Ystävistä ja kavereista

Tänään olen saanut gradua eteenpäin. Ei pelkkää pyörittelyä, vaan ihan konkreettista edistystä. On ollut mukavaa hioa johdantoakin, kun siinä periaatteessa jo on kaikki tarvittavat asiat. Täytyy vain muutella järjestystä, etsiä muutamia lisälähteitä, kirjoitella metatekstiä. CTRL+X ja CTRL+V on olleet mun tämänpäiväisten ystävieni nimet.

Illalla tapaan opiskelukavereita. Kutsuin harvoja ja valittuja koolle, aikoihin ei olla nähtykään. Eikä nämä näkemiset tästä välttämättä lisäänny, kun osa alkaa jo valmistua ja muillakin on opinnot sellaisessa vaiheessa, ettei luennoilla kauheasti istuskella. Pari ensimmäistä opiskeluvuotta olivat kyllä hienoja: aina oli lounasseuraa, juttuseuraa, kahviseuraa. Ja se yhteenkuuluvuuden tunne oli jotain erityistä. Nykyään ei enää ihan kaikkien kanssa jaksa vaivautua juttusille saati sitten tunne ryhmähenkeä. Oma piiri valikoituu ja se piiri on käynyt jokseenkin pieneksi. Hauskaa kuulla, miten heillä menee. Ja vieläkin hupaisampaa livauttaa jossain sivulauseessa, että öhöm, nimeni on muuten nykyään Rouva Kultanen. Heille se voi olla isokin juttu, kaikki kun ovat itseäni nuorempia.

Kulttuuririentoja

Keskiviikkona olimme Kullan kanssa elokuvissa, eilen illalla teatterissa. Leffakaan ei ollut huono, mutta eilinen musikaali jätti hymyn huulille ja kappaleet päähän soimaan. Upeat musiikit ja lavasteet, ajankohtainen aihe ja lisäbonuksena serkku lavalla.

Onneksi on suvussa esiintyviä taiteilijoita, niin pysyy kulttuurissa kiinni. Kun itse ei aina jaksa ja viitsi järjestää. Tai ihan vain yksinkertaisesti muista, että muunkin älyllisen sisällön kuin tieteellisten tekstien vastaanottaminen tekee mielelle hyvää. Tuppaa toisinaan unohtumaan ihan jo romaanien lukemisetkin. Kullan huomautusten saattelemana: ”Mikset sä ikinä lue mitään muuta kuin koulujuttuja?” olen tässäkin asiassa hitusen kunnostautunut.

Viime viikolla sain päätökseen Torgrim Eggenin Sisustajan (täällä muutama arvostelu kirjasta). Mitähän siitäkin osaisi sanoa? Monta kertaa teki mieli jättää teos kesken, toisaalta olen ihan tyytyväinen, että jaksoin kahlata läpi. Sairas ja omituinen kirja. Jos päähenkilön todellisuudentaju hämärtyy tuolla tavalla, voi vain ihmetellä, millaisen kirjailijan päästä moiset ajatukset sinkoilevat.

Nyt tieteen pariin. Olenhan kuitenkin palkattomalla lomalla gradua edistääkseni. Kaiken maailman riennot ja käytännön asioiden hoitamiset vain vievät aikaa arvokasta. Onneksi on vielä ensi viikko aikaa väkertää.

Myrsky laantuu

rainbow_32.pngrainbow_24.pngrainbow_16.pngVoi, olen iloinen. Teitä on ollut täällä tänään paljon. Lisäksi hetken hiljaiselon jälkeen muutama uusi ihminen on innostunut tilaamaan blogini Blogilistan kautta. Jotta hei ja jihuu. Kiukkuaminen näköjään kannattaa. Ja vetää puoleensa väkijoukkoja.

