Vyöryvät padot

Olin perjantaina kahden tyttösen kanssa ulkona. Sinnittelin noin puoli kahteentoista, kunnes väsymys kuljetti kotiin. Eräät kotimatkalla olevat portaat meinasin vaistomaisesti ohittaa hissillä, niin harvinaista käveleminen ilman rattaita on. Viime päivinä olen ymmärtänyt, kuinka äärettömän tärkeitä nuo hetket minulle ovat – kun saa olla edes hetken yksin, omine ajatuksineen. Huomasin liikennevalojen piipityksen ja lokkien kirkunan. Yleensä sitä vain etenee ajattelematta.

Johonkin liittyen tuli puhetta, kuinka kotiäitien täytyy kokata päivittäin. Ja koska naisia olemme, jatkuvasta siivouksestakin eräs mainitsi. Minä siihen tokaisin jotain sen suuntaista, että helpottavat onneksi nuo vähän siinä vaiheessa kun lapsen laittaa hoitoon. Ei tarvitse jatkuvasti miettiä lapsen ruokia, eikä ole kukaan koko päivää kotona sotkemassa. Tästä sai toinen tytöistä vettä johonkin tuntemattomaan myllyyn ja melko paheksuvalla äänensävyllä tiuskaisi: ”Miksi ihmeessä sitten lapsia teet, jos vain haluat laittaa ne hoitoon?”

Ihan puskista. Luulin, että kun kymmenen vuotta on tunnettu, ei tulisi yllätyksenä, että haluan elämältäni muutakin kuin lapset. Että en ole missään vaiheessa kovin pitkään suunnitellut kotona olevanikaan.

En jaksanut alkaa vääntää asiasta, sivuutin olankohautuksella. Onneksi olen varma omista ajatuksistani aiheen suhteen, muussa tapauksessa olisin voinut loukkaantuakin. Hämilleni jäin silti. Näyttävät olevan äitiyteen liittyvät valinnat kovin mustavalkoisia ihan lähipiirissäkin.

Tämä tapaus vahvisti viime päivinä mieleeni hiipineitä toiveita: tarvitsisin uusia ystäviä, joiden kanssa jakaa tämä toisinaan yksinäinen arki. Tarvitsisin samanhenkisiä ihmisiä. Sellaisia, jotka eivät asu rivitalossa kaukana kaikesta ja omista koko elämäänsä lapsille. Sellaisia, jotka seuraavat aikaansa ja pystyvät perustelemaan mielipiteensä. Sellaisia, jotka jaksavat kiinnostua pienistä, kauniista asioista ja jotka haluavat viettää yhteisiä iltoja ystäväpariskuntien kotona. Täytynee tutkia jotain perhekerhotarjontaa, en tiedä. Minä kun luulin, että vanhat ystävät piisaavat. Ehkä ovat osittain kuitenkin liian kaukaa ajassa: lukiossa yhdistivät eri asiat.

Mainokset

2 thoughts on “Vyöryvät padot

  1. Niin, omakohtaisesti koettua: halusi tai ei, lapset muuttavat niin omaa kuin muidenkin ajatusmaailmaa liittyen omaan persoonaan. Vaikka itse tuntisi olevansa sama ihminen, niin ulkopuolelta tulee kuitenkin useita Äiti-malleja, joita pitäisi toteuttaa. Niin se kai vain menee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s