Kellarin kätköissä

Lauantai-illan kunniaksi join Kukon ja suuntasin kellariin. Olemme vuokranneet entisen roskahuoneen säilytystilaksemme. Kippasimme sinne melkoisen kasan tavaraa muuton yhteydessä: nyt alkaa näkyä toivoa järjestyksen suhteen sielläkin. Talossamme on siis vanhat roskakuilut, joita pitkin roskat putosivat kellarissa olevaan huoneeseen. Sieltä on ilmeisesti talonmies aikanaan kerännyt roskat käsipelillä. Kivaa, että turhaksi jääneet tilat ovat hyötykäytössä.

Voin kertoa, että viitisen neliötä varastotilaa perunakellarin ja vintin lisäksi on arjen aarre. Koppia suojaa vankka metalliovi, joten siellä uskaltaa säilyttää levollisin mielin kaikenlaista tavaraa.

Hyvällä tuurilla kellarin pimeillä käytävillä saattaa kajahdella myös harmonikka. Varsin hämmentävää ja taidokasta. Nyt ei ollut onni matkassa, mutta aiemmin tällä viikolla osuin oikeaan aikaan paikalle. Luulen, että joku ihanainen vanha setä on vuokrannut samanmoisen kopin treenikämpäkseen. Sieltä eivät musisoinnit naapureiden asuntoihin kuulu.

Advertisements

3 thoughts on “Kellarin kätköissä

  1. Ylimaarainen varastotila kuulostaa kerrostaloasukkaan korvissa mahtavalta. Samoin harmonikan saestamat askareet. :) Oma vinttikomeroni pursuaa tavaraa. Lisaksi kerran on kaynyt niinkin, etta ovi kellahti syliini lukkoa avatessa. Joku oli siististi ruuvannut saranat irti. Mitaan rakkaista romuistani ei kumminkaan ollut kelvannut rosmon mukaan…

    Kiitos kivasta blogista! Olen seurannut pitkaan, mutta tama taitaa olla ensimmainen komenttini.

  2. Me niin tykätään siitä. Vaikkakin tilan historia on vähän epäilyttävä. Sain tuota soitantaa (ja karua käytävää) itse asiassa videollekin, mutta se meni tuhottavaksi. Yritän joku kerta uudelleen.

    Tylsä rosmo. Kiva, että jätti kamat, mutta jäähän tuosta aina ikävä fiilis kun tietää, että joku olis voinut kaiken viedä.

    Ja kiva että jätit kommentin :)

  3. Päivitysilmoitus: Soitantaa « Aikuistumassa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s