Tänään tappelin itselleni kandidaatin tutkintoa paperilla kasaan. Laitoksemme opintoneuvonta on hajanaista ja puutteellista, joten moni henkilökunnastakin tuntui tietävän asioista ihan yhtä paljon kuin minä. Eli tosi vähän. Kyllähän kaikki olisi helppoa, jos olisin esimerkillinen opiskelija, joka valmistuu määräajassa, tuosta vain opinto-oppaiden viitoittamaa polkua. Kun on opiskellut kahdessa yliopistossa yhteensä kolmea pääainetta, sivuaineet ovat kirjava soppa vähän kaikkea ja opintovaatimukset ovat kahdeksan vuoden aikana, kas kummaa, muutamaan kertaan ehtineet vaihtua, kokonaisuuden hahmottaminen vaikeutuu. Myös ihan ns. ammattilaisille. Kaiken lisäksi olen niitä viimeisiä, jotka kynsin hampain pitävät kiinni opintoviikoista -pisteiden sijaan.

Minä kuitenkin (luulen, että) selvisin. Siitäkin iloinen oon. Nyt vain odottelen, että rattaat pyörivät. Hitaasti, mutta varmasti. Kandin paperit otan ulos tässä välissä, puolisen vuotta ennen maisteriutta, jotta helpotan tammikuista valmistumista. Jotta työn saanti ei sitten silloin hidastu yliopiston byrokratian vuoksi kovin paljoa. Ja onhan kiva olla edes ”jotain”, niin sanoakseni.

Kävimme Kullan kanssa pankissa setvimässä raha-asioitamme järkevämmiksi. Ettei olisi ihan niin montaa tiliä ja korttia ja kaikkea. Ja ettei tarvitsisi enää miettiä, kuka maksaa ja paljonko kukakin on velkaa kelle. Saan myös luottokortin, siis jos saan. Jos arvon Luottokunta katsoo, että asuntolainan säntillinen takaisinmaksu ja noin 180 opintoviikkoa kertovat mitään luottokelpoisuudestani. Kun eihän sitä tiedä, jos vaikka ihan vain siitä ilosta, että minulle kyseinen kortti ojennetaan, sekoan ja vastuuttomasti käytän kaiken rahan minkä irti saan. Enkä maksa ikinä takaisin kellekään. Voi elämä.

Tämänpäiväinen palvelu pankissa korvaa huoltosedän eilen aiheuttaman kiukun. Toisissa pankeissa palvelua vain saa ja toisissa ei. Kannattaa ihan itse kunkin miettiä, haluaako pankissa enää ikinä jonottaa ja kuunnella mummojen jorinaa kun olisi itsellä kiire. Ja haluaako ihan tosissaan maksaa kaikesta ”extrasta”, kuten nyt vaikka nettipankkitunnuksista, joiden luulisi olevan tänä päivänä ihan automaattinen etu jokaiselle. Toisaalla kun ei tarvitse.

Kuka kumma lomaa kaipaa?

Kahden ja puolen viikon tauko työnteossa edessä. Hyvä niin, koska mulla oli tänään töissä sellainen tunne, ettei musta ole kauheasti iloa kenellekään. Paitsi ehkä kahvitunnilla rupatteluseurana. Kun mulle täksi päiväksi nakitetut työt oli tehty, päätin sivistää itseäni lukemalla projekteihin liittyvää tietoa. Oman ammattitaidon kehittämistä ja tärkeääkin sellaista, juu juu. Mutta kun ei vain tunnu hyödylliseltä puuhalta konkreettisten aikaansaannosten loistaessa poissaolollaan. Toivon, että kesäkuun alussa töihin palatessani kuviot ovat siellä selkiytyneet ja päivät kuluvat miettiessä, miten tämän kaiken ehtii. Ei miettiessä, mitä seuraavaksi tekisin.

Töistä olen ottanut vapaata, jotta saisin gradua eteenpäin. Sen työstäminen on ollut jäässä monestakin syystä, tärkeimpinä häät, vappu ja työt. Nyt olisi taas aikaa, vain oma saamattomuus voi olla esteenä. Huomenna on kevään viimeinen graduseminaari, sen jälkeen seilaan enempi tai vähempi oman onneni nojassa.

