Enkelipäivä

Jos vauvat ovat oikeasti tuollaisia, mitä Typy on ollut tänään, mä tykkään. Vaan normaalistihan hän on kaiken aikaa itkuinen (ellei nuku tai syö) eikä viihdy hetkeäkään omissa oloissaan. Vain sylissä pystyasennossa on hetken hiljaa. Ehkä. Ja oikeastihan vauvat saattaa olla ihan jees ellei niitä jatkuvasti satu. Mennyt viikonloppu oli suorastaan tuskainen ja ihan perseestä.

Väsymys pehmentää pään. Ehkä metallijätteeseen printterin lykännyt tyyppi on tuore äiti hänkin. Vai millä tuon selittäisi. Kun keräyspisteelle on kuitenkin erikseen mentävä, miksi kukaan tuollaista kiusallaan tekisi.

Koska muilla lentävät ajatukset itseä viuhemmin, linkkaan pariin mielenkiintoiseen kirjoitukseen – ja erityisesti niiden kommenttiosioihin:

1. Project Mamassa pohditaan hankkiako vai ei. Sitä toista lasta.
2. Kemikaalicocktailissa mielipiteitä suuntaan jos toiseen H1N1-rokotteesta.

Neiti neitinen

Remontti valmistui maanantaina, uusi elämä alkoi eilen. Aikataulutus piti kuin pitikin, huomenna kotiin.

Rentoutumiseen

Koska tulen viettämään jatkossa suuren osan ajastani Typyn kanssa kotona, tarvinnen arkeen muitakin pieniä iloja kuin vaipanvaihtoa.

Tein tässä eräänä päivänä heräteostoksen ja nyt teehetkiäni sulostuttaa Schwimmendes Tee-Ei. Kelluva kaveri tekee mitä lupaa. Teenlehdet saa kauhaistua purkista/pussista suoraan metallisella alaosalla ja uinnin jälkeen munan voi laskea mukana tulevaan kuppiin kuivattelemaan. Suosittelen.

Tuotteen taustalla on saksalainen AdHoc, myös kuva heiltä.

Kadonnut stressimöykky

Aina välillä livahtaa mieleen ajatus, millaista arki tulee pikkutyypin kanssa olemaan. Millaisia vanhempia meistä tulee ja onkohan hän tyytyväinen oloonsa meidän kanssamme?

Jotenkin vain en ole päässyt yhtään syvemmälle tuohon ajatusketjuun sisälle, kunnes se jo katkeaa. Katkeaa siihen, että kaikki menee varmasti ihan hyvin. En ole aina maailman kekseliäin ihminen, mutta järkevät ratkaisut tuleviin ongelmiin löytynevät. Jos ei omin avuin, niin turvaverkko on loistava. Löytyy isovanhempia, isomummu sekä liuta vauvallisia ystäviä. Joten mikäs tässä. Vilpittömästi uskon, että pärjätään ja nautitaankin uudesta elämästä.

Tiedä sitten, pitäisikö panikoida enemmän. Mut en mä jaksa. Aiemmin stressasin ihan kauheasti kaikesta, nykyään enemmänkin soljun virran mukana eteenpäin. Aiemmin mua ärsytti ihmiset, jotka opastivat kulunein sanoin: ”Asioilla on tapana järjestyä”. Samaan aikaan itsestä tuntui, että miten ihmeessä tämä kaikki järjestyy.

Melkein voisin liittyä kuoroon. Pysyn kuitenkin edelleen erossa kliseisistä lausahduksista.

Meillä menee hyvin

Jaah. Tunnun olevan itse enemmän huolissani painon kehityksestä kuin terveydenhuollon tyypit. Syön kaksi lämmintä ateriaa lähes päivittäin ja voin hyvin. Typy kasvaa normaalisti ja sekä neuvolantädin että lääkärin kommenttina oli, että kaikille ei paljon painoa kerry. Mun elimistö nyt vain toimii näin: painoa on tullut alusta lähtien huikeat 2,6 kiloa ja vihdoinkin olen keikahtanut normaalipainon puolelle.

Lopetan kuitenkin asian miettimisen ja siitä jauhamisen nyt, sillä suurempi ongelma taitaa kansanterveydellisestikin olla odottavien äitien ja siinä sivussa myös syntyvien lasten ylipaino. Samoin lisääntyvä raskausdiabetes, jota mulla ei todellakaan ole. Eikä muutakaan vaivaa.

Tänään tyhjensin työhuoneeni hyllyiltä 15 muuttolaatikollista tavaraa. Saaliina oli kaikenlaisia kymmenen vuoden aikana kertyneitä papereita, joita tiheästi vaihtuneet työntekijät ovat jättäneet jälkeensä. Saapahan seuraajani aloittaa oman urakkansa siistissä työhuoneessa.

