Koti 2.0 ja vähän kummiudestakin

Sain asunnon. Kakkosasunnokseni valikoitui 45 m²:n kaksio, joka ei ole hinnaltaan yhtään sen kalliimpi kuin katsomani yksiötkään. Asunto on pohjakerroksessa ja siinä on oma piha/parveke/jonkinlainen aitaus :) Siellä tulen viettämään viikkoni ihan yksikseni tallustellen. Tilaa riittää ja kaiku soi. Nyt vain haalimaan hyljättyjä kalusteita omasta ja muiden häkkikomeroista.

Kohta meillä on siis kaksio kahden kaupungin keskustassa, mikä on vähintäänkin kummallista. Olen ollut opiskelija kutakuinkin aina ja pahimman köyhäilyn loppuminen on erikoista – vaatii totuttelua. Hyppäsin aikoinaan suoraan lukiosta yliopistoon, missä olen viipynyt 8,5 vuotta. Taukoja opiskelusta on toki ollut, mutta mieleltäni olen aina ollut pieni opiskelijatyttönen vain.

Ykköskotimmekin kohenee: sain eilen maalattua kaapeista edes osan. Kulta näytti niin surkealta (jo tutuksi tullut keittiöstressi) lähtiessään viemään joulutervehdystä kummipojalleen, että päätin vähän etukäteisjoululahjaksi maalailla. Kullan piti tänä aamuna jatkaa maalausta, mutta hänpä on ollut aika saamaton kodin suhteen viime päivinä; lähinnä rentoillut lehtiä lukien ja musiikkia kuunnellen. Illalla lupaili sitten tehdä. Kunhan palailee sukulaistensa joulusyömingeistä, jotka jätin väliin. Ilman suurempaa paheksuntaa, kai.

Ihme kuvio tuo kummijuttu: poika on Kullan exän veljen eikä meillä kyseisen perheen kanssa ole mitään yhteistä noin muuten. On vähän pakotettua tuo kummitouhuilu. Mutta näinhän noissa joskus käy… Itse en ole koko poikaa koskaan edes nähnyt. Mun mielestäni muutenkin se, että oikein valitsemalla valitaan ja nimetään lapsen elämään tärkeä aikuinen on lähtökohtaisesti vähän kiero ajatus. Eikö ole parempi, että ne ystävät ja sukulaiset, joita lapsi ihan oikeasti kiinnostaa, valikoituvat luonnostaan? Sillä valikoituvathan ne. Ehkä ajatukseni muuttuvat mahdollisten omien lasten myötä, tiedä häntä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s