Ette usko. Mulla on työstressi. Jotta mistä saan töitä kun aika koittaa. Vuodenvaihde lähestyy ja ensi vuonnahan sitä jo pitäisi palata työelämään, mikäli aikoo nykyisen elintason säilyttää.

Minään pitkäkestoiskotiäitinä en ole osannut itseäni koskaan ajatella eikä raskas alkutaival Typyn kanssa ole muuttanut ajatuksiani. Joinain päivinä sitä tosissaan toivoo, että pääsisi hetkeksi töihin lepäämään.

Työnäkymät ovat surkeat ja olen taas tänään pyöritellyt mielessäni ajatusta uudelleenkouluttautumisesta. Jotain käsillä tehtävää, jotain ihan muuta. Ja samalla tiedän, kuinka epärealistisia moiset suunnitelmat ovat: heittää nyt vaivalla hankittu maisterintutkinto hukkaan.

Jotta elämässä kuusi viikkoa vallinnut kaoottisuus ottaisi selkeämpiä muotoja, tein eilen Anna Wahlgrenin Lapsikirjan innoittamana Typylle päiväohjelman, jota pyrin parhaani mukaan noudattamaan. Ohjelmassa vuorottelevat ruoka ja uni, joiden väliin mahtuu päiväsaikaan seurustelua, jonka perimmäinen tarkoitus tällä hetkellä on väsyttää pieni uneen. Iltaisin seurusteluun saattaa sisältyä kylpyhetki. Siinä se. Meitähän ei yksi pikkulikka määräile.

Kunhan elämään saadaan rytmi ja järjestys, seuraava etappi on saada Typy nukkumaan omaan sänkyynsä. Ja sitten voisi koettaa jossain välissä nauttiakin pienestä ihmeestä. Olen ollut liian monta viikkoa liian väsynyt moiseen. Onneksi tuo hymyilee nykyään monta kertaa päivässä osoittaen, että mun kanssa on ihan hauskaakin välillä.

Jos vauvat ovat oikeasti tuollaisia, mitä Typy on ollut tänään, mä tykkään. Vaan normaalistihan hän on kaiken aikaa itkuinen (ellei nuku tai syö) eikä viihdy hetkeäkään omissa oloissaan. Vain sylissä pystyasennossa on hetken hiljaa. Ehkä. Ja oikeastihan vauvat saattaa olla ihan jees ellei niitä jatkuvasti satu. Mennyt viikonloppu oli suorastaan tuskainen ja ihan perseestä.

Väsymys pehmentää pään. Ehkä metallijätteeseen printterin lykännyt tyyppi on tuore äiti hänkin. Vai millä tuon selittäisi. Kun keräyspisteelle on kuitenkin erikseen mentävä, miksi kukaan tuollaista kiusallaan tekisi.

Koska muilla lentävät ajatukset itseä viuhemmin, linkkaan pariin mielenkiintoiseen kirjoitukseen – ja erityisesti niiden kommenttiosioihin:

1. Project Mamassa pohditaan hankkiako vai ei. Sitä toista lasta.
2. Kemikaalicocktailissa mielipiteitä suuntaan jos toiseen H1N1-rokotteesta.

Brion Go:t on havaittu toimiviksi kaupungin kaduilla, busseissa, liikkeissä ja kahviloissa. Mahtuvat kapeistakin väleistä ja kääntyvät ketterään. Koska lukeminen kannattaa aina, Typy on käynyt jo kolmeen otteeseen kirjakaupassa ja kerran kirjastossa. Kahviloissakin olemme pari kertaa piipahtaneet. Hyvä on tottua ihmisiin ja ääniin.

Toivottavasti vaunujen pienehköillä etupyörillä selviää talvesta. Tai siis lumesta, jos sellaista on tullakseen. Toisaalta, kuten lähitienoon lastentarvikeliikkeen myyjä kommentoi, jos meidän katua ei ole aurattu, sellaisena päivänä ei tule muutenkaan mieleen ulos lähteä. Asumme nimittäin eräällä keskustaan johtavista pääväylistä.

