitä tekisi. Samaan aikaan kotona olisi hirveästi hoidettavia asioita, joista vähäisin ei ole remontti. Täältä ei kuitenkaan noin vain lähdetä illaksi kotiin: edestakaiseen matkaan kuluu kahdeksan tuntia.

Todennäköisesti kykyni suoriutua remontti- ja muuttopuuhista ei mahan kasvamisen myötä lisäänny. Ottaisin ehdottomasti palkatonta vapaata viikon tuossa välissä, jos se ei vaikuttaisi äitiys- ja vanhempainpäivärahan suuruuteen. Ehkä päivän tai pari kuitenkin?

28+0Ohessa kuva nykytilasta, raskausviikkoja tasan 28. Viidessä viikossa tapahtunutta kehitystä voi tarkkailla täältä. Vaikka vatsa tuntuu kasvavan hurjaa vauhtia ja Kulta päivittelee aina viikonloppuisin, kuinka suuri muutos viikossa on tapahtunut, kuva ei yllättäen kerro samaa. Häh!? Musta tuo näyttää ihan samalta, vaikkei todellisuudessa olekaan.

Viikonloppuna edessä on vauvantarvikepainotteinen shopping spree. Tärkeimpinä päätettävinä/ostettavina vaunut, sänky ja hoitopöytä, käyntikohteina ainakin Seimi, Vaunu-Aitta, Pino ja Ikea.

Heräsin viime viikolla ajatukseen, että ensi kuun jälkeen on syyskuu, jolloin meillä saattaa jo hyvinkin olla minitypy seuranamme. Tässä vaiheessa on vain pakko luottaa sokeasti siihen, että loman alun ja lasketun ajan väliin jäävät 7½ viikkoa pelastavat tilanteen kuin tilanteen. Kylpyhuoneremontti uudessa asunnossa alkaa 17. elokuuta, toivottavasti valmistuu ajoissa.

Edit 7.7. Valituksiini on vastattu. Sain lomailevalta esimieheltäni hetki sitten tekstiviestin, jossa annettiin lupa tehdä töitä (=jatkaa lueskelua) kotoa käsin työtilanteen niin salliessa. Lienee saanut vinkkiä, että rauhallista on minullakin täällä.

Meillä menee hyvin

Jaah. Tunnun olevan itse enemmän huolissani painon kehityksestä kuin terveydenhuollon tyypit. Syön kaksi lämmintä ateriaa lähes päivittäin ja voin hyvin. Typy kasvaa normaalisti ja sekä neuvolantädin että lääkärin kommenttina oli, että kaikille ei paljon painoa kerry. Mun elimistö nyt vain toimii näin: painoa on tullut alusta lähtien huikeat 2,6 kiloa ja vihdoinkin olen keikahtanut normaalipainon puolelle.

Lopetan kuitenkin asian miettimisen ja siitä jauhamisen nyt, sillä suurempi ongelma taitaa kansanterveydellisestikin olla odottavien äitien ja siinä sivussa myös syntyvien lasten ylipaino. Samoin lisääntyvä raskausdiabetes, jota mulla ei todellakaan ole. Eikä muutakaan vaivaa.

Tänään tyhjensin työhuoneeni hyllyiltä 15 muuttolaatikollista tavaraa. Saaliina oli kaikenlaisia kymmenen vuoden aikana kertyneitä papereita, joita tiheästi vaihtuneet työntekijät ovat jättäneet jälkeensä. Saapahan seuraajani aloittaa oman urakkansa siistissä työhuoneessa.

Kyllä taas oli koulutuksesta hyötyä.

Sokerihumalassa

Tänään olin töissä kokonaiset neljä tuntia ja hyvin ehdin tehdä kaikki tälle päivälle varatut työt. Kertoo jotain kiireen asteesta. Tädit lukevat iltapäivälehtiä netistä aikansa kuluksi ja kuitenkin on muka niin paljon hommia, ettei kukaan suostu ottamaan niitä lisää. Nokittelevat toisiaan, jotta kaikilla olisi yhtä kurjaa istua sisätiloissa näillä säillä.

Kypsä kotiutumaan, minäkö?

Aamuinen sokerirasituskoe ei ollut niin paha koettelemus kuin oletin. Ikävää oli jättää aamiainen väliin, mutta glukoosijuoma oli kylmää ja hiilihapollista, maistui lähinnä halvalta light-colalta. Piikityksestä en kuitenkaan opi koskaan pitämään. Nyt kun suonet vuotavat verenohennuslääkityksestä johtuen aiempaa sulavammin, sain painella pistoskohtia kauan ennen kuin hyytyi. Vaan tuleepahan tälle päivälle yhteensä neljä piikitystä ja saan onnittella itseäni reippaudesta.