Kesäkuun alusta lähtien koko kesä meneekin sitten töissä. Ei ole tekemisen puutetta, ei myöskään mahdollisuutta päästä sen suuremmin lomailemaan. Haaveilen siitä, että Kulta ottaa vastuun kotitöistä kesälomallaan vaimon ahkeroidessa konttorirottana. Katsotaan, miten pikkurouvan käy.

Tänään teen lämpimiä voileipiä, hyvä tapa tuhota sekalaiset ruoantähteet kaapista. Lounaalla väistelin soijapötkylöitä ja sieniä, joten maistuvalle ruoalle on tilausta.

Pölhö

Gradu lähetetty nykyisessä kuosissaan seminaarilaisille, selittelyineen päivineen. Kaksi ja puoli tuntia varastin lisäaikaa palautukseen, mutta sain vain regressioanalyysin viuhumaan päässäni ilman mitään järkevää suuntaa. En varsinaisesti tunne itseäni tyhmäksi, mutta aikaansaamattomaksi. Siis vaikka kuinka yrittää, nukkuu ja syökin huonosti yhden typerän kirjoitelman takia, niin lopputulos näyttää siltä, että olisin peukaloitani pyöritellyt, en juuri muuta.

Ja mua niin ärsyttää lähetellä keskeneräistä työtä kaikkien kommentoitavaksi. Kyllähän mä tiedän, että siitä puuttuu (vielä) asiaa ja nykyistäkin tekstiä pitää muokata rankalla kädellä. Ei tarvitse tulla kertomaan ihan varta vasten. Kaiken lisäksi olen toisinaan vähän huono esittämään asiaani suullisesti, joten luulen, ettei työni siitä huomenna seminaarissa olijoille selkiydy. Olisipa monilla työkiireitä ja tulisipa sinne vain muutama ihminen.

Voi mikä heikotus, pitää varmaan oikeasti syödä.

Toisen kaipuu suureen maailmaan

Keskustelimme eilen Äipän kanssa muun muassa minun ja Kullan mahdollisesta muutosta toiselle paikkakunnalle. Kulta on tehnyt selväksi, ettei haluaisi asua täällä. Asuntomme on rakas, mutta ympäröivä kaupunki toisinaan ahdistaa. Kun uraa pitäisi luoda ja lähimmät ystävät ovat muualla. Ihan ymmärrettävää, mutta valitettavasti itselläni on tiiviit siteet juuri tänne. Tähän asti olen voinut ihan perustellusti vedota siihen, että koska opiskelupaikkani on täällä, eihän me nyt kerta kaikkiaan voitaisi muualle muuttaa. Kun vuodenvaihteessa valmistun, tuo kortti on käytetty eikä meitä mikään konkreettisesti täällä pidättele. Tiedämme myös molemmat valitettavan hyvin, että nyt jos jymähtää tietylle paikkakunnalle, se on helposti pitkäaikaista.

Tästä Äipän ajatuskulku tietysti johti siihen, että olisihan se kätevää asua täällä silloin kun on lasten aika. Kaksi mummolaa hoitovalmiudessa samassa kaupungissa. ”Siis jos teillä nyt ylipäätään on aikeita lapsia tehdä, mistäs minä tiedän.” Tuon kuultuani päätin testata hieman lisää Äipän reaktioita aiheeseen jutustelemalla ystäväpiirini vauvoista ja vauvahaaveista. Että kuinka paljon meiltä sitä jälkikasvua jo kaivataan. Mitään kovin suuria tunteita asian suhteen mulle ei kuitenkaan välittynyt.

Jokin aika sitten tuli Kullan kanssa puheeksi, kuinka hämmästyttävän vähän meiltä on aiheesta kyselty. Käytännössä kumpaakaan asiaa – naimisiin menoa tai lasten tekoa – ei ole koskaan otettu esille utelumielessä, eivät lähemmät eivätkä kauemmat sukulaiset, kummankaan puolelta. Omat vanhempani ovat saaneet siskoni lapsia jo hoivata, mutta Kullan vanhemmilla ei lastenlapsia vielä ole. Jotenkin siis olettaisi, että joskus jotain voitaisiin kysyäkin. Meidän on kuitenkin annettu olla kunnioitettavan rauhassa ajatuksinemme. Eikä me kenties mitään kerrottaisikaan :)

Gradukin edistyy edelleen, mutta mitä minä siitä. Ketä kiinnostaa kun ei itseänikään niin kauheasti.

