Ambivalenssi

uinuva typyMiten joku ihminen voi olla samalla kertaa niin rakas ja raskas? Pieni enkelimme on vallannut sänkymme niin että nukumme yöt kapeilla osioillamme kevyessä unessa. Hän määrää tahdin ja pitää tavarakaaosta asunnossa yllä. Olo on avuton, kun toinen vääntelehtii tuskaisena enkä osaa loihtia helpotusta.

Tuijotellessani nukkuvaa tytärtäni näen maailman suloisimman olennon, meidän oman. On suunnaton halu varmistaa, että hänellä on kaikki hyvin.

Eilen kävimme kolmestaan vanhalla asunnollamme, jonka avaimet luovutamme tällä viikolla seuraaville onnekkaille. Mitä tekikään Typy? Huusi – varmaankin tyhjän asunnon kaiusta innostuneena – nälkäänsä, väsymystä, turhautuneisuutta. En minä vain tiedä, mitä. Mutta huusi. Niin, etten pystynyt tekemään viimeisiä imurointeja. Saati sitten hyvästelemään kotia. Itketti.

Tänään uusi hyvästely-yritys. Itketti taas – tällä kertaa Typy nukkui kiltisti vaunuissaan eteisessä, mutta vanhaan asuntoon liittyvät muistot ja tunnelma saivat liikuttumaan. Uusi asunto ei ole vielä koti, mutta eiköhän siitä sellainen vielä joku päivä tule.

Advertisement

4 thoughts on “Ambivalenssi

  1. Cuplaton on ollut viikonlopusta asti testauksessa. Ensin luulin, että auttaa, nyt jo epäilen. Täytynee vaihtaa merkkiä, jos ei tepsi. Lisävinkkejä ilkeilevän vatsan taltuttamiseksi otetaan vastaan. Huoh.

  2. Mekin koitettiin alussa Cuplatonia, mutta ei se tuntunut auttavan. Ja samaa olen kuullut monelta muultakin. Meillä tehosi neuvolantädin suosittelemat Rela-tipat (maitohappobakteeri) ihan muutaman päivän käytön jälkeen. Niitä annetaan edelleen (tyttö 2,5kk) koska kun ne on parina päivänä jäänyt välistä, tyttö on heti ollut itkuisempi.

  3. Kiitos vertaistuesta :) Päätin, että tämänpäiväisen neuvolakäynnin jälkeen lentää Cuplaton nurkkaan. Kun ei siitä ainakaan mitään merkittävää apua ole ollut. Käyttäjäystävällisyyskin siinä on minimissään: jatkuvaa tippojen kanssa säätämistä.

    Ennen kuin ryntäsin apteekkiin ostamaan jotain muuta, halusin kuitenkin kuulla, mitä neuvolassa suositellaan. Sai mukaani näytepakkauksen Idoform-maitohappobakteerivalmistetta ja vinkin vaihtaa D-vitamiinit vesipohjaiseen. Näiden kanssa seuraavaksi siis.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s