Moni kakku

Kullalla on tapana ostaa kauniisti pakattuja asioita. Olenkin sanonut, että hänelle voisi helposti myydä mitä vain, kunhan on kääräisty tyylikkäisiin kuoriin. Ulkonäön perusteella meille on ostettu mm. käsisaippuaa, hammastahnaa ja nyt viimeisimpänä näkkileipää. Hyvää oli kun tänään ensi kertaa nakersin.

Eipä mulla mitään tuota vastaan ole, ostakoon. Pienet, kauniit asiat tuovat iloa päiviin. Niin kuin esim. Typy, hih.

Ehkä olen nyt myös henkisesti paremmin valmistautunut kaivamaan ruotsin kielen syvältä aivojeni sopukoista. Tänään itse asiassa jo vähän kaivelinkin ja juttelin Typylle tuolla kauniilla kielellä. Lauantaina meille tulee nimittäin sukulaisvieraita lännestä.

Huomenna Kullan kanssa leffaan, Typy pääsee siksi aikaa mummin luokse naureskelemaan.

Väriterapiaa

Muutama viikko sitten piristyivät sekä Typyn huone että työhuone uudella tapetilla. Tapetointihommissa emme suinkaan olleet me, vaan kylppäriremontin tehneet pojat. Typyn huoneesta tuli ihanan kodikas kun seinien valkoisen korvasi tummempi väri. Varmaan vietämme siellä monta mukavaa ja rauhoittavaa hetkeä, kunhan elämä tasoittuu.

Vaikka seinät eivät saaneet kaverikseen mitään aiemmin kyttäämistani tapeteista, siivekkäiden lumo piti kuitenkin otteessaan. Molemmat tapetit ovat Pihlgren ja Ritolan mallistoa, suoraan 50-luvulta. Lastenhuoneen tapetiksi valikoitui Maaria Wirkkalan (Tapio Wirkkalan tytär) 4-vuotiaana taiteilema sinivihreä Enkeli. Tuo on mielestäni lastentapetiksi vallan kelvollisen näköinen. Epäilen kyllä, että saattaa muutaman vuoden kuluttua suorastaan innostaa piirtelemään seiniin. Täytyy sitten vain lykätä valkoinen kynä käteen :) Työhuonetta taas koristaa Birger Kaipiaisen Ken kiuruista kaunein.

Enkelipäivä

Jos vauvat ovat oikeasti tuollaisia, mitä Typy on ollut tänään, mä tykkään. Vaan normaalistihan hän on kaiken aikaa itkuinen (ellei nuku tai syö) eikä viihdy hetkeäkään omissa oloissaan. Vain sylissä pystyasennossa on hetken hiljaa. Ehkä. Ja oikeastihan vauvat saattaa olla ihan jees ellei niitä jatkuvasti satu. Mennyt viikonloppu oli suorastaan tuskainen ja ihan perseestä.

Väsymys pehmentää pään. Ehkä metallijätteeseen printterin lykännyt tyyppi on tuore äiti hänkin. Vai millä tuon selittäisi. Kun keräyspisteelle on kuitenkin erikseen mentävä, miksi kukaan tuollaista kiusallaan tekisi.

Koska muilla lentävät ajatukset itseä viuhemmin, linkkaan pariin mielenkiintoiseen kirjoitukseen – ja erityisesti niiden kommenttiosioihin:

1. Project Mamassa pohditaan hankkiako vai ei. Sitä toista lasta.
2. Kemikaalicocktailissa mielipiteitä suuntaan jos toiseen H1N1-rokotteesta.

Mistä tietää verkkoshoppailleensa vähintäänkin riittävästi?

Muistan luottokorttini numeron ulkoa, ihan tuosta vain. Yllätin itsenikin.

Äitiysvaatteiden tylsistyttämä mieleni kaipasi jotain uutta, kuten aiemmin intoilin. Viime viikolla minulle toimitti ihanaisen neuleen All Saints. Palvelu oli mitä parhainta: illalla tehty tilaus lähti seuraavana aamuna ja viipyi matkalla Briteistä kotiovelleni vuorokauden. Myös arvonta brittikokojen kanssa oli voitokas. Tällä viikolla sain sitten kengät, vihreät. Rajansa mustallakin.

