Hurahdus

3 01 2012

Menin sitten ihastumaan taloon, omakotitaloon. Minä, vankkumaton kerrostaloasumisen helppouden ja huolettomuuden kannattaja.

Ihastukseni kohde on rakennettu silloin kun taloista vielä tehtiin kestäviä, kauniita ja käytännöllisiä, 50-luvulla tottakai. Kun katselen uudiskohteita, sydämeni ei pamppaile. Mutta kun kohtasin tämän 50-luvun henkeä kunnioittaen täysin remontoidun taloarmaan, johan alkoi laukata. Tilaa on kevyesti vaikka viisilapsiselle perheelle plus harraste- ja työtilat päälle. Ja muut ylellisyydet, mitä nyt puuttuu: sauna, kodinhoitohuone, takka jne.

Sijainti olisi mitä loistavin, muutaman kilometrin päässä keskustasta, rauhallisella alueella. Siellä lasten olisi hyvä kasvaa.

Illalla en saanut unta, joten selailin kohteen kuvia edestakaisin. Myöhemmin unessa olin asuntonäytössä eikä totuus osoittautunut odotusteni kaltaiseksi. Tunsin unessa pienoista helpotusta, ei tarvinnut enää vaivata asialla päätään.

Mutta kun tarvitsee. Aion soittaa tänään välittäjälle. Ja salaa toivon, ettei talo ole niin ihana kuin luulen.


Toiminnot

Tietoja

4 vastausta

3 01 2012
Hanna

Auts. Ihana, mutta kovin kalliiksi tuleva hurahdus. :) Onnea talokaupoille!

4 01 2012
milla-emeliina

No eikö! Kävin eilen ajelemassa talon ohi ja huomenna näyttöön :)

4 01 2012
ulla

O-ou! Asuntokuume on vakava tauti! Mä olen yleensä tuossa vaiheessa jo mielessäni sisustanut kuvien perusteella koko kodin ja etsinyt netistä uudet verhot/matot/tapetit… Se unelmointi on niin kivaa! Totuus ei välttämättä olekaan sitten niin suloinen, meilläkin “pieni pintaremontti” tarkoittikin viikkokausien puurtamista vähillä unilla. Mutta nyt on hyvä olla, uusi koti on melkein valmis. Seuraavana sitten tuleekin se omakotitalo kodinhoitohuoneineen ja isoine säilytystiloineen! Olisi muuten tullut jo nyt, mutta haaveet ja budjetti eivät kohdanneet aivan täysin, joten nyt pari vuotta vielä asustellaan rinnakkain naapureiden kanssa ja haaveillaan kodista, jossa ei tarvitse miettiä monenko aikaan on liian myöhä metelöidä tai kenen vuoro oli eilen kolata lumet parkkipaikalta… :)

5 01 2012
ulla

Miten kävi, täyttyikö unelmat?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.