Pieniä pintanaarmuja

Viime viikonlopun pyöräilystä selvittiin iloisin mielin ja vähäisillä ruhjeilla. Seura oli loistavaa ja sääkin oikein sopiva; lahjoitti meille puolipilvisenä kesän viimeiset päivetykset. Hämeen Härkätien pituudeksi oli netissä ilmoitettu 160 km, mutta kummasti matkamittariin kertyi melko tarkalleen 200 poljettua kilometriä. Noin puolessa välissä matkaa, oletettavasti osittain väsymyksen saattelemana, lensin muks vain asvalttiin. Poljin seisaaltani, jolloin kenkä luiskahti polkimelta ja tökkäsi tiehen: tasapaino oli kovassa vauhdissa mennyttä. Onneksi molemmat takanani tulleista raskastaakkaisista miehistä onnistuivat väistämään yllättävän esteen ja päälleni kaatui ainoastaan oma pyörä. Eikä takaa tullut autoa. Pillahdin säikähdyksestä itkuun, mutta lohduttaja oli lähellä.

Suurin menetys oli rakkaan kelloni naarmuuntunut lasi, mutta kenties sen saa vaihdettua. Pienempinä vaurioina tennarin kärjen ohentuminen ja läpän (jota kuulemma myös iltiksi kutsutaan) sisäpuolen repeäminen (Äippä tosin jo korjasi), pieniä ja vähän suurempia mustelmia ympäri alavartaloa sekä asvaltti-ihottumaa. Ei murtumia tai muuta vakavampaa. Mielenkiintoista on, että vaikka vasemmasta lonkastani löytyy nyrkin kokoinen mustelma, jonka keskustaa koristaa raastettu iho, jalassani olleet juoksutrikoot säilyivät ehjinä. Kangas kesti, sen alla ollut ihoni ei.

Vaikken päätäni kaatuessani lyönytkään, taisivat lentäessäni myös aivot heilahtaa hitusen kallossa eikä aivotärähdys ollut kaukana. Tapaturman jälkeisenä iltana olo oli lievästi pahoinvoiva, yöllä herätessäni jo ihan kunnolla. Raahauduin mökin yläkerran vessaan ja yritin yökkäillä huonoa oloani pois, hikoilin paitani ja kasvoni märäksi kylmästä hiestä ja tuijotin peilistä valkoista naamaani sen ajan minkä pystyssä pysyin. Lopun ajan kyhjötin vessan lattialla odottaen olon paranemista siinä määrin, että uskaltaisin palata portaisiin. Sänkyyn kömpiessäni Kulta jo huolestuneena odotteli, tokaisin vain, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Aamulla vointi oli kuitenkin normaalihko ja matka jatkui.

Fyysistä rääkkiä seurasi turvotus. Ei pelkästään reisissä, vaan viime vuodesta tutulla tavalla myös mm. nilkoissa ja jalkaterissä. Yllättäen myös kasvoissa ja sormissa. Maanantaiaamuna heräsin töihin ja näytin silmäpusseineni koko yön itkeneeltä. Nesteen kertyminen näkyi myös painossa ja farkkujen kiristyksessä. Keskiviikkona yritin helpottaa nilkkojen turvotusta nesteenpoistolääkkeellä, minkä seurauksena heräsin torstain vastaisena yönä huutamaan kipua pohkeen krampatessa. Torstaina painoin kolme kiloa vähemmän kuin maanantaina, joten jotain lopulta poistui, toivottavasti myös rasvaa.

Kertoessani kolmen kilon äkillisestä painonpudotuksesta ystävälleni ja äidilleni molempien ensireaktio oli kysyä, mistä moisia ihmepillereitä saa. Kun on katsos juhlia tulossa ja mekko pinkeä. Vaan enpä voi kovin lämpimästi suositella: aiheuttavat vessassa ravaamista ja lihaskramppeja.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s