Meillä on myös uusi matto, tyynynpäälliset ja verhot. Verhoja ei tosin roiku vielä missään paikallaan, verhotangotkin kun vielä kyhjöttävät nurkassa. Kulta lupaili eilen, että viikonloppuna kuullaan poraääniä. Eilen äippä riensi apuun ja imuroi koko huushollin sekä toimi vauvatelineenä. Viikon paras juttu, kiitos!

Kuva: Vagabond

Ambivalenssi

Miten joku ihminen voi olla samalla kertaa niin rakas ja raskas? Pieni enkelimme on vallannut sänkymme niin että nukumme yöt kapeilla osioillamme kevyessä unessa. Hän määrää tahdin ja pitää tavarakaaosta asunnossa yllä. Olo on avuton, kun toinen vääntelehtii tuskaisena enkä osaa loihtia helpotusta.

Tuijotellessani nukkuvaa tytärtäni näen maailman suloisimman olennon, meidän oman. On suunnaton halu varmistaa, että hänellä on kaikki hyvin.

Eilen kävimme kolmestaan vanhalla asunnollamme, jonka avaimet luovutamme tällä viikolla seuraaville onnekkaille. Mitä tekikään Typy? Huusi – varmaankin tyhjän asunnon kaiusta innostuneena – nälkäänsä, väsymystä, turhautuneisuutta. En minä vain tiedä, mitä. Mutta huusi. Niin, etten pystynyt tekemään viimeisiä imurointeja. Saati sitten hyvästelemään kotia. Itketti.

Tänään uusi hyvästely-yritys. Itketti taas – tällä kertaa Typy nukkui kiltisti vaunuissaan eteisessä, mutta vanhaan asuntoon liittyvät muistot ja tunnelma saivat liikuttumaan. Uusi asunto ei ole vielä koti, mutta eiköhän siitä sellainen vielä joku päivä tule.

Remontin lopputulema

Mielessä on tämänkin asian raportointi monena päivänä ollut. Kylppäriremontin valmistuminen – vaikka iso asia olikin – jäi armotta Typyn syntymän jalkoihin.

Tila on nyt muutamassa viikossa todettu käytännössä toimivaksi ja ulkoasuunkin olen tyytyväinen. Halpaa lysti ei ollut, mutta pääasia, että saimme muutettua ennen Typyn tuloa. Ohessa tämän päivän kuvasaalis kopperoisesta, johon mahtui kuin mahtuikin toivomani asiat.

Kotona keskitymme jatkossa muuttolaatikoiden tyhjentämiseen. Edessä on myös yhden tooosi pitkän ja muutaman pienemmän seinän maalaus. Remonttimiehen kanssa sovin juuri, että 4. marraskuuta on edessä tapetointiurakka. Jos viimeistään joulun pyhinä olisi järjestys huushollissa yllä – realistisia tavoitteita ottaakseni.

Palautuminen

Enpä tiennyt tällaisen olevan mahdollista: muutaman vuorokauden kuluttua synnytyksestä punnitsin itseni ja olin samassa painossa kuin ennen raskautta. Odotusaikana kiloja kertyi seitsemän ja ne hävisivät saman tien. Typyn posket ovat pyöristyneet selvästi; ei epäilystä, mihin energiat siirtyvät.

Eikä tämä vielä mitään. Vältyin kokonaan raskausarvilta ja mahani on kadonnut jäljettömiin. Kaikki tiukimmatkin farkut sujahtavat vaivatta jalkaan. Ja minä kun luulin, että joskus joulukuussa.

Vatsanahka toki on aiempaa löysempää ja napa näyttää vielä hitusen vieraalta. Mutta jos näkisin itseni ulkopuolisen silmin, en uskoisi tämän tytön reilu viikko sitten synnyttäneen. Olen hämmentynyt. Ja ennen kaikkea, pääsin eroon äitiysvaatteista ja saan shoppailla uutta :) It’s been a while.

