A mess

Tätejä, joilla on tupakan karhentamat äänet. Kaikilla hiuksissaan musta merirosvohuivi ja korvalehdissään pitkä rivi kultaisia renkaita. Tatuoidut käsivarret ja reissussa mukana liuta kitiseviä penskoja. Juuri sellaisia ihmisiä, joita ei jaksaisi kuunnella takanaan 12 tunnin työpäivä. Yhden paidassa lukee: ”If you think I’m a mess, you should see my friends.” Ja minähän näen.

Yhtäkkiä ”Prego – pala Italiaa matkallasi” alkaa tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta. Viime kerralla ravintolavaunussa vieraillessani huvituin tuosta mainoslauseesta: vaikea nähdä pieniäkään viitteitä Italiasta siinä, että Tallinnasta palaavat, pahalta haisevat miehet sieppaavat lisää olutta sisuksiinsa. Mikä surullisinta, juna heilui niin, että täydessä ravintolavaunussa oli pakko valita teekupposelleen se ainoa pöydännurkka, joka oli vapaana. Vaikka se sijaitsi olutmukin vieressä, tietty. Tuossa tilanteessa olin taas erityisen iloinen siitä, että olen rengastettu nainen. Sormus karsii varmaan jossain määrin turhia jututtajia. Katselin ikkunasta ulos ja olin niin epäsosiaalinen kuin ikinä osasin.

Työreissut ovat tältä erää takana, huomisaamuna hipsin lääkäriin hakemaan Sirdaludia tms. kivikovaan hartiaseutuuni. Ei tällainen määrä koneella istumista ole tarkoitettu minulle, muutenkin jo heikkoselkäiselle. Ei ole evoluutio pysynyt perässä teknologian ja tietoyhteiskunnan kehittyessä. Veri ei selvästikään pääse kiertämään kunnolla kaulasta ylöspäin. Päätä on särkenyt jo useamman päivän ja eilen alkoi bonuksena kasvojen pistely pahemmin jumissa olevan hartian puolelta. Olisin kyllä valmis heittämään pyyhkeen kehään ja sairastamaan kotona jäljellä olevat työpäivät. Mutta sitten toisaalta: en ole juurikaan ollut pois töistä sairauden takia ja tunnollisuuteni olisi edelleen asettamassa moiselle esteitä. Sairastanut kyllä olen, mutta aina ajoittanut sairastelun loma-aikoihin.

Olisi vain niin kiva aloittaa ensi viikolla työt uudessa paikassa terveenä ja levänneenä. Mieluummin kai sitä sairastaisi viimeiset päivät vanhassa kuin ensimmäiset uudessa työssä. Vaikka se näyttääkin niin itsestään selvältä ratkaisulta yhdelle laiskalle kesätyöntekijälle. Ehkä juuri siksi poissaoloja sairauden takia välttelenkin. Ettei kukaan vahingossakaan edes epäile. Ja mitä hemmetin väliä sillä sitten olisi?

P.S. Ne meni ja vei mun Italia-nautinnon vallatessaan pöydän itselleen. Eikä siellä ollut taaskaan mulle yhtään tilaa. Käännyin takaisin mitään ostamatta ja näin paluumatkalla virolaisen jäniksen.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s