Tulososio täydentyy

Huokailin gradun parissa kolmeen yöllä eikä anna armoa tämäkään päivä. On aika jatkaa. Hirveästi vielä tekemättä ennen tiistain välipalautusta, mutta jotain olen saanut aikaiseksikin. Viime hetken paniikki, jota aiemmin kaipailin, on tuonut mukanaan motivaation.

Kulta on viikonlopun reissussa, joten mikäs tässä yksin huokaillessa. Eilen tosin kylässä käynyt Äippä varasti työaikaani, mikä hänelle sallittakoon. Jutusteluhetkemme vei kaksi pannullista teetä ja vähintään saman määrän tunteja. Puhuimme tulevaisuudesta, mutta rouvasuunnitelmista maltoin pysyä hiljaa.

Pyörällä kohti uusia seikkailuja

Olimme eilen suunnittelemassa vihkikuvausta. Puhuimme kahvikupposten ääressä kuvien värimaailmasta, valosta, kuvausetäisyydestä, asennoista ja rekvisiitasta. Studio oli tyylikäs ja jäi sellainen olo, että saamme mieleisiämme kuvia.

pyöräkaunotar.jpgTulossa on puhtaan valkoista ja vihreää taustaa, ilmapalloja, polkupyörä ja lattialla makuuta. Tai ainakin ne, mitä ajan puitteissa ehdimme toteuttaa. Ei kaihoisia katseita yläviistoon tai morsiamen asettamista jalustalle. Erityisesti viehätyin tuosta pyöräideasta. Onneksi studiolle on vain muutaman kilometrin matka, joten pyörä on helppo polkea edellisenä päivänä valmiiksi paikalle. Kuvittelepa sulho kyseisen pyöräkaunottaren ohjaksiin ja morsian hamosessaan kyydittäväksi. Hymyä ja kesäfiilistä :)

Mekon hain vihdoin ja viimein eilen. Nyt se on hyvä ja sopiva. Ihanaa saada mielenrauha sen asian osalta. Kengät löytyvät valmiina kaapista, niihin sopiva laukku pitää vielä metsästää. Asiat alkavat sittenkin olla hiljalleen kunnossa. Enää pitää toivoa perjantaille aurinkoista ilmaa.

Eilen pääsin jo alustavasti kiinni juhlatunnelmaan ystäväni valmistujaisissa. Oli hienoa katsella kuinka hän seisoi lavalla kurssikavereidensa kanssa valaa vannomassa. Samassa salissa pääsimme kahdeksan vuotta sitten ylioppilaiksi. Nyt hänellä on takanaan toinen aherrus: tosissaan on tyttö joutunut oppeja päähänsä painamaan, kaikesta lahjakkuudesta huolimattakin.

Istuin yksin yleisön joukossa, muutamaankin otteeseen kyyneleitä pidätellen. En oikein tiedä mikä sai vetistelemään. Kenties tilaisuuden tyylikkyys, ystävän siirtyminen uuteen vaiheeseen elämässään ja sen peilaaminen omaan, samankaltaiseen elämäntilanteeseen, puheet ja kauniin haikea musiikki. Oli hieno osallistua ihan senkin takia, että mitään samankaltaista ei ole tiedossa oman valmistumisen kohdalla. Meillä valmistumiseen liittyy enemmän byrokratiaa kuin juhlavuutta.

Ai niin, torstaina haimme pois tavarat ja rahat kirppikseltä. Yllättävän hyvä tili, yllättävän vähän takaisin kotiin kannettavaa. Liian aikaisin marisin, ettei vaatteitani kukaan osta, ihmisille piti näköjään vain antaa reilusti aikaa tehdä löytöjä.

