Ystävistä ja kavereista

Tänään olen saanut gradua eteenpäin. Ei pelkkää pyörittelyä, vaan ihan konkreettista edistystä. On ollut mukavaa hioa johdantoakin, kun siinä periaatteessa jo on kaikki tarvittavat asiat. Täytyy vain muutella järjestystä, etsiä muutamia lisälähteitä, kirjoitella metatekstiä. CTRL+X ja CTRL+V on olleet mun tämänpäiväisten ystävieni nimet.

Illalla tapaan opiskelukavereita. Kutsuin harvoja ja valittuja koolle, aikoihin ei olla nähtykään. Eikä nämä näkemiset tästä välttämättä lisäänny, kun osa alkaa jo valmistua ja muillakin on opinnot sellaisessa vaiheessa, ettei luennoilla kauheasti istuskella. Pari ensimmäistä opiskeluvuotta olivat kyllä hienoja: aina oli lounasseuraa, juttuseuraa, kahviseuraa. Ja se yhteenkuuluvuuden tunne oli jotain erityistä. Nykyään ei enää ihan kaikkien kanssa jaksa vaivautua juttusille saati sitten tunne ryhmähenkeä. Oma piiri valikoituu ja se piiri on käynyt jokseenkin pieneksi. Hauskaa kuulla, miten heillä menee. Ja vieläkin hupaisampaa livauttaa jossain sivulauseessa, että öhöm, nimeni on muuten nykyään Rouva Kultanen. Heille se voi olla isokin juttu, kaikki kun ovat itseäni nuorempia.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s