Todistusaineistona oheinen kuva, joka otettu tänään.

Ensikuulumisia

Tyrkkäsin Typyn tänään ensimmäistä kertaa kantoliinaan. Asettelu sujui minimaalisella kiukulla ja hetken päästä tyyppi oli jo unessa. Kauaa en viitsinyt äkkiseltään pitää, mutta luulen, että siitä tulee vielä sekä äidin että tyttären lempijuttu. Kulta taas tykkää tanssahdella tyttärensä kanssa – musta kun ei ole koskaan tanssiseuraa saanut.

Toinen uusi kokemus tälle päivälle odottaa hetken kuluttua: lähdemme ulos. Aah, happea mullekin :) Illalla Typy pääsee vielä ensimmäiseen kylpyynsä. Napatynkä irtosi toissapäivänä, joten ei tarvitse sitäkään enää miettiä. Puhdistus olikin mun ehdoton yökkisjuttu.

Mini-ihmisellä on nyt ikää viikko ja kaksi päivää, yllättävän rauhallisesti on alkutaival sujunut. Toissayönä Typy veteli 5 tunnin unipätkän, eivätkä 3-4 tunnin unet ole muutenkaan harvinaisia. Jos vaikka noita muuttolaatikoitakin malttaisi purkaa, eikä vain tuijotella suloisuutta.

Lucky us

Taidamme olla onnekkaita. Remonttimiehet pitävät kiinni sovitusta aikataulusta tekemällä pitkää päivää ja työn jälki on huolellista. Kunhan saavat nykyisen urakan valmiiksi, aion kysellä poikia vielä tapetointihommiin sitten joskus.

Minityyppi on tajunnut pysyä kolossaan riittävän kauan. Edelleen näyttää siltä, että viikonloppuna pääsemme uuteen kotiin. Ensi viikon jos vielä saisin aikaa järjestellä tavaroita paikoilleen, kaikki olisi paremmin kuin hyvin.

Asunnon numero on 13. Epäonni vääräksi todistettu.

Seinien muodonmuutos

Kulta lähti työmatkalle sunnuntai-iltana palatakseen huomenna. Ei tullut hyvään väliin tuo reissu: tällä viikolla täytyy tehdä viimeisetkin remonttiin liittyvät päätökset. Vauhdilla pitäisi myös pakata tavaroita muuttolaatikoihin, samaan aikaan väsymys alkaa selvästi painaa enemmän. Elimistö käskee lepäämään;  pää toitottaa, että raada tyttö, raada. Vielä kun on aikaa.

Pojat olivat saaneet eilisen aikana laatoitusurakan jo varsin hyvälle mallille: lähes kaikki seinät ovat valmiit. Oletan, että tämän päivän aikana lattiakin on laatoitettu. Kolme seinää peittyy kiiltävään valkoiseen laattaan (25 x 40), yksi on harmaata täynnä. Harmaata seinää vasten kiinnitetään aikanaan valkoinen, korkeakiiltoinen allaskaappi. Lisäksi seinälle ilmestyy peilikaappi, joten yleisilme kuvaan nähden vielä vaalenee.

Yritin ottaa lähikuvan havainnollistamaan harmaan laatan pintaa, mutta työmaavalaisimen ja keskinkertaisen kameran avulla tulos on mitä on. Pinta on jokseenkin kangasmainen ja se paikoittain pikkiriikkisen kimaltelee valon tullessa oikeasta kulmasta.

Lattialaataksi valikoitui tummanharmaa 10 x 10. Jälkeenpäin mietin, että lattialaatan sävyksi olisi voinut vaaleammankin valita. Pelottaa, että lähes musta lattia saa tilan näyttämään ahtaalta. Ihan kuin se ei juuri sitä olisi. Saumausaineiden sävyt ovat erittäin lähellä kunkin laatan sävyä, sillä saumojen muodostamaa ruudukkoa en suotta halua korostaa.

