Kuka kumma lomaa kaipaa?

Kahden ja puolen viikon tauko työnteossa edessä. Hyvä niin, koska mulla oli tänään töissä sellainen tunne, ettei musta ole kauheasti iloa kenellekään. Paitsi ehkä kahvitunnilla rupatteluseurana. Kun mulle täksi päiväksi nakitetut työt oli tehty, päätin sivistää itseäni lukemalla projekteihin liittyvää tietoa. Oman ammattitaidon kehittämistä ja tärkeääkin sellaista, juu juu. Mutta kun ei vain tunnu hyödylliseltä puuhalta konkreettisten aikaansaannosten loistaessa poissaolollaan. Toivon, että kesäkuun alussa töihin palatessani kuviot ovat siellä selkiytyneet ja päivät kuluvat miettiessä, miten tämän kaiken ehtii. Ei miettiessä, mitä seuraavaksi tekisin.

Töistä olen ottanut vapaata, jotta saisin gradua eteenpäin. Sen työstäminen on ollut jäässä monestakin syystä, tärkeimpinä häät, vappu ja työt. Nyt olisi taas aikaa, vain oma saamattomuus voi olla esteenä. Huomenna on kevään viimeinen graduseminaari, sen jälkeen seilaan enempi tai vähempi oman onneni nojassa.

Kesäkuun alusta lähtien koko kesä meneekin sitten töissä. Ei ole tekemisen puutetta, ei myöskään mahdollisuutta päästä sen suuremmin lomailemaan. Haaveilen siitä, että Kulta ottaa vastuun kotitöistä kesälomallaan vaimon ahkeroidessa konttorirottana. Katsotaan, miten pikkurouvan käy.

Tänään teen lämpimiä voileipiä, hyvä tapa tuhota sekalaiset ruoantähteet kaapista. Lounaalla väistelin soijapötkylöitä ja sieniä, joten maistuvalle ruoalle on tilausta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s