Voihan pieru

Brion Go:t on havaittu toimiviksi kaupungin kaduilla, busseissa, liikkeissä ja kahviloissa. Mahtuvat kapeistakin väleistä ja kääntyvät ketterään. Koska lukeminen kannattaa aina, Typy on käynyt jo kolmeen otteeseen kirjakaupassa ja kerran kirjastossa. Kahviloissakin olemme pari kertaa piipahtaneet. Hyvä on tottua ihmisiin ja ääniin.

Toivottavasti vaunujen pienehköillä etupyörillä selviää talvesta. Tai siis lumesta, jos sellaista on tullakseen. Toisaalta, kuten lähitienoon lastentarvikeliikkeen myyjä kommentoi, jos meidän katua ei ole aurattu, sellaisena päivänä ei tule muutenkaan mieleen ulos lähteä. Asumme nimittäin eräällä keskustaan johtavista pääväylistä.

Ihmisten ilmoilla pyörimisellä on toinenkin funktio: pitää omaa mieltäni eheänä. Typyn vatsavaivat aiheuttavat kitinän ohella suoranaista huutoa ja toisinaan tuntuu, että koko päivä on mennyt syöttäessä ja rauhoitellessa. Siinä kun keikauttaa itsensä ihmisten vilinään edes hetkeksi, tuntee olonsa täyspäiseksi kansalaiseksi. Metsät eivät ole minua varten. Siellä on pimeää ja yksinäistä.

Neuvolasta sain äsken muutamia vinkkejä mahavaivojen taltuttamiseksi. Testataan.

Katsokaas kun…

mulla on ollut puuhaa. On pitänyt tehdä hankintoja maanantaina alkavaa kylpyhuoneremonttia varten. Remontin alku siis viivästyi parilla viikolla alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta minkäs teet.  Ja Typylle tietty kanssa on monenmoista osteltu. Siinä sivussa on remontoitu vanhaa asuntoa myyntikuntoon sekä juhlittu veljen häät (mekko mahtui kuin mahtuikin edelleen päälle). Asunto menee myyntiin ensi viikolla, joten maanantaihin mennessä täytyy tehdä viimeiset viilaukset ja ottaa edustavat kuvat.

Kutsuimme neljä kiinteistönvälittäjää toissa viikolla kylään: siinä sitten lätkäisivät rakkaalle kodillemme hintalapun. Jotenkin stressaavaa, että vieras ihminen tulee sanomaan, minkä arvoinen meidän turvapaikka on. Ja taas saan pidätellä itkua kun mietin, että joudutaan oikeasti tästä luopumaan; viidessä vuodessa on ehtinyt kovasti kiintyä.

Ei sekään järin innostava ajatus ole, että pian tänne tulee myös laumoittain(?) ventovieraita asunnonmetsästäjiä availemaan kaapinovia. Näillä näkymin ensimmäinen näyttö on ensi viikon sunnuntaina. Todella toivon, että joku rakastuu ensisilmäyksellä, kuten meille kävi, ja pitää jatkossa armaastamme hyvää huolta.

Kaiken tämän kiireen keskellä pyörii mielessä myös se, että Typyn laskettuun aikaan on enää kutakuinkin kuukausi. Koska kylpyhuoneremontin valmistuminen koittaa aikaisintaan reilun kolmen viikon kuluttua, olisi pienen paras olla ottamatta varaslähtöä. Nih.

Tavaravuori paisuu

Koska maha riittää typyn asunnoksi enää maksimissaan kolme kuukautta, on alkanut varustautuminen elämään ulkomaailmassa. Liikkuminen hoituu jatkossa Tricot-Slen -kantoliinan sekä Brion Go-vaunujen avulla, kylvyssä meillä taas käydään Flexi Bathissa. Kaikkien väritys liikkuu akselilla valko-harmaa-musta. Pienimpiä vaatteita tuntuu olevan riittävästi, varsinkin kun jotain ihan varmasti vielä lahjaksikin saamme.

Hoitopöydäksi tullee Ikean Sniglar, jota aion tuunata Maijun innoittamana. Kankaiden tilalle voisi tietty naputella kiinni myös muuhun sisustukseen sointuvalla sävyllä maalattua tai vaikka tapetoitua vanerilevyä. Katsotaan nyt mitä keksin. Voisin laittaa kuvia kun on valmis.

