Turhia lupauksia

Syksyn aikana tuli kuultua erinäisiä selityksiä junien myöhästelyille – milloin kulkua hidastivat lehtikelit, milloin lumi. Villi veikkaukseni on, että nyt on liian lämmin… Koska matka-aika sen kun pitenee, on taas aikaa raapustaa tännekin. Pahoittelen kappalejakojen puutetta, ei onnistu moinen hienostelu puhelimellani. Unohdin aiemmin kertoa epäonnistuneesta ihmiskokeesta, jonka suoritin viime perjantaina junassa. Yritin taas haeskella potkuja ilman tulosta. Koska mulla oli myös hirveä jano, päätin testata, josko kofeiinilla saisi vauhtia mahaan. Kävin ostamassa Pepsi Max -pullon, jonka kyljessä osuvasti luvattiin “maximum kick”. Kahviahan en ole koskaan juonut (enkä juo) ja muutenkin on koko raskausaika mennyt kofeiinitta. Vaan eipä saanut edes odottamaton kofeiinibuusti tunnistettavaa liikettä tyypissä aikaan. 19. raskausviikko on lopuillaan, joten mun mielestä olisi jo hyvä aika. Mut odotellaan. Iloista vappua kaikille! Itse keskitän voimani huomisen piknikiin.

Asunto, kämppä, koti

Käytiin tänään katsomassa asuntoa, josta vois vaikka tulla meidän koti. Se on ihan keskustassa, mutta kuitenkin hämmästyttävän rauhaisan oloinen. Kyseessä on läpitalon asunto eikä ikkunoiden määrässä ole säästelty. Olohuoneessa on kaunis erkkeri ja ympäri asuntoa eloa tuovia palkkeja katonrajassa – lähinnä kai jäänteitä puretuista seinistä. Vessa ja kylpyhuone ovat erikseen ja tilaa riittää hyvin pesutornille, hoitopöydälle yms. muulle tulevaisuuden arjen keventäjälle. Makuuhuoneita on kolme ja neliöitä peräti 105, joten lääniä riittäisi vaikka loppuelämäksi. Plus parvekkeelle pääsee kahdesta huoneesta, sinne mahtuu vaunut ja olohuoneen vieressä on täydellinen pikku syvennys lukunurkkaukselle, josta Kulta on haaveillut niin kauan kuin muistan. Kullan työmatkaan kuluisi jatkossa kotiovelta työpöydän ääreen sellaiset viisi minuuttia; säästyvä aika perheelle. Ja sit mä voisin kotirouvana kokata hälle päivittäin maistuvan lounaan (dream on). Tämä on se sama asunto, jonne jo esittelykuvien perusteella suunnittelin uusia tapetteja, ne on edelleen rumat ne.

Kärsimätön

Viime päivinä on ollut sen suuntaisia ajatuksia, etten jaksais odottaa.

Ensin sitä odotti sopivaa elämäntilannetta muutaman vuoden, sitten raskautta useamman kuukauden ja nyt sitä vasta odotetaankin.

Ensinnäkin tuo rakenneultra, johon on vielä lähes kolme viikkoa aikaa. Palan halusta tietää, että kaikki on kunnossa ja saadaanko me kasvattaa pieni tyttö vai poika. Jos saisi valita, kyllä mä sen tyttösen ottaisin mieluummin. Jos taas pitäisi perustella, miksi, en saa kovin järkeviä argumentteja aikaiseksi. Kuvittelen tyttöjen olevan helpompia, rauhallisempia ja ymmärtäväni pienten tyttöjen ajatusmaailmaa huomattavasti helpommin kuin poikien.

Vaan juuri tästä toiveesta johtuen olen valmistautunut pääasiassa siihen, että poikahan meille tulee. Sanoin Kullalle jo viikon 12 ultran jälkeen, että tyyppi vaikutti pojalta. Ööh miten niin? No, meno vain näytti siltä.

En jaksaisi odottaa vielä ainakin viittä pitkää kuukautta, että fyysinen vointini alkaa normalisoitua. En pidä siitä, että olen menettänyt kontrollin vartalooni. Siis tykkään kyllä kaikista kasvavista osista ylävartalossani, mutta välillä kypsyttää tää alituinen kummallinen olo (joka on onneksi vain varjo vielä kuukausi sitten vallinneesta pahoinvoinnista). Juoksulenkillekin janoan.

Ennen kaikkea, en malta odottaa muuttoa kotiin:

Odotettavissa

• Töitä on jäljellä 15 ½ viikkoa mikä tekee 3 ½ kuukautta. Mikä taas on ihan naurettavan vähän ja menee viilettäen ohi. Bonuksena sairauslomaoptio.
• Lähikuukausina on edessä paljon lyhyitä työviikkoja. Voi pyhät, mä niin tykkään teistä!
• Pyhitän viikonlopun nukkumiselle. Ja ehkä käyn kirjastossa hakemassa luettavaa. Helsingissä olis kaverin 30-vuotiskemut, mihin kovasti haluaisin. Mutten mä jaksa istua taas puolta viikonloppua junassa.
• Kolme seuraavaa viikonloppua vietän kotona. Ah, raikas koti eikä tämä (uusi) haiseva, (tuleva) hometalo.
• Raskausinnostusjänskäilyä ilmassa: milloin se oikein potkii ja lieneeköhän tyyppi kumpaa merkkiä? Jälkimmäinen selvinnee 12.5., ensimmäinen oletettavasti jo aiemmin.

