½

Poikkean nyt hitusen linjastani, joka koettaa välttää vauvablogiutta. Torstaina oli nimittäin juhlapäivä: ensimmäisestä puolesta vuodesta on selvitty yhdessä ja haluan laittaa muistiin, millaista yhteiselomme Typyn kanssa juuri nyt on.

Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että vastasyntyneet eivät ole minua varten. Loppuvuoden päivät olivat täynnä hermoja raastavaa itkua, ei sellaisesta voi kukaan täysjärkinen nauttia. Toki ymmärrän, että myös vauvoja on erilaisia.

Nykyään seuranani on leveää, hampaatonta hymyään alituiseen vilautteleva pikkuneito. Niin suloinen, etten voi olla sanomatta sitä hänelle monta kertaa päivässä. Omaa tahtoaan hän esittelee toisinaan vaativalla huutelulla (Tylsää!) ja vierastus vilahtelee väärin päin kääntyneillä suupielillä. Lattialla Typy yrittää kovasti eteenpäin, tuloksena kuitenkin vielä lähinnä ympäri pyöriminen sekä pienoinen peruuttaminen. Koska Typy on kääntynyt mahalleen jo 2½ kuukauden ajan, oletin, että tässä vaiheessa ryömittäisiin jo lujaa pitkin kotia. Vaan ei, suurta läpimurtoa odotellessa.

Saamme kaikki kolme tällä hetkellä kunnolliset yöunet. Typy nukkui puolivuotispäivää seuraavana yönä ensimmäistä kertaa mahallaan; ymmärsi raasu vihdoin kääntää päänsä sivulle, jottei tarvitse patjaan tukehtua.

Nyt on helppoa ja mukavaa, olen vihdoin alkanut nauttia äitiyslomalla olostakin. En enää mieti, kuinka paljon kevyempää olisi olla töissä. Arjessa on rytmi ja rutiinit, miedän kahden omat jutut. Ja voi sitä innostuneisuutta kun Kulta saapuu töistä kotiin. Useampaan otteeseen on riemu ratkennut nauruksi asti.

Jotta juhla eroaisi arjesta, Typy sai torstaina hieman herkutella. Lounaaksi maistui Banana Delight, yksi Espanjasta kantamistani herkuista. Herkullista ruoissa ovat erityisesti purkit: brändäys on melkolailla eri asteella kuin lähikaupan vauvapöperöissä. Hello, I’m Daisy. This is my yummy Banana Delight which keeps me quacking for more. My friends have their own favourite recipes too so you’ll never get bored at meal times. Ajattelin, että purkit kelpaavat sisustuselementeiksi, jos eivät muuten. Vaikka purkin sisältö oli haaleanruskeata ja höllyvää, se sai suuren suosion. Kaksi muuta namia laitetaan säästöön tulevien juhlapäivien varalle.

Torstaina oli taas asiaa kaupungille, enkä taaskaan voinut vastustaa kiusausta. Yksinkertainen farkkutakkihuppari oli saatava kotiin, vaikka oikean koon löytäminen syksyä varten oli aikamoista arpapeliä. Tämäkin vaatekappale saattaa olla poikien mallistoa, vaan emme ole turhan tarkkoja. Kuka kumma on keksinyt, että vihreä, harmaa, musta ja farkku ovat poikien värejä? Saatan kyllä olla menettämässä järkeni, sillä kudon paraikaa Typylle pinkkiä pipoa. Viimeksi olen kutonut pakollisia koulutöitä 90-luvun alussa. Hmm.

Noille kaapin vetimillekin olisi jotain tehtävä.
Advertisements

11 thoughts on “½

  1. Oih!! Nuo vetimet on ihanat. Kiinnitin niihin enemmän huomiota kuin itse huppariin. Vetimet tulisivat ihanasti esille, jos ovet olisivatkin maalattu jollain raikkaalla värillä. :)

  2. On ne tavallaan. Ovat vain vuosien myötä kellastuneet ja näyttävät likaisilta valkoisia ovia vasten. Ovet taas haluamme pitää nimenomaan valkoisina, sillä huoneen kaikki muut seinät on tapetoitu melko tummiksi.

    Kun löytäisikin uustuotantona oviin korvaavat vetimet, päästäisiin helpolla. En tiedä, tekeekö sellaisia kukaan. Noistahan jää pois ottaessa reiät, jotka pitäisi sitten laittaa umpeen, jos haluaa muunlaiset vaihtaa. Kova homma.

  3. Onpa hauskoja nuo Heinzin ruokapurkit – ja tosiaan ihan erilaisia kuin kotimaiset kaverinsa. Täällä vissiin meinataan, että ruoka ei ole leikin asia, tai jotain. Olisin kantanut itsekin matkoilta mukanani, jos olisin noihin törmännyt :)

  4. Hei!

    Eksyin sattumusten kautta blogiisi ja hamstrasin kerralla kymmeniä postauksiasi. Kirjoitat todella mielenkiintoisesti ja jään takuulla jatkossa seuraamaan kuulumisiasi/kuulumisianne :)

  5. ”Hienoa” kuulla, että löytyy toinenkin, jonka mielestä vastasyntyneen kanssa ei ole aina juhlaa. Tuntuu että monet äidit ovat niin rakastuneita pikkuvauvoihinsa ja vauvaelämään että! Itse opettelen edelleen, vaikka poika on jo pian 7½ kk. Kiva kirjoitus muuten tuo harhaluuloista-juttukin. :)

  6. Meillä on tuo sama farkkutakki, se on aivan ihana! Nyt jo tosin pieni, mutta hyvin toimi lopputalvesta kauppareissuilla.

    Et kai pahastu, jos lisään blogisi listalleni?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s