Kyllä taas oli koulutuksesta hyötyä.

Kulttuuria ja herkuttelua

Olin rakentanut viikonlopun ohjelman tylsien paperitöiden varaan. Piti tehdä työhakemusta, korvaushakemusta vakuutusyhtiölle sekä laittaa ylimääräistä tavaraa myyntiin – luonnollista jatkoa viime viikon veroehdotuksen korjaustuskailuille.

Kullalla oli kotipaikkakunnalla muuta menoa enkä itse viitsinyt tässä välissä matkata sinne, sillä keskiviikkona tie vie kuitenkin jo kotiin. Olemme olleet syksyisen muuttoni jälkeen erillään ehkäpä kolme viikonloppua eikä yksin ole kivaa.  Olisin tahtonut kuljeskella käsi kädessä auringossa ja istua puiston penkillä eväitä syöden. Arkena saan kyllä osakseni riittävästi omaa rauhaa.

Osan suunnitelluista velvoitteista olen saanut tehtyä, mutta kivojakin juttuja on viikonloppuun mahtunut. Eilen pääsin yllättäen teatteriin katsomaan musikaalia: sain ylimääräiseksi jääneen lipun veljeni kihlatun kautta. Tunnin varoitusajalla tein nopeasti ruoan ja kaivoin kaapistani teatterikelpoiset mahavaatteet. Esitys oli keskinkertainen; ei loistava, mutten haukukaan. Typy potkiskeli alussa hurjasti ja jäin miettimään, josko voimakas musiikki sai pieneen liikettä.

Tänään kävelin keskustaan nauttimaan kauppojen sunnuntaiaukioloista. Ja pah – näyttää olevan tuokin ilo lähinnä vitsi tässä kaupungissa. Kaikki Sokosta ja Anttilaa pienemmät liikkeet pitivät ovensa visusti kiinni enkä saanut kassiini Body Shopin ihanuuksia, kuten olin haaveillut. Sen sijaan kassi täyttyi ruokaostoksista, jotka ovat nyt raskauden aikana muuttuneet entistäkin terveellisempään suuntaan. Jätskiä ja karkkia tekee välillä mieli, mutta niiden syömisestä seuraa paha olo, jonka jätän mielelläni väliin. Välillä toki mietityttää, saako pieni kaiken tarvitsemansa lihattomasta ruokavaliostani, mutta hyvinhän tuo tuntuu kasvavan ja kehittyvän.

Kuvassa etummaisena näkyvä soija-texmexkastike on uusi tuttavuus kaapissani. Jokin aika sitten Soyappétitin tuotteista Nooran blogista luin, mutten ollut tätä ennen löytänyt niitä kaupan hyllyiltä. Koska mielikuvitukseni ruoanlaiton suhteen on rajallinen, päätin käyttää kastiketta tänä iltana täytettyihin paprikoihin, kuten purkin kyljessä vinkataan. Toivottavasti on hyvää; alan olla kyllästynyt Blå Bandin kasvis-soijakastikkeisiin. Soyappétitin valikoimissa on kaksi muutakin kasvisruokavalioon sopivaa kastiketta. Purkissa on 530 g tavaraa, joten iso se on. Ja lasisena valitettavan painava kotiin raahattava.

Odotettavissa

• Töitä on jäljellä 15 ½ viikkoa mikä tekee 3 ½ kuukautta. Mikä taas on ihan naurettavan vähän ja menee viilettäen ohi. Bonuksena sairauslomaoptio.
• Lähikuukausina on edessä paljon lyhyitä työviikkoja. Voi pyhät, mä niin tykkään teistä!
• Pyhitän viikonlopun nukkumiselle. Ja ehkä käyn kirjastossa hakemassa luettavaa. Helsingissä olis kaverin 30-vuotiskemut, mihin kovasti haluaisin. Mutten mä jaksa istua taas puolta viikonloppua junassa.
• Kolme seuraavaa viikonloppua vietän kotona. Ah, raikas koti eikä tämä (uusi) haiseva, (tuleva) hometalo.
• Raskausinnostusjänskäilyä ilmassa: milloin se oikein potkii ja lieneeköhän tyyppi kumpaa merkkiä? Jälkimmäinen selvinnee 12.5., ensimmäinen oletettavasti jo aiemmin.