Mun kaupunki

New York tuli nähtyä. Tai oikeammin pikkuruinen palanen siitä, mutta jääpähän palasia kerättäväksi jatkossakin. Odotukset kylän suhteen olivat korkealla ja täyttyivät kirkkaasti. Nyt on nähty Amerikan ääripäät, Houston ja New York. Ensimmäinen aiheuttaa pahoinvointia ja suurta huolta ihmiskunnan/maapallon tulevaisuudesta, jälkimmäinen päinvastaisia reaktioita.

Olin etukäteen (aiheestakin) huolissani, miten selviän lennoista ja jaksan perillä. Vaan enpä saanut veritulppaa  ja kuvottava olo vaivasi vain hetkittäin – lähinnä joka kadunkulmaan pesiytyneiden lihankäryttäjien kohdalla. Väsymyksenkin laitan yhtä lailla aikaeron kuin raskauden piikkiin. Voinnissani on tapahtunut huomattava muutos viimeisen parin viikon sisällä. Alkaa herätä usko siihen, että raskaus voi olla hetkittäin fyysisestikin ihan jees.

Kotiin olisin ottanut tuliaisena kaupan nimeltä Whole Foods Market. Tuoreutta, luomua ja reiluutta loputtomin hyllyrivein. Yrityksen arvot vaikuttavat käynnin jälkeen erittäin uskottavilta. Valitettavasti ketjun lähin putiikki löytyy tällä hetkellä Lontoosta. Valikoimallaan minua viehätti myös Destination Maternity -liike, mistä tarttui mukaan kolme paitaa henkilökohtaisella palvelulla ja ilmaisella appelsiinimehulla höystettynä. Tyypillekin toimme matkalta muutaman pienen, vihreän tuliaisen. Ai niin ja mainittakoon vielä sokerina pohjalla Urban Outfitters, joka jaksaa ihastuttaa kerta toisensa jälkeen.

Viime viikon tiistaina matkaan lähtiessäni elättelin toiveita, että pääsiäiseksi luvatut kymmenen asteen lämpötilat sulattaisivat loput lumet täältäkin ja saisin palata keväisempään ympäristöön. Mitä vielä: perjantaina oli satanut 10-20 cm uutta lunta ja talvitakista luopuminen on haave vain. Kun New Yorkista huokui tää on mun kaupunki -fiilis, nykyinen olinpaikkani on yksi paska kaupunni muiden joukossa. Eihän tänne tule edes kesä. Me tarvitaan aurinkoa. Kulta odottaa kovasti kesälomiensa viettämistä täällä (sen ei katsokaas tarvitse asua tässä paikassa, jota kesämökikseen kutsuu). Eivätköhän lämpö ja Kullan läsnäolo kuitenkin saa kaupungin näyttämään leppoisammalta minunkin silmissäni.

Harmaasta puheen ollen…

…katsokaapa, minkä värinen on uuden, eilen julkaistun äitiyspakkauksen toppahaalari. No okei, tuo käänteissä näkyvä kuosi ei miellytä yhtään silmää, mutta ehkä sen saa jotenkin taiteiltua piiloon. Muuten mielipiteeni koko pakkauksesta on vienon positiivinen. Iloitsen paketin ekologisuusaspektista: kestovaipat (aion opetella käyttämään niitä vaikka väkisin), kierrätysmateriaali haalarissa, bambukuitu. Makuupussin sydänkuosi saa hyvälle tuulelle: muistuttaa lapsuudesta tutusta kankaasta, josta meillä oli lakanoita. En myöskään laita pahakseni vihreitä vaatteita, ihan vain henkilökohtaisen mieltymykseni vuoksi. Persikkaripulin värinen oloasu jäänee hätävaravaatteksi, hyi olkoon!

Kuvat Kelan sivuilta. Katso suurempina ja loputkin, jos kiinnostaa.

Uudet seinät

Asuntokuume nostelee kovasti päätään. Tarkistan päivittäin, josko joku ystävällinen sielu olisi laittanut meidän unelmakämppämme myyntiin. Vaan eipä tässä kiire ole; ensin pitäisi tehdä nykyisen asunnon loput remontit pois alta ja käydä pankeissa neuvottelemassa. Ja tavallaanhan me asutaan jo unelmakämpässämme, joten vanhasta ei ole hätä pois.

Haaveilen tyylillä remontoidusta kolmiosta tai neliöstä. Tai vaihtoehtoisesti täysin remontoitavasta, johon saisi laittaa kaikki pinnat juuri sellaisiksi kuin haluaa. Siis remonttimies.

Eilen silmiini osui uudelleen asunto, jota olen katsellut jo aiemmin. Täysin remontoitu 4h+k+p keskustassa, yli sata neliötä. Muuten kivasti rempattu, mutta joka huoneessa yksi seinä tapetoitu rumalla tapetilla. Mitä teinkään? Aloin metsästää seinille sopivampia kuoseja Tapettitalon sivuilta. Asunto on 50-luvun talossa ja jotta tapetit sopisivat talon henkeen, selailin mieluisia vaihtoehtoja saman vuosikymmenen malleista. Alla muutama, joita voisin kuvitella kotiimme. Ai miten niin tykkään harmaasta?

Tapettimallit vasemmalta oikealla: Jukka Pellinen, Bownet; Erik Bruun, Linneus sekä Annikki ja Ilmari Tapiovaara, 2+3

Kuvat: Tapettitalo