Kestokyky koetuksella

Kaipaisin kipeästi vinkkejä äiti-ihmisiltä. Kuinka te kengitätte lapsenne leikkipuistoon yms.? Meillähän ei mitään ymssejä ole kun ei ole omaa pihaakaan. Jo varhain aamusta alkaa huutelu: ”Puistoon!”. Tänään käsky kuului: ”Puistoon. Keinumaan. HETI!” Erityisesti hiekkalaatikko on päivän sana ja valitettavasti kivet kaikissa muodoissaan tuntuvat olevan nahkakenkien pahin vihollinen.

Viime syksynä Typy opetteli kävelemään toisilla Kavateilla, jotka säilyivät lähes koskemattoman näköisinä. Niinpä päätin luottaa taas samaan merkkiin, designkin kun on tuollaista ajatonta. Eivätpä nuo nahkakengät kuitenkaan enää leikkipuistossa kestä. Kuvan kengät ovat olleet käytössä muutaman viikon ja kärjet kuluneet vallan siivottomiksi. Ei muuten väliä, mutta noihin pikkukenkiin saa laittaa pikkuomaisuuksia.

Jotain on siis tapahtunut sitten viime syksyn: kah, lapsi varttunut huomaamattani ja tavat on nyt toiset ;) Haluaisin Typyn saavan tallustella näteissä kengissä, jotka ovat myös hyvät pienille jaloille. Tämän vuoksi kartan tossuja ja tennareita; kuvittelen, että niissä kasvava, pehmeä jalka ei saa tarpeeksi tukea.

Arvelin, että nahkakengät toimisivat kaupunkikenkien lisäksi leikkipuistossa kuivilla säillä ja sadekeleille varasin kumisaappaat. Lisäksi sandaalit odottelevat kaapissa hikisiä päiviä. Vaan ei taida kolmet popot riittää keväälle/kesälle sittenkään. Pitääkö mun kääntyä goretex-hyllylle vai mistä apu? Marketeissa goretexit näyttävät äklöiltä, ei voi mitään. Mistä tyylikkäitä? Vai onko sillä oikeasti mitään väliä, minkä näköisissä puikuloissa lapsi hiekassa möyrii?

9 thoughts on “Kestokyky koetuksella

  1. Kivannäköiset nuo kengät. Kyllähän se harmittaa, jos kalliit kengät menevät nopeasti kuluneen näköisiksi. Minä olen sitä mieltä, että ei ole väliä minkälaisilla kengillä siellä hiekassa möyritään :) Meidän tytöllä on siskon vanhat ihan peruslenkkarit puistossa. Minusta ei tarvi olla edes Goretexiä.

  2. Meillä on goretex-lenkkarit ulkoilukenkinä, toimivat mun mielestä kovassa kulutuksessa paremmin kuin nahkakengät. Meillefysioterapeutti suositteli hieman jalkavaivaiselle lapselle ns. juoksulenkkareita, ovat ilmeisesti tarpeeksi tukevia, mutta niitähän ei ihan pienille vielä löydy. Samaisella lapsella ovat Vikingin lenkkarit osoittautuneet kestäviksi ja tarpeeksi nilkkaa tukeviksi.

  3. Pauliina: Voi kun oliskin jotain siskon vanhoja, mitä vain ottais käyttöön! Ei tarvitsis murehtia siitäkään, millaisiksi menevät. Nyt kun kaikki pitää ostaa uutena ja lasten kenkien osto on täysin uutta puuhaa, välillä menee näköjään metsään. Ehkä mun pitäis luopua periaatteestani ”meidän lapsi kulkee vain kauniissa ja kunnollisissa kengissä”. Rumia ne on muillakin siellä puistossa :)

    Hanna: Kiitos infosta, tutkin tutkin. No sitä mä vähän ajattelin, ettei goretexien pinta ehkä heti rikkoonnu. Typyhän on sen verran pitkä ikäisekseen ja sen myötä isojalkainen, että kenkävalikoimaa on varmasti enemmän kuin ikäisilleen pienijalkaisille.

  4. mä olen vähän sitä mieltä, että ne kengät räjähtää siellä puistossa joka tapauksessa, joten mä harrastan hoitopäivien aikana ihan tavallisia markettilenkkareita tms. Prameilukenkinä me käytetään converseja :P

  5. Amelia: Tuntuu räjähtävän, juu. Nyt muistutit mua siitä, että varusteluhan muuttuu vielä astetta kinkkisemmäksi, kun ipana marssii hoitoon. O-ou. Converset on hienoja, mutta mä jotenkin pelkään niiden lötköyttä jalassa. Kai tässä oppii erehdysten kautta.

  6. Eli kannattaa kurkata markettien ja urheilukauppojen lenkkari-valikoimat. Tavalliset, ei goretexit saa edullisesti ja kyllä niitä on ihan siedettävänkin näköisiä. Sellaisia, jotka ei vilku :)

  7. meidän kolmevee esitteli eilen hoitopaikan eteisessä kaverin vilkkuvat pääkallolenkkarit – ja tuumasi, että tollaset on saatava :) ja meidän kolmevee on muuten tyttö.
    Mutta noihin converseihin vielä, ei ne ole ollenkaan lötköt. Ja voihan ne hankkia vasta sitten kun nilkan lihakset on vahvistuneet. Tsemppiä. Hyvin se sujuu.

  8. Sellainen viilaus Gore-texiin, että sehän on kalvo muiden kerrosten välissä. Pintakankaaksi kyseisiin jalkineisiin on toki varmaan valittu hyvin kulutusta kestävä materiaali, mutta itse se Gore-tex on näkymättömissä eikä kulu normaalissa käytössä kovinkaan helposti. Meillä menee kahdet-kolmet kengät kesässä joten kalliita ei osteta, nättejä halpoja :)

  9. Pauliina: Vilkkuvat, anna mun kaikki kestää :D Sen nyt päätin, että kumikärjet täytyy olla, muuten hajoaa. Nahka tai kangas. Tilasin yhdet Ellokselta, ensi viikolla pitäis olla tämä asia hoidossa.

    Amelia: Ei ole kellään meidän perheestä ikinä Converseja ollut, joten lötköyden mielikuva perustuu vain siihen, miltä ne näyttää. Vahvalla pohjalla mennään siis :)

    Eikä kellekään tule kenkiä, joissa on valot, toivon.

    Mamma: No niinpä, kiitos tarkennuksesta :) Toivottavasti nyt pärjätään kun saadaan nuo yhdet kengät lisää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s