Erinäisiä ajatuksia kiskoilta

Junien allergiahytit soveltuvat mitä parhaiten hajuherkille. Kun samassa tilassa on maksimissaan 3 muuta ihmistä, todennäköisyys kuvottavaan oloon pienenee huimasti verrattuna kokonaiseen junanvaunulliseen ihmisiä. Töissä joudun valitettavasti tekemisiin hygieniastaan puutteellisesti huolehtivan asiakaskunnan kanssa ja työhuoneen tuuletus työntää pakkasen luihin. Sulaispa ensi viikolla lumet susirajaltakin. Ravintolavaunuissa myytävä tomaatti-mozzarellarieska miedosti lämmitettynä kuuluu samaan sarjaan perunan ja riisin kanssa: pysyy sisällä myös alkuraskaudessa. Tammikuun viime metreillä syntynyt ystäväni tyttövauva, joka painaa jo yli viisi kiloa, aloittaa aikanaan samana päivänä koulunkäynnin kuin meidän alle kymmensenttinen sinttimme. Kovasti on kiinni otettavaa. Kerron vasta huomenna raskaudesta lopuille ystävilleni. Kivempi jakaa asia kasvotusten, mutta liikaa tämä pääsi venähtämään. Töissä kerroin jo 2 viikkoa sitten joutuessani kieltäytymään ulkomaan reissusta. Tuntui luontevalta kertoa todellinen syy valkoisten valheiden sijaan. Tänään yksi tädeistä sitten kommentoi, että mullahan on jo vähän mahaa. On on. Eilen sain kuulla, että työsopimukseni jatkuu elokuun jälkeenkin, mikä on taloudellisesti ja moraalisesti ihan oikein ja mukavaa. Toivottavasti Kulta on oivaltanut ostaa mulle ruokaa kotiin.

Seikkailu langoilla

Edellisen postauksen kommenteissa kuusessa myös kyseli, mikä on maksusitoumuksen laita ja viittasi lehtikirjoitukseen, jonka viime viikolla asiaan perehtyessäni juuri luinkin. Kyseinen juttu, Kunnat kieltäytyvät joskus  maksusitoumuksista mielivaltaisesti, on julkaistu HS:ssa joulun alla. Keskusteluakin näyttää asia HS:n sivuilla herättäneen. Kerron lyhyesti, miten asia on osaltani edennyt; luulen, että moni muukin työn perässä muuttanut joutuu samasta asiasta vääntämään.

Haluaisin siis saada äitiysneuvolapalvelut, ultrat yms. työpaikkakunnallani, kirjani ovat kotipaikkakunnalla. Viime viikolla selvittelin maksusitoumusasiaa. Kuuden puhelinsoiton jälkeen olin lopen kyllästynyt siihen, että mua tyrkittiin eteenpäin henkilöltä toiselle eikä asia tuntunut lainkaan etenevän. Kun kuudes henkilö ilmoitti hyvin suorasukaisesti, ettei maksusitoumuksia vastaavissa tapauksissa kirjoiteta ja tästä on omassa kunnassani periaatepäätös, tuskastuneena muutaman kyyneleenkin pusersin. Vaan heti perään jo päätin, että mua ei mitkään sihteerit* pompottele ja jatkoin taistoa.

Seuraavaksi otin asian tiimoilta yhteyttä ylilääkäriin, ensimmäiseen, jolla ihan oikeasti on sananvaltaa asiaan. Onneksi olin ehtinyt kirjoittaa oleelliset perustelut paperille ennen kuin tavoitin hänet ja pystyin esittämään ne selkeästi puhelimessa. Vetosin lähinnä käytännön ongelmiin sekä terveydellisiin syihin, jotka puoltavat neuvolakäyntejäni työpaikkakunnalla. Vastaanotto oli yllättäen parempi kuin osasin enää tuossa vaiheessa odottaa. Hän tuntui ymmärtävän tilanteeni ja sanoi, että tapauskohtaisesti voidaan äitiysneuvolapalveluihin maksusitoumus antaa. Oman lisämausteen asiaan tuo se, että tarvitsisin maksusitoumuksen myös erikoissairaanhoidon puolelle, mikä nyt ei ole varsinainen ilouutinen maksajaosapuolelle. Lähetin seuraavana päivänä hänelle vielä perustelut kirjallisena ja jäin odottamaan vastausta. Huom, kirjallista vastausta. Tämä on näitä asioita, joista takuulla haluan mustaa valkoisella.

Tänään oli ylilääkäri yrittänyt tavoittaa puhelimitse. Ei kuitenkaan vastannut puheluihini tämän jälkeen, ehkä maanantaina kuulen jotain. Toivottavasti. Kun niitä varmaan siellä neuvolassakin kiinnostaa, että mikä vapaamatkustaja oikein olenkaan. En oikein tiedä, onko tuo hyvä merkki, että soitellaan. Jos asia olisi selvä, miksei voisi vain vastata meiliini ja ilmoittaa, että kunnossa on? Hmm.

