Kullan mummu soitti aamulla, huomasin hetkeä myöhemmin puhelimestani. Takaisin en ole saanut koko päivänä soitettua. Olisi kuitenkin kysynyt, voiko tulla kylään tuomaan pullaa/tiikerikakkua/vispipuuroa/kalakeittoa, jota tuli vahingossa hieman liikaa, vaikka on sata kertaa tehnyt aiemminkin. Hups vain.
Tänään ei huvita, ei luista. Typy on ollut sinänsä hyvällä tuulella, minä en. Varmaankin tämän viikon liian lyhyiksi jääneet unet ovat suurin syy vaivaan. Typy nousee koko ajan seisomaan, milloin mitäkin vasten. Kunnioitettavaa sinnikkyyttä, joka vaatii minulta jatkuvaa varmistelua. Vaikka kyttäsin takana hänen noustessaan tv-tasoa vasten, vahinko sattui silti. Suu auki äkkinäisellä liikkeellä tason reunaan, muks. Seurauksena iso itku ja suusta valuvaa, veren sekaista kuolaa. Mahtoi sattua, mutta yllättävän nopeasti unohtui.
Ihoni on jälleen kerran seonnut ja kipeä. Ei oikeastaan huvita mennä pihallekaan. Tänään pitäisi hioa keittiön työtasoa koneella, käsin ei oikein onnistunut kun vanhat vahat jäivät paperiin pyörimään. Huomenna ohjelmassa verhojen lyhennystä. Ikkunat ovat likaa täynnä ja sängynalunen pölyä. Olen ollut liian kauan erossa ystävistäni, ajatukset kiertävät kehää. Tai no, eivät ne liiku juuri minnekään. Voisiko joku päästää mut töihin lepäämään? Ai niin, ei ole työtä, minne mennä.