Oman äitini ollessa matkoilla lounastimme viime sunnuntain äitienpäivänä anoppilassa. Lähtiessämme Kullan kanssa ajelemaan kohti kakkoskotiamme olin yhtä laukkua rikkaampi.
Tällä laukulla on tarina. Anoppini vielä odottaessa Kultaa, esikoistaan, siinä 70-luvun lopulla oli hän saanut Kullan isältä äitienpäivälahjaksi nahkaisen laukun. Laukku saa nyt lisäaikaa elämälleen minun käsissäni – ensimmäinen äitienpäivälahjani.
Laukun yli 30 vuoden ikä näkyi selvästi sen pinnassa naarmuina ja kulumisena, vaan eipä näy enää. Aikani sen kanssa askarreltuani sain sormeni mustiksi lankista ja nahan pinnan loistamaan uudelleen. Musta nahka taitaa olla yksi kiitollisimmista materiaaleista elvytettäväksi. Huomenna lähden töihin ylpeänä perintölaukku kädessäni keikkuen. Lupaan pitää siitä hyvää huolta. Katsotaan, kestäisikö vielä seuraavallekin sukupolvelle.
Aikuistumassa 