Kyllä kannatti aikanaan olla tiukkana palkkaneuvotteluissa: opintorahan tulorajat ovat ylittyneet 200 eurolla vuonna 2007 . Tästä hyvästä saan maksaa Kelalle 300,- takaisin. Reilua. Jos oma kunta lyö rahahanat kiinni äitiysneuvola-asiassa, hommaan itselleni potkut ja muuta kotiin elelemään ansiosidonnaisella. Jos nimittäin muuttaisin kirjat työpaikkakunnalleni, menettäisin asumisen ja matkojen verovähennysoikeudet. Kotona jäisi enemmän rahaa käteen kuin töitä tehdessä. Jotain mätää tuossakin.

*Noo, en mä tiedä, mikä täti se oli, mutta tosta sai voimaa.

Edit: Ylilääkäri halusi vain ystävällisesti tiedottaa, että maksusitoumus on kaupungin osalta kunnossa. Soitti vielä lauantaina, sunnuntaina ja maanantaiaamunakin, jolloin vihdoin osuimme samaan aikaan linjoille. Erikoissairaanhoidon suhteen joudun edelleen päätöstä odottelemaan; siellä on erit tyypit, jotka määrää.

Hajuhaittoja

Raskausoireet loistavat poissaolollaan. Paitsi nyt muutaman viime päivän aikana oon tullut yliherkäksi hajuille. Ihmiset haisevat tupakalle, hielle, alkoholille ja paskalle enemmän kuin koskaan ennen. Tämä taas tekee junamatkoista mielenkiintoisia. Perjantaina en pystynyt syömään ravintolavaunun viinankäryissä ja nyt edessä istuvan miehen röökintuoksuinen olemus sekä tytön kurkkuvoileipä saavat pitämään nenästä kiinni. Onneksi tällaisessa todellisuudessa eläminen on väliaikaista. Vastailen muuten kommentteihinne kunhan pääsen koneen ääreen, nyt raapustan luurin varassa.

Mitä he tahtoo ja mitä heille annetaan

Lueskelin viime viikonloppuna läpi vanhoja kirjoituksiani. Osittain tutkailin niitä siinä mielessä, kuinka paljon täällä onkaan tullut itsestään paljastettua. Tosiasiahan on, että täällä varmasti vierailee myös tuttuja. Pieni maailma, tiedättehän te. Pysyn edelleen kannassani, että se on ihan ok: ne, jotka mut juttujeni perusteella tunnistavat, tuskin täältä ihan kasoittain uusia faktoja myöskään löytävät. Toivon kyllä, että ilmoittaudutte, jotta homma on tasapuolista.

Osittain taas lueskelin höpinöitäni siksi, että saisin itsekin taas otteen blogin aihepiiristä. Yllätyin, kuinka paljon tekstiä olen viime aikoina suoltanut aiheesta raskaushaaveet. Ihan hämmästyin, kuinka yksipuolisen kuvan täältä minusta ehkä saakaan. En mieti asiaa (liian) usein eikä siitä ole mulle muodostunut ongelmaa tai millään tapaa ahdistavaa tekijää elämässäni (vielä). Tuli mieleen, että pitäisi varmaan rajoittaa tässä aihepiirissä seikkailua, etten sentään ala lietsomaan itseäni noilla teksteillä.

No mutta, miten kävikään: tehän haluatte lukea juuri kyseisestä aiheesta. Ehkäpä näiden kahden asian yhteissumma selittää sen, miksi kävijämäärät ovat tässä kuussa olleet suurempia kuin koskaan aiemmin. Vastauksia kyselyyn annettiin lähes 70 kpl, mikä on ihan hurjasti. Tätä menoa koukutun itse omaan blogiini kun olette noin ihanan aktiivisia. Tosin kysely antoi mahdollisuuden valita useammankin vaihtoehdon. Mutta jos kaikki olisivat täpänneet vaikka kolme merkkiä, vastaajia olisi silti ollut yli 20, mikä on sekin enemmän kuin osasin odottaa.

Tulokset ovat tiivistettynä seuraavat:

Jossain kohtaa kävi mielessä sellainenkin ajatus, että mitäs jos suurin osa haluaa, että kirjoittaisin jatkossa jostain ihan muusta. Että pitääkö mennä ja laittaa blogin ovi säppiin.