Hupsankeikkaa

Eilen oli asunnon ensinäyttö, joka aiheutti levottomuutta. Näytön lähestyessä Kulta pohti, tuleekohan ketään paikalle ja minä mietin, että jos tulee, ovatko tavaramme turvassa. Itse aiemmin näytöissä kierrellessäni ei ole moinen seikka mieleeni juolahtanut. Nyt kun kyse oli omasta kodista, ajatus pitkäkyntisistä alkoi vaivata. Teki mieli piilottaa kaikki vähänkin arvokkaan näköinen jonnekin kaapin perukoille.

Näyttötappioita ei ainakaan vielä olla huomattu. Paikalla oli ollut n. 40 ihmistä, joten välittäjällä oli ollut vaikeuksia hallita tilannetta. Tarjouksia tuli heti näytön jälkeen kolme, joista yksi juuri sen verran kuin pyysimmekin. Neljä tuntia näytön loppumisesta oli nimet paperissa. Ostajat haluavat maksaa meille noin 15 % käsirahan jo tällä viikolla. Käy.

Nyt voin rauhassa täyttää kämppää muuttolaatikoilla, enää ei ylimääräisiä pyörijöitä ole tuloillaan. Ihan uskomatonta, että myynti oli tässä.

Asunnon lupasimme tyhjentää lokakuun puoliväliin mennessä. Remonttimieheltä tänään varovasti kyselin, pitääkö suunniteltu aikataulu. Lupaili, että ensi viikon jälkeen olisi valmista, niin kuin on puhuttu. Pelivaraa remontin valmistumisesta asunnon luovutukseen jää siis noin kuukausi. Myös Typy tullee jossain kohtaa tuolla välillä. Onhan tässä näitä epävarmuustekijöitä olemassa, mutta juuri nyt näyttää valoisalta.

Sirontyyppinen kakara

Kävimme tänään Kullan kanssa äitiyspolilla kuulemassa, että meidän minillä on kaikki hyvin. Vaikka mahani on melko pieni näille viikoille, beibe on siro, mutta täysin normaalikokoinen. Painoarvioksi saatiin 2600 g nyt raskausviikolla 36+2.

Mun lääkitystä vähän fiksattiin järkevämmäksi: tähän asti käyttämäni annostus on kuulemma passeli sellaiselle yli 30 kg painavammalle ihmiselle. No toisaalta, tiesinkin, ettei edellisellä lääkärillä oikein ollut homma hallussa. Piikittää saan tästä lähtien kahdesti päivässä yhden kerran sijaan, jee.

Olin kirjoittanut lapulle listan asioita, joita haluan lääkäriltä kysyä. Mun käsiin iskee tuollaisissa tilanteissa kylmä hiki ja aivot lyö niin tyhjää, että ihan turha yrittää luottaa muistiin. Kun käveltiin Kullan kanssa vastaanotolta pois jo kaukana käytävällä, Kulta totesi, etten sitten mitään sukupuolesta kysynyt. Piru, mä unohdin! Siinä sitten palasin puolinolona koputtelemaan lääkärin ovelle tiedustelemaan asiaa. Sillä enemmän mua olisi jäänyt vaivaamaan, etten olisi kysynyt kun tilaisuus kuitenkin oli. Lääkäri kertoi, että neidiltä näytti, joten kai tätä asiaa voi jo melko varmana pitää. Ihan sama sinänsä, kumpi tulee, mutta ollaan jo ajatuksissamme niin valmistauduttu tyttöseen, että kiva näin.

Ei kuulemma ole Typy ihan vielä syntymässä, mikä on lohduttava tieto, sillä remontti ei juuri nyt oikein etene. Kuinka yllättävää.

This used to be our bathroom

Jossain vaiheessa ennen remontin alkua Kulta suunnitteli purkutöiden hoitamista itse. Onneksi muut työt painoivat päälle ja tuokin rasti jätettiin ammattilaisille. Välineet, voimat ja ideat olisivat loppuneet kesken alta aikayksikön. Kylpyhuoneessa ollut amme oli valurautaa ja se oli muurattu paikoilleen paksuilla punatiilillä. Remonttimiehen arvion mukaan amme painoi parisataa kiloa ja sen irrottamisessa jouduttiin lopulta turvautumaan hillittömän kokoiseen rautakankeen.

