Naisia kaikenmoisia

Lauantai-iltani oli uneton. Valvoin kun kiukutti nojatuolit, jotka eivät täytä kriteerejäni. Maksettiin kuitenkin monta sataa niistä. Seiskööt olohuoneessa kun ei muutakaan voi. Silmä saattaa tottua ajan myötä. En laita kuvaa, en.

Koska en tuolloin nukkuakaan osannut, istuin työhuoneen lattialla ja luin vanhoja sanomalehtiä, joita en ollut aiemmin ehtinyt vilkaista. Alustanani oli Kullan mukana tullut karvalankamatto, joka lienee yli 30 vuotta vanha. Sen päälle kun erehtyy istumaan, vaatteet ovat valkeata nukkaa täys. Ilmeisesti mikään määrä vuosia ei riitä sitä taltuttamaan, vaan se sottaa kuolemaansa asti. Täytyy ehkä viedä se varastoon joku päivä. Ollaan sitten vaikka ilman mattoa mieluummin.

Pyhänä oli Kullan mummu a.k.a. isomummu kutsuttu kylään viideksi. Saapui oven taakse kolmelta, vaan eipä ollut näyttelyesine kotona. Voi voi. Lisäksi Kullalla oli imurointi kesken (ou jee, näitä lisää!). Mummu lähti takaisin saapuakseen myöhemmin uudelleen. Ei ollut ensimmäinen kerta kun pamahti paikalle reilusti etuajassa.

Olin vienyt Typyn tapaamaan viikkoa häntä nuorempaa neitokaista, joka on edelleen eri maata: istui sylissä rauhassa ja ryömi lattialla. Ryömiminen oli hauskan näköistä, Typyltähän se jäi käytännössä kokonaan väliin. Muistan kun tyttöset olivat muutaman kuukauden ikäisiä ja kohtasivat meillä. Toinen makoili selällään lattialla tutti suussa varsin tyytyväisenä, toinen vaati olla jatkuvasti sylissä ja potkisätki eestaas minkä ehti. Olin tuolloin umpiväsyneenä hämmentynyt toisen helposta vauvasta, nyt näen jo aktiivisuuden hyvät puolet.

Voi sitä sotkua, jonka nyt jätimme kyläpaikkaan jälkeemme. Tapasimme ystävän kodissa, jossa ei lapsia asu, ja pieniä tavaroita piti raivata Typyn tieltä. Onnistuin myös kaatamaan juomalasini Typy sylissä sählätessäni. Toinen pieni pulautteli, minkä ehti. Anteeksi hani!

Palataksemme tapaukseen isomummu, jälkeenpäin anopin kanssa keskustellessa tuli ilmi, että isomummu elää ihan omissa aikatauluissaan. Ei ole tapana sopia täsmällistä vierailuaikaa tai pitää niistä kiinni, jos sovittu on. Saattaa viipyä koko päivän. Anopilleni lankeaa usein mummunviihdytysvuoro appiukon paetessa äitiään tietokoneen ääreen. Hitusen hymyilytti: meillä on usein täysin sama kuvio. Kummasti löytyi taas sunnuntaina Kullalle välttämättömiä hommia koneella.

Mainokset

5 thoughts on “Naisia kaikenmoisia

  1. Oi, tiedän tunteen – nimittäin nojatuoliahdistuksen. Viime syksynä taloon tuli Ikean Arild-sohva. Ok. Alkuvuodesta piti saada saman sarjan nojatuoli. Meinasin pudota pyrstölleni kun kuljetusliikkeen kaverit kantoivat sen sisään. Mies kysyi olinko ostanut olohuoneeseemme Kupla-volkkarin. Tuoli on järkyttävän iso kolho olkkarissamme. Oikea sisustusmoka, joka ottaa pannuun joka ikinen päivä. Mietinpähän vain milloin kammotus on niin ”vanha”, että sen voi myydä hyvillä mielin pois.

  2. Voih, tuo lienee klassinen ongelma: huonekalut näyttävätkin suuremmilta kotona kuin liikkeessä. Tsekkasin nojatuolin Ikean sivuilta, näyttää kyllä kuvassakin melko muhkulta. Ymmärrän ärsytyksen. Yritä myydä huuto.netissä?

  3. Ekaa kertaa luen juttujasi. Ajatuksia herättäviä tekstejä, konstailematonta. Samaistun moneen kirjoitukseen nyt ja toisaalta siihen aikaan kun nyt kolmevuotias lapsemme oli typynne ikäinen.

    Meille ei pitänyt koskaan tulla toista lasta, nyt on tulossa. Esikoinen meni tarhaan muutaman kuukauden päälle vuoden ikäisenä. Aloitin työt eikä ollut helppoa alku: lapsi sairasti lähes kerran kuussa (kai tyypillistä tarhan aloittaneelle) koko talven, itse etsin rooliani töissä ja olin ympäriltä sekä sisältäni sinkoilevien vaatimusten kiirastulessa. Huono omatunto lapsen ollessa tarhassa, riittämättömyyden tunne kotona, töissä.

    Nyt ajattelen mammalomasta toisella tapaa, jos rahat riittävät luulen että pääni kestää mamma ”lomaa” paremmin. Yritän oikeasti elää arkea kotona lasten kanssa ja nauttia siitä (miten kuuluisa termi ;) ). Nähtäväksi jää kestääkö pääni ja kestääkö rahapussi.

  4. Aiemmin ajattelin, etten henkisesti kestä olla pitkään lapsen kanssa kotona. Hieman totta sekin, erityisesti alun vaikeina kuukausina. Ei kuitenkaan täysi totuus missään nimessä. Kun oikein asiaa pohdiskelin, tulin siihen tulokseen, että ennen kaikkea haluan töihin nyt, jotta pysyn edes jotenkin kiinni työelämässä. Ajat ovat vaikeat ja mieluisan työn löytäminen omalta alalta haastavaa.

    Kääntäen: jos minulla olisi vakipaikka odottamassa, varmasti nauttisin lapsesta kotona pidempään. Vaan en voi, ahdistaa liikaa työnsaantimahdollisuuksien heikkeneminen. Elokuun alusta lähtien olen työtön kotiäiti.

    En tiedä, miten työhön palattuani arjesta selvitään työnarkomaanin miehen kanssa, jos ja kun päävastuu kodista on edelleen minulla. Ja siihen sitten nuo tarhataudit väistämättä päälle, argh.

    Kiva kun kommentoit!

  5. Päivitysilmoitus: Reklamoijamuija « Aikuistumassa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s