Sairaalassa oli mukavaa, ihan totta. Loistava henkilökunta, lupa levätä ja ravinneliuosta suoraan suoneen. Taas ollaan perusasioiden äärellä. Tämän viikon olen sairaslomalla. Dg: O21.1

Asuntokin on myynnissä ja ehdollinen tarjous seuravasta hyväksytty. Kyllä on vipinää.

Taidamme siis unohtaa tuon kohteen ja kääntää katseemme menneeseen. Kävimme nimittäin viime kesänä katsomassa yhtä omakotitaloa, joka onkin sitten edellisen kanssa eri maata. Ehkä kuitenkin enemmän meidän näköinen ja edelleen myynnissä. Alle kymmenvuotias, moderni, valoisa, pinnoissa valkoista, harmaata ja tammea: meidän värimaailma jo valmiina. Olohuone ja keittiö yhtä suurta tilaa, jossa huonekorkeus viisi metriä ja yksi seinä käytännössä ikkunaa lattiasta kattoon. Ollut kaunis kaikin puolin, vielä varmasti heräteltävissä.

Tätäkin kaunotarta oli vain kohdeltu niin perin huonosti, että pahaa teki. Tammiparketti kammottavassa kunnossa, kylpyhuoneessa suihkuveden lahottama ovi, koloja seinissä jne. Olimme tuolloin vain uteliaisuudesta liikkeellä ja hylkäsimme ajatuksen. Toisaalta, talo on ollut kohta vuoden myynnissä ja hintapyyntökin matkan varrella pudonnut muutaman kymmenen tuhatta. Jäimme eilen illalla miettimään, että mitä jos. Mitä jos nuo puutteet laittaisi ammattimiesten voimin kuntoon, ei se nyt ihan kauhen montaa tuhatta maksaisi.

Tuo on sellainen koti, jonka olisimme voineet itsellemme rakennuttaa. Jos tuon näkisin sisustuslehdessä, huokailisin, että voi kun joskus. Suoraan sanottuna ihan helvetin hieno. Ja omalla, rauhaisalla tontilla.

Ihastukseni kohde on rakennettu silloin kun taloista vielä tehtiin kestäviä, kauniita ja käytännöllisiä, 50-luvulla tottakai. Kun katselen uudiskohteita, sydämeni ei pamppaile. Mutta kun kohtasin tämän 50-luvun henkeä kunnioittaen täysin remontoidun taloarmaan, johan alkoi laukata. Tilaa on kevyesti vaikka viisilapsiselle perheelle plus harraste- ja työtilat päälle. Ja muut ylellisyydet, mitä nyt puuttuu: sauna, kodinhoitohuone, takka jne.

Sijainti olisi mitä loistavin, muutaman kilometrin päässä keskustasta, rauhallisella alueella. Siellä lasten olisi hyvä kasvaa.

Illalla en saanut unta, joten selailin kohteen kuvia edestakaisin. Myöhemmin unessa olin asuntonäytössä eikä totuus osoittautunut odotusteni kaltaiseksi. Tunsin unessa pienoista helpotusta, ei tarvinnut enää vaivata asialla päätään.

Mutta kun tarvitsee. Aion soittaa tänään välittäjälle. Ja salaa toivon, ettei talo ole niin ihana kuin luulen.

Setin hinta uutena n. 170 €, tarjouksia voi laittaa osoitteeseen milla.emeliina@yahoo.com. Halvalla lähtee, vaikka eivät uusille juuri kalpenekaan ;)

Tammikuu: Elämä Typyn kanssa alkoi tasoittua, nautin vihdoin kotona olosta. Muutaman kuukauden työskentely edeltävänä syksynä oli tehnyt tehtävänsä. Aloin olla turhautunut siihen, etten vieläkään ollut raskaana. Typy löi anoppilassa suunsa ja pelästyin verenvuotoa. Seurauksena musta huuli, ei sen pahempaa. Aloitimme Typyn kanssa muskarin, jonka vetäjästä en oppinut koskaan innostumaan. Kävimme Raumalla ja kuukauden päätimme koko sakki vatsatautia potien. Ystäväpariskunta Itä-Helsingistä sai pojanpötkylän.

