Toisen kaipuu suureen maailmaan

Keskustelimme eilen Äipän kanssa muun muassa minun ja Kullan mahdollisesta muutosta toiselle paikkakunnalle. Kulta on tehnyt selväksi, ettei haluaisi asua täällä. Asuntomme on rakas, mutta ympäröivä kaupunki toisinaan ahdistaa. Kun uraa pitäisi luoda ja lähimmät ystävät ovat muualla. Ihan ymmärrettävää, mutta valitettavasti itselläni on tiiviit siteet juuri tänne. Tähän asti olen voinut ihan perustellusti vedota siihen, että koska opiskelupaikkani on täällä, eihän me nyt kerta kaikkiaan voitaisi muualle muuttaa. Kun vuodenvaihteessa valmistun, tuo kortti on käytetty eikä meitä mikään konkreettisesti täällä pidättele. Tiedämme myös molemmat valitettavan hyvin, että nyt jos jymähtää tietylle paikkakunnalle, se on helposti pitkäaikaista.

Tästä Äipän ajatuskulku tietysti johti siihen, että olisihan se kätevää asua täällä silloin kun on lasten aika. Kaksi mummolaa hoitovalmiudessa samassa kaupungissa. ”Siis jos teillä nyt ylipäätään on aikeita lapsia tehdä, mistäs minä tiedän.” Tuon kuultuani päätin testata hieman lisää Äipän reaktioita aiheeseen jutustelemalla ystäväpiirini vauvoista ja vauvahaaveista. Että kuinka paljon meiltä sitä jälkikasvua jo kaivataan. Mitään kovin suuria tunteita asian suhteen mulle ei kuitenkaan välittynyt.

Jokin aika sitten tuli Kullan kanssa puheeksi, kuinka hämmästyttävän vähän meiltä on aiheesta kyselty. Käytännössä kumpaakaan asiaa – naimisiin menoa tai lasten tekoa – ei ole koskaan otettu esille utelumielessä, eivät lähemmät eivätkä kauemmat sukulaiset, kummankaan puolelta. Omat vanhempani ovat saaneet siskoni lapsia jo hoivata, mutta Kullan vanhemmilla ei lastenlapsia vielä ole. Jotenkin siis olettaisi, että joskus jotain voitaisiin kysyäkin. Meidän on kuitenkin annettu olla kunnioitettavan rauhassa ajatuksinemme. Eikä me kenties mitään kerrottaisikaan :)

Gradukin edistyy edelleen, mutta mitä minä siitä. Ketä kiinnostaa kun ei itseänikään niin kauheasti.

Mainokset

3 thoughts on “Toisen kaipuu suureen maailmaan

  1. Kannanpa minäkin korteni kekoon tässä kotikaupunkiasiassa. Oma suhtautumiseni kotikaupunkiimme on hyvin kaksijakoinen. Suurimmaksi osaksi viihdyn erinomaisesti, mutta tietty uppiniskaisuus ja takapajuisuus tätä kylää vaivaavat. Uskoisin, että jos olisin asunut elämäni aikana pelkästään kotimaassa, näkisin nykyisen asuinpaikkamme hyvinkin mielekkäänä. Vuodet ulkomailla vain ovat korottaneet tyytyväisyys-rimaa melkoisesti ja koen eläväni kotikaupungissamme jonkinlaista kompromissia. Toisaalta olen hyvin tietoinen siitä, että ruoho ei ole sen vihreämpää muuallakaan, mutta erilaista se on joka tapauksessa. Ehkäpä kyseessä onkin laajempi ilmiö, joka kohdistuu tietyllä tavalla suomalaiseen umpimielisyyteen. En näet osaa sanoa, olisinko muuallakaan Suomessa tämän onnellisempi. Ulkomailla kenties.

  2. Lukion jälkeen oli ihanaa päästä pois käpykylästä, jossa asustelin koko elämäni. Opiskelemaankaan en hakenut ihan naapurikaupunkiin vaan kauemmaksi – tavoitteena päästä eroon kotipaikkakunnan tyypeistä, joita naapurikaupungeissa olisi riittämiin ollut.

    Ja vaikka kuinka vannoin, että sinne en palaa, on kuitenkin tie vienyt monena kesänä töihin sinne kuitenkin. Ei pidä sanoa koskaan, ei koskaan…

    Ja vaihtelu virkistää, siihen uskon vakaasti.

  3. -E-: Me ei suoranaisesti missään käpykylässä asusteta, vaan Suomen mittakaavassa ihan isossa cityssä. Suomen mittakaava on kuitenkin mitä on ja kyllä minunkin piti täältä lukion jälkeen päästä hetkeksi pois. Ihan vain saadakseni etäisyyttä ja huomatakseni, että täällä on hyvä.

    Pikkukaupunkeihin syntyneistä moni varmasti kärsii elinympäristönsä virikkeettömyydestä. Ja moni taas nauttii rauhasta ja avaruudesta. Voi olla, että koska olen asunut elämäni aikana vain kaupungeissa ja pienet paikkakunnat ovat jääneet vieraaksi, on ollut helpompi olla tappelematta vastaan, helpompi pysyä paikoillaan.

    On ihan hyvä, että osa ihmisistä haluaa esim. opiskelujen jälkeen palata (pienelle) kotipaikkakunnalleen. Ettei tämä maa ihan autioidu. Ja että lehmille ja lampaille riittää koteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s