Meitä oli siellä neljä pallomahaa aamulla samalla asialla ja vaikka näytin lukevan kirjaa (päivän teemaan sopien Fast Food Nation), myönnän kuunnelleeni erästäkin puhelinkeskustelua sivukorvalla. Tytön laskettu aika on kaksi viikkoa jälkeeni ja kertoi painonsa nousseen tähän mennessä jo yhdeksän kiloa. Hui. Huomenna selviävät omat lukemani.

Sairaalareissun jälkeen ehdin olla pari tuntia töissä, kunnes sain puhelun, että asuntoani ollaan tulossa puolen tunnin kuluttua katsomaan. Siispä pikapikaa siivoamaan ympäriinsä levitetyt rojut katseilta piiloon. Onneksi imuroitu oli ja tiskitkin tiskattu. Toivottavasti kyseinen nainen (tai joku muu, ihan sama) haluaa vuokrata asunnon elokuussa. Muuten elokuun vuokra jää omalle vastuulleni, mikä taas on rahan vetämistä vessanpöntöstä. Elokuussa kun työpäiviä on enää kaksi – muutaman yön voin vallan hyvin majoittua muualla.

Puh huh.

Tahtoisin aloittaa aamuni rauhallisissa merkeissä, en kuunnellen kovaäänistä ja voimakkaalla murteella tuotettua valitusta eräänkin halpakalusteketjun mainospolitiikasta. Vaan aina ei saa tahtomaansa.

Juhannuksen jälkeinen paluu arkeen ottaa koville. Töissä on edessä kovin hiljaisia päiviä ja viikkoja, sillä tahti hidastuu vääjäämättä muiden jäädessä lomilleen. Tähän asti olen laskenut jäljellä olevia työviikkoja, tänään siirryin jäljellä oleviin työpäiviin. Vielä 28 aamuna talsin huoneeseeni kököttämään ja haaveilemaan lomasta sekä kotiin pääsystä.

Huomenna lyhennän työpäivääni visiitillä sairaalaan. Ohjelmassa on sokerirasituskoe, johon lykätään täällä automaattisesti kaikki yli 25-vuotiaat raskaana olevat. Mitään muita riskitekijöitä minulla ei ole kuin tuo ikä; eipä tunnu tässäkään asiassa oikein konsensusta eri puolilla maata olevan. Vähäisestäkin makean syömisestä tulee paha olo; voin vain kuvitella, mikä on tunnelma nieleksittyäni sokerilitkun tyhjään vatsaan.

Keskiviikkoaamuna taas suuntaan töihin vasta neuvolan jälkeen. Edelleen hitusen mietityttää, nouseeko tyypin paino normaalisti, vaikka omani ei sitä tee. Etenkään kun en rakenneultrassa saanut kuulla minkäänlaista kokoarviota. Raskausviikkoja on nyt takana 26 ja painoni on noussut kokonaisuudessaan kolmisen kiloa, vaikka lähtötilanteessa olin alipainoinen. Kaikkialla toitotetaan, että normaali raskaudenaikainen painonnousu olisi sellaiset 10 kiloa, alipainoisilla voi nousta enemmänkin. Melkoinen loppukiri täytyy ottaa, jotta tuohon pääsen.

Toisaalta keskivertoa pienempi olen itsekin syntyessäni ollut, nykyään kuitenkin keskipituutta selvästi pidempi. Kulta on ollut syntymähetkellä pitkä, mutta hoikka puikula, vähän niin kuin nytkin. Maha kasvaa kasvamistaan ja tyyppi möyryää, minkä ehtii, joten en nyt tällä asialla jaksa päiviäni pilata.

Telttatavaraa

Isabella OliverTammikuussa shoppailin ensimmäisen version mekosta kesän juhliin. Sen jälkeen on tapahtunut vaikka mitä eikä tuosta ostoskierroksesta ole juuri nyt hyötyä. Kahdet elokuussa odottavat häät vaativat asustetta, jonka hankkimista en uskaltanut kesään jättää. (Kolmannetkin piti olla kesäkuussa, vaan nepä siirtyivät hamaan tulevaisuuteen.) Liian usein on käynyt niin, että olen huomannut kaikkien siedettävän näköisten kolttujen kadonneen kevään/alkukesän juhlien myötä nopeampien iloksi.

Niinpä tilasin korvaavan mekon Isabella Oliverilta, jonka äitiysvaatteita olen jo pitkään ihastellut. Vaikka mahan kohdalla on tällä hetkellä paljon ylimääräistä kangasta, mikään ei takaa, että saan tungettua itseni asuun vielä 32.  raskausviikon lopulla. Saati sitten 36. raskausviikon kolkutellessa jo ovella. Mutta toivoa sopii, sillä mitään suunnitelma C:tä ei tiedossa ole.

Kuva täältä.