Erinäisiä ajatuksia kiskoilta

Junien allergiahytit soveltuvat mitä parhaiten hajuherkille. Kun samassa tilassa on maksimissaan 3 muuta ihmistä, todennäköisyys kuvottavaan oloon pienenee huimasti verrattuna kokonaiseen junanvaunulliseen ihmisiä. Töissä joudun valitettavasti tekemisiin hygieniastaan puutteellisesti huolehtivan asiakaskunnan kanssa ja työhuoneen tuuletus työntää pakkasen luihin. Sulaispa ensi viikolla lumet susirajaltakin. Ravintolavaunuissa myytävä tomaatti-mozzarellarieska miedosti lämmitettynä kuuluu samaan sarjaan perunan ja riisin kanssa: pysyy sisällä myös alkuraskaudessa. Tammikuun viime metreillä syntynyt ystäväni tyttövauva, joka painaa jo yli viisi kiloa, aloittaa aikanaan samana päivänä koulunkäynnin kuin meidän alle kymmensenttinen sinttimme. Kovasti on kiinni otettavaa. Kerron vasta huomenna raskaudesta lopuille ystävilleni. Kivempi jakaa asia kasvotusten, mutta liikaa tämä pääsi venähtämään. Töissä kerroin jo 2 viikkoa sitten joutuessani kieltäytymään ulkomaan reissusta. Tuntui luontevalta kertoa todellinen syy valkoisten valheiden sijaan. Tänään yksi tädeistä sitten kommentoi, että mullahan on jo vähän mahaa. On on. Eilen sain kuulla, että työsopimukseni jatkuu elokuun jälkeenkin, mikä on taloudellisesti ja moraalisesti ihan oikein ja mukavaa. Toivottavasti Kulta on oivaltanut ostaa mulle ruokaa kotiin.

Onko pakko jos ei jaksa?

Maanantaina tuli 12 raskausviikkoa täyteen, mitä olen odottanut siinä mielessä toiveikkaana, että monissa lähteissä luvataan pahoinvoinnin näinä viikkoina helpottavan. Suunnaton väsymys kun ei ota laantuakseen ja ruokahalu on täysin hukassa. Koska olen aiempaa enemmän huolissani painoni kehittymisestä, tahdonvoimalla söin eilisaamuna paljon. Vain huomatakseni, ettei ruoka pysy sisällä. Sitkeänä sissinä raahauduin kuitenkin töihin. Istuin vajaan tunnin kahvihuoneessa yrittäen syödä toista aamiaistani itku kurkussa ja silmät punaisina, kunnes työpaikan tädit lähettivät mut loppupäiväksi kotiin lepäämään. Ja lupasivat auttaa, jos koskaan tarvitsen esim. jotain haettavan autolla. Laittoivat vielä illalla perään tekstiviestin, onko olo jo parempi. Niistä on tullut mulle sellaisia varaäitejä oman ollessa kaukana.

Joskus sinnikkyys ei vain auta ja kamelin selkä lopulta katkeaa. Toivottavasti eilen kävin pohjalla ja tulevaisuus on valoisampi. Vaikka olo on tänäänkin ollut fyysisesti hutera, nt-ultra antoi voimia taistella eteenpäin. Pienellä kaikki hyvin. Sillä on suloiset varpaat ja aivot ja kaikki. Ja pituus vastasi prikulleen viikkoja – taitaa olla täsmällisyys geeneissä. Paikalla oli myös opiskelija seuraamassa, joten ultraaja taisi mittailla ja selostaa vähän ylimääräisiäkin. Mikäpä piristäisi paremmin keskellä väsymyksen usvaa kuin tieto siitä, että mun sisällä potkivat 11-milliset jalkaterät.

Lupaan kirjoittaa jatkossa jostain muustakin kunhan kehoni antaa siihen mahdollisuuden :)

Maslow’n tarvehierarkia voimissaan

Päätin tänään töistä tullessani, että ensinnäkin kirjoitan tänne jotain vaikka väkisin ja toisekseen aihepiirin tulee löytyä raskauden ulkopuolelta. Vaikeaksipa tämänkin homman itselleni teen – raskaus kun on temmannut minut mukaansa juuri sillä inhottavalla tavalla, jota en muissa ihmisissä siedä. En yhtään jaksa raskaana olevia naisia, joiden elämästä tuntuu muu sisältö kadonneen. Vaan nytpä olen yksi heistä. Kun elimistö koko ajan muistuttaa poikkeustilastaan ja elämän täyttävät työ ja uni, ei auta tapella vastaan. Enpä olisi uskonut. Todellakin toivon, että vointi normalisoituu lähiviikkoina, jotta pääsen taas elämään kiinni.

Maanantain ja tiistain olin Kööpenhaminassa. Ihan sama, vaikka olisin ollut missä, sillä en nähnyt reissullani muuta kuin lentokentän ja hotellin. Lähdin kuitenkin matkaan suoraan kotikaupungistani, mikä mahdollisti ensimmäisen sunnuntai-illan vieton kotona sitten viime kesän. Elokuussa lunastan äitiysloman myötä taas takaisin oikeuteni viettää kiireettömiä sunnuntai-iltoja kotona Kullan kanssa, oih.

Pitkät istumiset lentokoneessa, -kentillä ja muualla sujuivat hyvin ja veritulppavaara lienee tältä erää ohitettu. Kuukauden päästä koetellaan sitten totisemmin elimistöni sietokykyä Atlantin ylittävällä lennolla. Etukäteen arvelin, että matkalla joudun paljastamaan työkavereilleni raskauden: oli cocktail-tilaisuutta, illallista ja piikkien kuskaamista matkustamoon. Vaan jotenkin tuurilla kaikki meni sujuvasti ja edelleen salailen. Nt-ultra on 18. päivä, joten parin viikon päästä tieto päässee laajempaan levitykseen. Siihen asti nukun.