Kuva Tunturin sivuilta.

Innostus tarttuu

Tänään on gradupäivä. Eilen illalla jo sain hyvän vauhdin päälle ja tänään näyttää ulkonakin lupaavan pilviseltä. Jotta jaksaa keskittyä. Tästä uudesta innostuksesta täytyy osittain kiittää toisessa kaupungissa asuvaa ystävääni, joka myöskin tähyilee valmistumista. Kyselin häneltä eilen, että onhan kaikki kunnossa kun ei ole tytöstä kuulunut, muutamaan viestiinkin on jättänyt kokonaan vastaamatta. Vastaukseksi sain, että gradu on vienyt kaiken energian ja sen pitäisi olla lähes palautuskunnossa perjantaihin mennessä.

Tulipahan laiska ja saamaton olo. Sillä gradun olisi tosissaan pitänyt olla pääasia tämänkin tytön arjessa, mutta kyllä on energiat suuntautuneet ihan muualle viime aikoina. Viikon päästä pitäisi olla käsissä jonkinlainen kokonaisuus, jonka kehtaa muille seminaarilaisille lähettää. Ryhdyn siis tavoittelemaan ystäväni ahkeruutta luottaen loppupaniikin voimaan! Ja se alkakoon heti nyt.

Tilanteemme eroavat toisistaan siinä mielessä, että hän tekee graduaan yrityksessä ja on näin ollen lyönyt aikataulun lukkoon ulkopuolisen tahon kanssa. Itse valmistun harjoittelun vuoksi kuitenkin vasta tammikuussa, joten käytännössä on ihan sama vaikka palauttaisin tekeleeni vasta vuoden lopulla. Käytäntö on kyllä sitten ihan eri asia kuin henkinen paine. Eli työ pois käsistä mahdollisimman pian on urhea tavoitteeni.

Tämä kyseinen ystäväni ei muuten pääse vappuna paikalle. Saattaisi kenties tullakin, jos tietäisi juhlien todellisen syyn. Mutta yllätys pysyköön yllätyksenä. Hamaan loppuun saakka. Me ollaan pidetty Kullan kanssa niin usein vappu-, vuodenvaihtumis- sun muita kemuja, että kukaan tuskin osaa odottaa vapun olevan tällä kertaa pelkkä peitetarina.

Grrr…

Perkeleen gradu. Olispa jo valmis, en jaksa enää pähkätä sitä. Vaan eihän se ole, ei lähelläkään. Eilen oli taas kerran seminaari, missä käytiin läpi yhden tytön työtä. Annoin hyviä kommentteja siihen liittyen ja sain niistä kiitostakin. Mutta tuo oma työ, ei oikein innosta.

Laitoksellamme pyritään graduista tekemään nykyään artikkelimaisia, joten pituus ei saisi huidella kauheasti yli 30 sivun. Saattaa kuulostaa helpolta, mutta ei sitä ole. Sisällön pitää olla kovin tieteellistä, kaikki turhat löpinät karsitaan. Joka lause siis täyttä asiaa ja aiemmasta tutkimuksesta pitäisi löytää vain ja ainoastaan se oman aiheen kannalta oleellisin.

Tänään mulla on taas hoidettavana asioita kaupungilla, mutta muuten pitää olla ahkera. Jotta ihan oikeasti saisin toukokuun loppuun mennessä gradun mahdollisimman pitkälle eikä tarvitsisi siitä kesällä työn ohessa stressata. Onneksi sentään kesätyö itsessään löytyi kerrankin helposti ja siellä on tuttua ja turvallista viettää pari hassua kesäkuukautta. Eikä todennäköisesti tarvitse enää koskaan tässä elämässä varsinaista kesätyötä hakea. Olettaen, että pystyn tuottamaan sen 30 sivua jotenkin päin fiksua tekstiä. Lienee mahdollista.

