Onko pakko jos ei jaksa?

Maanantaina tuli 12 raskausviikkoa täyteen, mitä olen odottanut siinä mielessä toiveikkaana, että monissa lähteissä luvataan pahoinvoinnin näinä viikkoina helpottavan. Suunnaton väsymys kun ei ota laantuakseen ja ruokahalu on täysin hukassa. Koska olen aiempaa enemmän huolissani painoni kehittymisestä, tahdonvoimalla söin eilisaamuna paljon. Vain huomatakseni, ettei ruoka pysy sisällä. Sitkeänä sissinä raahauduin kuitenkin töihin. Istuin vajaan tunnin kahvihuoneessa yrittäen syödä toista aamiaistani itku kurkussa ja silmät punaisina, kunnes työpaikan tädit lähettivät mut loppupäiväksi kotiin lepäämään. Ja lupasivat auttaa, jos koskaan tarvitsen esim. jotain haettavan autolla. Laittoivat vielä illalla perään tekstiviestin, onko olo jo parempi. Niistä on tullut mulle sellaisia varaäitejä oman ollessa kaukana.

Joskus sinnikkyys ei vain auta ja kamelin selkä lopulta katkeaa. Toivottavasti eilen kävin pohjalla ja tulevaisuus on valoisampi. Vaikka olo on tänäänkin ollut fyysisesti hutera, nt-ultra antoi voimia taistella eteenpäin. Pienellä kaikki hyvin. Sillä on suloiset varpaat ja aivot ja kaikki. Ja pituus vastasi prikulleen viikkoja – taitaa olla täsmällisyys geeneissä. Paikalla oli myös opiskelija seuraamassa, joten ultraaja taisi mittailla ja selostaa vähän ylimääräisiäkin. Mikäpä piristäisi paremmin keskellä väsymyksen usvaa kuin tieto siitä, että mun sisällä potkivat 11-milliset jalkaterät.

Lupaan kirjoittaa jatkossa jostain muustakin kunhan kehoni antaa siihen mahdollisuuden :)

Advertisements

4 thoughts on “Onko pakko jos ei jaksa?

  1. Ihana kuulla sinusta ja 11-millisistä jalkateristä taas jotain, sitä aina pelkää pahinta jos mitään ei kuulu pitkään aikaan :< Toivottavasti pahoinvointi hellittäisi, tiedän odottajia jotka ovat joutuneet tiputukseen useastikkin kun pahoinvointi on ollut niin kovaa. Tsemppiä!

    Hassua, näin viime yönä unta että olin raskaana mutta heräsinkin vain siihen, että melkein 4-kiloinen kissamme nukkui mahallani. Huh.

  2. Ei ole onneksi pakko :) Itsekin olin täysin vetämätön alussa (meni onneksi ohi parissa viikossa), mutta ajattelin, että vauvamme takia voin luvan kanssa vaikka nukkua koko sen yhdeksän kuukautta. Vauva on pääasia, joten töistä ja muista velvollisuuksista ennättää stressata sit myöhemmin taas.

    Mutta töistä puheen ollen, itse sain juuri kuulla päässeeni uuteen työpaikkaan! Tekeminen ja palkka ovat tervetulleita (ja vointi/työkyky siis ok nykyisellään), mutta koko ajan takaraivossa koputtelee huono omatunto työnantajaa kohtaan; kuinka voinkaan olla näin ilkeä ja epäreilu!? Viikkojahan mulla on nyt 14, eli kovin kauaa en pysty mahaani enää peittelemään. Mutta kai mun on pakko olla itsekäs ja ajatella paniikin iskiessä vauvan vaunuja, pinnasänkyjä, isompaa asuntoa ja muita edessä olevia hankintoja. Ja jospa he ovatkin oikein sympaattisia ihmisiä, jotka iloitsevat raskaudestani eivätkä ajattele minun tehneen maailman suurinta petosta… :)

  3. Paljon paljon jaksamista teille molemmille! Toivottavasti väsymyksesi hellittää viimeistään ennen New Yorkin reissua, eikös teillä lähtö lähene koko ajan? Olet ilmeisesti ollut tosi sitkeä, kun olet jaksanut töissäkin käydä, vaikka olosi on heikko. En tiedä olisiko minusta siihen. Toivottavasti olet pystynyt nauttimaan ihanasta kevätauringosta, jota tänne etelään (ja myös kotiin pohjoiseen) on ainakin suotu hyvin!

  4. Nappi: On tää raskaus välillä valveillakin aika epätodellista. Jaksan aina vain hämmästellä, että mun sisällä on toinen olio, jonka sydän hakkaa ihan hulluna. Siellä se liikkuu ja pyöriskelee enkä tunne mitään.

    ulla: Onnea työpaikasta! Työelämässä pitää olla itsekäs, niin ikävää kuin se onkin. Sulla on ihan täysi oikeus hankkia lapsia – älä suostu siitä ottamaan huonoa omaatuntoa! Mun raskauteen suhtauduttiin töissä ihan asiallisesti, vaikka tiedän että pomolla pinnan alla kytee kovaa. Työkaverit onkin sitten ihan vilpittömän iloisia ja elävät mukana.

    Kuusessa myös: Matka tosiaan alkaa jo tiistaina. Vähän pelottaa, miten jaksan. Vaikka olo on helpottanut, kaukana normaalitilasta vielä ollaan. Mutta pakkohan tän on kohta mennä ohi (ja tuota hoen mantrana itselleni kun ei meinaa jaksaa.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s