Rouva? O-ou.

Tuntuu luontevalta olla aviossa. Ja ihan vallan mukavalta. Rouvana olo on sen sijaan ristiriitaisempaa. 26-vuotiaana ulkoinen olemukseni on nimittäin lähempänä pikkutyttöä kuin rouvaa. Kaikista oudointa on olla yhtäkkiä eri niminen. Tuntuu huijaukselta esitellä itsensä uudella sukunimellä. Kuin leikkisi jotain lapsuuden kuvitteluleikkiä: ”Tää on niin kun naimisissa tän kanssa ja tän nimi on se ja se”. Otin siis Kullan sukunimen ja asia vaatii kieltämättä vielä paljon totuttelua. Kaipa tuo muuttuu todellisemmaksi kun saan ajokortin uudella nimellä. Nyt elelen jossain kahden identiteetin välimaastossa, vanhan nimikirjoituksen viikonloppuna edelleen kuitteihin raapustin. Enhän ole edes juurikaan harjoitellut uutta. Minkähänlainen syherö siitäkin lopulta muodostuu?

Tavoitteena oli minimoida häistä syntyvä stressi ja hyvin siinä onnistuimmekin. Kampaajan ja meikin jälkeen hiukan hermoilin, mutta lounaalla nautittu punaviini tasoitti tilanteen. Jokunen harmillinen käytännön ongelma tuli päivän aikana eteen, mutta kunnialla selviydyimme niistäkin.

Ennen maistraattiin menoa olimme muutaman tunnin hymyilemässä studiolla kameralle ja toisillemme. Itse vihkiminen oli suhteellisen omituinen tapahtuma. Kun olimme jättäneet nimipaperin tädille ja kertoneet kahden todistajan nimet, odottelimme vihkimistilassa kymmenisen minuuttia. Vihkiminen alkoi täsmällisesti silloin kuin pitikin ja kesti noin kaksi(!) minuuttia, jos sitäkään. Kulta tahtoi ”Kyllä vaan” ja minä tahdoin ”Tahdon”. Polaroid-kameran surinasta olin varoittanut vihkijää jo etukäteen, veljeni sillä meitä toimituksen aikana tähtäili. Oli siinä vihkijäsedälläkin muutamaan otteeseen hymyssä pitelemistä.

Maistraatista suuntasimme meille kuohareille ja jatkoimme ravintolaan ruokailemaan. Sieltä siirryimme klassisen musiikin konserttiin (hääbändimme oli vallan loistava) ja vielä meille jatkoille. Vieraita oli seitsemän ja illan kulku tuli heille yllätyksenä. Hyvin tuntuivat viihtyvän ja osasivat arvostaa järjestämäämme ohjelmaa. Tuntui täsmälleen oikealta ratkaisulta juhlia intiimisti, niin että kaikki ympärillä olevat ihmiset olivat tärkeitä ystäviämme. Yövyimme Kullan kanssa hotellissa, jottei tarvinnut juhlavaa päivää arkisesti lopettaakaan.

Eilinen vappuaatto oli mitä oli. Ihan hyvät bileet, mutta ei mitään kummempaa. Harmittaa, ettei omista ystävistäni päässyt loppujen lopuksi paikalle kuin yksi. Kun ne oli kuitenkin meidän häät… Mutta noin voi käydä, jos ei etukäteen kerro, mistä on kyse. Oma vika eikä kenenkään muun. Tulipahan meidän isännöinti-/emännöintikiintiömme hetkeksi täyteen. Ja hauska oli seurata ihmisten reaktioita uutiseen. Ne vaihtelivat laidasta laitaan: yksi totesi tyynesti arvanneensa, toinen jaksoi olla tunnin ihmeissään, että mitä kummaa.

Tänään pikniköimme ja pyöräretkeilimme. Huomasin taas kerran pitäväni vappupäivästä huomattavasti aattoa enemmän.

Nyt väsyttää. Torstaina viime hetken valmisteluilla alkanut kiire ja ohjelma jatkui aina tähän iltaan asti. Naimisiin meno on rankempaa kuin osasimme odottaa. ”Avioliitto vei musta mehut”, hokee Kulta. Koetamme pysyä hereillä ja järjissämme iltaan asti. Arki on neljän päivän juhlinnan jälkeen tervetullut. Olo on väsynyt, mutta onnellinen. Voimia keräilemään siis. Huomenna aloitan työt.

Mainokset

One thought on “Rouva? O-ou.

  1. Oikein paljon onnea teille! Sun juttuja on kiva lukea, varsinkin kun on suurinpiirtein samassa elämänvaiheessa itse (tosin meillä on avion sijaan Onni). Vielä kerran, paljon onnea!
    – Onnin mamma

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s