Hymyilyttää

Tämän päivän ilon aiheita:

  • Viimeinen luento ikinä takana (ainakin tältä erää). Gradupuuhastelua ja harjoittelu vielä edessä, mutta ne ovat asia erikseen.
  • Au-rin-ko. Valohoitoa. Kirkasvalolampun sai viskata jo ennen reissua yläkaapin syövereihin. Melkein join terassilla oluen – jos vain olisi anniskeluoikeus antanut myöten. Ilmeisesti vasta huhtikuussa moinen onnistuu.
  • Äipän auttamisesta saatu hyvä mieli (milla-emeliinan siivousapu tomerana).
  • Exän kanssa sisätiloissa nautitut oluet.
  • Eilen neuvoteltu kesätyöpalkka ja sen suhteen tiukkana pysyminen lämmittää edelleen mieltä.

Työn touhussa

Otin vastuulleni erään ryhmätyön yhdistelyprojektin. Uhmasimme ryhmätyön syvintä tarkoitusta ja kirjoitimme kukin omat osuutemme omissa oloissamme. Näinhän se yleensä menee. Koska olen kovin tarkka pikkuseikoista ja varsinainen kielipoliisi, lupasin koota palasista ehyen kokonaisuuden. Ei mikään pikkuhomma, vaan monen tunnin uurastus.

Kullasta on tullut työnarkomaani. Kello lähenee kahdeksaa perjantai-iltana ja siellä se vain pakertaa. Lienee saavuttanut jonkinlaisen flow-tilan kirjoittaessaan. Tulisi jo kotiin.

Tänään päästään aloittamaan viikonloppu taas saunomalla. Tällä viikolla koetan kuitenkin välttää saunan jälkeisiä heräteostoksia; viikko sitten laitoin iPod-tilauksen vesille.

Pienistä miehistä

pieni vihreä miesOlin väärässä sunnuntaisen tyttövauvaepäilyni suhteen. Se olikin poika, pöh. Ja syntyi muuten vielä ihan ajoissa samana iltana, vaikka tosiaan iltapäivällä vielä kahviteltiin keskustassa. Siis ei pojissa mitään vikaa, mutta olis ollut kiva veikata oikein.

Ai niin, mutta voipas pienissä pojissa olla vikaakin. Jos joku sattuu saamaan osakseen yhden villin pikkupojan (jotka ovat siis tavallaan ihanan eläväisiä, siihen tiettyyn pisteeseen saakka), en toivoisi tälle seuraksi toista samanmoista. Ihan vain äidin hermoja säästääkseni. Miten kahden sellaisen vintiön kanssa selviää? Kullan serkulla on kaksi pikkumiestä, joiden huutoa ja syöksyilyä pää edellä kohti kivilattiaa katsoin taannoin hitusen kauhuissani. Että eihän meille sitten ikinä tuollaista, jooko.

Jotenkin hölmönä sitä toisinaan ajattelee, että poikahan sitten perii luonteensa isältään ja tyttö äidiltään. Vaikka eihän se noin mene. Periytymisissä on se kiva, että ne menee ihan miten sattuu ristiin rastiin. Meidän tapauksessa olisi jopa suotavaa, että jos pojat nyt luonnostaan ovat vähän villimpiä tapauksia, niin siihen päälle ei enää iskettäisi Kullan äkkipikapikkuvanhamullekaikkihetinyt -luonnetta. Joka on siis oikein hyvä sellaisenaan, mutta vanhemmille varmasti toisinaan raskas. Jotkut tytötkin voivat toki olla kovin vallattomia, jo kohdussa, kuten Elanorin -öh, vallaton – video todistaa.

Miksiköhän eksyin jälleen kerran näihin lapsiaiheisiin? Tästä saa nyt jo ihan väärän kuvan siitä, missä ajatukseni pyörivät. Hus pois kaikki vauvat ja männynkävyt! Oikeasti ajatukset liitelevät tentissä ja harkkatyössä, jotka pitää molemmat saada pakettiin ensi viikolla. Jotta voi sitten hyvillä mielin lähteä lomalle.

