Maanantaina remontti käynnistyi hyvin, tiistaina romahti taivas niskaan. Tai tarkemmin sanottuna alakerran naapurin katto.
Isännöitsijä kävi maanantaina asunnolla selvittelemässä vanhoja putkivetoja ja samalla remonttireiskamme tiedusteli, mikähän mahtaa olla lattialaatan paksuus, sillä viemärikaivon ja -putkien uusiminen vaatii piikkausta. Ettei tipu alakerran naapurilta rappaukset katosta. Isännöitsijällä ei ollut tarkempaa tietoa asiasta, mutta epäili, että paksuus riittää hyvin.
Tiistaina sain sitten puhelun, että juuri näin oli käynyt. Hups, läpi meni. Kuka korjaa vahingon? Kuka maksaa? Mikä oli naapureiden reaktio asiaan? Mitähän ne meistä nyt ajattelee? Viivästyykö remontti paljonkin tämän vuoksi? Kysymyksiä tulvi mieleen, mutta juuri nyt näyttää siltä, että asiat ratkeavat kohtuullisen nopeasti ilman että kukaan joutuu konkurssiin.
Naapurisovun säilyttämiseksi kävimme tiistai-iltana Kullan kanssa soittelemassa ovikelloa ja pahoittelemassa asiaa. Ihanan asiallisesti osasivat ottaa. Täytynee viedä vielä viinipullo tms., kunhan katto on kunnossa ja asia kokonaan selvitetty heidän osaltaan.
Eilen tuli eteen pikkuongelmia sähköjen kanssa: vanhat sulakkeet eivät kestäneet työmiesten koneita, mutta siitäkin selvittiin. Koska Kulta tekee pitkää päivää, remontin valvontavastuu on langennut minulle. Yritän sitten parhaani mukaan vastata kysymyksiin ja tehdä päätöksiä erinäisistä putki- ja sähkövedoista, joista en mitään ymmärrä. Eilen jo ahdistuspillitin tämän kaiken keskellä. Koska oikeasti mua ei yhtään kiinnosta miettiä, millainen patteri sinne tulee ja miten siihen putket vedetään, vaan mun pitäis levätä ja valmistautua synnytykseen, josta mulla ei niin ikään ole mitään hajua.
Aikuistumassa 