Nukkumispuoli sen sijaan aiheuttaa vielä hieman päänvaivaa. Päätin jo muutama vuosi sitten, että jos meille lapsia tulee, hankintalistalle päätyy Seimin Peti. Netistä sitä olen tasaisin väliajoin ihaillut, hinta vain on hirvittävä. Kävimme viikonloppuna katsomassa tuotetta liikkeessä ja salaa toivoin, että laadussa tai ulkonäössä olisi jotain sellaista vikaa, mikä vähentäisi ostohaluja. Mutta ei, se näytti paremmalta kuin kuvissa. Ja tukevalta. Ja ajattomalta. Kakkosvaihtoehtona on sitten Ikean Gulliver-pinnasänky, josta on myöskin tuunaamalla saatu aikaan vaikka mitä. Hinta on alle kymmenesosa Pedin hinnasta, mikä laittaa miettimään, yhä uudelleen.

Kiittäisivätköhän jälkipolvet jos Petiin sijoittaisimme? Samalla tavalla kuin itse olen kiitellyt vanhempiani, koska ovat jo yli 30 vuotta sitten ymmärtäneet Muuramen kalusteiden säilyvän arvon.

Vielä loppukevennykseksi: kuulin tänään aamukahvilla sellaisia juttuja työkavereitteni synnytyksistä ja niiden aiheuttamista alapäävaurioista, joita en olisi halunnut tietää. Tilanne oli kuin terapiaistunto, jossa ihmiset purkivat omia, synnytyksiin liittyviä traumojaan mahani olemassaolon valtuuttamina. En kokenut saavani arvokasta tietoa tulevaa ajatellen; koin myötähäpeää.

Eräs turhautunut pallomaha

Töissä kalenteri näyttää pelottavan tyhjältä. Kokonaisia työviikkoja on edessä enää neljä, mutta jäljellä olevista tullee sitäkin pitkästyttävämpiä. On kovin turhauttavaa kuluttaa sekä päivät töissä että illat kakkoskodissa miettien, mitä ihmettä sitä tekisi. Samaan aikaan kotona olisi hirveästi hoidettavia asioita, joista vähäisin ei ole remontti. Täältä ei kuitenkaan noin vain lähdetä illaksi kotiin: edestakaiseen matkaan kuluu kahdeksan tuntia.

Todennäköisesti kykyni suoriutua remontti- ja muuttopuuhista ei mahan kasvamisen myötä lisäänny. Ottaisin ehdottomasti palkatonta vapaata viikon tuossa välissä, jos se ei vaikuttaisi äitiys- ja vanhempainpäivärahan suuruuteen. Ehkä päivän tai pari kuitenkin?

Ohessa kuva nykytilasta, raskausviikkoja tasan 28. Viidessä viikossa tapahtunutta kehitystä voi tarkkailla täältä. Vaikka vatsa tuntuu kasvavan hurjaa vauhtia ja Kulta päivittelee aina viikonloppuisin, kuinka suuri muutos viikossa on tapahtunut, kuva ei yllättäen kerro samaa. Häh!? Musta tuo näyttää ihan samalta, vaikkei todellisuudessa olekaan.

Viikonloppuna edessä on vauvantarvikepainotteinen shopping spree. Tärkeimpinä päätettävinä/ostettavina vaunut, sänky ja hoitopöytä, käyntikohteina ainakin Seimi, Vaunu-Aitta, Pino ja Ikea.

Heräsin viime viikolla ajatukseen, että ensi kuun jälkeen on syyskuu, jolloin meillä saattaa jo hyvinkin olla minitypy seuranamme. Tässä vaiheessa on vain pakko luottaa sokeasti siihen, että loman alun ja lasketun ajan väliin jäävät 7½ viikkoa pelastavat tilanteen kuin tilanteen. Kylpyhuoneremontti uudessa asunnossa alkaa 17. elokuuta, toivottavasti valmistuu ajoissa.

Edit 7.7. Valituksiini on vastattu. Sain lomailevalta esimieheltäni hetki sitten tekstiviestin, jossa annettiin lupa tehdä töitä (=jatkaa lueskelua) kotoa käsin työtilanteen niin salliessa. Lienee saanut vinkkiä, että rauhallista on minullakin täällä.

Miten mahtaa tämäkin homma hoitua?

Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, että asumme syksyllä typyn tullessa maailmaan kaksiossamme, joka tarjoaa monta pähkinää purtavaksi käytännön asioiden järjestämiseksi. Vähäisin ongelma ei ole kylppärimme, joka on minimaalisen kokoinen. Sinne mahtuu juuri ja juuri pesukone, joten pesutupaan ei pyykkejä sentään tarvitse raahata. Masiina tulee kuitenkin hitusen oviaukon eteen sekä pienentää pöntön eteen jäävän tilan ruhtinaattomaksi.