Helmikuu: Ostimme sunnuntaikävelyllä sohvan ja sohvapöydän. Vanhan sohvan myin menestyksekkäästi huuto.netissä. Tehtailin ruokalappuja ja iloitsin käsillä tekemisestä. Kävimme katsomassa musikaalin ja vierailimme Hyvinkäällä. Ystäväpariskunta Etelä-Helsingistä sai toisen lapsensa, valloittavan tyttären.

Maaliskuu: Kävimme The Nationalin keikalla Kulttuuritalolla. Hukkailin pipoani ja juoksin sen perässä ees taas. Vierailimme koleassa Tallinnassa ja Typy pääsi elämänsä ensimmäiselle laivamatkalle silminnähden nauttien. Typy täytti 1½ vuotta ja esitteli naukujenni-taitojaan. Nautin kevätauringosta, mutta ahdistus työpaikan löytämisen vaikeudesta nosteli toisinaan päätään. Hain vaivalla juuri sitä oikeaa pyöräilykypärää, olihan kesä jo lähellä. Löysin myös vuosien metsästyksen jälkeen suihkunkestävät pumppupullot ;)

Huhtikuu: Järjestelin kotia, myin ylimääräistä rompetta kirpputorilla, ostin leikkokukkia, istutin rairuohoa – kevätenergiaa. Hirmuisen pitkä talvi oli todellakin ohi. Ystäväni muutti takaisin Suomeen, vieläpä samalle paikkakunnalle vuosien jälkeen. Kulta reissasi Kiinaan. Kävimme White Liesin keikalla ja vierailimme entisellä työpaikallani sekä veljeni luona. Ystävämme Etelä-Helsingistä saivat tyttären. Odottelin toista raskautta aina vain.

Toukokuu: Kuljetin Typyä ahkerasti ympäri kylää tapaamassa muita taaperoita. Lähes yhtä ahkerasti hain myös töitä. Kulta kävi Alpeilla. Opin olevani pari senttiä pidempi kuin olin koko aikuisikäni luullut olevani. Aloitimme pyöräilyn Typy kyydissä innosta hihkuen ja maisemia kommentoiden. Lahjoitimme Typyn tutit onnistuneesti pikkulokeille. Meillä kävi keväisiä vieraita Itä-Helsingistä. Loppukuusta ahdistuin kunnolla elämäntilanteeseeni, mutta ilta ystävän kanssa kevensi raskaita ajatuksia.

Kesäkuu: Miniloma Tukholmassa, kaikkea kivaa. Leikkautin hiukseni huomattavasti entistä lyhyemmiksi. Vietimme helteisen päivän Korkeasaaressa.

Heinäkuu: Kulta hautasi rakkaan tätinsä. Vietimme Kullan serkun häitä hurjassa kuumuudessa. Kävimme kylässä minulle ennestään lähes tuntemattomien ihmisten luona ja kivaa oli. Lapsettomuusasiat pyörivät mielessä ja näin aiheesta muistutuksia ympärilläni. Ystäväni sai toisen lapsensa, veljeni ensimmäisensä – tyttöjä molemmat. Sain töitä, ihan yhtäkkiä kaiken jälkeen.

Elokuu: Vietin ihanan, aurinkoisen – sanoinko jo ihanan – syntymäpäivän ystäväni kanssa. Typylle järjestyi päivähoitopaikka kuin ihmeen kaupalla. Osallistuimme sukukokoukseeni, minkä koin äärimmäisen mielenkiintoisena. Aloitin työt suurin odotuksin, totuttelin pitkiin työmatkoihin. Tapasimme opiskelukaveriani poikaystävineen. Sain parvekkeen lattian maalauksen valmiiksi.

Syyskuu: Kolme sukupolvea sairastui silmätulehdukseen, joka oli ilonani myös juhliessamme juutalaisia häitä Tel Avivissa. Ikkunaremonttimiehet pilasivat parvekkeen lattian kun eivät vaivautuneet sitä suojaamaan – kiukutti. Arki helpottui palkattuamme siivoojan. Veljentytär sai kauniin nimen. Typy täytti 2, mitä juhlimme kahtena päivänä. Osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni päiväkodin vanhempainiltaan.

Lokakuu: Viimeistään lokakuussa totuus uudesta työstäni alkoi valjeta. Päivät pimenivät ja työpäivät pitenivät. Työhön ja työmatkoihin kului  poikkeuksetta noin puolet vuorokaudesta. Olin todella stressaantunut, koska perehdytys oli epäonnistunut ja erään sairauslomalaisen vuoksi työmäärä oli kohtuuton.