Ihmisten ilmoilla pyörimisellä on toinenkin funktio: pitää omaa mieltäni eheänä. Typyn vatsavaivat aiheuttavat kitinän ohella suoranaista huutoa ja toisinaan tuntuu, että koko päivä on mennyt syöttäessä ja rauhoitellessa. Siinä kun keikauttaa itsensä ihmisten vilinään edes hetkeksi, tuntee olonsa täyspäiseksi kansalaiseksi. Metsät eivät ole minua varten. Siellä on pimeää ja yksinäistä.

Neuvolasta sain äsken muutamia vinkkejä mahavaivojen taltuttamiseksi. Testataan.

Muistan luottokorttini numeron ulkoa, ihan tuosta vain. Yllätin itsenikin.

Äitiysvaatteiden tylsistyttämä mieleni kaipasi jotain uutta, kuten aiemmin intoilin. Viime viikolla minulle toimitti ihanaisen neuleen All Saints. Palvelu oli mitä parhainta: illalla tehty tilaus lähti seuraavana aamuna ja viipyi matkalla Briteistä kotiovelleni vuorokauden. Myös arvonta brittikokojen kanssa oli voitokas. Tällä viikolla sain sitten kengät, vihreät. Rajansa mustallakin.

Meillä on myös uusi matto, tyynynpäälliset ja verhot. Verhoja ei tosin roiku vielä missään paikallaan, verhotangotkin kun vielä kyhjöttävät nurkassa. Kulta lupaili eilen, että viikonloppuna kuullaan poraääniä. Eilen äippä riensi apuun ja imuroi koko huushollin sekä toimi vauvatelineenä. Viikon paras juttu, kiitos!

Kuva: Vagabond

Miten joku ihminen voi olla samalla kertaa niin rakas ja raskas? Pieni enkelimme on vallannut sänkymme niin että nukumme yöt kapeilla osioillamme kevyessä unessa. Hän määrää tahdin ja pitää tavarakaaosta asunnossa yllä. Olo on avuton, kun toinen vääntelehtii tuskaisena enkä osaa loihtia helpotusta.

Tuijotellessani nukkuvaa tytärtäni näen maailman suloisimman olennon, meidän oman. On suunnaton halu varmistaa, että hänellä on kaikki hyvin.

Eilen kävimme kolmestaan vanhalla asunnollamme, jonka avaimet luovutamme tällä viikolla seuraaville onnekkaille. Mitä tekikään Typy? Huusi – varmaankin tyhjän asunnon kaiusta innostuneena – nälkäänsä, väsymystä, turhautuneisuutta. En minä vain tiedä, mitä. Mutta huusi. Niin, etten pystynyt tekemään viimeisiä imurointeja. Saati sitten hyvästelemään kotia. Itketti.

Tänään uusi hyvästely-yritys. Itketti taas – tällä kertaa Typy nukkui kiltisti vaunuissaan eteisessä, mutta vanhaan asuntoon liittyvät muistot ja tunnelma saivat liikuttumaan. Uusi asunto ei ole vielä koti, mutta eiköhän siitä sellainen vielä joku päivä tule.

Viime päivinä on pohdittu, miltä se meidän Typy oikein näyttää. Raskausaikana ajattelin, että nimen valinta varmasti helpottuu, kun näkee, millaiselle tyypille valinta tehdään. Ja hitot. Kyllähän tuolle nyt kävisi monenmoinen. Ihan samoilla perusteilla siis on ehdotuksia karsittu harvempiin kuin aiemminkin. Seuraavien kriteerien tulisi täyttyä:

• Pehmeä, sointuva nimi: ei kovia konsonantteja, kuten K tai R.
• Lyhyt, helppo lausua.
• Toimivuus myös ulkomailla tärkeää.
• Kirjoitusasu selvä: ei siis mielellään sellaista nimeä, jota löytyy eri kirjoitusasuilla (ja joutuu aina selventämään, miten kirjoitetaan).
• Etu- ja sukunimen muodostettava kaunis kokonaisuus.
• Ei liian yleinen, muttei liikaa yritystäkään (kaiken maailman Jerryt ja Janicat, hyi olkoon).