Vielä en ymmärrä, missä pieni kakkapeppu pestään. Lavuaarimme virkaa hoitaa pikkuruinen käsienpesuallas eikä suihkussa ole ns. ammehanaa ollenkaan.  Jos toisessa kädessä pidetään suihkua ja toisella säädetään veden voimakkuutta/lämpötilaa sekä pestään, mihin se mukelo tungetaan? Mietin jo, pitääkö aina laskea vettä ammeeseen ja pestä siinä. En tosiaankaan tiedä. Auttakaa viisaammat.

Ammeen kanssakin on yksi pieni ongelma: kylpyhuoneessamme ei todellakaan mahdu sellaista säilyttämään. Ei edes seinällä roikkumassa (enkä sitä sinne haluaisikaan). Näin luulin siihen asti kunnes löysin osittaisen ratkaisun tilaongelmaan: kokoontaitettavan Flexi Bathin.

Yllätyin, että tuotteen hinta on noinkin huokea: reilulla 30 eurolla saa omakseen hyvää designia. Näyttääkin nimittäin huomattavasti kivemmalta kuin perinteiset ammeet. Luulen, että kannan Flexi Bathin joka tapauksessa kaupasta kotiimme. Jos se ei jostain syystä osoittaudu toimivaksi ratkaisuksi kotona, saa siitä ainakin iloa jommassakummassa mummolassa.

Vielä jää ratkaisematta, missä ammetta käytettäessä pidetään. Ilmeisesti kyykimme lattialla sen kanssa, koska sellaista tasoa ei lähistöltä löydy, jonka päällä amme mahtuisi makaamaan eikä jalkojakaan kyseiseen malliin ilmeisesti valmisteta. Voi Kullan selkää.

Kuva täältä.

Huoletonna

Aamulla töihin kävellessäni tajusin, että olohan on onnellinen. Hups. Lienen saavuttanut seesteisen keskiraskauden. En ole aikoihin jaksanut stressata asioista itselleni tyypillisellä tavalla, kunhan meen. Hyvän mielen taustalla on vahvasti eilinen rakenneultra, jossa kaikki oli just niin kuin pitää. Toisekseen olemme aloittaneet alkeellisen kommunikoinnin pikkutypyn kanssa (me siis saadaan meidän prinsessa, joka oli puolisalaisella toivelistalla) ja tunnen selviä potkuja useita kertoja päivässä. Jotta mikäs tässä.

Töissä nauroimme tänään poikien kanssa kahteen otteeseen vedet silmissä ja maha kippurassa; mustahkoa huumoria työmme varjopuolista. Toivottavasti mukelo sai osansa hulvattomasta olosta.

Tein äsken ensimmäisen kestovaippatilauksen: tilasin kolmea eri mallia yhteensä viisi kappaletta. Kaikki aloittelijaystävällisiä taskuvaippoja, kaksi malleista vieläpä yhden koon, joiden pitäisi mennä piiitkään. Ostoskoriin kertyi näitä, näitä ja näitä. Syksyyn asti saavat vielä odottaa kaapissa, mutta hitot siitä. Mietin, että parempi tehdä hankintoja pikku hiljaa kuin kerätä itselleen loppupaniikkia.

Harmaasta puheen ollen…

…katsokaapa, minkä värinen on uuden, eilen julkaistun äitiyspakkauksen toppahaalari. No okei, tuo käänteissä näkyvä kuosi ei miellytä yhtään silmää, mutta ehkä sen saa jotenkin taiteiltua piiloon. Muuten mielipiteeni koko pakkauksesta on vienon positiivinen. Iloitsen paketin ekologisuusaspektista: kestovaipat (aion opetella käyttämään niitä vaikka väkisin), kierrätysmateriaali haalarissa, bambukuitu. Makuupussin sydänkuosi saa hyvälle tuulelle: muistuttaa lapsuudesta tutusta kankaasta, josta meillä oli lakanoita. En myöskään laita pahakseni vihreitä vaatteita, ihan vain henkilökohtaisen mieltymykseni vuoksi. Persikkaripulin värinen oloasu jäänee hätävaravaatteksi, hyi olkoon!

Kuvat Kelan sivuilta. Katso suurempina ja loputkin, jos kiinnostaa.