Marraskuu: Elin lokakuussa alkaneessa sumussa edelleen. Arki oli selviytymistä: en ehtinyt harrastaa, en nähdä ystäviäni, en edes itseäni. Nukuin 5-6 tunnin yöunia yö toisensa jälkeen ja ihmettelin, miten kroppani kestää. Painoni tippui entisestään. Stressitaso oli mahdottoman korkealla ja siltikin: tulin raskaaksi!

Joulukuu: Väsymys, kuvotus, pyörrytys ja palelu olivat parhaat kaverini koko kuukauden ajan. Onneksi alkukuusta työtahti normalisoitui ja joulusta eteenpäin olin loppuvuoden vapaalla. Työkykyinen saati motivoitunut en olisi ollutkaan. Loppukuusta kerroimme läheisimmillemme raskaudesta. Kävin ensimmäisessä neuvolassa sekä ultrassa. Hankimme ensimmäisen joulukuusen yhteiseen kotiimme. Ystäväni sai kauan odotetun poikavauvan joulun aatonaattona. Vuoden viimeisenä päivänä ymmärsin, kuinka huonoksi nykyinen työ on minulle. Mietin, että jos ensi kesään, äitiyslomaan asti sinnittelen, sen jälkeen en nykyiseen työhön enää palaa. Olen valmis tekemään paljonkin töitä, jos koen sisällön mielekkääksi. Nykyisessä työssä mielekkyys ei toteudu. Tajusin, että en ollut pariin kuukauteen elänyt itselleni, en myöskään tyttärelleni, kaikista vähiten miehelleni. Lapseni elämästä en halua menettää enää yhtään kuukautta, jättää noita hymyjä näkemättä.

Viimeisen viikon aikana on ollut ilahduttavaa löytää oma tytär arjen kiireen ja stressin alta. Ei se temperamentti kenties olekaan niin vaikea. Taitaa vain olla oravanpyörä raskas hänellekin. Viimeisen viikon aikana olen nähnyt niin monta hymyä ja kuullut niin ihania juttuja, etten olisi pari viikkoa sitten uskonut. Voi mikä muru! En malta odottaa, millainen isosisko hänestä vielä kuoriutuu.

Päivän paras anti: piikitys alkaa tässä raskaudessa näillä näkymin vasta viikon 30 tienoilla. Viimeksi tykitettiin aikaisin ja kovaa: lääkäri kommentoi, että viimekertainen annostus olisi ollut sopiva noin kaksi kertaa minua painavammalle mammalle. Huono juttu ei ole sekään, että näitä menoja varten saa olla luvan kanssa töistä pois. Kaksi päivää jäljellä uurastusta, sitten alkaa kuulkaas 2 ½ viikon lepoloma.

Nyt haen murusein kotiin päiväkodin kostealta pihalta.

Tuolien kaveriksi hain pöydän Ikeasta, vaikka piti kellarissa lymyilevä vanha pikkupöytä madaltaa ja maalata. Totesin, että ei saa tyttö kohta pöytää ollenkaan, jos sitä jäädään odottelemaan.

Kuvan tuolit: 1. N65 – Artek, 2. Mouette armchair – Tolix, 3. Kiki – Leo-Matti Ojala Oy, 4. Lou Lou Ghost – Kartell

Arvatkaapa, mitä seuraavista tuoleista päätyi meille kesällä kaksin kappalein?

Toivotaan, että tuttuus säilyy ja kunhan näistä alkuriesoista pääsen, loppuraskaus meneekin sitten ihan iisisti. Tänään soitin neuvolaan, ensimmäinen käynti reilun viikon päästä. Jossain vaiheessa alkaa se piikitysrumbakin taas. Töissä edelleen koeaika menossa, joten täytyy olla tarkkana noiden poissaolojen kanssa, keksiä loistavia valkoisia valheita.

Tänään olisi ollut sekä oman että Kullan työpaikan pikkujoulut, jätin väliin. Sain kuin ihmeen kaupalla ipanan nukkumaan jo ennen kahdeksaa. Ulkona myrskyää. Kohta käperryn peiton alle pesään ja etsin iloisia unia.