Tänään saatettiin löytää osuva nimi lintusellemme. Kulta olisi tapansa mukaan halunnut lyödä asian heti lukkoon, minä vielä pohdiskella rauhassa. Toista nimeä ja sen mahdollista olemattomuutta mietitään sitten seuraavaksi. Kolme nimeä tuntuu juuri nyt liioittelulta, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos ahneus iskee.

Janoaisin vinkkejä, miten paljastaa nimi nimiäisissä jotenkin hauskan sutjakasti. Ja sitten on tuo kummiasia. Itselläni ei kummeja ole lapsena ollut kun olen pakanana elänyt, enkä koe asiasta kärsineeni. Mitäs mieltä olette kummin roolista, jos perinteinen kristillinen kasvatus ei asiaan kuulu?

Mielessä on tämänkin asian raportointi monena päivänä ollut. Kylppäriremontin valmistuminen – vaikka iso asia olikin – jäi armotta Typyn syntymän jalkoihin.

Tila on nyt muutamassa viikossa todettu käytännössä toimivaksi ja ulkoasuunkin olen tyytyväinen. Halpaa lysti ei ollut, mutta pääasia, että saimme muutettua ennen Typyn tuloa. Ohessa tämän päivän kuvasaalis kopperoisesta, johon mahtui kuin mahtuikin toivomani asiat.

Kotona keskitymme jatkossa muuttolaatikoiden tyhjentämiseen. Edessä on myös yhden tooosi pitkän ja muutaman pienemmän seinän maalaus. Remonttimiehen kanssa sovin juuri, että 4. marraskuuta on edessä tapetointiurakka. Jos viimeistään joulun pyhinä olisi järjestys huushollissa yllä – realistisia tavoitteita ottaakseni.

Enpä tiennyt tällaisen olevan mahdollista: muutaman vuorokauden kuluttua synnytyksestä punnitsin itseni ja olin samassa painossa kuin ennen raskautta. Odotusaikana kiloja kertyi seitsemän ja ne hävisivät saman tien. Typyn posket ovat pyöristyneet selvästi; ei epäilystä, mihin energiat siirtyvät.

Eikä tämä vielä mitään. Vältyin kokonaan raskausarvilta ja mahani on kadonnut jäljettömiin. Kaikki tiukimmatkin farkut sujahtavat vaivatta jalkaan. Ja minä kun luulin, että joskus joulukuussa.

Vatsanahka toki on aiempaa löysempää ja napa näyttää vielä hitusen vieraalta. Mutta jos näkisin itseni ulkopuolisen silmin, en uskoisi tämän tytön reilu viikko sitten synnyttäneen. Olen hämmentynyt. Ja ennen kaikkea, pääsin eroon äitiysvaatteista ja saan shoppailla uutta :) It’s been a while.

Todistusaineistona oheinen kuva, joka otettu tänään.

Tyrkkäsin Typyn tänään ensimmäistä kertaa kantoliinaan. Asettelu sujui minimaalisella kiukulla ja hetken päästä tyyppi oli jo unessa. Kauaa en viitsinyt äkkiseltään pitää, mutta luulen, että siitä tulee vielä sekä äidin että tyttären lempijuttu. Kulta taas tykkää tanssahdella tyttärensä kanssa – musta kun ei ole koskaan tanssiseuraa saanut.

Toinen uusi kokemus tälle päivälle odottaa hetken kuluttua: lähdemme ulos. Aah, happea mullekin :) Illalla Typy pääsee vielä ensimmäiseen kylpyynsä. Napatynkä irtosi toissapäivänä, joten ei tarvitse sitäkään enää miettiä. Puhdistus olikin mun ehdoton yökkisjuttu.

Mini-ihmisellä on nyt ikää viikko ja kaksi päivää, yllättävän rauhallisesti on alkutaival sujunut. Toissayönä Typy veteli 5 tunnin unipätkän, eivätkä 3-4 tunnin unet ole muutenkaan harvinaisia. Jos vaikka noita muuttolaatikoitakin malttaisi purkaa, eikä vain tuijotella suloisuutta.

Remontti valmistui maanantaina, uusi elämä alkoi eilen. Aikataulutus piti kuin pitikin, huomenna kotiin.