Käytiin Kullan kanssa humputtelemassa. Nyt ei sattunut korkokengissä (4 cm, hih) jalkoihin kuten viimeksi: saatiin oikein istumapaikat. Me vanhukset teinien seassa. Meidän nuoruudessamme keikoilla välkkyivät tulet, nykyään vain kameroiden näytöt. Itkeä tirautin muutamat kyyneleetkin kesken keikan kun luin Kullan puhelimesta tiedon ystäville syntyneestä pikkuruisesta tytöstä. Olin jo moneen otteeseen ehtinyt miettiä, miten heillä menee kun tiesin, että sairaalassa ovat. Omat huonot kokemukset tiiviisti mielessä.
Paluumatkalla irroteltiin lisää ja haettiin intialaisesta take awayt. Maha täynnä tulista pinaattia.
Viedessäni Typyä aiemmin mummille yökylään kyselin, mitä pieni sitten aamulla herätessään huutaa. Ensin ehdotti: ”ÄiTII!”, jonka jälkeen pilke silmäkulmassa korjasi: ”MumMII!” Ne on maailman parhaat kaverukset, ne kaksi.
