Pari viikkoa asiaa ehdittiin pohjustaa keskusteluin silloin tällöin. Toissapäivänä koitti oikea hetki ja tutit laitettiin kippoon. Kippo asetettiin parvekkeen pöydälle ja parvekelasi avattiin helpottamaan lokinpoikasten sisäänpääsyä. Voi sitä näkyä, kuinka kahta tuttia imettiin ja pureskeltiin suussa (kuin) viimeistä kertaa. Illalla itkettiin ja vielä yöllä kahdesti. Asian selittäminen kuitenkin auttoi rauhoittamaan pienen, levottoman mielen.
Aamulla huomasimme, että pikkuruiset lokit olivat toden totta osanneet hakea tutit itselleen. Päivälle ne kurkkivat pesästään vastapäisen talon katolta ja huutelivat kiitoksia. Seuraavien päiväunien saapumiseen vaadittiin itkua, raivoa, pötköttelyä vierekkäin matolla, pään hellää hierontaa ja silittelyä. Asiasta on juteltu paljon. Se helpottaa, olen varma. Pienen ihmisen suuria asioita. Ja voi kuinka reippaasti hän luovutti tutit niitä enemmän tarvitseville.
Aikuistumassa 