Kiitos kaikille vastauksista! Otan ne huomioon – oman pääni pitäen. Kommenteissa oltiin kovin lempeitä myös; kukaan ei uskaltanut älähtää juttujen tasosta tai aihepiireistä. Näin ollen jatkossakin luvassa sitä sun tätä. Onneksi joku puolusti sisustusjuttujakin: on mulle rakas aihe, mutta jäänyt aiemmin vähemmälle täällä.

Lisäilen myöhemmin, jos huomaan jotain oleellista jääneen. Nyt väsyttää liikaa, ajatus jumissa. Hyvää yötä hanit.

Sitä sun tätä

Kuten joku ehkä on huomannut, olen kirjoitellut tänne viime aikoina mitä sattuu. Haluaisinkin nyt tietää, häiritseekö tämä kyseinen mitä sattuu teitä? Tein tuohon sivupalkkiin kyselyn, jonka vastausten perusteella saatan vetää vähän yhtenäisempää linjaa juttuaiheissani jatkossa. Ehkä.

Mulla on omat epäilyni siitä, mitkä nousee suosikeiksi. Katsotaan osuuko. Tämän helpommaksi ei vastaaminen tule – kommentoidakin saa.

Näin meitä viedään

Päivän jymyuutinen: Sauli naimisiin poikaansa nuoremman tyttösen kanssa. Multa salaa.

Ei mulla sitten muuta.

Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu?

Vieraat lähtivät tänä aamuna siinä vähän ennen neljää, joten taisivat viihtyä. Käytiin me vähän shampanjaa nauttimassa ja tähtisädetikkuja heiluttelemassa tuossa etupihalla, mutta muuten pysyttiin oman kodin suojissa.

Voih. Tänään iltapäivällä kävimme uuden elämän kunniaksi tallustelemassa kirpeässä pakkassäässä. Aikamoiseksi hiihtämiseksihän se kuitenkin meni, tallustellessa olisin saanut kuolion varpaisiini. Talvipukeutumiseni on melkoisen esteettislähtöistä, vaikka varpaiden verenkierto huutaa vähintäänkin vaelluskenkiä kaverikseen pakkassäähän.

Aika moni kahvila tuntui olevan kiinni ja niissä auki olevissa oli istumapaikat vähissä. Päädyimme vanhuskahvilaan: liian kirkkaasti valaistuun, liian kolkkoon, liian keski-ikäisten asiakkaiden joukkoon. Tilaa siellä kuitenkin juuri tästä johtuen oli. Musiikki oli ilmeisesti yritetty sopeuttaa asiakaskunnan makuun; kiitos kahvihetken mulla soi vieläkin päässä Aikakoneen Keltainen. Sopii muuten ihan hiton hyvin juuri tähän vuodenaikaan.

Silti, tammikuu kuulostaa reilusti lupaavammalta kuin joulukuu. Kesää kohti. Nyt lähden kaivelemaan koirankarvalapaseni laatikon uumenista, jotta ensin tästä talvesta selviän.

Taas mennään

Löysin tässä lomaillessani yhden kiintoisan blogin seuraamieni listaan: 2h+k. Tytön tyylitaju tuntuu menevän melko lailla yksiin omani kanssa. Kullallekin löytöni esittelin ja neureskeltiin yhdessä, että joku muu kirjoittelee juttuja Kullan päästä. Ettäs kehtaa! Aika monta muutakin blogilöytöä olen viime viikkoina tehnyt, ehkäpä listailen niitä joku kerta myöhemmin iloksenne.

Kaikenlaista stressaavaa asiaa on mielessä, lähinnä iltaisin sängyssä kääntyillessä. On huono iho (taas kerran), sit töitä pitäis saada jostain vähän muualta kuin susirajalta, keskeneräisiä remonttihommia on aina vain ja lapsikin olis kiva. Sattuu osumaan tähän vuodenvaihteeseen nämä pohdinnat, kas kummaa. Ja kaiken lisäksi menin eilen tonkimaan vanhoja valokuvia, joissa näytettiin Kullan kanssa nuorilta ja elinvoimaisilta. Ei näytetä enää niin paljon, tällaisia laihoja läskejä ollaan. Eikä ne kuvat oikeasti olleet kuin 5 vuotta vanhoja. Huomio sai Kullan kirjoittamaan ostoslistaansa ensimmäiseksi vihreän teen; kahvin juominen saa kuulemma jatkossa vähentyä.

Nyt odottelen typyjä kylään: kellään ei ollut suurempia toiveita illalle, joten päätettiin juhlia vuoden vaihtumista rauhassa meillä. GT-lasit on jo käsissä, huomenna sitten kai odottaa se parempi elämä. Kerrankin stressitön emäntä, jihuu. Siis oikeasti. Kaikesta edellä kirjoitetusta huolimatta.