Potta päähän

Odotan innolla pyöräilykauden alkua. Mehän sujahdellaan sitten Typyn kanssa joka paikkaan pyörän selässä. Samaa näkyä Kulta odottaa kauhulla: luulee reppana, että noudatan reipasta ajotyyliäni myös Typyn ollessa kyydissä. Ehei, varovaisia ollaan. Viimeisen 2½ vuoden aikana olen pyöräillyt kaksi kertaa, sitä ennen aina ja joka paikkaan. Ikävä on!

Typylle ehdin ostaa kypärän jo viime syksynä, mutta pyöräistuin ja oma kypärä puuttuu. Tai on mulla yksi tuolla kaapissa luuraamassa, mutta en tykkää siitä. Se on sellainen sporttinen viuhumalli, tahdon potan. Mustan potan. Jotain viime kesän lopulla sovittelinkin jo päähäni, mutta se näytti tosi hassulta. Kulta kuvasi osuvasti pääni näyttävän siinä sieneltä. Luulen, että sovittamani malli oli Bell Faction, joka näyttää kuvissa kivalta. Pääni näytti kuitenkin kypärän sisässä omituisen pieneltä ja kypärä valtavalta puolipallolta. Vaikka kypärä asettui pehmusteiden myötä hyvin päähän, se näytti naurettavalta. Toivon, että sovitin vain liian suurta kypärää; en ala, jos ne kaikki näyttää päässäni samalta.

Kuvien perusteella tykkään erityisesti Giron Section-kypärästä. Johonkin pitäisi päästä sovittelemaan.

Vinkkejä hyvästä mallista sirokasvoiselle?

Kuva: Giro

Advertisements

2 thoughts on “Potta päähän

  1. Päivitysilmoitus: No nyt on « Aikuistumassa

  2. Päivitysilmoitus: Venymistä « Aikuistumassa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s