Kulttuuririentoja

Keskiviikkona olimme Kullan kanssa elokuvissa, eilen illalla teatterissa. Leffakaan ei ollut huono, mutta eilinen musikaali jätti hymyn huulille ja kappaleet päähän soimaan. Upeat musiikit ja lavasteet, ajankohtainen aihe ja lisäbonuksena serkku lavalla.

Onneksi on suvussa esiintyviä taiteilijoita, niin pysyy kulttuurissa kiinni. Kun itse ei aina jaksa ja viitsi järjestää. Tai ihan vain yksinkertaisesti muista, että muunkin älyllisen sisällön kuin tieteellisten tekstien vastaanottaminen tekee mielelle hyvää. Tuppaa toisinaan unohtumaan ihan jo romaanien lukemisetkin. Kullan huomautusten saattelemana: ”Mikset sä ikinä lue mitään muuta kuin koulujuttuja?” olen tässäkin asiassa hitusen kunnostautunut.

Viime viikolla sain päätökseen Torgrim Eggenin Sisustajan (täällä muutama arvostelu kirjasta). Mitähän siitäkin osaisi sanoa? Monta kertaa teki mieli jättää teos kesken, toisaalta olen ihan tyytyväinen, että jaksoin kahlata läpi. Sairas ja omituinen kirja. Jos päähenkilön todellisuudentaju hämärtyy tuolla tavalla, voi vain ihmetellä, millaisen kirjailijan päästä moiset ajatukset sinkoilevat.

Nyt tieteen pariin. Olenhan kuitenkin palkattomalla lomalla gradua edistääkseni. Kaiken maailman riennot ja käytännön asioiden hoitamiset vain vievät aikaa arvokasta. Onneksi on vielä ensi viikko aikaa väkertää.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s