Gradu taas on hautautunut hetkeksi jonnekin ajatusten takamaille. Ei nappaa. Puuh.

Kello käy

Taas miellyttävä viikonloppu takana. Näitähän nyt tulee :) Piti kyllä lukea enemmän tenttiin, kuin olen lukenut. Mutta kun se on mun tokavika kirjatentti ikinä (ainakin tässä tutkinnossa), niin en jaksa liikoja rasittaa itseäni. Motivaatio on ymmärrettävästi vähän hukassa. Tuntuu, että opitut on jo opittu. Tietotaso on se mikä on eikä viime hetken spurtti asioita mihinkään muuta. Sittenhän sen näkee kun töihin pääsee, mitä on päähän jäänyt ja mitä ei. Todennäköisesti siinä vaiheessa voi olla vastassa itsesyytöksiä siitä, miksi en enempää opetellut, kun siihen tarjottiin tilaisuus. Tai sitten vain klaaraan kaiken. Niinpä.

Eilen illalla olin parin opiskelukaverin kanssa oluilla. Oi kun jäi hyvä mieli. Noi on niitä hetkiä, joita kaipaan. Muutama juoma ajattelevassa seurassa.

Tänään kahvilla tyttöjen kanssa. Tuntui olevan mullistuksia ilmassa: yksi lähdössä pariksi kuukaudeksi muille maille suureen seikkailuun ja toinen oikea jalka jo synnytyssairaalan oven välissä. Ihailtavan rauhallista toimintaa tulevilta vanhemmilta. Okei, täytyyhän se ottaa vakavasti, jos toista vähän väliä supistelee (eli melkein jo synnyttää, hui), mutta ylimääräinen hätiköinti sikseen. Tuleva isä kellotteli vieressä ja me jatkettiin kahvittelua normaaliin tapaan. No ehkä vähän tavallista innostuneempina siitä, että pian kasvaa tyttöjen joukko yhdellä pikkuruisella. Sukupuolesta ei vanhemmilla ole tietoa – tai eivät ainakaan ole myöntäneet – mutta mulla on joku pinttynyt käsitys siitä, että tyttö sen täytyy olla. Lähipäivinä se selvinnee.

Jos sattuu tilanne joskus omalle kohdalle (synnytys), niin mäkin haluan suhtautua siihen yhtä rauhallisen urheasti. Ettei mitään loppuhetken panikointia, niin kuin esimerkiksi aina ennen matkalle lähtöä.

Päivän kruunasi kaupungin paras pestopasta Kullan kanssa.

Mitä häh?

Olipahan elämys. Olin kuuntelemassa elämäni ensimmäistä luentoa naistutkimuksesta. Tämä nyt vain ei sattunut olemaan mikään kevyt johdanto aiheeseen vaan ulkomailta tuotu vierailija kertomassa väitöskirjansa aiheesta. Puhuja oli kyllä hyvä ja innostus aiheeseen välittyi kuulijoille. Hänen tai oma kielitaitoni eivät aiheuttaneet ongelmia, mutta sisältö kylläkin. En ymmärtänyt käytännössä mitään. Puheessa vilahdelleet teoreetikot, teoriat ja termit olivat täysin vieraita. Kaksi tuttua herraa bongasin, Freudin ja Nietzschen, mutta se, miten he liittyivät muuhun kontekstiin, jäi arvoitukseksi. Auts. Luulin, että näillä opintovuosilla ja tällä yleissivistyksellä pystyisi saamaan edes jotain irti aiheesta kuin aiheesta. Ja tuosta luennosta pitäisi vielä kirjoittaa jonkinlainen yhteenveto. Taidan keskittyä kuvaamaan hölmistyneitä tuntemuksiani :)

Voisi olla hyväksi tehdä enemmän vierailuja mitä erikoisemmille luennoille, niin oppisi jotain. Ainakin olemaan pitämättä itseään jotenkin fiksuna. Kaikillehan ne ovat avoimia, mutta harvemmin tulee eksyttyä.

P.S. Blogiani lukee joku. Oih :) Kiitos Mamma.