Miksi?

Meillä juhlittiin tänään töissä eräitä synttäreitä ja taas oli pöytä täynnä pullaa ja kakkua. Keskustelu kääntyi jossain vaiheessa siihen, miten iän myötä oppii näkemään ne tärkeimmät asiat elämässä. Ne läheiset ihmiset. Mulle tuli surullinen olo ja katsoin parhaaksi poistua takavasemmalle.

Kysymys kuuluu: miksi oon täällä helvetin kuusessa kaukana ihan kaikista tärkeistä ihmisistä? Oon järkeillyt asian itselleni niin, että nyt kun uhraudun ja kerään työkokemusta, saan jossain vaiheessa mieleisiä töitä jostain, missä on mukavampi olla. Kullan läheltä. Kukaan ei vain pysty antamaan mulle minkäänlaista takuuta asiasta. Mikä järki? Tai ehkä nimenomaan vain se, järki.

Kuinka monen yksinäisen illan arvoista tämä on? Ja miksi mä en voi tulla jo raskaaksi? Sitten heti kun Kulta on palannut ulkomailta. Kiitos. Saisin samalla paluulipun kotiin. Suunnitelma kusee, musta ei tule 28-vuotiaana äitiä. Please, antakaa mulle nyt jotain kivaa.

Lähden ulos, olkoon mikä myrsky tahansa. Toivon tulevani takaisin paremmalla mielellä. Palattuani humallun teestä ja sytyttelen taas kynttilät. Ja luen kirjaa. Toistan mielessäni, että kyllä tämä tästä.

Mainokset

4 thoughts on “Miksi?

  1. Oih ja voih. :( Sinänsä järkeily vaikuttaa ihan ..järkevältä. Jostainhan se työkokemus on kaivettava, jotta on sit paremmat mahdollisuudet työllistyä jossain, missä oikeasti haluaa. Mäkin oon vähän kuusessa (en kovin) just siks, että mentävä oli sinne mistä töitä irtos. Hain kyllä jokaiseen mahdolliseen kuuseen ja olen onnellinen, etten ihan sinne kaukaisimpaan joutunut! Meillä kuitenkin tilanne oli sikäli hyvä, et miehellä oli mahdollisuus tulla mukaan (työt joustaa sen verran jne. ja nythän tuo on ollu lähinnä kotona, tehny jotain etätöitä kyllä). Muuten oliskin ollut kyllä tiukka paikka!!

    Jaksamista.

  2. Täällä on myös yksi kohtalon toveri! Olen ollut poissa kotoa jo yli vuoden. Täällä kuusessa on vakkarityö, joten palaaminen on tosi vaikeeta. Siis vaikka sitä niin paljon haluankin, niin uuden vakkarityön ja mielenkiintoisen sellaisen saaminen on tositosi vaikeeta. Kotikaupungissani korkeasti koulutettujen työtilanne on huono, en vaan ymmärrä miten se on mahdollista, mutta näin vain on.

    Tilanne on tosi ahdistava ja monet illat yksin nyhjötän ja mietin mitä järkeä tässä on. Välillä ahdistaa niin paljon, että tulee jopa pillitettyä pahaa oloa pois. Sunnuntait on kaikkein pahimpia. Alan jo iltapäivällä ajatella, että taas sitä pitää maanantaiaamuna lähteä. Ne ajatukset sitten pilaavatkin koko loppuillan.

    Minäkin haluisin lapsia ja taas eilen tuli ahdistus, että en halua niitä kauhean vanhana eli yli kolmikymppisenä. (Nyt ikää on 28.) Monet ovatkin kehottaneet vauvan yrittämistä, sillähän sitä pääsis takaisin kotiin, mutta eihän se tätä työtilannetta ratkaise. Siinä sitä sitten oltaisiinkin ongelmissa, jos ei olisi mitään työtä minne äippäloman jälkeen palata…

    Paljon jaksamista sinne kuuseen täältä kuusesta!!

  3. elanor: Kiitos sympatioista. Kyllä kai meilläkin miehen työ joustais tarvittaessa. Kun muuttoni tuli ajankohtaiseksi, mietittiin ihan tosissaan, mitä töitä täältä hänelle löytyis. Joutuisi raukka kuitenkin tyytymään työhön, joka ei vie uralla eteenpäin. Mutta sit on vielä se toinen puoli: en halua ottaa syitä niskoilleni siitä, että molemmat päädytään kaupunkiin, jossa ei oikeasti haluta asua. Että mieluummin vaikka näin, erillään, kunhan se on väliaikaista.

    Mites oot itse jaksellut uudessa kylässä?

    kuusessa myös: Onnea vakityöstä, vaikka varmaan harmittaa, ettei se ole siellä, missä toivoisi. Itsellänihän on vain määräaikainen homma, mutta pitkä sellainen ja hyvä näinkin. Ei ole sitten niin vaikea lähteä.

    Kuvittelin myös itse vielä muutama vuosi sitten, että hankkisin ensin itselleni vakipaikan, jonka jälkeen uskaltaisin heittäytyä raskaaksi. Totuus on kuitenkin valjennut: sellaisia lottovoittoja ei taida ainakaan viiteen vuoteen olla minulle jaossa. Ja niin kauan on turha viivytellä. Olen katsonut turhan läheltä sitä, ettei lasten saanti ole tahdosta kiinni. Joskus joutuu odottamaan piiitkään. Eihän tää nyt omalla kohdallanikaan varsin lupaavalta näytä.

    Koetahan sinnitellä. Ja välillä vähän nauttiakin. Eipähän ole ketään muuta sotkemassa kämppää…

    Kyllä niitä töitä saa sitten äippäloman jälkeenkin, täytyy luottaa siihen. Ja itse luotankin. Pakko.

  4. No eipä valittamisia. Toisaalta tuntuu, et ihan sama missä sitä on, kun vapaa-aikaa ei oo ”ollenkaan”. Ehtii olla töissä ja sit illalla kotona perheen kanssa. No, ystäviä ois tietty mukava nähdä edes joskus ja niitä ei täällä ole. Mutta niitä ehtis anyway nähdä niin harvakseltaan… sit kuitenkaan ei olla ihan älyttömän kaukana entisestä kotiseudusta, eli reilussa tunnissa pääsee niitä kavereitakin näkemään, kun vaan ehtisi ja saisi aikaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s