Onneksi en ollut paikalla tuhoamistyön ollessa käynnissä. Saapuessani asunnolle miehet lopettelivat työpäiväänsä ja koko asuntoon oli kunnollisista suojauksista huolimatta laskeutunut punainen tiilipöly. Remonttimiehistä puheliaampi päivitteli käytävään kaikunutta meteliä.

Mutta hei, projekti etenee eikä kosteusyllätyksiä löytynyt.

Vapaus

Viime aikoina tapahtunutta:

• Muutto, kotiinpaluu, kesäloma! Voi tätä onnea.
• Viikonloppuna vietettiin ensimmäisiä isoja häitä tyttöjen keskuudessa. Meidän omathan oli pikkuiset ja salaiset.
• Remonttimies jätti keskiviikkona tulematta sovittuun suunnittelupalaveriin. Grr. Lupasi tulla ensi maanantaina. Katsotaan, miten käy.
• Ostettiin pesutorni. Käytiin katsomassa niitä tasan yhdessä kaupassa ja päätös oli nopea. Jotenkin ei vain jaksanut miettiä. On sitä elämässä tärkeämpiäkin päätöksiä. Kuivausrumpu, jihuu!
• Kävin eilen ensimmäistä kertaa omassa neuvolassa. Ensimmäistä kertaa tuli myös tunne, että paikka on nimensä veroinen ja musta huolehditaan. Tätä ennen en ole pakollisia arvojen seurantoja lukuunottamatta saanut käynneistä oikein mitään irti. Pääsen vihdoin myös äitiyspolikäynnille, kysymään kaikki ne lääkitykseen liittyvät kysymykset, joihin kukaan ei ole halunnut tätä ennen vastata. Terkka oli suorastaan äimistynyt, kuinka huonosti asia on kohdallani tähän asti hoidettu. Niin minäkin. Ei varsinaisesti haittaa sekään, että käyntiin liittynee myös ultraus. Päästään moikkaamaan tyyppiä ja saadaan kenties varmistus sukupuolesta.
• Sain ensimmäistä kertaa arvion siitä, miten päin Typy hengaa ja minkä kokoinen hän on. Kuulemma siro vauva mahassani majailee.
• Kävin äipän marjapensaissa siskontyttöjen kanssa. Saaliina vadelmia sekä mustia, valkoisia ja punaisia viinimarjoja.
• Mun on tosi hyvä olla nyt.

Iloiset hyvästit

Tänään on laskettuun aikaan tasan kaksi kuukautta. Syyskuun loppu on ovella hups vain äkkiä, sillä siihen asti päivät on täytetty tehokkaasti muutoilla, remonteilla ja sisustuksella. Kulta sai eilen avaimet uuteen asuntoon; olisin halunnut olla siellä mukana tutkimassa, suunnittelemassa, siivoamassa. Mitä vain, mikä tekee asunnosta valmiimman, omemman. Perjantaina on sitten tavaroiden raijaus kakkoskodista suoraan sinne. Varsinainen muutto uuteen tapahtuu kylpyhuoneremontin valmistuttua, sitten joskus. Kantopuuhista vastaavat nyt Kulta ja veljeni. Itse siivoan, pakkaan ja organisoin.

Tuntuu valtaisan helpottavalta saada yksi asunto käsistä pois ja jättää kaupunki taakseen. Ensi viikolla joudun tosin palaamaan vielä kahdeksi päiväksi töihin, mutta mitäs niistä. Sen jälkeen alkaa maailman pisin loma (jota viisaammat kieltävät lomaksi kutsumasta). Elämä muuttuu kyllä kertarysäyksellä kun lähes 1½ vuoden kakkosasuntokämppäily ja koti-ikävä vaihtuu jokapäiväiseen kotona oloon. Sunnuntai-iltaisin ei enää tarvitse pakata laukkua ja suunnata junalle, jättää viikonloppua kesken. Eikä edes töihin tarvitse aamuisin vääntäytyä. Toivottavasti Typy on yhtä aamu-uninen kuin äitinsä.